Persuvaltuutetun älynväläys: Työttömät orjatyöhön!

Lohjan persujen varavaltuutettu ja teknisen lautakunnan jäsen Mikki Nieminen astuu fasistisen äärioikeistolaisuuden saappaisiin hänkin ilmoittautumalla orjatyön kannattajaksi:

"Työttömyyskorvaus vastikkeelliseksi

Jokaisessa kunnassa on duunia mihin pääsee käsiksi pienellä opastuksella. Siinä sitä voi suomalainen ja maahanmuuttaja tutustua toisiinsa, maahan ja maan tapoihin samaa paskaa putsatessa. Se on tasa-arvoa. Yhteisestä ympäristöstä huolehtiminen opettaa myös sen kunnossapitämisen tärkeyttä. On tärkeää, että nuorille, maahanmuuttajille ja pitkäaikaistyöttömille muodostuu kokemusta työn tekemisen ilmapiiristä Suomessa, jolla ehkäistään totaalista työelämästä syrjäytymistä, vaikka sitten vähän väkisin."

http://miesenergiaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/144610-tyottomyyskorvaus-vastikkeelliseksi

Aiemmin orjatyön kannattajaksi ja työttömien kurittajaksi on ilmoittautunut useita persujen kansanedustajia, kunnanvaltuutettuja ja talousneuvonantajia mm. edustaja Hakkarainen.

http://www.kymensanomat.fi/Online/2011/10/27/Teuvo Hakkarainen esittää: Nuoret pakkotyöhön/2011312315615/4
271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Missä kohtaa Mikki Nieminen puhuu orjatyöstä? Kyse oli työnteosta edellytyksenä rahalliseen korvaukseen. Tätä käytäntöä noudatettiin muuten sinun ihannevaltiossasi CCCP:ssä.

Hakkarainen sen sijaan ehdottaa korvauksetonta pakkotyötä mikä minustakin on omia kansalaisia kohtaan kuvottava ehdotus. Jos se koskisi mamuja ehdotus olisi OK !

Äänestä

AIVAN JÄRKEVÄÄ AJATUSTA...
YMPÄRISTÖTALKOUTTA JA MARJANPOIMINTAA

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arbeit macht frei kirjoitti:

Lohjan persujen varavaltuutettu ja teknisen lautakunnan jäsen Mikki Nieminen astuu fasistisen äärioikeistolaisuuden saappaisiin hänkin ilmoittautumalla orjatyön kannattajaksi:

"Työttömyyskorvaus vastikkeelliseksi

Jokaisessa kunnassa on duunia mihin pääsee käsiksi pienellä opastuksella. Siinä sitä voi suomalainen ja maahanmuuttaja tutustua toisiinsa, maahan ja maan tapoihin samaa paskaa putsatessa. Se on tasa-arvoa. Yhteisestä ympäristöstä huolehtiminen opettaa myös sen kunnossapitämisen tärkeyttä. On tärkeää, että nuorille, maahanmuuttajille ja pitkäaikaistyöttömille muodostuu kokemusta työn tekemisen ilmapiiristä Suomessa, jolla ehkäistään totaalista työelämästä syrjäytymistä, vaikka sitten vähän väkisin."

http://miesenergiaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/144610-tyottomyyskorvaus-vastikkeelliseksi

Aiemmin orjatyön kannattajaksi ja työttömien kurittajaksi on ilmoittautunut useita persujen kansanedustajia, kunnanvaltuutettuja ja talousneuvonantajia mm. edustaja Hakkarainen.

http://www.kymensanomat.fi/Online/2011/10/27/Teuvo Hakkarainen esittää: Nuoret pakkotyöhön/2011312315615/4

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu