Suomea uhkaa kuskipula - voi näkyä jopa kuluttajahinnoissa

"Kuorma-autokortin ajava alkaa jo olla harvinaisuus. Kortin suorittamiseen liittyvän lainsäädännön kiristyminen on vähentänyt kortin ajajien määrää huomattavasti. Asiasta kertoo Yle."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013080517329796_uu.shtml
28202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Nyt valtio perustaa uuden komitean miettimään mitenkä tässä näin kävi, komitea miettii ja miettii (juopottelevat ja tupakoivat sekä sikailevat kännissä) vuosikausia eivätkä keksi ratkaisua.

Äänestä

Aika lyhyt ammattikoulu oli C-kuljettajilla aikanaan, mutta vielä vähemmällä koulutuksella sai aikoinaan A-luokan moottoripyöräkortin, tai mopokortin.

MInä voisin ajaa kuorma-autoa työkseni, mutta nykyisestä klo 8-16 työstäni maksetaan paremmin. Siksi CE-kortti on jäänyt käyttämättä.

Äänestä
  • Parin vuoden päästä kannattaa kysäistä mitä silloin kuskille maksetaan. Saattaa yllättää myönteisesti ja hyvähän se on olla vara-ammatti taskussa.

    Äänestä

  • Et voi ajaa vanhalla C-kortilla kuorma-autoa työksesi.

    Äänestä

kun on nainen ja etenkin kyllönen liikenneministerinä.

Äänestä
  • ...jolla ei itselläänkään ole ajokorttia. Ja joka tekee edusloiskunnan suurimmat taksilaskut...

    Yhtä asiantunteva tie- ja tieliikenneasioissa kuin Talja aikanaan. Ei niilläkään päättäjillä ollut kuin muutamalla ajokortti, autoa ei kenelläkään. Kun Hymy paljasti tämän, Talja lopetettiin ja perustettiin uusi, laajempi organisaatio jossa samat kortittomat patut asiantuntevina uusia määräyksiä tehtailivat...
    Sama tahti jatkuu yhä, ZWO etenee ihan käsikirjoituksen mukaan!

    Äänestä

  • Surkeaa historiaa kirjoitti:

    ...jolla ei itselläänkään ole ajokorttia. Ja joka tekee edusloiskunnan suurimmat taksilaskut...

    Yhtä asiantunteva tie- ja tieliikenneasioissa kuin Talja aikanaan. Ei niilläkään päättäjillä ollut kuin muutamalla ajokortti, autoa ei kenelläkään. Kun Hymy paljasti tämän, Talja lopetettiin ja perustettiin uusi, laajempi organisaatio jossa samat kortittomat patut asiantuntevina uusia määräyksiä tehtailivat...
    Sama tahti jatkuu yhä, ZWO etenee ihan käsikirjoituksen mukaan!

    Muistan lukeneeni jossain artikkelin missä mainittiin Kyllösellä olevan joku Rellu Clio tms. pikkurimpula joten saattaa sillä korttikin olla. Mutta eihän ministerin arvolle sovi ajaa itse, sehän on niin rahvaanomaista, siksi taksilla pitää hurautella veronmaksajien piikkiin...

    Äänestä

  • Minulla olis aikaa tulla ajamaan vaikka paloautoa,

    Sattumalta kaikki mahdolliset kirjaimet ajokortissa jo omat liikenneluvatkin sekä kokemusta alalta noin 38v.
    Ei vaan Katainen ole soittanut vaikka jo yli kaksivuotta kurkku suorana karjuu kuinka hän järjästää työpaikkoja.

    Soittas ja kertos koska palaa ja missä niin autot kyllä saadaan ajettua paikalle.

    Jaa unohtu kertoa on vielä pansarivaunut ajokorttikin jos sattuis tarteen kuskia, meinaan turvamieheksi.

    Soittoa odotelle PS; en muuten ole mikään ihan halpa kuljettaja.

    Koska kortin saanti on kallistunut niin minunkin hintani nuosee samanlaisilla korotuksilla kuten kansanedustajilla palkat.

    Vielä kun sais samanlaiset eläke edut kuten kansanedustajilla asia olis ok.
    Täytyy kompensoida kovilla palkkapyynnöillä ja vankalla osaamisella.

    Äänestä

Nämä vähäiset asiat, mitä hallitus jotenkin onnistuu päättämään, menevät lähes poikkeuksetta päin percettä.
Ylivoimaisesti paskin hallitus koko suomen historiassa!

Äänestä

Sossu kustantaa mamuille kortin. Sitten menevät pienellä palkalla ajelemaan. Vain kantis hääviää.

Äänestä

Joo, lisää mamuja liikenteeseen. Mamuille oma taksilupa heti kentällä käteen ja hiukka starttirahaa.

Äänestä
  • pimeällä taksilla.

    Äänestä

  • Mikä mamu siellä kerrostalossa miettii syviä syntyjä?Että lähtisitkö pihalle,asfalttipinnalle.Haet kaupasta maitoo,onko se nyt aitoo?Koeta ostaa lihhaa,onko se nyt ihraa.Käy nyt soratiellä, pölyjä kurkkuun saat siellä niellä,Ehkei se sulle näy,Asfaltti tietyille ihmisille vain käy.

    Äänestä

Kaikki vaan valmikksi käteen periaatteella arvon vieraillemme.

Äänestä

Kyllä se on pojat niin notta työperäinen maahanmuutto pelastaa tämänkin alan tulevaisuuden. Tuolta reikasta, espanjasta, ranskasta ja irlannista saadaan suomeen pilkka hinnalla ammattitaitoisia kuskeja. Ne on tottunu ajelee pikkasen huonommalla kalustolla ja pikkasen huonommilla teillä joten Suomen olosuhteet hallitsevat leikiten. Liikenneturvallisuus jopa paranee.

Sitäpaitsi suomalainen isomahainen-persvako-rekkamies on ylihinnoitellut itsensä tässä kansainvälisessä markkinassa joten nuo huolinta yrityksetkin tulee kohta kaikki ulkomailta kuskeja myöten.

Oooon rekkamies, hitto soikoooon !

Äänestä
  • mutta etkais sinäkään pienillä hinoilla aja pitää kaitsulla elää ja pärjätä elämässä silloin tarttee rahaa

    Äänestä

TOSI ISO pula kuljettajista onkin...

Itse olen työtyön ja:

Omaan ABC-luokan ajokortin

Kuljettajakortin

Ammattipätevyyden jatkokoulutukset (eli saan ajaa 2019 asti ilman seuaavia koulutuksia)

Ajokemusta aina pakettiautosta 20.000 kiloseen kuorma-autoon asti

Nuori

Valmis tekemään töitä öisin (jopa toivottavaa) eikä viikonlopputyötkään haittaa, kunhan viikossa on kaksi vapaapäivää

Myöskin ns. "kuljetustietokoneiden" käyttö luonnistuu

Kokemusta leivän ajamista pakulla aina LVI-tavaroiden ajamiseen avolavalla/nosturilla asti ja kaikkea tältä väliltä

Kokemusta kylmä ja pakastekuljetuksista sekä lämpöä vaativista kuljetuksista

Ei rikosrekisterimerkintöjä

Kielitaitona suomi, enganti ja ruotsi

Valkoihoinen

JOS olisi pula kuskeista, niin ei silloin tällainen henkil olisi työttömänä

Äänestä
  • Onko k87 saanut kenkää? Tai kiki.

    Äänestä

  • Kenkää? kirjoitti:

    Onko k87 saanut kenkää? Tai kiki.

    Ei ei, ihan itse olen lopettanut, enkä edes haluaisi töitä, saa vähän vastinetta nääs YTK:N jäsenmaksuille

    Mutta arvaa vaan jos olisi oikea pula kuskeista, niin tyrkyttäsikö työkkäri kokoajan hommia mulle ;)

    Eli en siis edes halua töitä, mutta eipä ole kyllä tullut karenssiakaan töistä kieltäymisen takia

    Äänestä

  • ferw ferw ew kirjoitti:

    Ei ei, ihan itse olen lopettanut, enkä edes haluaisi töitä, saa vähän vastinetta nääs YTK:N jäsenmaksuille

    Mutta arvaa vaan jos olisi oikea pula kuskeista, niin tyrkyttäsikö työkkäri kokoajan hommia mulle ;)

    Eli en siis edes halua töitä, mutta eipä ole kyllä tullut karenssiakaan töistä kieltäymisen takia

    Mulla on hieman erilainen käsitys tästä asiasta.

    Äänestä

  • ferw ferw ew kirjoitti:

    Ei ei, ihan itse olen lopettanut, enkä edes haluaisi töitä, saa vähän vastinetta nääs YTK:N jäsenmaksuille

    Mutta arvaa vaan jos olisi oikea pula kuskeista, niin tyrkyttäsikö työkkäri kokoajan hommia mulle ;)

    Eli en siis edes halua töitä, mutta eipä ole kyllä tullut karenssiakaan töistä kieltäymisen takia

    Luulenpa että kiki on lopettanut vaan haaveilut autokuskin hommista, haaveilee tulevista peräaukon hoonaamisista.
    Kunhan vaan ikää karttuu ja lapsilisät herkee karttumasta äiteensä tilille.

    Äänestä

  • ei yllätys kirjoitti:

    Luulenpa että kiki on lopettanut vaan haaveilut autokuskin hommista, haaveilee tulevista peräaukon hoonaamisista.
    Kunhan vaan ikää karttuu ja lapsilisät herkee karttumasta äiteensä tilille.

    Usein monet juttelee että "potkut" olisi huono juttu...

    Näin ei ole OIKEASTI monellekaan, monellehan se olisi ihannetilanne, että työt loppuisi ja pääsisi elämään liiton rahoilla...

    Itse ainakin annan kummasti vapaa-ajalleni aikaa, että voin touhuta poikaystäväni kanssa, matkustella jne jne...

    Ainakin sen olen opinut että A Ei ole kuskipulaa B tee vain määräaikaisia sopimuksia, jolloin voit itse läheä menemään ilman "karenssia"

    Äänestä

Joo, eiköhän noitten mokkakikkeleiden "ammattitaito" ole niin ja näin. Takaisin vaan savannille koko porukka.

Äänestä
  • Sanoo Reino 55 vuotta, kotoisin ja asuu Sonkajärvellä. Ei yhtään päivää paikallista työtä ammattikoulun jälkeen.

    Äänestä

  • Voi sinua Reino kirjoitti:

    Sanoo Reino 55 vuotta, kotoisin ja asuu Sonkajärvellä. Ei yhtään päivää paikallista työtä ammattikoulun jälkeen.

    Vaikeaksi menee. Esim. omaa metsäkonetta omalla kuorma-autollaan siirtävän on käytävä ammattipätevyyskurssit jos sitä metsäkonetta ajaa renki. Sen voisi käsittää että 0,5 - 1 päivän ennakoivan ajon kurssi pitäisi käydä silloin tällöin, mutta kun on käytävä ne kaikki pakolliset kurssipäivät jotka ovat kokeneelle yrittäjälle höpön höpöä ja pois työajasta.

    Yleensäkin jos on jonkin kortin joskus saanut, sen pitäisi olla voimassa niin pitkään kuin terveyttä riittää. Vaatimusten kiristäminen jälkikäteen lienee oikeuskäytännön vastaista. Jälkikäteen kiristämisen periaatteella voitaisiin myös ottaa kaikista vanhemmista AB, ABC, ABCD, ABCDE, ABCE korteista A pois ellei käy nyt lisäksi maksullista moottoripyöräkurssia.

    Linja-autokortin saanti on tehty vaikeaksi. Jos on ajanut rekkaa 10 vuotta, niin linja-autokortin voisi antaa suoraan jos ajattelee kokemusta ison auton ajamisesta. Jos ajaa tilausajoja, niin ei tarvitse osata rahastaakaan ;-)

    Ajoaikojen sääntely on ymmärrettävää mutta yksityisyrittäjiien työajan kontrollointi ei.

    Äänestä

Ajokortit on tehty jo liian kalliiksi syntyperäisille suomalaisille.

Äänestä
  • Siksi annoinkin C:n pois. Turhia ja kalliita lääkärintodistuksia 5 vuoden välein, ikuiseksi annettu kortti taannehtivalla lainsäädännöllä pois 70 -vuotiaana ja jos meinaisi sen C:n säilyttää, niin kallis ja tarpeeton lääkärintodistus 2 vuoden välein.

    Ei tuo Viron lääkäripoika paljoa tarkastanut. Näön katsoi, kellon viisarit piirrätti ja korviin kurkisti. Ruksasi kymmeniä rukseja paperiin, joitakin asioita kysyikin ja joitakin ei edes lukenut ruksatessaan. Ei kyllä lukenut Virkamieskään kun väärinruksauksesta huolimatta kortin antoi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikäraja... kirjoitti:

"Kuorma-autokortin ajava alkaa jo olla harvinaisuus. Kortin suorittamiseen liittyvän lainsäädännön kiristyminen on vähentänyt kortin ajajien määrää huomattavasti. Asiasta kertoo Yle."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013080517329796_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu