Uskonto ei kuulu enää nykyaikaan

Uskonnot on luotu useita vuosisatoja sitten, jotkut jopa tätäkin aikaisemmin. Niitä olivat luomassa ihmiset, jotka kokivat maailman levottomana ja vaarallisena. He loivat ratkaisuksi uskonnot, joilla oli pelotevaikutus ihmisiin, jotka yleisen sivistymättömyytensä takia eivät pystyneet kyseenalaistamaan toisten laatimia uskonoppeja. Silloin ei ollut lainsäädäntöä eikä nykyaikaista oikeudenkäyttöä, jotka ovat nyt vallitsevien kuria luovien pelotteiden taustalla. Rikoksesta seuraa poliisin tai tuomioistuimen määräämä rangaistus. Se riittää ja niin on hyvä.

Uudemmissa uskonnoissa taas on kysymys siitä, että joku on keksinyt tehdä uskonasioiden avulla itselleen taloudellisen toimeentulon. On tehty raamatusta erilaisia omituisia tulkintoja, jotka ovat sitten jonkin puhujanlahjojen avulla uponneet riittävään joukkoon vähä-älyisiä, joiden lahkon kassaan tuomat kymmenykset tai tätäkin suuremmat lahjoitukset ovat auttaneet rakentamaan temppeleitä ja muita hulluudenharjoitushuoneita ja pitämään puoskaripapin hyvissä tuloissa ja voimaan paksusti, samalla välillä nauttien pedofiliasta ja muista saarnaajan lahjojen tuomista luontoiseduista kuten ilkeilyn oikeutuksesta. Kaikessa tässä on unohtunut laillisuus ja oikeudenmukaisuus niin perusteellisesti.

Maailma kuitenkin on kehittynyt ja kehittyy koko ajan. Samalla uskonnollisuus vähenee, mikä on vain hyvä kehitys. Tiede on osoittanut luonnolliset taustat kaikille niille asioille, joita vähä-älyiset ja sivistymättömät ovat pitäneet jumalallista alkuperää olevina. Lainsäädäntö on kehittynyttä ja tuomioistuimet määräävät rikkomuksista rangaistuksia. Raamatun lakeja kuin myöskään koraaniin tai muuhun uskonnolliseen teokseen perustuvia lakeja ei tarvita eikä niistä tarvitse välittää millään tavalla. Ihminen on hyvä, kun noudattaa lainsäädäntöelinten luomia normeja.

Ihminen siis sivistyy ja ajattelee asioita koko ajan järkevämmin ja loogisemmin uskontoon etäisyyttä tehdessään. Uskoa ihmiskunnan sivistymiseen horjuttavat vain uskonlahkolaiset. On täysin käsittämätöntä, että kukaan liittyy mihinkään uskonlahkoon tai pysyy sellaisen jäsenenä. Miten kukaan voi olla niin älytön, että maksaa rahaa jollekin lahkolle, jonka taustalla aina on jotakin rikollista toimintaa. Onneksi kuitenkin lahkoista erotaan koko ajan enemmän ja enemmän, jolloin usko ihmiskunnan viisastumiseen hieman vahvistuu.

Selvääkin selvempää on, että uskovaisuudella ei ole mitään sijaa sivistyneessä yhteiskunnassa. Ja selvää on, että hyvä ihminen on uskonnoton ja lainsäädäntöelinten luomia normeja kuuliaisesti noudattava. Ja selvää on sekin, että kiihkouskovaiset ja erilaiset lahkolaiset edustava suurinta pahaa maailmassa.
1899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Uskonto on koulussa eräs oppiaine. Kannattaa lukea hyvin uskonnon läksynsä, että saa hyviä numeroita kokeissa.

Äänestä
  • Joo en minäkään uskoon tullut sillä uskonnon oppitunnilla, vaan useita vuosia myöhemmin!

    Äänestä

Miten paljon kärsimystä, kuolemaa ja ahdistusta uskonnot ovatkaan saaneetkaan aikaan. Ja kaikki sen takia, että uskovaisten korvien välissä on ollut niin paljon mätää. Onneksi uskovaisuus on vähenemässä ja yhä harvempi on niin tyhmä, että sortuu uskonnon sekoiluihin ja hössötyksiin ja naurettaviin kuvitelmiin jonkun jumalan olemassaolosta. Jos on järkeä päässä, niin sitä virhettä ei tee, että uskonnolle jotakin perustaisi. Uskovaiset eivät todellakaan ansaitse minkäänlaista arvostusta, koska kaikki eläimetkin ovat heitä viisaampia.

Paljon todistaa se, että erittäin iso osa pappiskoulutuksen saaneista ei ollenkaan usko jumalan olemassaoloon. Ja paljon uskovaisten älyttömyydestä ja mielenvikaisuudesta kertovat tänne keskustelupalstalle kirjoitetut uskovaisten sekavaakin sekavammat ja naurettavaakin naurettavammat töherrykset.

Äänestä
  • Kärsimystä riittää ihmisen elämässä, myös uskovaisilla on koettelemuksia. Mutta niistä selvitään, ei se villasukkaa kutova mummi kyllä konekiväärin kanssa aio lähteä jahtaamaan ateistiraukkoja, vaan se pitää uskonsa niinkuin minäkin, joka en vielä ole vanhus.

    Äänestä

"Tiede on osoittanut luonnolliset taustat kaikille niille asioille, joita vähä-älyiset ja sivistymättömät ovat pitäneet jumalallista alkuperää olevina."

Näille "luonnollisille taustoille" ei kuitenkaan koskaan tule löytymään selitystä, muuta kuin yliluonnollinen. Uskonnot voivat muuttua ja jopa hävitä, mutta henkisyys ja hengellisyys eivät häviä.

Nämä asiat voivat ahdistaa, siksi ihminen yrittää ratkaista kaikkea järjellä. Mutta se on järjetöntä. OIkeasti ihminen ei edes haluaisi tietää mistä tässä kaikessa on kyse.

Äänestä
  • Tiede on saanut hyviäkin saavutuksia aikaan, mutta siinä on liikaa aukkoja kun ajattelee miten ne kertoo evoluutioteoriaa, apina pomppii häkissä siinä takana, ja ateisti väittää ihan kirkkain silmin että ihminen on muka muokkaantunut siitä! Menisitte tekin itseenne!!!

    Äänestä

Ei ole tullut käytyä kirkossa neljännesvuosisataan. Ei pysty. Kun televisiossa tai radiossa aihe menee uskonasioihin, on pakko vaihtaa kanavaa tai sulkea koko laite. Jos uskon asiat tulevat jossakin keskustelussa esiin jonkun toimesta, on pakko pyrkiä vaihtamaan aihetta, tai jos ei se lähde onnistumaan, on pakko poistua tilanteesta.

Näin siksi, että se toisi mieleen liian paljon liian raskaita kokemuksia menneisyydestä, jossa uskovainen isäni teki elämän sietämättömän vaikeaksi. Traumat ovat lähtemättömät kaiken läpikäydyn jälkeen.

Luterilaiseen kirkkoon kuulun edelleen, mutta vain välttääkseni leimautumista, joka saattaisi olla sosiaalisesti haitallista tässä ajattelultaan vanhanaikaisessa yhteiskunnassa, johon uskontoinstituutio on pesiytynyt suorastaan raivostuttavalla tavalla.

En kuitenkaan ole tämän ahdistavuuden kanssa yksin. Tiedän tuttavapiiristäni yhden tapauksen, jossa nuori parikymppinen ihminen teki itsemurhan kotona vallinneen kiihkomielisen uskonnollisuuden ja sen luoman perheensisäisen henkisen terrorin takia. On mös tiedossa perheyhteisöjen hajoamisia uskonnon mustan puolen takia. Tunnen myös henkilöitä, jotka ovat eronneet lahkoyhteisöistä välttääkseen terveyden menettämisen ja sivistyneempien ihmisten tekemän takanapäin naureskelun kohteena olemisen. Heille uskontotausta on jopa merkinnyt samalla pakkoa muuttaa kauas pois lapsuus- ja nuoruusajan kotiseudulta, syynä ympärillä vaikuttavan uskonyhteisön harjoittama häirintä ja toisaalta paikallisten sivistyneiden ihmisten joukossa koettu valtavaakin valtavampi häpeä siitä, mihin uskonyhteisöön on kuulunut ja millaiseen älyttömyyteen on joutunut sen kautta osallistumaan, samalla peläten niiden ihmisten kostoa, joita o uskontoperusteisilla teoilla loukattua.

Uskonto ilmiönä on täysin järjetön asia. Ei voisi kuvitellakaan, että enää nykyaikana on ihmisiä, jotka elävät ja toimivat jonkin raamattu-nimisen satukirjan mukaan. Miten se on mahdollista? Usko ihmisten vähimmäistason sivistykseen on totaalisesti kadonnut uskontoinstituution olemassaolon jatkumisen myötä.

Kun uskonnollisuudesta on kokemusten perusteella vain ja ainoastaan kielteistä sanottavaa, ei voi mitään muuta sanoa kuin että uskonnollisuus ei kuulu elämääni sen järjettömyyden takia. Ihmettelen vain, että miten uskontoinstituutio edelleen jatkaa olemassaoloa tässä yhteiskunnassa ja miten uskonto on edelleen oppiaineena koulussa ja miten uskonnonvapaus edelleen sallitaan uskonlahkoille, joiden toiminta on monella tavalla rikollista ja jonka takia se on jopa lainvalvojien seurannassa.

Toisaalta uskovaiset ihmiset käyvät hirvittävän paljon sääliksi. Kun täältä keskustelupalstalta lukee uskovaisten kirjoituksia, ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että uskonto on tyhmyyttä, häpeämättömyyttä ja mielisairautta valtavaa inhoa ja luotaantyöntävällä tavalla.

Äänestä

Mitä fiksumpi ja oppineempi ihminen on, sitä enemmän on etäisyyttä uskonasioihin. Todella fiksut ihmiset eivät ole millään tavalla uskonnollisia. Nykyaikana kaikkien luulisi olevan jo niin fiksuja, ettei mitän uskontoja olisi olemassa. Ja jos ei olisi uskontoja, ei olisi sotia, kuolemaa, kärsimystä eikä montaa muuta pahaa asiaa.

Äänestä

Usko ei ole uskontoa, ja usk tulee kantamaan ne joilla sitä on turvaan helvetiltä jonne he muuten joutuisivat, ja se on tärkeä asia.

Äänestä
  • Justin Bieber: Jeesus on kuollut syntieni tähden

    Jeesukseen uskominenko jotenkin vanhanaikaista? Siltä se voi täällä jälkikristillisen Euroopan pohjoiskolkassa näyttää, mutta maailmalla asiat ovat toisin. Justin Bieber, tämän hetken suosituimpiin kuuluva artisti ja miljoonien teinityttöjen unelma, uskoo, että Jeesus on kuollut hänen syntiensä tähden ja että hänen laulunlahjansa on annettu taivaasta.

    - Paras neuvo, jonka äitini on koskaan antanut minulle on "älä koskaan unohda Jumalaa". Hän on siunannut minua tällä kaikella ja hän tulee olemaan aina ykkönen, Justin Bieber kertoo.

    http://www.nuotta.com/justin-bieber/justin-bieber-uskoo-lahjojensa-olevan-peraisin-taivaasta

    Äänestä

  • muuallakin on uskoa! kirjoitti:

    Justin Bieber: Jeesus on kuollut syntieni tähden

    Viiden vuoden aikana Justin on julkaissut kolme studioalbumia sekä neljä kokoelmalevyä. Albumeita on kaiken kaikkiaan myyty maailmanlaajuisesti yli 15 miljoonaa kappaletta. Lisäksi Justin on rikkonut albumeillaan lukuisia ennätyksiä, sekä ollut listaykkösenä monia kertoja.

    Nuoresta iästään huolimatta Justin on todistanut olevansa muutakin kuin yksi maailman seuratuimmista ja mielipiteitä jakavista henkilöistä. Hän on saanut paljon hyvää aikaan olemalla mukana monissa hyväntekeväisyysprojektissa sekä lahjoittamalla rahaa koulujen rakennuttamisiin sekä luonnonkatastrofien uhreille. Justin on perustanut myös itse projekteja, joilla autetaan vähäosaisia.

    Lisäksi kristilliset arvot näkyvät Justinin elämässä. Hän on kertonut, ettei hyväksy aborttia, sillä se on sama asia kun tappaisi vauvan. Seksin harrastamista ennen avioliittoa Justin kommentoi, että pitäisi odottaa oikeaa henkilöä, henkilöä jota rakastaa.

    Äidilleen hän on kirjoittanut kappaleen Turn to You. Kappale on kiitos siitä, että on elossa eikä häntä abortoitu. Kappaleen tuotolla tuetaan yksinhuoltajaäitejä Justinin kotiprovinssissa, Ontariossa. Äiti on Justinille yksi tärkeimmistä henki-löistä, mutta hän on läheinen myös isänsä kanssa.

    Ei ole osoittanut olevansa mikään fiksu tyyppi tuo Bieber muutenkaan. Ei ihme, että heikkoutena on myös uskovaisuus.Ydistelee asioita niin väärin, niin väärin. Hakee vääriä perusteluita, niin vääriä. Eli Bieberin poika ei ansaitse mitään arvostusta, rääkyköön minkä rääkyy...

    Äänestä

  • minäkin uskon kirjoitti:

    Kristinuskon juuret ovat Israelissa ja juutalaisuudessa. Kristittyjen lisäksi kaupunki on pyhä myös juutalaisille ja muslimeille.
    Vuosituhansien aikana kaupungista on taisteltu. Se on valloitettu ja tuhottu kymmeniä kertoja, mutta koskaan se ei ole ollut minkään muun maan kuin Israelin pääkaupunki.

    Äänestä

  • Turha julkkis kirjoitti:

    Ei ole osoittanut olevansa mikään fiksu tyyppi tuo Bieber muutenkaan. Ei ihme, että heikkoutena on myös uskovaisuus.Ydistelee asioita niin väärin, niin väärin. Hakee vääriä perusteluita, niin vääriä. Eli Bieberin poika ei ansaitse mitään arvostusta, rääkyköön minkä rääkyy...

    Loukkaatko tätäkin laulajaa?

    http://www.youtube.com/watch?v=naj8nvAEWXw

    Äänestä

  • kuuntele ensin kirjoitti:

    Loukkaatko tätäkin laulajaa?

    http://www.youtube.com/watch?v=naj8nvAEWXw

    Loukkaatko suomen sotaveteraanejakin koska he suurimaksi osaksi uskoivat Jumalaan?

    Äänestä

  • senkun loukkaat vaan kirjoitti:

    Loukkaatko suomen sotaveteraanejakin koska he suurimaksi osaksi uskoivat Jumalaan?

    Tässä on videoitu laulu, jossa voit laulaa mukana, se on osoitettu Jumalalle:

    http://www.youtube.com/watch?v=n-YecvBBcK4

    Äänestä

Senhän näemme aikanaan......

Äänestä

En kannata mitään uskontoa vaan uskon elävään Jumalaan Jeesukseen Kristukseen sanoohan raamattukin " vain hullu sanoo ettei ole mitään Jumalaa "

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oppineisuus voittaa kirjoitti:

Uskonnot on luotu useita vuosisatoja sitten, jotkut jopa tätäkin aikaisemmin. Niitä olivat luomassa ihmiset, jotka kokivat maailman levottomana ja vaarallisena. He loivat ratkaisuksi uskonnot, joilla oli pelotevaikutus ihmisiin, jotka yleisen sivistymättömyytensä takia eivät pystyneet kyseenalaistamaan toisten laatimia uskonoppeja. Silloin ei ollut lainsäädäntöä eikä nykyaikaista oikeudenkäyttöä, jotka ovat nyt vallitsevien kuria luovien pelotteiden taustalla. Rikoksesta seuraa poliisin tai tuomioistuimen määräämä rangaistus. Se riittää ja niin on hyvä.

Uudemmissa uskonnoissa taas on kysymys siitä, että joku on keksinyt tehdä uskonasioiden avulla itselleen taloudellisen toimeentulon. On tehty raamatusta erilaisia omituisia tulkintoja, jotka ovat sitten jonkin puhujanlahjojen avulla uponneet riittävään joukkoon vähä-älyisiä, joiden lahkon kassaan tuomat kymmenykset tai tätäkin suuremmat lahjoitukset ovat auttaneet rakentamaan temppeleitä ja muita hulluudenharjoitushuoneita ja pitämään puoskaripapin hyvissä tuloissa ja voimaan paksusti, samalla välillä nauttien pedofiliasta ja muista saarnaajan lahjojen tuomista luontoiseduista kuten ilkeilyn oikeutuksesta. Kaikessa tässä on unohtunut laillisuus ja oikeudenmukaisuus niin perusteellisesti.

Maailma kuitenkin on kehittynyt ja kehittyy koko ajan. Samalla uskonnollisuus vähenee, mikä on vain hyvä kehitys. Tiede on osoittanut luonnolliset taustat kaikille niille asioille, joita vähä-älyiset ja sivistymättömät ovat pitäneet jumalallista alkuperää olevina. Lainsäädäntö on kehittynyttä ja tuomioistuimet määräävät rikkomuksista rangaistuksia. Raamatun lakeja kuin myöskään koraaniin tai muuhun uskonnolliseen teokseen perustuvia lakeja ei tarvita eikä niistä tarvitse välittää millään tavalla. Ihminen on hyvä, kun noudattaa lainsäädäntöelinten luomia normeja.

Ihminen siis sivistyy ja ajattelee asioita koko ajan järkevämmin ja loogisemmin uskontoon etäisyyttä tehdessään. Uskoa ihmiskunnan sivistymiseen horjuttavat vain uskonlahkolaiset. On täysin käsittämätöntä, että kukaan liittyy mihinkään uskonlahkoon tai pysyy sellaisen jäsenenä. Miten kukaan voi olla niin älytön, että maksaa rahaa jollekin lahkolle, jonka taustalla aina on jotakin rikollista toimintaa. Onneksi kuitenkin lahkoista erotaan koko ajan enemmän ja enemmän, jolloin usko ihmiskunnan viisastumiseen hieman vahvistuu.

Selvääkin selvempää on, että uskovaisuudella ei ole mitään sijaa sivistyneessä yhteiskunnassa. Ja selvää on, että hyvä ihminen on uskonnoton ja lainsäädäntöelinten luomia normeja kuuliaisesti noudattava. Ja selvää on sekin, että kiihkouskovaiset ja erilaiset lahkolaiset edustava suurinta pahaa maailmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu