Jos Suomi joskus sotaan joutuu tai tulee vakava konflikti, on todennäköisin vastapuoli Venäjä. Onko Vänäläisistä vanhemmista syntynyt kovinkaan fiksua laittaa suorittamaan asepalvelusta Suomessa vaikka onkin saanut kansalaisuuden.
Mikä tapahtui tosi tilanteessa? näistä varmasti jokin prosentti sabotoisi Suomen armeijaa tai antaisi viholliselle tärkeitä tietoja isänmaallisuudesta Venäjää kohtaan.
Moni Suomessa asuva Suomen kansalaisuuden saanut Venäläinen nuorimies antaa Venäjän kansalaisuuden pois pelkästään siksi, ettei joudu suorittamaan pitkää ja kurjaa asepalvelusta Venäjälle.
Olen kuullut että päivän hinta "lääkärintodistuksesta" joka todistaa henkilön asekelvottomuuden liikkuu 4000-5000€ tietämillä Venäjällä, kaikilla ei tietenkään ole varaa ostaa tätä.
----------------------------------------------------------------------------------------------
http://yle.fi/uutiset/suomen_armeijassa_yha_enemman_venajankielisia/6757492?origin=rss
Suomen armeijassa yhä enemmän venäjänkielisiä
Kymmenen vuotta sitten venäläinen sotilas Suomen puolustusvoimissa oli harvinaisuus. Nykyään se on arkipäivää.
Venäjänkielisten alokkaiden määrä Suomen armeijassa kasvaa jatkuvasti. Kymmenen vuotta sitten venäläinen sotilas Suomen puolustusvoimissa oli harvinaisuus, mutta nykyään se on jo arkipäivää.
Esimerkiksi 20-vuotiaan alokkaan Ilja Tiiton palvelusaika Santahaminan varuskunnassa lähenee loppuaan. Hänen venäläinen alkuperänsä ei ole herättänyt armeijan aikana erityistä huomiota.
- Ehkä ennen, kymmenisen vuotta sitten reagoitiin, mutta nyt kaikki suhtautuvat siihen rauhallisesti, Tiitto kertoo.
Venäjänkielisen väestön jatkuva kasvu heijastuu myös varusmiesten määrään. Venäjää puhuvien alokkaiden määrä kasvaa noin sadalla henkilöllä joka vuosi.
Varusmiehet voivat vapaasti puhua venäjää keskenään. Suomalaiset sotilaat ja upseerit suhtautuvat asiaan hyvin rauhallisesti. Ilja Tiitto tunnustaa, että välillä hän kuulee taustaansa liittyviä vitsejä.
- Jatkuvasti joku heittää läppää, mutta suhtaudun siihen aika tyynesti.
Suomen armeija ei kuitenkaan herätä vastustusta venäläisnuorissa. Simputuksen ja rasismin puuttumista pidetään hyvänä perustana venäjänkielisten alokkaiden määrän kasvulle tulevaisuudessa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuolta tämän palstan kirjoittajaa joka hieman hermostui näihin copy/paste viesteihin.
Saaatanan vesipää! Olet kohta postannut koko sivun täyteen sellaisia aloituksia, joiden alkuosan olet kopioinut suoraan uutisesta, sitten laittanut linkin väliin ja sen jälkeen kopioinut loppuosan uutisesta! Koita nyt jummalauta tollo tajuta, että tämä on keskustelupalsta, jossa aloittaja keskustelee muiden kanssa tekemästään aloituksesta, joka sisältää omia ajatuksia eikä pelkkää copy-pastea, joka muuten on tekijänoikeusrikos siitäkin huolimatta, vaikka oheistaisit linkin!
Tässä kohtaa kyseinen kaveri on oikeassa:
"copy-pastea, joka muuten on tekijänoikeusrikos siitäkin huolimatta, vaikka oheistaisit linkin!"
Tuo kopiominen on kielletty myös suomi24:n säännöissä jotka tietysti normaaliälyiset ovat ymmärtäneet käydä lukemassa..
Tuossa on outo oletus, että täällä olisi normaaliälyisiäkin...
Tuossa on selvästi lehden artikkeli eroiteltu aloittajan omasta tekstistä katkoviivalla, minulle ei kyllä jäänyt epäselväksi mikä on copy-peistattu toisesta lähteestä ja mikä ei ole. Lehdestä kopioidusta artikkelista ei ole lisätty mitään muuta, käypäs tarkistamassa.
Taidat itse olle se vesipää:)
Hyvä aloitus. Venäjänkielisiä ja muslimeita ei pidä ottaa armeijaan. Molemman ryhmän ihmisiä on Suomessa liikaa, heille ei pidä antaa enää Suomen kansalaisuutta. Muslimeita ei pidä edes päästää tänne.
Luojan kiitos, kaikki suomalaiset puhuvat sujuvasti ruotsinkieltä. Sen avulla pelastumme tuli sota mistä ilmansuunnasta tahansa.