Vakava anemia?

Homma on tämä:

Tunnen jatkuvaa huimausta, päänsärkyä, näön sumenemista, heikkoutta, uupuneisuutta, väsymystä. Viime aikoina sydämessä on tuntunut voimakkaita lihaspistoksia, jotka kestävät useamman minuutin. Tänään tunsin todella häiritsevää painetta takaraivossa. Myös tällä hetkellä tuossa oikean puolen ohimon yläpuolella tuntuu yhdessä tietyssä pisteessä vihlomista.

Tiedän että osa voi johtua siitä että olen paljon sisällä. Toiseksi syön SSRI-lääkkeitä. Kolmanneksi niskat voivat olla jumissa. Olen myös hyvin hyvin stressaantunut!

Olen kuitenkin hieman huolestunut jos kyseessä olisi jotain muuta. Eikö sydänjutut pitäisi aina ottaa vakavasti? Suvussa diabetesta, verisuonitauteja, sydänongelmia.

Ainiin, olen muuten 18-vuotias normaalipituinen ja -painoinen tyttö pohjoisesta.
8633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ihan ensin lähtisin selvittämään, johtuuko lääkkeistä. Kohta joku selvännäkijä jo täällä kertookin, jotta lääkkeet aiheuttaa kaikkea kamalaa ja kehottaa lopettamaan lääkityksen, mutta konsultoi aina omaa lääkäriä ensin, jooko. Mut oletko lukenu lääkepakkauksen mukana tulleen selosteen, oisko kyse sivuvaikutuksista?

Äänestä

SSRI lääkkeitä ei ole testattu alle 18v eikä paljon ylikään.

Mutta jos ei haitat haittaa, niin antaa mennä vaan.

Äänestä

Lihaspistos on ainakin todennäköisesti rintalihaksessa eikä sydämessä. Niskat jumissa voi aiheutta huimausta, päänsärkyä ja näön sumenemista. SSRI-lääkkeet aiheutti mulla aikoinaan aivan järjetöntä väsymystä, mutta lääkkeen vaihto auttoi. Uusi lääke oli myös SSRI-lääke, mutta niissäkin on paljon eroja.

Voi myös olla että kaikki oireet ovat stressin aiheuttamia. Myös masennus aiheuttaa monenlaisia fyysisiä oireita, jotka eivät kaikki poistu lääkityksellä. Varaa lääkärille aika ja keskustele asiasta. Varaa mielummin vähän pitempi aika, koska näitä asioita ei vartissa selvitellä.

Äänestä
  • kiitos vastauksista. Olen lukenut pakkausselosteen ja lääkkeen haittavaikutukset. Unohdin tuossa aikaisemmin mainita, että on aika useasti rytmihäiriöitä. Kerran pisti jopa yskimään. Se oli aika pelottavaa. Todennäköisesti edellämainitut johtuvat eri syistä, ja nyt on vaan tällanen hieno kombinaatio menossa. Eikohän kohta rauhoitu. Pitää jutella lääkärin kanssa kun seuraavan kerran näkee. Varsinkin tuosta sydänjutusta, kun ne aina tuppaa olemaan niin arveluttavia. Haluaisin kuitenkin tietää, pystyisikö joku selittämään mistä nuo rintalihaksen lihaspistot johtuvat? Niin kuin yleisesti.

    Äänestä

  • huolestunut kirjoitti:

    kiitos vastauksista. Olen lukenut pakkausselosteen ja lääkkeen haittavaikutukset. Unohdin tuossa aikaisemmin mainita, että on aika useasti rytmihäiriöitä. Kerran pisti jopa yskimään. Se oli aika pelottavaa. Todennäköisesti edellämainitut johtuvat eri syistä, ja nyt on vaan tällanen hieno kombinaatio menossa. Eikohän kohta rauhoitu. Pitää jutella lääkärin kanssa kun seuraavan kerran näkee. Varsinkin tuosta sydänjutusta, kun ne aina tuppaa olemaan niin arveluttavia. Haluaisin kuitenkin tietää, pystyisikö joku selittämään mistä nuo rintalihaksen lihaspistot johtuvat? Niin kuin yleisesti.

    Vertaapas sairauslistaasi esim. näihin:
    http://homepakolaiset.fi/terveyshaitat.html
    http://www.hajusteyliherkkyys.com/perustietoaSairaudesta.html
    Esim. ne rytmihäiriöt ovat todella klassinen saastuneen sisäilman seuraus.
    Todella harva saa hengittää puhdasta ilmaa.

    Äänestä

Miksi et mene lääkäriin? Otata nyt ainakin Hb, kilpirauhasarvot jne.

Äänestä

Kuulostaa aika samalta kuin minun tilanteeni 10 vuotta sitten. Olin silloin 15 ja asuin hometalossa. Oireet vähenivät kun pääsin puhtaampaan asuntoon. Sairastun kuitenkin heti uudelleen kun käyn jossain kosteusvarioisessa rakennuksessa. Ja niitä on tosiaan paljon.

Äänestä

"Suvussa diabetesta, verisuonitauteja, sydänongelmia"

Nuo ovat kaikki elintasosairauksia eli eivät tule sulle, jos elät sen mukaan.

Etkö saa terapiaa?

Ulkoiletko säännöllisesti?

Oletko yrittänyt panostaa ravintoon?

Ihminen on kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Onhan psykiatri sulle määrännyt lääkkeet eikä tavallinen rivilääkäri?

Nuo lihastuntemukset voivat olla ihan lihaskramppeja eli jotain liikuntaa vaikka vain kävelyä on hyvä harrastaa päivittäin ja venytellä.


http://personal.inet.fi/koti/remeli/laakkeet.htm

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut5 kirjoitti:

Homma on tämä:

Tunnen jatkuvaa huimausta, päänsärkyä, näön sumenemista, heikkoutta, uupuneisuutta, väsymystä. Viime aikoina sydämessä on tuntunut voimakkaita lihaspistoksia, jotka kestävät useamman minuutin. Tänään tunsin todella häiritsevää painetta takaraivossa. Myös tällä hetkellä tuossa oikean puolen ohimon yläpuolella tuntuu yhdessä tietyssä pisteessä vihlomista.

Tiedän että osa voi johtua siitä että olen paljon sisällä. Toiseksi syön SSRI-lääkkeitä. Kolmanneksi niskat voivat olla jumissa. Olen myös hyvin hyvin stressaantunut!

Olen kuitenkin hieman huolestunut jos kyseessä olisi jotain muuta. Eikö sydänjutut pitäisi aina ottaa vakavasti? Suvussa diabetesta, verisuonitauteja, sydänongelmia.

Ainiin, olen muuten 18-vuotias normaalipituinen ja -painoinen tyttö pohjoisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu