Ketä totella?
Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä! Apt 5:29
Viime aikoina yllä kirjoitettu Raamatun lause on nostattanut liikehdintää, kun sen lausui ministeritason ihminen.
Muistamme, kuka tuon lauseen aikoinaan sanoi; apostoli Pietari. Muistamme ne olosuhteet, joissa se sanottiin. Asetelma ei ollut sellainen, että olisi pitänyt valita "maallisen lain" taikka Jumalan lain välillä. Kysymys oli siitä, pitikö apostolien tukkia suunsa, kun hallintoviranomaisten koalitio ( = hallitusmiehet, vanhimmat, kirjanoppineet, ylimmäiset papit, Apt 4:1-7) uhkauksin ja vankeudella pelotellen sitä vaativat.
Kyse oli siis sananvapauden riiston yrityksestä, uskonnonvapauden asiasta, jos sitä sovellettaisiin tähän aikaan. Pietari ja apostolit pitivät kiinni laillisesta sananvapaudestaan, Apt 4:20
" Mutta me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet."
Kysymys ei siis ollut lainkaan siitä, että he olisivat ryhtyneet kapinoimaan roomalaisten ylläpitämää laki- ja hallintojärjestelmää vastaan! Kysymys on / oli uskonnollinen, vakaumuksellinen. He tottelivat Jumalaa siinä, että Herramme Jeesus oli jättänyt tehtävän, antanut lähetyskäskyn puhua evankeliumia kaikille luoduille! Jumalan "totteleminen" liittyi siis vapauteen saada puhua ilosanomaa Jeesuksesta!
Nyt kun ministeri otti em. lauseen irralliseksi toimintaohjeeksi olla noudattamatta jotakin "lakia" - voi vain valittaa sellaista mallia. Eikä ihme, että se synnytti sellaisen liikehdinnän? Sekaannusta ja harmia itselleen sanojalle, ja sivullisillekin!
Asian pohdinta jatkuu? Mitä, ja miten ja missä uskovan tulee ”totella” enemmän Jumalaa kuin ihmisiä? Kuinka lähellä Sinuakin ovat ne asiat ja tahot, joissa on vaarana totella enemmän omaa ja toisten tahtoa? Lisää aiheesta luettavissa
http://findiastory.vuodatus.net/sivut/raamatun-profeetallisia-asioita
http://findiastory.vuodatus.net/
On kovin tavallista ja helppoa mennä joukon jatkeena, porukassa, huutosakissakin! Ja on monesti työlästä seurata ja totella Herraa. Sanaa. Se tietää kärsimystä, vainoakin...

Vastaukset 14
Vanhimmat
http://www.suomenlaki.com/
Puhukaa mitä puhutte, mutta tuota lakia noudatatte.
Jokainen itse päättää.
Noudattaa tai ei?
Ja vastaa siitä.
Eli sinä olet sitä mieltä, että jos esimerkiksi ihmisoikeudet ja Suomen laki menevät ristiin, niin Suomen laki on se, mitä pitää totella?
Voithan kokeilla miten siinä käy jos alat elämään omien lakies mukaan. Ihmisoikeudet ja Suomen laki ei käsittääkseni ole ristiriidassa.
"Voithan kokeilla miten siinä käy jos alat elämään omien lakies mukaan."
Miksi ajattelet, että minua sellainen kiinnostaisi?
"Ihmisoikeudet ja Suomen laki ei käsittääkseni ole ristiriidassa."
Oletan, että puhut nyt Suomen tämänhetkisistä laeista etkä toisaalta vastannut kysymykseeni: "jos esimerkiksi ihmisoikeudet ja Suomen laki menevät ristiin, niin Suomen laki on se, mitä pitää totella?"
Minä luulen, että ristiriitatilanteessa, kuten esimerkiksi jossain poikkeus- tai hätätilanteessa, jota nykyisten lakien säätäjät eivät ole muistaa ottaa huomioon ja jossa lain noudattaminen toimisi lain tarkoitusta, lain henkeä ja ihmisoikeuksia vastaan, niin minä mieluummin rikkoisin lain kirjainta vastaan toimiakseni joko sen hengen mukaisesti tai suojellakseni ihmisoikeuksia.
Mitä ajattelet, että olisit sanonut, jos olisit elänyt menneisyyden Suomessa, jossa lait olivat huonommat ja heikommin ihmisten ihmisoikeuksia huomioon ottavat?
Käsittääksesi Suomen laki ja ihmisoikeudet eivät ole ristiriidassa? En löydä muuta selitystä tälle näkemyksellesi kuin sen, että et ole seurannut esimerkiksi mediassa asiasta käytävää keskustelua tai et vain ole ollut hereillä sitä seuratessasi. Tosin luulen, että sinun käsityksesi ja mielikuvasi asioista on hyvin yleinen, joten en nyt missään nimessä ole tuomitsemassa sinua mistään.
Eutanasia, abortti, vakaumuksellinen kieltäytyminen, rasismi, seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet, oikeus järjellisen mittaiseen oikeusprosessiin, jne. ovat ihmisoikeusasioita, joista osaan Räsänenkin siinä puheessaan otti kantaa (kuten jokainen sen oikeasti ja ajatuksen kanssa ilman ennakkoluuloja lukenut tietää).
Näihin asioihin liittyy vielä monia keskustelun kohteena olevia avoimia kysymyksiä. Toisaalta joissakin asioissa Suomen laki on kansainvälisiä lakeja jäljessä esimerkiksi niissä ihmisoikeusasioissa, joista aiemmin mainitsin. Jos Suomen lakien ja ihmisoikeuksien välillä ei olisi ristiriitoja, niin mitään homo"keskustelua" ei mediassa olisi käyty eikä Räsäsenkään olisi edes tarvinnut sanoa mitään sellaista, joka nyt väärinymmärrettynä ja väärin uutisoituna on kohua aiheuttanut.
Kukin päättää omalla vastuullaan, miten Lakiin ja lakeihin suhtautuu.
Jokaisella kansalaisella on VAPAUS ja VASTUU. Molemmat.
Kukin katsokoon eteensä.
Löpinät sikseen
20.7.2013 16:56
1
Sulje
http://www.suomenlaki.com/
Puhukaa mitä puhutte, mutta tuota lakia noudatatte.
______________________________________
Jos saa hiukan sanoa? Suomen Laki ei ole mikään yksi pötkö, vaikka samojen kansien sisällä onkin...
Pitää jaksaa paljon LUKEA, että muistaa KAIKEN mitä siellä on kustakin laista ja hallinnosta jne. sanottu. Eivät edes juristit muista kuin pienen osan, ja sitten ne kaivaa Finlexistä tietoa, aina tarpeen tullen!
Ja jatkuvasti säädetään uusia laheja, kumotaan vanhoja säädöksiä, muutetaan pykäliä? Oletteko perehtyneet?
Eli, joku 40-50 v vanha säädös ei enää olekaan edes voimassa? Jne.
Eli?
Joka komentaa "tuota laki noudatatte" - on teoreettinen esitys... MITÄ- MISSÄ- MILLOIN?
Kuka? Ja mikä on se laki, säädös? Mikä on sen rikkomus?
Onko se ns. siviliasia, vaiko rikosasia?
Ja? Lain rikkomuksista ( siis näytetyistä) eivät kansalaiset tuomitse toisiaan, eivätkä komentele - vaan sitä varten on tuomioistuinlaitos. Kaikkine osineen, järjestelmineen...
Niin että kukin siis valvokoon lähinnä OMAA asiaansa, tilaansa? Se on viisautta.
Voihan sitä väännellä ja käännellä asioita, mieleisekseen. Tosiasia kuitenkin on, että tuomioistuimessa asiat käsitellään Suomen lakien, eikä Raamatun höpinöitten mukaan.
Ei kait kukaan ole toista väittänytkään? Mutta tuomioistuimessakin on mm. sääntö, että joku ei tahdo VANNOA todistajan valaa ( = vannominen kielletty Raamatussa) hän tekee vakuutuksen vannomisen sijasta. Siinä Raamaatun sana pätee, ja on pätevä asia.
Raamatun sana tulee kyllä tuomioistumissa sekin esille? Etkö tunne mitä tuomarin vala sisältää? Kannattaa tutustua...
Itse asiassa länsimaisen lainsäädännön vankka alusta nojaa juuri Raamatun esittämiin oikeudellisiin seikkoihin.
Uutiset
Helsinki
Helsinki 22.7.2013 klo 10:43 | päivitetty 22.7.2013 klo 11:35
Kristillisdemokraatit haukkunut Simola pyytää anteeksi
Kirkko & kaupunki -lehden päätoimittaja Seppo Simola pyytää anteeksi pääkirjoitustaan, jossa hän arvosteli Päivi Räsästä ja kristillisdemokraatteja.
Kirkko & kaupunki -lehden päätoimittaja ja Helsingin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän viestintäjohtaja Seppo Simola pyytää anteeksi pääkirjoituksellaan aiheuttamaa mielipahaa. Simola pahoitteli asiaa Ylen Aikaisen haastattelussa sekä Päivi Räsäseltä että kaikilta muilta, jotka pahoittivat mielensä.
Simola otti kantaa Päivi Räsäsen lausuntoihin Kirkko & kaupunki -lehden pääkirjoituksessa. Simola muun muassa sanoi haluavansa lakkauttaa koko kristillisdemokraattisen puolueen.
Olihan tuo aika rajusti ja rumasti sanottu.
- Seppo Simola
- Olihan tuo aika rajusti ja rumasti sanottu. Ei tästä keskustelusta voida yksin syyttää Räsästä tai kristillisdemokraatteja, vaan tässä on myös media ja somemaailma vahvasti tekemässä asioista mustavalkoisia ja pinnallisia, Simola toteaa.
Simola sanoo osoittaneensa pääkirjoituksella turhautumista, joka liittyy viime aikaisiin keskusteluihin Päivi Räsäsen lausunnoista.
- Tähän aiheeseen liittyvät keskustelut otetaan niin tosissaan ja niitä luetaan pilkkua viilaten. Kirjoituksessani oli huumoriakin mukana, mutta se ei näköjään mene läpi, Simola sanoo.
Lue myös
Puhukaa mitä puhutte mutta raamattu on totta. http://www.kotipetripaavola.com/enemmantuleetotellaJumalaakuinihmisia.html
Raamattu ei ole totta.
Raamatussa on useita vääriä väittämiä ja se on sisäisesti ristiriitainen. Monia sen sivuilla kerrotuista tapahtumista ei ole oikeasti tapahtunut vaikka uskovaiset toisin väittävät.
Älä usko vain mitä minä tai jotkut petripaavolat väittää. Voit itse varmistua totuudesta tutkimalla asiaa itsenäisesti sellaisista lähteistä, jotka eivät ole uskonnollisesti motivoituneita ja siten puolueellisia.
Puolueettomia lähteitä tuskin todellisuudessa löytyy. Jokaisella ihmisella on omat ennakkokäsitykset maailmasta ja niiden läpi he katsovat maailmaa ja tutkivat sitä. Kukapa uskaltaisi heittäytyä alati muuttuvien tieteellisten tosiasioiden varaan?
"Voit itse varmistua totuudesta" - näin on. Ei siis auta juosta toisten tutkimusten perässä. Toki voi niistä jotain löytääkin.. Raamatun suhteen eivät (suurimmmalta osalta) tieteelliset älyköt voi sinua auttaa ja kuinka voisivat kun he periaatteellisesti kieltävät sen Jumalan olemassa olon, josta Raamattu todistaa.
Raamattuun uskoakseen ei tarvitse vakuuttua sen jokaisen historiallisen nippelitiedon oikeellisuudesta.
Raamattuun ei tarvi uskoa joidenkin pappien tai karismaattisten aivopesijöiden puheiden takia.
JOS joku vilpittömästi tahtoo selvittää onko Raamattu totta:
-ota Raamattu kauniisiin käsiisi ja lue sitä
-kysy itseltäsi: "Entä jos, se mitä tässä puhutaan: 'Jumalasta, ihmisestä, tuomiosta ja armahduksesta', onkin totta? "
-Lähesty Jumalaa Raamatun opettamalla tavalla
Yksinkertaisesti voit kokea, että, Jumala, josta Raamattu puhuu, on tosi ja elävä Jumala. Itsekin todistan, että Hän on elävä Jumala.
Kun opit tuntemaan totuuden on luonnollista, että teet valintoja ja päätöksiä sen nojalta. Mutta 'laki ja Raamattu' asian suhteen on hyvä muistaa, että Suomen laki on perustunut alkujaan Raamatun mukaisille arvoille .. nyt kuitenkin uusien säädösten myötä siirrytään pikkuhiljaa pois niistä perusarvoista, joiden puolesta Raamattu puhuu. Pääasiassa uskovaiset ovat kunnon kansalaisia ja veronmaksajia, jos elävät oppinsa mukaan. Mutta Esim. Elämän kunnioitus, elämä on lahja Jumalalta. Kuinka voisin tehdä abortin, kun tiedän että ihminen, joka oli kasvamassa kohdussa, silloin tapetaan? Elämän sanotaan alkavan hedelmöityksessä (tästäkin saatetaan jo olla erimieltä). Ja saakin olla erimieltä. Saa myös uskoa, ettei Jumalaa ole, että kaikki pääsee taivaaseen, että monet uskonlahkot on hyvä asia, että homous on hyvä asia, että Raamattu on puppua, että mihin kaatuu siihen maatuu ymym.
Saat uskoa mitä haluat, MUTTA TOTUUS ON VAIN YKSI. Ja jokainen meistä kantaa vastuun ensin itsestään.
Hyvää tutkimusmatkaa vilpittömille totuuden etsijöille!
vielä laki ja Raamattu jutusta: Muistakaa, että Kristityt luonnollisesti kantavat valintojensa seuraukset, mutta he uskaltavat kärsiä oikeiden tekojen ja hyvyyden tähden ja sen tähden etteivät valehtele (jos ovat todellisia Kristittyjä) niin kuin monet muut miellyttääkseen toisia.
ketä tottelet
Jesus sanoo minä ole tiet totuus ja elämä,on kirjoitettu raamatussa,se ohi ei pääse.
Mutta Pietari ja Johannes vastasivat heille: "Onko Jumalan edessä oikein totella ennemmin teitä kuin Jumalaa? Ratkaiskaa itse.Apt 4:19