Venäjän sosiaalidemokraattinen puolue jakautui vuonna 1903 sisäisten riitojen seurauksena mensevikkeihin ja bolsevikkeihin. Mielipide-erot näiden kahden suunnan välillä koskivat lähinnä työväenpuolueen olemusta ja sen roolia vallankumouksessa. Bolsevikit katsoivat parhaaksi, että pieni ja tiivis ammattivallankumouksellisten johtama puolue vetäisi suuret joukot mukaansa vallakumoukseen. Mensevikit puolestaan omaksuivat näkökulman, jonka mukaan vähittäisen kehityksen myötä syntyvä massojen työväenpuolue ottaisi vallan sopivan hetken tullen.
Mensevikit osallistuivat duuman työskentelyyn uskoen, että se olisi askel kohti demokraattisen hallinnon muodostamista. Tämä oli mensevikki-ideologian mukaan kuitenkin vain sosialistiseen yhteiskuntajärjestykseen siirtymistä edeltävä välivaihe. Puolueen oikeistosiipi oli lisäksi sitä mieltä, että sosialistivallankumouksen toteutuminen helpottuisi, mikäli Venäjä voittaisi ensimmäisen maailmansodan. Isänmaan puolustaminen nähtiin siis vallankumouksen välttämättömänä edellytyksenä. Mielipide aiheutti kiistoja mensevikkipuolueen sisällä.
Helmikuun vallankumouksen jälkeen mensevikkipuolue miehitti neuvostojen johtopaikat yhdessä sosialistivallankumouksellisten kanssa ja tuki väliaikaista hallitusta ministerein. Ryhmä ei kuitenkaan ollut riittävän kiinteä säilyttääkseen valta-asemansa vuoden 1917 sekasorron aikana. Bolsevikkivallankumouksen jälkeen mensevikit yrittivät muodostaa laillisen opposition, mutta se tukahdutettiin pysyvästi vuonna 1922.
Mensevikit
4
661
Vastaukset
- sidkdjdbvd
tähän keskusteluun ei ole tullut vielä yhtään vastausta paitsi tämä minun
- työlista
Bolshevikkien työlista:
- tapetaan tsaariperhe ja aatelisto
- tapetaan tsaaria tukeneet monarkistit
- tapetaan varmuuden vuoksi myös kristityt, koska heillä on ollut tapana kunnioittaa tsaaria
- porvarit pitää tappaa, tottakai!
- maanviljelijät ovat maalaisporvareita, eli tapetaan nekin pois
- yliopistoväki tapettava myös, koska he ovat ärsyttävän kriittisiä
- oikeastaan kaikki kriittiset ihmiset on tapettava
- eli oppositio on aivan turha... tapetaan sosiaalivallankumoukselliset, mensevikit ja mitä näitä nyt on
- kansalliset vähemmistöt on tapettava, niitä ei tarvita Neuvostoliitossa
Ja mitäs vielä?
- voitais varmuuden vuoksi tappaa puolet omistakin joukoista, niin ettei kenellekään tule mieleen alkaa sooloilla
- tai äh, mitä näitä tappamisia perustelemaan, tapetaan ihan sattumanvaraisesti, pääasia että ruumiita tulee
- ja mennään rajan yli naapurimaihinkin tappamaan, sillä kommunismi on kansainvälinen aate
- harmi ettei Kuussa tai Marsissa asu ketään... Olisi kiva mennä sinnekin tappamaan väkeä...- Koroljov
"kansalliset vähemmistöt on tapettava, niitä ei tarvita Neuvostoliitossa"
Juutalaisten ja latvialaisten kaltaiset kansalliset vähemmistöt suorittivat alussa merkittävän osuuden - ellei peräti pääosuuden - tappamisesta, ja uhrit olivat siinä vaiheessa lähinnä isovenäläisiä.
- Anonyymi
Tsaarin väistyttyä aloitettiin tilojen yksityistäminen,erityisesti ukrainassa,bolsseviikit salasivat tukea saadakseen olevansa vastaan.Venäjällä ei tapahtunut kuin toisaalla euroopassa jossa aatelisto joka alkujaan oli valtion puolesta tiloja hallinnoiva taho olisi alkanut pitämään niitä ominaan,siis yleistä käsitystä vastaan lukuunottamatta joitakin reuna alueita ei venäjällä ollut maanomistusta, vaan aatelisto johti niitä kruunun puolesta.Yksityistä kauppaa teollisuuttakaan ei ollut paljon ja sitäkin rajoitti elinkeino vapauksien luvanvaraisuus.Se asia jonka johdantona edellä oleva on se että bolsevismi oli perinteisen venäläisen valtio omisteisen ilmiön laajennus, myös maatalouden ulkopuolelle,ja tarjota mahdollisuus mastalouden johtotehtäviä ortodoksisen venäläisen maa aateliston ulkopuolisille.Siis se oli venäläisten perinteiden syventämistä ja maailman parannusta siten kuin perinteiden sisällä oikeuksia sorvattiin ja muokattiin,ei tarkoitus ollut olla laajasti sopan hämmentäjä vaikka niinhän sitä on väitetty.Sota kesti pitkälle 20 luvulle, ne muut osapuolet joita kaikkien sodassa kaikkia vastaan oli leegio hävisivät.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233103Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 66678Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3643Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32571Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35557Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3500- 40491
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3489- 36485
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es17485