Veriarvot pielessä;(

Tuli yllätyksenä, kun työterveystarkastuksen verikoearvot oli huonot.Oon tieten ollut tosi väsynyt pitemmän aikaa,kun työkin on muuttunut raskaammaksi. hemoglobiini 100 ja trombosyytit hieman koholla,lähes kaikki arvot heittivät paitsi kolestroli ja sokerit. voiko stressi vaikuttaa tuloksiin? minulta otettiin uusintakokeet nyt 3 kk näistä arvoista ja sain hoitajalta vastauksen. en voi ottaa kantaa näihin arvoihin ja lääkäri soittaa teille ja antoi soittoajan.tulehdusarvot oli nyt ok.
21417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihminen on kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Stressi sairastuttaa mutta ei samalla tavalla kaikkia.
Me asuimme lasten ollessa pieniä kahdeksan vuotta homeasunnossa. Myös päiväkodissa jota lapset kävivät löytyi paha homevaurio. Pojalla ja minulla oli jatkuvasti keuhkoputkentulehdus. Kun muutimme toiseen asuntoon poika oli kahdeksan vuotias. Kummaltakin loppui sairastelu siihen. Poika meni inttiin yhdeksäntoista vanhana ja jo kahden viikon kuluttua hän oli sairas. Heille oli sanottu että kasarmeissa on todettu homevaurioita mutta korjaus alkaa kolmen vuoden kuluttua. Poika sairasti koko sen puoli vuotta minkä asepalvelus kesti. Hänen veriarvonsa romahtivat ja vaikka söi koko ajan lääkärin määräämiä rautalääkkeitä ei Hb noussut juuri yli 120. Lisäksi huonoa oloa, lämpöä koko ajan vähän yli 37, yskää johon myös lääkärin määräämät lääkkeet mutta ei mitään vaikutusta niillä. Kun hän pääsi siviliin hän nukkui ja söi kaksi viikkoa, ei jaksanut edes lähteä kavereiden kanssa juhlimaan intin päättymistä. Sen jälkeen arvot taas olivat kohdallaan ja vaivat hävisivät.
Home sairastuttaa.

Äänestä
  • Sama meilläkin. Poika oli koko ajan sairas intissä. Tuvasta löytyikin hometta, mutta sille tehtiin vain pintaremontti. Hirvittää tuo inttiporukka, joka siellä nytkin altistuu samalle.


    Aloittajalle, että yleensäkin lääkäri on se, joka tulkitsee veriarvot.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuppu38 kirjoitti:

Tuli yllätyksenä, kun työterveystarkastuksen verikoearvot oli huonot.Oon tieten ollut tosi väsynyt pitemmän aikaa,kun työkin on muuttunut raskaammaksi. hemoglobiini 100 ja trombosyytit hieman koholla,lähes kaikki arvot heittivät paitsi kolestroli ja sokerit. voiko stressi vaikuttaa tuloksiin? minulta otettiin uusintakokeet nyt 3 kk näistä arvoista ja sain hoitajalta vastauksen. en voi ottaa kantaa näihin arvoihin ja lääkäri soittaa teille ja antoi soittoajan.tulehdusarvot oli nyt ok.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu