Pääkaupunkiseudulla alkaa olemaan hankalaa hankkia ensiasuntoa. Alle sadan tonnin ei meinaa päästä enää edes yksiöön käsiksi eikä todellakaan ilman 10% omarahoitusta.
Myöskin minusta tuntuu, että kaikkien olisi pakko saada se kämppä Kampista eikä muita vaihtoehtoja olla edes harkitsemassa. Vuokralla asuminen on tällaisten ihmisten mielestä pankin vika, kun ei lainaa heru.
Jos ensiasunnon ostaja ottaisi järjen käteen ja pankista tiedustelisi lainan enimmäismäärän ja laskisi sitten omat käteisvarat yhteen tähän summaan, pääsisi hän etsimään realistisia vaihtoehtoja. Eli mihin asti on muutettava, että saa asunnon ostettua.
Esimerkiksi pariskunta, joka haluaa muuttaa vähintään kaksioon voisi hyvin pienilläkin (yht. netto 2000e/kk, lähde Nordean laskuri) tuloilla saada n. 100te lainaa.
Jos työpaikat olisivat läntisellä pääkaupunkiseudulla, löytyisi sopiva asunto esimerkiksi Siuntiosta tai Kirkkonummelta, josta saa 80-90te hintaan ison 60-luvun kaksion. 89.000e asuntoon riittäisi 9.000e omarahoitus (tämä osuus omina säästöinä sekä lahjoituksena sukulaisilta, jos omat rahat eivät riitä), jolloin lainaa tulisi ensiasunnon ostajille 80.000e. Kuukausierä 340e 25v. lainalla ja 215e yhtiövastike päälle (esimerkkinä Kalliomäki 17, 58m2 asunto Pickalassa, velaton hinta 88.960e). Asumiskulut yhteensä 350e ( korko ja vastike) ja lainanlyhennys 200e/kk. Kaikki kulut, 550e/kk, joska siis 200e omaan taskuun lainanlyhennyksen muodossa.
Jos tämä pariskunta asuu vaikka vuokrakaksiossa 800e/kk, on siis oman asunnon kulut vain 350e/kk. Loppu 200e menee omaan taskuun. Jos omaan asuntoon laittaisi saman 800e, olisi siitä 450e lyhennystä, eli liki 5000e vuodessa. laina siis lyhenisi ja omaisuus karttuisi niin, että muutaman vuoden päästä olisi mahdollista muuttaa isompaan asuntoon esim. perheen kasvaessa.
Useimmiten tällainen huono sijainti ei houkuttele, joten asunto jää useimmiten ostamatta ja vuokralla asutaankin sitten lopun ikää. Jos asuntomarkkinoille lähdetään kun perheessä on jo lapsia, on kaksioon vaikea tyytyä ja asuntomarkkinoille ei päästä ollenkaan.
Kirjoitukseni pointti on, että ostakaa hyvät nuoret ihmiset se asunto heti kun on työpaikka joka mahdollistaa asuntolainan, vaikka ihan pienenkin, oton. Näin varallisuus alkaa heti kasvaa ja aikanaan saatte sen ison perheasunnon. Huokeita asuntoja josta aloittaa, löytyy joka puolelta pääkaupunkiseudun ympäriltä ja oma valinta tulee löytyä mahdollisimman hyvien kulkuyhteyksien päästä työpaikalta.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Se on kyllä niin, että alle 40v ensiasunnon ostajiia tukevalla 2% varainsiirtoedulla ei ole missään päin maata mitään merkitystä. Se ei ole mikään etu, jos vaikka ostat sen 100 000e asunnon vaikka 30% omasosuudella, koska pitkät laina-ajat ja pienet hoitoerät vie sen edut.
Se on kaikkein fiksuinta aina, että on se 30% omaosa, ja lainaa hoidetaan aivan selvällä hoitoerällä joka myös lyhentää oikeasti sitä lainaerää.
Esim. 75000e asunto, josta oma osuus olisi tuo 30%, eli n. 21000e. Lainan hoitoon kiinteä 500e erä + korot. Hoito erä voisi olal vaikka 800e/kk jolloin laina lyhenisi jo alussa 600e.
Siis 540000e / 500 on 108 kk, mikä on vajaa 10v. Tiukalla maksuohjelmalla säästää koroissa, ja syntyy sitä ns. inflaatiopainettakin, että se asunnon arvo kehityy.
Tietenkin kaikki on siitä kiinni kuinka hyvin valtaosa asuntolainaa maksavista on käsittänyt oman asemansa.
Muuttuuko se laina sitten jotenkin halvemmaksi kun on täyttänyt 40?
Tuskin.
Alle 40v vain saa ensiasunnon varainsiirtoveron pois. Tuota kahden tai kiinteistössä neljän prosentin osuutta on hehkutettu liiallisesti.
Laki on tässämielessä aika tyhmä.
Onneksi nyt on käynnissä prosessi asuntolainan korkovähennys oikeuden kaventamiseksi joka johtaa vähennyksen poistumiseen.
Siinä hienossa 1960-luvun kerrostalossako ei tule lainkaan vastaan kalliit taloyhtiöremontit ja sitä kämppääkö ei tarvitse koskaan rempata? Eli tosiaanko, se kaikki vuokran ja lainakoron/vastikkeen erotus on silkkaa voittoa?
Ja asuntojen hinnatko nousevat maailman tappiin asti ja mitään riskiä ei ole omaisuuden arvon negatiivisesta kehityksestä?
Ja kyllä, itse omistan omistusasuntoja ja pidän sitä lähtökohtaisesti järkevimpänä asumismuotona. MUTTA aina pitää ajatella asioita tapauskohtaisesti: Mihinkä on varaa, kuinka varma työpaikka on, mikä on vaihtoehtoinen sijoitusmuoto asunnolle, kuinka kauan aikoo asua samassa asunnossa etc. "Ostakaa se asunto heti kun saatte lainaa" -tason kommentit ovat täysin älyttömiä. Asuntolaina ei ole mikään lottovoitto, vaan monelle se välttämätön paha.
Mutta onko se laatua tai maksamisenarvoista, että on miljoona lainaa ja ei tiedä sen viimeistä eräpäivää tai suhdetta alkuperäiseen pääomaan.
Ja osaketalossa ei oikeasti omista mitää ja kiinteistössä muuta kuin velvollisuuksia.
Edullisen asumisen perusoivallus on pysyä poissa pääkaupunkiseudulta, jos se vain on mitenkään mahdollista. Mitäpä korkeampi palkka hyödyttää, kun minimitason perheasunto vie kymmenen vuoden kaikki tulot? Ja elää pitäisi myös lainanmaksuvaiheessa.
Oletko sienessä?
Ei asuntoa kannata ostaa, kuten ei mitään muutakaan ilman tarvetta.
Ei kukaan tiedä 200 vuoden pääsät omistitko kämppää vai et =D
Aamulla nousee aurinko täysin välittämättä siitä onko sinulla iphone vai ei.
Aika harvalla meistä ei ole asunnon tarvetta. Ainakin minusta oli oikein kiva nukkua katon alla juuri kuluneena sateisena yönä. Se katto on joko oma tai jonkun muun.
noihin lainalaskureihin ei kannata luottaa, lähes kaikki pankit vaativat tällähetkellä sen 10%:n omarahoitusosuuden, mutta lainalaskurit eivät, se näyttää että olisi saatavilla kunnon laina ilman senttiäkään säästöjä..
Komppaan Juuhpuuhia. Asunto ensin nuorella iällä, sitten vasta perhe. Pikkuyksiöstä kaksioon, siitä asumisura jatkuu isompiin perheasuntoihin. Varallisuus karttuu hiljalleen ja vaikeuksien kohdatessa et ole täysin persaukinen. Hintariski on olemassa kaikissa hankinnoissa, joten maltilla ja harkinnalla asuntomarkkinoille. Elämää löytyy myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, missä asuntojen hinnat ovat vielä siedettäviä.
Suomen järjestelmä - pankit, rakennusala, verottaja, työmarkkinat - on rakennettu siten, että se suosii omistusasumista. Tavan tallaajalle asunto on se tärkein omaisuus ja asuntolainan lyhentäminen helpoimpia säästökeinoja. Muutokset kohtaavat tiukkaa poliittista vastarintaa joka taholta, joten ihan heti en usko systeemin liikkuvan mihinkään, vaikka kansantalouden näkymät eivät valoisia olekaan.