Lauri Karppi(ps) pakkoruotsista Pohjalaisessa

pohjalainen:

"Erikieliset välitunnille saamaan kielikylpyä
tiistai 30.07.2013 Kommentit0

Lauri Karppi pitää fysiikan opiskelua pakkoruotsia parempana vaihtoehtona.

Laura Ala-Kokko kirjoitti sunnuntaina pakkoruotsin ihanuudesta. Aluksi hän rakentaa niin sanotun olkiukon, ja sitten hyökkää sitä vastaan. Hän antaa ymmärtää, että ruotsin opiskelun väitetään olevan turhaa, ja ampuu sitten tämän itse keksimänsä väitteen alas.

Ruotsin opiskelu ei tietenkään ole turhaa, kuten ei minkään muunkaan kielen opiskelu. Emme voi etukäteen tietää, tarvitseeko esimerkin ”kuopiolainen kaivinkoneenkuljettaja” ruotsia, mutta emme sen paremmin voi tietää, tarvitsisiko hän vaikkapa saksan tai ranskan kielen taitoa. Kaikki oppi on hyvästä, mutta meillä on rajallinen määrä opetustunteja käytettävissä.

Aivan kuin suomalaiset olisivat niin tyhmiä, etteivät itse osaa valita mitä kieliä tarvitsevat.

Minusta olisi suotavaa antaa kaivinkoneenkuljettajanalun itse päättää, mitä kieltä tämä haluaa oppia. Myös kielivalinnanvapauden puolesta liputtava, 4.9. päättyvä kansalaisaloite haluaa antaa opiskelijoille vaihtoehtoja. Aihe on ajankohtainen nyt, kun koulut taas alkavat. Suosittelenkin jokaista täysi-ikäistä käymään netissä avoin ministeriö -sivustolla allekirjoittamassa tuon aloitteen.

Se, että jokaisen suomalaisen on opiskeltava kaikilla oppiasteilla ruotsia on Ala-Kokon mukaan ”mahdollisuus löytää oma tiensä” ja hän vertaa sitä sen kokeilemiseen, tykkääkö leivonnasta vai ei.

Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja kutsui myös fysiikkaa turhaksi oppiaineeksi. Vihreät yleensä innostuvat uutisista, joissa kerrotaan, että tuulivoimaloiden tai aurinkopaneelien hyötysuhdetta on onnistuttu parantamaan, tai joku muu laite on saatu tuhlaamaan vähemmän energiaa. Vaikkei Ala-Kokko varmasti ole näitä kehittämässä, luulen, että jopa hän ymmärtää edellä mainittujen toimintaperiaatteen. Ja arkielämässään hän varmaankin välttää sähkölaitteiden käyttöä suihkun aikana eikä rakenna saunanlauteita metallista.

Olisi muuten mielenkiintoista vertailla tuntimääriä. Suomalaisen opiskelijan pakolliset leivonnan, fysiikan, ja ruotsin oppitunnit riviin. Taitaa käydä niin että ruotsin oppitunteja tulisi monin verroin enemmän kuin kahta muuta yhteensä. Kokeilu tosiaan.

Jos tuleva yrityksesi tekee liiketoimintaa vaikkapa Kiinan, Venäjän tai Saksan suuntaan, voi olla, ettei siitä ruotsista oikein ollut yhtään mitään apua. Samat fysiikan lait siellä kuitenkin toimivat, ja yritysvieraat tykkäävät varmaan suomalaisista kotona leivotuista pullista silti.

Suurin osa suomalaisista ei kuule ruotsia kotipaikkakunnallaan lainkaan, ja heille ruotsin pakko-opiskelu aiheuttaa vain turhaan antipatiaa ruotsia ja ruotsinkielisiä kohtaan.

Ymmärrän toki vaasalaisen näkökulman: ruotsin kieli on täällä tärkeä. Toivoisin itsekin osaavani ruotsia paremmin ja yritän opiskella sitä viikoittain kuuntelemalla ja lukemalla. Mutta minähän jouduin koulussa lukemaan sitä pakkoruotsia! Ongelma onkin, että ruotsin kieltä ei tule käytettyä, jos ei ole missä puhua ruotsia. Parasta kielitaidon kannalta olisi tietysti, jos olisi ruotsinkielisiä kavereita. Kielten oppimista voisikin Vaasassa helpoiten edistää niin, että erikieliset oppilaat ovat samaan aikaan välitunnilla samassa pihassa. Kaikki oppisivat jo välitunnilla puhumaan muiden kanssa ja mikä tärkeintä, tutustuisivat siihen toiseenkin puoliskoon vaasalaisista. Tällä hetkellä tämä toinen osa jää tuntemattomiksi.

Lauri Karppi, ps.

kaupunginvaltuutettu

Vaasa"
3354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Laura Ala-Kokon kirjoitusta ei näytä löytyvän...olisi mielenkiintoista ruotia sitä.

Äänestä

Mielestäni joikaisen suomalaisen tulee kieltäytyä ruotsin käyttämisestä niin kauan kun pakkoruotsitus on voimassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asiaaaa!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu