Israelin Fasismi impperialismi

Tunnetusti Israel on harjoittanut brutaalia invaasiota Syyriaa vastaan. Samoin länsivaltojen, etupäässä USA:n yritykset Syyrian perikatoon saattamiseksi ovat yleisessä tiedossa. Näistä mainittakoon muutamia esimerkkejä.

Israelin tilillä on useita valtioterrorismin tunnusmerkit täyttäviä iskuja Syyriaan. Hiljattain Israel hyökkäsi Syyriaa vastaan ja ilmeisesti käytti operaatiossaan turkkilaista tukikohtaa (2). Tietyt taantumukselliset arabimaat ovat ”haureellisessa” suhteessa Israelin ja länsivaltojen kanssa. Vaikka Turkki ei ole arabimaa on se kuitenkin islamilaisen puolueen johtama Naton jäsen ja maa, joka noudattaa Israelin ulkopoliittista linjaa muodostaen vastavoiman muun muassa Syyrialle.

Naton leirissä oleva Turkki näyttelee Israelin ohella rooliansa imperialistisissa pyrkimyksissä kohti Lähi-idän alueen hegemoniaa, joka muodostaa utopialle täydellisen vastakohdan. Tähän liittyen sanottakoon, että Turkki toimittaa aseita, länsivaltojen tavoin, al-Assadin hallintoa vastustaville terroristeille.

Ensimmäisessä luvussa kuvattu Israelin ja länsivaltojen ”demokratian” edistämisen pyrkimykset Lähi-idän geopoliittisella alueella ovat silkkaa valtioterrorismia sekä siihen liittyvää kolonialismia, jonka tarkoituksena on suotuisten olosuhteiden luominen Iraniin hyökkäykselle ja sitä seuraavalle kolmannelle maailmansodalle sekä Lähi-idän uusjaolle.

Yllä olevaan liittyen esitettäköön vielä joitakin näkemyksiä: Iran on ajautunut läntisten valta-alueiden silmätikuksi ja niin Suomen kuin muidenkin läntisten hengenheimolaisten uutisoinnissa rienataan Irania sen väitetyistä asevarusteluista.

Syytökset Irania kohtaan eivät ole aukottomia, vaan valheellista sotapropagandaa. Tulee muistaa, että Iran, siis entinen Persia, ei ole karannut minkään naapurivaltion kimppuun yli 200:n vuoteen.

Toisaalta jokaisen suvereenin valtion eräs oikeus ja velvollisuus on puolustuskyvyn ylläpito.

Sitä vastoi erittäin sotaisa ydinasevaltio – Israel, joka on kaikkien kansainvälisten säännösten ulottumattomissa, hyökkäilee alati naapurivaltioihinsa. Samoin USA, apureinaan tietyt muut Nato-maat, toteuttavat Yhdysvaltojen kolonialistista suurstrategiaansa, joka toteutuu maailmanvaltaansa suojelevan USA:n valtioterrorismin avulla.

Luonnollisesti siihen liittyvät taloudelliset tekijät, mutta kuitenkin mainitusta valtioterrorismista eli ”ennakoivan sodan” doktriinista hyötyy hegemonisesti Israel. Tietysti se miellyttäisi Israelia, mikäli sen vastavoima Iran alistettaisiin Israelin & USA:n etupiirin kontrolliin, kuten on käynyt lukuisissa muissa maissa.

On muistettava, että Yhdysvalloissa vaikuttaa Israel-myönteinen oligarkia lobbausjärjestelmiensä ja organisaatioidensa välityksellä. Näitä lobbausjärjestöjä ovat muutamia mainitakseni seuraavat: CAMERA-ryhmä, massamedia ja sen vahtikoirat, AIPAC, ADL, Walls Sreetin pankkiirit, Israelin asialla olevat neokonservatistit jne. (Mearsheimer ja Walt esittivät yhteenvedon Israelin puolesta lobbaamisen vaikutuksesta mediaan ja akatemiaan 2007).

Israel ja USA ovat planeettamme vaarallisimmat valtiot, joilla on hallussaan hirvittävä ydinasearsenaali.

Israel ja USA täytyy saada kehittyneemmän Kansainvälisen Yhteisön sanktioiden ja tarkkailun alaisuuteen. Israel synnyttää kolmannen maailmansodan USA:n välityksellä, kuten nyt on tapahtumassa, mikäli hyökkäys Iraniin toteutuu.

Miksi sitten Israel, USA ja Britannia haluavat iskeä Iraniin. Syyt ovat mielestäni seuraavat: Ensinnäkin Iranin energiapolitiikassa keskeisintä on edelleen öljyntuotanto. Niinpä USA himoitsee ryöstää valtionsa yrityksille ja liittolaismaidensa firmoille Iranin öljyrikkaudet, joista nämä mainitut tahot pääsisivät ainakin osittain hyötymään. Lisäksi näin USA turvaisi öljyn saannin tulevaisuutta ajatellen.

Toisaalta Iran ei ole taipunut USA:n esittämien sionististen lobbausjärjestelmien tahtoon, jotka ovat painostaneet Amerikan Yhdysvaltalaisen kapitalistisen vapauden sanoman hyväksymistä tai siihen ”kääntymistä”.

Ongelmana on se, että sionistisen eliitin voimakkaan painostuksen alaisuudessa oleva Amerikan Yhdysvallat, kokee epämieluisaksi kolonnialista suurstrategiaansa ajatellen sen, että Iranilla on itsenäisesti toimiva keskuspankki ja että Persia haluaa olla riippumaton taloudellisesti kansainvälisten rahoituslaitosten orjuudesta. Myös Gaddafi työskenteli itsenäisen Afrikan-unionin puolesta ja seurauksena oli, että Naton sotakoneet tekivät selvää jälkeä Libyasta syösten Gaddafin vallasta.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juu, Velttoperseiden impotenssi!

Äänestä

Ketjun avaaja on ymmärtänyt Lähi-Idän tilanteen poikkeuksellisen hyvin varsinkin kun ottaa huomioon Suomen valtamedian harhaanjohtavan uutisoinnin näistä aiheista. Joistakin yksityiskohdista voisin huomauttaa, mutta se on tarpeetonta.

Syyrian katastrofi on ollut allekirjoittaneelle jatkuva henkisen kärsimyksen aihe. Länsimaiden kaksinaismoralismi ja tekopyyhyys Syyrian tilanteeseen nähden on ollut jotain aivan ennennäkemätöntä. Muistuu mieleen Hitlerin ja Stalinin valheet 1930-luvulla. Ehkä eniten surettaa Syyrian kristittyjen kammottava kohtalo länsimaiden tukemien kurkunleikkaajapirujen käsissä. Tuhansia on kuollut ja miljoonia Syyrian eri vähemmistöihin kuuluvia ajettu pakoon kodeistaan. Mutta tämänhän me olemme jo nähneet aikaisemmin mm. Irakissa. Länsimaat kylvävät kuolemaa. Tässä alkaa toivoa ja rukoilla korkeampien voimien väliintuloa tätä saatanallisuutta vastaan. Venäjäkin saisi olla aktiivisempi lännen tukeman terrorismin vastustamisessa. Putin ja Lavrov ovat mielestäni liian arkoja ja varovaisia.

Äänestä

Hyviä kirjoituksia, toivottavasti mahdollisimman monet lukevat. Tiedän monien havainneet samat asiat, vaikka kirjoituksia aiheesta on vähän.

Äänestä

Ironisinta Palestiinan asiassa että juuri juutalaissiirtokuntien asukkailla , jotka ovat lähes kaikki ns. itäjuutalaisia maahanmuuttajia, ei ole mitään kuviteltavissa olevaa historiallista suhdetta koko Israelin miehittämälle alueelle. He näet periytyvät aasialaisesta kasaariheimosta joka ulkoapäin omaksui tietynlaisen juutalaisuuden 700-luvulla. Heidän asuttamisensa palestiinalaisten omistamille konfliktialueille ajatellaan johtuvan sionistisen opin rodullisesta arvojärjestyksestä ja Israelin valtion poliittisista tarkoitusperistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Natsi Israel kirjoitti:

Tunnetusti Israel on harjoittanut brutaalia invaasiota Syyriaa vastaan. Samoin länsivaltojen, etupäässä USA:n yritykset Syyrian perikatoon saattamiseksi ovat yleisessä tiedossa. Näistä mainittakoon muutamia esimerkkejä.

Israelin tilillä on useita valtioterrorismin tunnusmerkit täyttäviä iskuja Syyriaan. Hiljattain Israel hyökkäsi Syyriaa vastaan ja ilmeisesti käytti operaatiossaan turkkilaista tukikohtaa (2). Tietyt taantumukselliset arabimaat ovat ”haureellisessa” suhteessa Israelin ja länsivaltojen kanssa. Vaikka Turkki ei ole arabimaa on se kuitenkin islamilaisen puolueen johtama Naton jäsen ja maa, joka noudattaa Israelin ulkopoliittista linjaa muodostaen vastavoiman muun muassa Syyrialle.

Naton leirissä oleva Turkki näyttelee Israelin ohella rooliansa imperialistisissa pyrkimyksissä kohti Lähi-idän alueen hegemoniaa, joka muodostaa utopialle täydellisen vastakohdan. Tähän liittyen sanottakoon, että Turkki toimittaa aseita, länsivaltojen tavoin, al-Assadin hallintoa vastustaville terroristeille.

Ensimmäisessä luvussa kuvattu Israelin ja länsivaltojen ”demokratian” edistämisen pyrkimykset Lähi-idän geopoliittisella alueella ovat silkkaa valtioterrorismia sekä siihen liittyvää kolonialismia, jonka tarkoituksena on suotuisten olosuhteiden luominen Iraniin hyökkäykselle ja sitä seuraavalle kolmannelle maailmansodalle sekä Lähi-idän uusjaolle.

Yllä olevaan liittyen esitettäköön vielä joitakin näkemyksiä: Iran on ajautunut läntisten valta-alueiden silmätikuksi ja niin Suomen kuin muidenkin läntisten hengenheimolaisten uutisoinnissa rienataan Irania sen väitetyistä asevarusteluista.

Syytökset Irania kohtaan eivät ole aukottomia, vaan valheellista sotapropagandaa. Tulee muistaa, että Iran, siis entinen Persia, ei ole karannut minkään naapurivaltion kimppuun yli 200:n vuoteen.

Toisaalta jokaisen suvereenin valtion eräs oikeus ja velvollisuus on puolustuskyvyn ylläpito.

Sitä vastoi erittäin sotaisa ydinasevaltio – Israel, joka on kaikkien kansainvälisten säännösten ulottumattomissa, hyökkäilee alati naapurivaltioihinsa. Samoin USA, apureinaan tietyt muut Nato-maat, toteuttavat Yhdysvaltojen kolonialistista suurstrategiaansa, joka toteutuu maailmanvaltaansa suojelevan USA:n valtioterrorismin avulla.

Luonnollisesti siihen liittyvät taloudelliset tekijät, mutta kuitenkin mainitusta valtioterrorismista eli ”ennakoivan sodan” doktriinista hyötyy hegemonisesti Israel. Tietysti se miellyttäisi Israelia, mikäli sen vastavoima Iran alistettaisiin Israelin & USA:n etupiirin kontrolliin, kuten on käynyt lukuisissa muissa maissa.

On muistettava, että Yhdysvalloissa vaikuttaa Israel-myönteinen oligarkia lobbausjärjestelmiensä ja organisaatioidensa välityksellä. Näitä lobbausjärjestöjä ovat muutamia mainitakseni seuraavat: CAMERA-ryhmä, massamedia ja sen vahtikoirat, AIPAC, ADL, Walls Sreetin pankkiirit, Israelin asialla olevat neokonservatistit jne. (Mearsheimer ja Walt esittivät yhteenvedon Israelin puolesta lobbaamisen vaikutuksesta mediaan ja akatemiaan 2007).

Israel ja USA ovat planeettamme vaarallisimmat valtiot, joilla on hallussaan hirvittävä ydinasearsenaali.

Israel ja USA täytyy saada kehittyneemmän Kansainvälisen Yhteisön sanktioiden ja tarkkailun alaisuuteen. Israel synnyttää kolmannen maailmansodan USA:n välityksellä, kuten nyt on tapahtumassa, mikäli hyökkäys Iraniin toteutuu.

Miksi sitten Israel, USA ja Britannia haluavat iskeä Iraniin. Syyt ovat mielestäni seuraavat: Ensinnäkin Iranin energiapolitiikassa keskeisintä on edelleen öljyntuotanto. Niinpä USA himoitsee ryöstää valtionsa yrityksille ja liittolaismaidensa firmoille Iranin öljyrikkaudet, joista nämä mainitut tahot pääsisivät ainakin osittain hyötymään. Lisäksi näin USA turvaisi öljyn saannin tulevaisuutta ajatellen.

Toisaalta Iran ei ole taipunut USA:n esittämien sionististen lobbausjärjestelmien tahtoon, jotka ovat painostaneet Amerikan Yhdysvaltalaisen kapitalistisen vapauden sanoman hyväksymistä tai siihen ”kääntymistä”.

Ongelmana on se, että sionistisen eliitin voimakkaan painostuksen alaisuudessa oleva Amerikan Yhdysvallat, kokee epämieluisaksi kolonnialista suurstrategiaansa ajatellen sen, että Iranilla on itsenäisesti toimiva keskuspankki ja että Persia haluaa olla riippumaton taloudellisesti kansainvälisten rahoituslaitosten orjuudesta. Myös Gaddafi työskenteli itsenäisen Afrikan-unionin puolesta ja seurauksena oli, että Naton sotakoneet tekivät selvää jälkeä Libyasta syösten Gaddafin vallasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu