Olen 22-vuotias mies.
Keskiviikkona lähdin töistä lääkäriin koska edellispäivän kuume nousi takaisin
ja toi mukanaan kylki kipuja (ihan kun joku olisi potkinut kyljet rikki)
Lääkäri sitten kyseli katsoi kurkkuun ja kuunteli keuhkot.
Määräsi loppuviikon lepoa ja yskänlääkkeeksi codesania vaikka yskää ei ollut mitä nyt perus tupakoivan ajottainen röhä, sekä antibiootit keuhkoputken tulehdukseen.
Käski aloittaa antibiootit jos ei lauantaihin mennessä helpota.
Kuumetta oli jatkuvasti noin 38 astetta ja ainoastaan torstai iltana yskin ehkä tunnin ajan ja sittemmin ei ole yskää ollut mutta kurkunpäähän pistää/polttaa.
Olen ottanut siihen tuota codesania joka hetkeksi aina helpottanut.
Torstai perjantai yö oli kamala, heräilin puolentunnin välein kun oli joko järkyttävän kuuma ja kroppa ui hiessä, tai älyttömän kylmä, aivan kun kuumetta olisi 40 astetta.
Ja kurkunpäähän sattui älyttömästi.
Kärvistelin aamu 6 asti jolloin kävin heittämässä kaksi buranaa ja huikan yskänlääkettä naamariin ja takaisin sänkyyn. Nukahdin kuin vauva ja heräsin seuraavaksi 12 aikaan aamupäivästä.
Unohdin mainita että se kylkikipu jatkui keskiviikosta asti mutta rajoittui oikealle alas lähelle lonkkaa.
Eilen illalla rupesi koko kylkeä taas särkemään niin tolkuttomasti ettei voinut ollenkaan makaa oikealla kyljellä. Selälläänkin makaessa joutui hieman taipumaan oikealle koska pienikin venytys sattui törkeesti.
Noh edellinen yö olikin sitten kauhein ikinä.
Oikean kyljen kipu levisi myös vasemmalle, eli nyt molemmat kyljet lonkasta kainaloon asti olivat törkeän kipeitä, samaa kipua oli myös rintalastasta 10 cm alempama. Kipu oli verrattavissa potkuihin kylkiin ja lyönteihin palleaan.
Syvään hengittäminen sattuu pallean alueelle. Yskäisy ja niiskaisu tuntuu erittäin ikävältä.
Aamu paskalla joutui istumaan puoli tuntia kun ei voinut ponnistaa ollenkaan tai sattui.
Nyt tähän aikaan aloitin antibiootit niinkuin lääkäri käski, heti kun kykenin liikkumaan enemmän.
Tällä hetkellä kävelen hieman kumarassa ja hengitän pinnallisesti koska kipu on siirtynyt rintaan kohtaan missä kylkiluut loppuvat.
Siitä painaessa arastaa mielettömästi.
Mutta lun painelee kylkiluiden alta toiseltakin puolelta niin sielläkin tuntuu kipua.
Mikä hemmetti mua vaivaa. Lämpöä on hikisen alle 38.
Ei heikota, okseta, ruoka menee alas, ei satu vessa asiat jos ei lasketa pinnistämistä.
Kurottelevat ja venyttävät liikkeet pistävät tohon mystiseen oikeanpuolen kohtaan.
Minulla on kerran ollut haimakohtaus/tulehdus ja se ei muistuta tätä oikein mitenkään.
Silloinen kipu oli niin kova että ainut jotenkin siedettävä asento oli sikiö ja hengittäminen sattu niin että silmissä pimeni.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.