Pieni parantumiskertomus; kiitos Herra!

Kiva lukea jotain näin myönteistä! Ylistys, kiitos ja kunnia olkoon Sinulle, Rakas Isä!

Miksi ihmiset sotkee satuolennot aina tällaisiin juttuihi, sinä itse sen muutoksen teit!

Minäpä kerron teille omasta elämästäni pienen tositarinan. Olin heikko vielä neljä vuotta sitten, uskoin vielä silloin että jumala auttaa minua tarvittaessa, uskoin että enkelit suojelevat minua, paskan marjat. Isäni ja pikkuveljeni kuoli autokolarissa jonka aiheutti jokin rattijuoppo, äiti murtui täysin, minä masennuin ja tuntui kuin koko maailma olisi merkityksetön, mutta ehkä jumala pelastaa, siihen jaksoin vielä uskoa... no eipä pelastanut. Menin muutaman viikon päästä kolarista amikseen, olin silloin vielä muiden mielestä outo, pukeuduin sinisiin farkkuihin ja yleensä valkoiseen t-paitaan ja minulla oli vaaleat hiukset melkein olkapäille asti. Minua syrjittiin ja selän takana puhuttiin paskaa mutta en tajunnut mitä olin tehnyt väärin? Vaikka vastaus oli koko elämäni peilissä, minulla ei ollut mitään tavoitteita eikä omia mielipiteitä, minulle oli koko elämäni kerrottu miten pitää elää! Mutta enhän minä sitä sokeana ymmärtänyt. Yritin itsemurhaa kaksi kertaa ja jaksoin vielä jotenkin rukoilla jumalalta enkeleitä auttamaan, mutta minkään näköistä apua ei tullut mistään. Aloin olemaan jatkuvasti hiljainen ja masentunut ja taistelin ahdistushäiriöiden kanssa päivittäin, en voinut katsoa ihmisiä silmiin ja pian aloin pelkäämään julkisia paikkojakin, ihmisiä yleensä. Se vuosi oli ehkä elämäni vaikein, sitten minä avasin silmäni, tajusin ettei minua mikään satuolento pelasta ja tajusin miten naurettava pelle minä olin ollut! Hylkäsin jumalan ja kaiken mihin olin orjana uskonut, päätin että minua ei määräillä, minä tiedän mikä on itselleni parasta. Menin kaikkien mukavuusalueiden ulkopuolelle ja ensimmäistä kertaa mietin mitä minä elämältäni haluan. Leikkasin pääni kaljuksi koska aloin vihaamaan hiuksiani ja ajattelin sen muutenkin näyttävän paremmalta. Siniset farkut muuttuivat maastohousuihin ja huomasin miten minä vihasinkin niitä vitun farkkuja, olin aina vihannut ja valkoinen t-paita vaihtui mustaan, koska vihasin valkoista ja musta tuntui olevan mun juttu enemmän, ensimmäistä kertaa elämäni aikana pidin siitä mitä peilissä näkyi. Ihmiset huomasivat muutokseni, jotkut jopa kehuivat ja minusta alkoi tuntumaan jo paremmalta sisällänikin, minusta alkoi tulemaan sosiaalisempi ja aloin viettämään aikaa kahden luokkakaverini kanssa ja meistä tuli pian ystäviä ja heidän avullaan muokkasin itseäni henkisesti vahvemmaksi pikkuhiljaa, minua ei ahdistanut enään olla ihmisten kanssa ja opin pitämään hauskaa, käyttämään alkoholia ja tajusin myös sen että ihmiset eivät revi minulta naamaa irti jos puhun heille, itseasiassa he saattavat olla mukaviakin. Löysin ystävieni kautta metallimusiikin ja pääsin ns. piireihin, huomasin että ne piirit ovat paljon ystävällisemmät kuin nuo massaporukat, jokainen otetaan vastaan omana itsenään ja löysin sen mikä minä olen ja mihin porukoihin kuulun ja elämänasenteeni ja tapani muuttuivat kertaheitolla sekä tyylini, aloin pukeutumaan yhä enemmän mustaan, otin kaksi lävistystä naamaani ja opin hyväksymään mitä erilaisempia ihmisiä sellaisenaan kuin he ovat kaikkine ongelmineen Kolmen vuoden helvetti muuttui pian suureksi käännekohdaksi elämässäni ja elämäni "kultaisiksi vuosiksi". Ne jotka minua aikaisemmin katsoivat vinoon, olivat nyt itseasiassa kavereitani. Nyt neljän vuoden jälkeen halveksin vanhaa itseäni, tuota heikkoa ihmisrauniota, jumala on minulle kirosana, jumala ei ikinä auttanut minua vaikka kuinka pyysin, joten halveksin tuota satuolentoa yli kaiken ja muita heikkoja jotka tuohon muinaiseen työkaluun vielä tukeutuvat. Mitään satuolentoja ei ole, on vain kohtalo jonka suuntaa voimme itse teoillamme muuttaa. Me itse luomme omat demonimme päämme sisällä ja vain me itse voimme tuhota nuo demonit, niin minäkin tein. Vain koska päätin muuttua, löysin sen mikä minä olen sisälläni oikeasti, löysin sen vahvan, järkevän ja rohkean ihmisen. Pidän oikeasti ulkonäöstäni nyt, olen sosiaalinen, minulla on laaja ystäväpiiri, olen päässyt masennuksesta ja paniikkihäiriöistä eroon ja olen jopa iloinen, iloisempi kuin ikinä, minulla on nyt vakituinen työpaikka jota rakastan, jossa saan olla luova, seurustelen maailman ihanimman naisen kanssa ja nyt on oma asuntokin. Äitini pääsi tuellani eroon masennuksestaan ja voi nyt hyvin, sai elinvoimansa takaisin niinkuin minäkin ja on päässyt isäni ja veljeni kuolemasta yli. En halua enään kuolla, haluan elää ja nähdä ja kokea kaiken minkä pystyn, sitä vartenhan täällä ollaan? Sanon vielä kerran, me itse rakennamme oman itsemme, oman elämämme, ei kukaan muu.

Näin on Jeesus aina on valmis auttaan,mutta ihminen on niin jääräpää ja tyhmä,että ei tajua että häntä halutaan auttaa Jumalan luota,mutta ihminen omassa yrityksessä aina epäonnistuu,kun se saa avun Paholaiselta,ollessaan omissa luuloissa ja yrityksissään,mutta voi joskus onnistua,mutta silloin voi ollakkin jo Jeesus auttamassa,vaikka kehuu olleen omin voimin selvinnyt!