Ajat sitten kuollut palsta.Voiko joku aloittaa uuden?
Löydänkö voimaa2 on
Uhptt
9111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Näyttää siltä joo...
On totta, että Löydänkö voimaa 2 on todella vanha palsta ja monet sinne kirjoittaneet eivät ole enää aikoihin olleet mukana. Pasta eli aikoja jolloin monella kirjoittajalla oli sattunut läheisen kuolema hyvin samoille ajoille ja siksi oli helppo kirjoittaa samoista tunteista. Uskon, että monet ovat saaneet voimaa mennä elämässä eteenpäin ja monet asiat ovat monen kohdalla muuttuneet.
En minäkään enää usko, että palsta voisi olla vertaisavuksi akuutissa tilassa olevalle. Palsta minkä aloitin n. 4-vuotta sitten oli nimellä Mikä on auttanut surussa? Se saattaa löytyä jostakin arkiston kätköistä.
On kuitenkin mukavaa ja vieläpä tarpeellista jos joku kirjoittaa palstalle Löydänkö voimaa 2 kuulumisiaan. Minä ainakin kaipaan heitä vaikka minullakin on se tunne ettei minulla itselläni ole mitään annettavaa toisille.
On tärkeää kuitenkin kulkea palamatkaa toisen surevan rinnalla silloin kun on sen aika ja joskus vielä senkin jälkeen kun ei ole se aika. Tärkeintä, että voimme edes jotenkin koettaa auttaa tai tukea surun murtamaa ja epätoivossa elävää kohtalon kumppania.
Yksin olemme aina heikkoja mutta risaisinakin joukossa vahvempia. Voimia kaikille.
T. Turvamies
Tässä nykyisessä maailmassa suru peitetään pois näkyvistä, ihankuin sitä ei olisikaan. Läheisensä menettäneitä surijoita on vaikka kuinka paljon tänäänkin, vailla yhteyttä toisiinsa tai edes tietoisuutta siitä etteivät ole yksin.
Itse menetin vanhan isäni äkillisesti keväällä ja suru on ollut yllättävän raskas kantaa. Aluksi olin melko tunnoton, hoidin vaan asioita ja hautajaisjärjestelyjä. Hautajaisten jälkeen tuli tunne, kuin olisi pudonnut kuoppaan tai pimeään tunneliin, mikään ei kiinnosta, ei ole voimia tehdä mitään muuta kuin pakolliset tehtävät, pelottaa, että tämä olotila jää päälle.
Samalla pelkään että menetän jonkun muun läheiseni tai jotain muuta ikävää tapahtuu. Luottamus ja turvallisuudentunne on kadonnut.
Välillä itken ja se helpottaa hieman hetkeksi.
Välillä raivostuttaa, miksi minun täytyy käydä nämä ikävät tunteet läpi.
Elämän merkitys on hukassa.
Mutta kirjoittakaa sinne sitten hyvät ihmiset!
En tiedä miksi kirjoita, menin juuri naimisiin olin muutama vuosi sitten löytänyt täysin sattumalta sielunkumppanin joka vei minulta täysin jalat alta. En ole mikään nuori enää, mutta jätin kaiken hänen vuokseen. Se oli niin valtavaa, niin kaunista ja täydellistä rakkautta. Sellaista ei uskoisi koskaan edes voivan ihmisen kohdalle osua.
Kaikki oli niin täydellistä ja loppuelämän piti olla ihanaa yhdessä asioiden tekemistä.
Tasan viikko häävalssista, vein hänet käymään terveys keskuksessa kun niin kutsuttu keuhkoputken tulehdus ei tuntunut paranevan.
kahden tunnin päästä sain terveyskeskuksesta soiton hänen kuolemastaan.
Nyt istun ja yritän valita kappaleita hänen viimeiselle matkalleen. Sydän niin rikki kuin rikki vaan voi ihminen olla. Rakkautta,vihaa, katkeruutta...niin monia asioita yhtäaikaa
Mutta ei se sielunkumppanisi olisi sulle tahtonut vihaa ja katkeruutta. Voit muistella häntä. Olla iloinen siitä että olit onnellinen. Ja hänki oli varmaan onnellinen.
Sinä olet odottanut, sitten löytänyt ja kokenut ja nyt menettänyt suuren rakkauden. Monin odottaa ja odottaa, mutta rakkautta ei koskaan tule. Ja kun ei tule, ei voi sitten menettää.
Olen ollut aviossa jos ei suuren niin kuitenkin itselleni tyydyttävän rakkauden kanssa. Menetin tuon rakkauden sitten toiselle, ja jälkeenkin päin olen saanut pettyä. En osaa sanoa kumman osa on vaikeampi.
Nyt ei ole enää kaipauksen tuskaa. Ehkä tieni on tarkoitettu kulumaan juuri näin, elämään ihmistä rinnalla.
Syvä osanottoni. Sinulla on voimavarana kaunis muisto, kun suru ajallaan hellittää.
Osaako kukaan sanona miksi en tunne ikävää omina vanhempia kohtaa he ovat kuoleet jo isä ~15 vuotta sitten suru jäi rurematta silloin :( olin raskaana kun hän minun jalkojen juureen kuoli sitten sain pienen keskos vauvan pian tämän jälkeen ja sitten oli hänen kanssaan kaikkea että suru jäi kaiken sen taakse Äiti kuoli ~7vuotta sitten ja vieläkään en tunne kaipuuta hänen perään surua oli aluksi mutta ei nyt enään yhtään , kaipaan isää ja äitiä mutta en omia vanhempia ! Toisaalta tunnen tästä syyllisyytä :( mutta toisaalta ehkä käsitän mulla oli vaikea lapsuus kotona :( mitä minun pitäs tehdä että pääsisin tuosta syyllisyyeden tunteesta ? Ja pyydän anteeksi jos paikka on vaara , en tarkoita loukata ketään .
Siis minun kysymyksen piti mennä tuonne normaaliin ketjuun , Anteeksi ei tähän !