esim. Halonen ja Lipponen yhä tutkimatta ?
Stasi listat piilotettu pr Koiviston mahtikäskyllä
Ja Koivistohan tietysti demari.
Jos Bradley Manningin kaltainen henkilö olisi tuomittavana Suomessa, voisi hän saada teoistaan rangaistuksia neljästä vuodesta elinkautiseen.
Näin sanoo professori Martin Scheinin. Hän on nyt kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Euroopan Unionin yliopistollisessa instituutissa Firenzessä, Italiassa.
Vaikka oikeudenkäynnin asetelma olisi samantapainen, toteutuisivat tuomio ja rangaistus maan lakien mukaan, Scheinin sanoo.
"Suomessa puhuttaisiin eriasteisista maanpetosrikoksista. Niitä koskee erillinen luku rikoslaissa."
"Jos Suomi väittäisi olevansa sodassa al-Qaidan kanssa ja joku kokoaisi salaisia asiakirjoja al-Qaidan hyödyttämiseksi, hän voisi saada syytteen maanpetoksesta", Scheinin sanoo.
Törkeässä maanpetoksessa, jossa vaikutukset Suomelle olisivat suuria, tuomio olisi enimmillään elinkautinen. Sodan aikana tuomio tulisi tietysti herkemmin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Viimeisen 20 vuoden aikana Suomessa on harjoitettu paljon pahempaa maanpetosta, eikä edes salaa, vaan julkisen avoimesti koko Suomen kansan edessä. YYA-kauden vanhojen asioiden perään itkijät vievät ainoastaan turhaan huomiota poispäin siitä, mitä Suomen poliittisen johdon ratkaisuissa on viime vuosina tapahtunut ja mitä tapahtuu parhaillaan.
Eli;
mielestäsi keskusta tekee pahat asiat
ja demarit tekee hyvät asiat
Maanpetos vakava syytös
Ilmankos demut panikin paperit piiloon.
Toisaalta moni moni demukin, punikkien(aidot ) ohella pitää Suomea syyllisenä sotiin.
Sen mukaanhan pitäsi kait Halosellekkin antaa mitali
Olihan Halonen jo punaisten hautuumaalla veisaamassa SAK soittokunta soitti.
hänkään karvoistaan pääsee
Halonen presidenttinä siunasi punaiset (vihollisen )
Ei maanrakentaja valkoisia.
Vai mitä ukki 80 v ( Mooses )
SDP nyt tuhon tiellä