synestesia?

En tiedä onko tämä nyt oikea aihe tänne terveys palstalle mutta en tiennyt minne tämän laittaa. Eli minua kiinnostaisi tietää onko täällä ketään kellä on synestesia. Satuin näkemään telkkarista ohjelman missä puhuttiin tästä "aistien sekoittumisesta" ja tunnistin itsestäni tällaisia sy esteetikoille tyypillisiä juttuja joita olen läpi elämäni pitänyt normaaleina. Minulla on esimerkiksi viikonpäiville, nimille ja joillekin kirjaimille värit. Nämä värit ovat olleet samat niin kauan kuin muistan. En kuitenkaan nää esimerkiksi kirjoitettua a- kirjainta punaisena, mutta kuultuna ikäänkuin nään punaisen värin. Todella vaikea selittää näitä juttuja. En oikeen tiedä ovatko nämä jotain opittuja assosiaatioita jostain, mutta ne ovat kyllä ollet olemassa niin kauan kuin jaksan muistaa. Lisäksi luin jostain että koillain synteetikoilla myös kipu aiheutaa näitä synteesi kokemuksia. Itse olen koko aikuisikäni kärsinyt todella pahoista kuukautiskivuista ja kivun ollessa kaikkein kovimmillaan näen punaista ja kun kipu lähtee laskemaan punainen muuttuu siniseksi ja sitten häipyy kokonaan. En tiedä onko tuo siis ihan normi juttu, minulle se on aina ollut. Ja siis ihan todella nään nuo värit silloin. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ja tietää että onko tämä nyt sybestesiaa. Käsittääkseni se on aika harvinainen juttu että vähän epäilyttää että olisin sellainen :)
167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sori kaikki kirjoitus virheet. Huono älypuhelimen käyttäjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


höpsökövain kirjoitti:

En tiedä onko tämä nyt oikea aihe tänne terveys palstalle mutta en tiennyt minne tämän laittaa. Eli minua kiinnostaisi tietää onko täällä ketään kellä on synestesia. Satuin näkemään telkkarista ohjelman missä puhuttiin tästä "aistien sekoittumisesta" ja tunnistin itsestäni tällaisia sy esteetikoille tyypillisiä juttuja joita olen läpi elämäni pitänyt normaaleina. Minulla on esimerkiksi viikonpäiville, nimille ja joillekin kirjaimille värit. Nämä värit ovat olleet samat niin kauan kuin muistan. En kuitenkaan nää esimerkiksi kirjoitettua a- kirjainta punaisena, mutta kuultuna ikäänkuin nään punaisen värin. Todella vaikea selittää näitä juttuja. En oikeen tiedä ovatko nämä jotain opittuja assosiaatioita jostain, mutta ne ovat kyllä ollet olemassa niin kauan kuin jaksan muistaa. Lisäksi luin jostain että koillain synteetikoilla myös kipu aiheutaa näitä synteesi kokemuksia. Itse olen koko aikuisikäni kärsinyt todella pahoista kuukautiskivuista ja kivun ollessa kaikkein kovimmillaan näen punaista ja kun kipu lähtee laskemaan punainen muuttuu siniseksi ja sitten häipyy kokonaan. En tiedä onko tuo siis ihan normi juttu, minulle se on aina ollut. Ja siis ihan todella nään nuo värit silloin. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ja tietää että onko tämä nyt sybestesiaa. Käsittääkseni se on aika harvinainen juttu että vähän epäilyttää että olisin sellainen :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu