mielipiteitä siitä miten kuolemantapauksen yhteydessä sukulaisten sekoilu perinnönjaon yhteydessä tavallaan palauttaa ihmisen päiväjärjestykseen ja laittaa niinsanotusti töppöset maanpinnalle.
Olen huomannut että kun joku kuolee niin häntä jaksetaan surra hautajaisiin saakka sen jälkeen tilanne radikaalisti muuttuu.
Ensin ihmiset unohtavat vainajan aika nopeasti ja ne jotka hänet perivät alkavat riidellä taloista, tavaroista ja lähes kaikesta.
Minusta on ihan järkyttävää miten se ihminen joka tavallaan sai kaiken aikaan(perinnönjättäjä) jää jotenkin taka alalle ja ihmiset ihan sekoaa pienistäkin rahasummista.
Itse aikanaan kun jäin leskeksi niin suremaan ei meinannut keretä tai siihen ei ollut mahdollisuutta kun kaikki oli kurkussa kiinni juuri sen perinnönjaon suhteen. Itsekin olin kiinnostava vain mahdollisen rahallisen arvon kautta. Jotenkin se oli raakaa peliä ja arvot täysin hukassa.
Sillä oli kuitenkin sellainen vaikutus, että välit kovasti pitämiini ihmisiin viilenivät terveellä tavalla ja pystyin irtaantumaan vanhasta sekä aloittamaan sitten uuden vaiheen elämässä.
Ilman tätä onnetonta lähisukulaisten riitelyä ja sotaa roikkuisin varmaan heissä enkä olsi uskaltanut vetää elämää uusiksi.
Kun en saanut mitään lämpöä sieltä mistä olin luullut sitä vilpittömästi tulevan kun mielestäni meillä kaikilla oli olleet vilpittömän hyvät välit oli se kurjaa ensin mutta lopulta se pakotti tavallaan etsimään kokonaan jotain uutta. Joten joskus nämä perintöriidatkin ja kauhuhetket läheisen kuoleman jälkeen voivat tuoda jotain uutta ja hyvääkin elämään kun vaan jaksaa kääntää asian myönteiseksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.