"Arabiemiraateissa raiskauksestaan ilmoittaneen ja siitä vankeustuomion saaneen norjalaisnaisen tapaus käy yhä erikoisemmaksi".
http://www.hs.fi/ulkomaat/Raiskauksestaan kertonut norjalaisnainen syyttäjän eteen Arabiemiraateissa/a1374371276692
Dalelv työskenteli Dubaissa sisustusarkkitehtina paikallisen yrityksen palveluksessa. Hänen vaikeutensa alkoivat maalikuussa, kun hän meni työpaikan illanviettoa seuranneena päivänä poliisiasemalle ilmoittamaan, että hän joutui edellisiltana työtoverinsa raiskaamaksi.
Lopputulos oli, että Dalelv itse tuomittiin torstaina Dubaissa 16 kuukaudeksi vankeuteen. Tuomio tuli avioliiton ulkopuolisesta seksistä, alkoholin nauttimisesta ja poliisille valehtelemisesta.
"Vaikuttaa hyvin oudolta, että raiskauksestaan ilmoittanut ihminen tuomitaan teoista, jotka eivät meillä päin maailmaa ole edes rikoksia", hän sanoi uutistoimisto NTB:n mukaan.
Arabiemiraatit on öljystä ja kaasusta rikastunut noin viiden miljoonan asukkaan muslimivaltio Arabian niemimaalla. Iso osa asukkaista on kansalaisuutta vailla olevia vierastyöläisiä. Moni suuryritys on sijoittanut Lähi-idän ja Afrikan toimintojensa keskuksen juuri bisneskaupunki Dubaihin. Suomalaisiakin siellä työskentelee satoja.
Naisten oikeuksissa Arabiemiraatit on erittäin takapajuinen. Kolme vuotta sitten maan korkein oikeus esimerkiksi linjasi, että mies saa lyödä vaimoaan kuritusmielessä, jos lyönneistä ei jää näkyviä jälkiä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
tuomioistuimen eteen joutumisessa on kyse ilmeisesti siitä että nainen on myötävaikuttanut käyttäytymisellään, olemuksellaan seksuaalisesti vetoavasti raiskauksen tehneeseen mieheen, evätkä he ole olleet naimisissa, ja olleet (ainakin nainen) myös alkoholin vaikutuksen alaisena. Molemmathan ovat ko maassa sankitoituja paheita, avioliiton ulkopulonen seksuaalinen olemus ja alkoholi. Myös tuomio, oletettu 16 kk on kohtuuttoman kova. Seksiin väkisin pakottaminen tulee olla tietysti rangaistavaa, mutta voisiko ko tapaus johdattaa pohdiskelemaan asiaa yleisesti myös miehen näkökulmasta, ja siitä nainen kuin nainen voi toisinaan olla vastustamattoman haluttava miehen näkökulmasta. Esim suomessahan naiset toisinaan pukeutuvat hyvinkin paljastavasti, ja voivat olla kiusaus/houkutus miehelle. Voisiko asiasta keskustella esim täälläkin järkevällä tasolla siitä että naisen paljastava/houkutteleva puketuminen voisi olla lieventävä asianhaara raiskauksesta tuomittavalle miehelle ihan suomessakin, tai voisiko liian seksistinen pukeutminen itsessään olla sanktioitua joissain tilanteissa?? Ihan oikeasti. Itse tiedän moniakin miehiä ja ihan normaaleja hyviä tyyppejä,(hetero miehiä) jotka ovat sinkkuja ja naista ei löydy vaikka yrittäisikin. (Ja en oleta että kukaan heistä tekisi mitään em uutisessa manittua) Uskon että heitä on myös paljon enemmän suomessa. Seksuaalisuus on voimakas tunne ja tarve joka voi aiheuttaa monenlaisia häiriöitä niin tunne elämän tuskaa/kipua kuin fyysisiäkin oireita, jos sitä ei voi/saa toteuttaa. Tämän vuoksi olisi toivottavaa että myös tätä näkökulmaa otettaisiin enemmän huomioon, ja eri oikeuskäsittelyissä. Myös lakiin kirjaaminen ok. Ja vielä korostan, että en yritä avata keskustelua raiskauksen/pakottamisen laillistamisesta tai edes minkäänlaisesta hyväksymisestä, mutta olen pohtinut eri taustoja tapauksista joista uutisissa ym niin pintapuoleisesti kerrotaan, ja niistä pitäsi keskustella pintaa syvemmältä ja eri näkökulmista!! asiani vielä pähkinänkuoressa, naisen liian seksuaalinen olemus lieventäksi asianhaaraksi miehen tuomiossa seksuaalirikosissa, ja ehkä jopa sankitoitavaksi (yleisellä tasolla? vai jos se ollut osasyynä raiskaukseen?) Asiallisia kommentteja kiitos!!
Jokainen päättää aivan vapaasti mihin maahan matkustaa. Kannattaa ottaa asioista selvää ennakkoon!
Mielisairaat muslimit.
Tulisi tappava tauti ja kaikki kuolisi
Persujen ihannevaltio. Naiset kuriin ja hiljaiseksi.
Tuskin persut tuollaista kaipaavat, mutta uutinenhan vain todisti että ulkomaalainenkin voi syyllistyä rikokseen, kuten tämä norjatar.
Skandinavian tyhmä siideripissis oppi kantapään kautta. Suomestakin islamilainen valtio ja naiset takaisin nyrkin ja hellan väliin HETI, siellä ne on turvassa maailman viettelyksiltä :D