Kauhee läskin olo. Paha olla välillä enemmän ja välillä vähemmän.
Viime vuoden lopulla joulukuussa 2012 sain masennus lääkityksen koska minulla oli paha olla. Ne lihottivat minua. Silloin painoin ennen lääkitystä noin 52-54 se vähän vaihteli välillä oli jopa 48 kiloa vakavina masennus aikoina kun ruokakaan ei maistunut nyt olen lopettanut lääkityksen koska menin toukouun puolella puntarille ja se näytti noin 59 kiloa kauhee läski olo tuntu kamalalta kun näin nuo lukemat ja tiesin, että olin lihonut koska tunsin sen. Lopetettuani lääkityksen paino laski taas kuin ilmat olisi puhallettu ilmapallosta sellainen olo tuli. Lääkityksen haittavaikutuksian oli turvotus, ruokahaluan lisääntyminen eli lihoominen. En tiedä mitä se sitten oli osa oli turvotusta ja osa lihoomista. Koska paino laski kuitenkin ja nyt painan aamuisin kun käyn puntarilla 56 kiloa iltapäivisin se nousee 57 kun olen syönyt mutta katson aamupainon oikeaksi koska niinhän se on. En mitenkään läski ole mutta kuitenkin vaivaa. Olo on kevyt ja vaatekoko sama housujen tuumakoko 25 eli joka vastaa kokoa xs 32-34 yhdet housut on kokoa 32 jopa tietty se riippuu housujen materiaalista joskus tuntuu, että koko 26 on hyvä eli joka vastaa s 36 tuota kokoa ei ole kyllä enään tarvittu sitten teiniaikoijen kun oli murrosikä ja paikat turpos. Nyt olen 24 vuotta siis ja pituutta 164 cm. Ennen lääkitystä painoin usein 52-54 enemmän se mittari heilui kyllä 54 lukemissa se oli se normaali paino kun ruokakin maistui hyvin eikä masennus haitannut ruokahaluani. Nyt siis 56 eli ei mitenkään hälyttävää muutosta ole enään noin pari kiloa. Tiukemmaksi olen yrittänyt paikkoja saada mm. pyöräilemällä, jumpalla,kävelyllä ja nyt olen alkanut käymään kuntosalilla joten uskon, että olen taas kohta entiseni.
Painoni on ollut minulle aina pakkomielle. Olen painanut aina melkeen tuon 52-54 kiloa niin kauvon kuin muistan siksi se, että minulle tulee kaksi kiloa lisää on jo kamalaa. Vartalon täytyy tuntua omalta. Elämän aikana olen käynyt kaikki syömishäiriöt läpi. Kun olin 14 vuotta murrosikäisenä lihoin. Aloin laihduttamaan ihan viattomasti alussa kunnes se lähti käsistä pituutta oli jo tuolloin melkein se 160 pieni olen ollut aina ja paino alkoi olla myös tuota 59 kiloa. Aloin laihduttamaan rajummin. Jumppasin aamuin ja illoin, kävelin, paastosin, söin näkkileipää ja vettä kuukausia pelkästään. Paino laski ja lopulta painoin vain 38 kiloa. Vesi lasillisenkin jälkeen menini aina puntarille.Kun menin nukkumaan minun täytyi laittaa vatsan alle tyyny koska luut painoivat patjaa vasten. Minun oli alettava syömään koska kun kävin vessassa minun ulosteen mukana alkoi tulla verta. Silloin säikähdin ja se oli se kun se sai minun hälytyskellot soimaan myös vanhempani heräsivät tuolloin kukaan ei voinut ottaa tosissaan tuota minun laihduttamista. Koulussa olin aina 10 oppilas eturivissa. Koulukiusattu. Kukaan ei olisi voinut uskoa, että 10 oppilas sairastuu anoreksiaan ja en koskaan sitä myöntänyt itselle koska en mielestäni sitä sairastanut vaan se lähti käsistä. Muistan vieläkin kun menin sitten itku kurkussa keittiöön ja isäni paistoi minulle rasvaista pyttipannua, että nyt syöt vaikka väkisin. Kanamunaa oli myös tarjolla.
Tulin terveeksi mutta ei aikaakaan kun mukaan tulivat miehet. Pettymyksiä, pettämistä, toisia naisia. Ensimmäinen poikaystävä minulla oli 18 vuotiaana. Sen jälkeen on ollut säätöjä mutta he ovat aina valinneet sen "premman naisen" tai en muuten vain kelpaa toinen seurustelusuhde kesti 3 vuotta mutta mies petti ja minä jätin. Tuona aikana olen kokenut ahmimista ja oksennus yrittämistä bulimiaa mutta se ei ollut minun juttu. Nyt on mukaan tullut tämä paastoaminen ja liikunta taas. Jatkuvaa rumbaa näköjään. Jotenkin se jatkuva torjutuksi tuleminen ja hylätyksi tuleminen on romuttanu itseluottamukseni ja tunnen aina, että en koskaan riitä en naisena en koulu aikoina ja nyt kun olen työelämässä olen myös kokenut työpaikkakiusaamista. Aina palaan alkuun. En koskaan kelpaa missään.
Edelleen nautin siitä tunteesta kun on nälkä ja tunnen oloni kevyeksi. Pidän laihoja naisia kauniina mitä sairaamman ja kalpeamman näköinen sitä kauniimpi hän on. Pidän edelleen paasto päivä etenkin nyt kun huomasin tuon lihoamisen ja kun minulla on edelleen ne pari kiloa.
Turhauttaa kun masennuslääkityksen vuoksi enkö ole jo tarpeeksi kärsinyt. Turhauttaa niin paljon. Lääkityksen lopetin omasta tahdosta ja se on vaihtunut terapiaan se ei ainakaan lihota. Lääkityksen sain kun elämä heitteli mm. mieheni petti nykyään entinen. Hän söi henkisesti minut loppuun nyt kyllä olen jo jaloillani toisinaan itken pahaa oloani sitten kun kukaan ei näe.
Viime vuoden lopulla joulukuussa 2012 sain masennus lääkityksen koska minulla oli paha olla. Ne lihottivat minua. Silloin painoin ennen lääkitystä noin 52-54 se vähän vaihteli välillä oli jopa 48 kiloa vakavina masennus aikoina kun ruokakaan ei maistunut nyt olen lopettanut lääkityksen koska menin toukouun puolella puntarille ja se näytti noin 59 kiloa kauhee läski olo tuntu kamalalta kun näin nuo lukemat ja tiesin, että olin lihonut koska tunsin sen. Lopetettuani lääkityksen paino laski taas kuin ilmat olisi puhallettu ilmapallosta sellainen olo tuli. Lääkityksen haittavaikutuksian oli turvotus, ruokahaluan lisääntyminen eli lihoominen. En tiedä mitä se sitten oli osa oli turvotusta ja osa lihoomista. Koska paino laski kuitenkin ja nyt painan aamuisin kun käyn puntarilla 56 kiloa iltapäivisin se nousee 57 kun olen syönyt mutta katson aamupainon oikeaksi koska niinhän se on. En mitenkään läski ole mutta kuitenkin vaivaa. Olo on kevyt ja vaatekoko sama housujen tuumakoko 25 eli joka vastaa kokoa xs 32-34 yhdet housut on kokoa 32 jopa tietty se riippuu housujen materiaalista joskus tuntuu, että koko 26 on hyvä eli joka vastaa s 36 tuota kokoa ei ole kyllä enään tarvittu sitten teiniaikoijen kun oli murrosikä ja paikat turpos. Nyt olen 24 vuotta siis ja pituutta 164 cm. Ennen lääkitystä painoin usein 52-54 enemmän se mittari heilui kyllä 54 lukemissa se oli se normaali paino kun ruokakin maistui hyvin eikä masennus haitannut ruokahaluani. Nyt siis 56 eli ei mitenkään hälyttävää muutosta ole enään noin pari kiloa. Tiukemmaksi olen yrittänyt paikkoja saada mm. pyöräilemällä, jumpalla,kävelyllä ja nyt olen alkanut käymään kuntosalilla joten uskon, että olen taas kohta entiseni.
Painoni on ollut minulle aina pakkomielle. Olen painanut aina melkeen tuon 52-54 kiloa niin kauvon kuin muistan siksi se, että minulle tulee kaksi kiloa lisää on jo kamalaa. Vartalon täytyy tuntua omalta. Elämän aikana olen käynyt kaikki syömishäiriöt läpi. Kun olin 14 vuotta murrosikäisenä lihoin. Aloin laihduttamaan ihan viattomasti alussa kunnes se lähti käsistä pituutta oli jo tuolloin melkein se 160 pieni olen ollut aina ja paino alkoi olla myös tuota 59 kiloa. Aloin laihduttamaan rajummin. Jumppasin aamuin ja illoin, kävelin, paastosin, söin näkkileipää ja vettä kuukausia pelkästään. Paino laski ja lopulta painoin vain 38 kiloa. Vesi lasillisenkin jälkeen menini aina puntarille.Kun menin nukkumaan minun täytyi laittaa vatsan alle tyyny koska luut painoivat patjaa vasten. Minun oli alettava syömään koska kun kävin vessassa minun ulosteen mukana alkoi tulla verta. Silloin säikähdin ja se oli se kun se sai minun hälytyskellot soimaan myös vanhempani heräsivät tuolloin kukaan ei voinut ottaa tosissaan tuota minun laihduttamista. Koulussa olin aina 10 oppilas eturivissa. Koulukiusattu. Kukaan ei olisi voinut uskoa, että 10 oppilas sairastuu anoreksiaan ja en koskaan sitä myöntänyt itselle koska en mielestäni sitä sairastanut vaan se lähti käsistä. Muistan vieläkin kun menin sitten itku kurkussa keittiöön ja isäni paistoi minulle rasvaista pyttipannua, että nyt syöt vaikka väkisin. Kanamunaa oli myös tarjolla.
Tulin terveeksi mutta ei aikaakaan kun mukaan tulivat miehet. Pettymyksiä, pettämistä, toisia naisia. Ensimmäinen poikaystävä minulla oli 18 vuotiaana. Sen jälkeen on ollut säätöjä mutta he ovat aina valinneet sen "premman naisen" tai en muuten vain kelpaa toinen seurustelusuhde kesti 3 vuotta mutta mies petti ja minä jätin. Tuona aikana olen kokenut ahmimista ja oksennus yrittämistä bulimiaa mutta se ei ollut minun juttu. Nyt on mukaan tullut tämä paastoaminen ja liikunta taas. Jatkuvaa rumbaa näköjään. Jotenkin se jatkuva torjutuksi tuleminen ja hylätyksi tuleminen on romuttanu itseluottamukseni ja tunnen aina, että en koskaan riitä en naisena en koulu aikoina ja nyt kun olen työelämässä olen myös kokenut työpaikkakiusaamista. Aina palaan alkuun. En koskaan kelpaa missään.
Edelleen nautin siitä tunteesta kun on nälkä ja tunnen oloni kevyeksi. Pidän laihoja naisia kauniina mitä sairaamman ja kalpeamman näköinen sitä kauniimpi hän on. Pidän edelleen paasto päivä etenkin nyt kun huomasin tuon lihoamisen ja kun minulla on edelleen ne pari kiloa.
Turhauttaa kun masennuslääkityksen vuoksi enkö ole jo tarpeeksi kärsinyt. Turhauttaa niin paljon. Lääkityksen lopetin omasta tahdosta ja se on vaihtunut terapiaan se ei ainakaan lihota. Lääkityksen sain kun elämä heitteli mm. mieheni petti nykyään entinen. Hän söi henkisesti minut loppuun nyt kyllä olen jo jaloillani toisinaan itken pahaa oloani sitten kun kukaan ei näe.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.