Pakkoruotsia ei tarvittu vuosina 1170-1970

800 vuotta pärjäsi Suomi aivan ilman mitään pakkoruotsia.

Väitteet pakkoruotsin tarpeellisuudesta ovat siten kokonaan tuulesta temmatuja.
25173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Niin.

Pakkoruotsia ei tarvittu niin kauan kuin kaikki, joilla oli jotakin ja jotka olivat jotakin, osasivat ilman muuta ruotsia. Ja ruotsinkielistä työväkeäkin oli saatavilla.

Nyt ruotsinkielinen työväki on suomalaistunut ja suomenkieliset haluaisivat kouluttautua ja omistaa suomeksi, englanniksi ja muilla merkityksellisillä kielillä ilman ruotsia. Ruotsi olisi tunnustettava vähemmistökieleksi eikä eliitin kieleksi. Se ei käy, se veisi etuoikeudet ja ohituskaistat koulutuksessa, viroissa ja kultuurin tuotannossa. Siksi meillä on pakkoruotsi.

Äänestä

En tiedä mistä tuo vuosi 1170 on peräisin, mutta varsinaisesti
Suomi liitettiin ja verot alettiin maksaa Ruotsiin 1250.

Virkakieleksi ruotsi alkoi tulla koko valtakunnan alueella
Kaarle IX ( hallitsi 1604 - 1611) aikana.
Joten pärjätty on, latinaksi ja suomeksi.

Ruotsi pakkokielinä on tietysti harmonikasta....;)

Äänestä

Saman havainnon olen tehnyt.
Suomalainen oli periaatteessa henkisesti vapaampi Ruotsin suurvalta-aikaan.
Sotaväen pakko-otot ja ankara verotus toki olivat riesana, mutta identiteettiin ei koskettu pakottamalla ruotsinkieliseksi.
Ruotsinkielisyyden sai itse valita.
Aikanaan ruotsinkielisyyden valinneiden suomalaisten jälkeläiset yrittävät nyt oikeuttaa tuon valinnan alistamalla niiden jälkeläisiä, jotka eivät aikoinaan valinneet ruotsalaisuutta identiteetikseen.

Loukkaavinta nykymenossa onkin keinotekoisen pakkoidentiteetin aivopesumainen syöttäminen kostoksi siitä, että ruotsinkielinen lainsäädännöstä huolimatta joutuu omaksumaan maan pääkielen.

Pakkoruotsi on siis koston väline, kostoksi siitä, että Suomen pääkieli on suomi. Suurvalta-Ruotsin aikaan tällaista kostoa ei tarvittu, kun kaikki valta jo oli ruotsinkielisillä..

Suomen kielen olisi vihdoin itsenäistyttävä, katkaistava keinotekoinen kytkös "kahden elinvoimaisen kansalliskielen" välillä.

Äänestä
  • Kaipaan edelleen Suomeen ehdotonta kieli-itsenäisyyttä. Valtiollinen itsenäisyys täyttää 100 vuotta vuonna 2017, joten kieli-itsenäisyys voisi tulla juuri sopivaan saumaan.
    Olisi erittäin korkea aika suomenkielisen kansaosan päästä irti svekojen röyhkeästä ja ylimielisestä koko kansakuntaa koskevasta kyykytyksestä, joka kaikkine vaikutuksineen menee jo farssin puolelle. 5 % suuruinen, lähinnä rannikkoalueilla asuva, vähemmistö pitää koko kansaa pakkoruotsin vuoksi pilkkanaan.
    Mutta, mutta - eiköhän tässä kohta saada vähän liikettä töppöseen...

    Äänestä

Teiltä unohtui, että ruotsi oli pakollinen kieli oppikoulussa ja että sitä luettiin peräti 8 vuotta. Kukaan ei siis päässyt ilioppilaaksi lukematta ruotsia.

Ilmeisesti kukaan teistä, eikä myöskään vanhemmistanne tai isovanhemmistanne ole käynyt oppikoulua. Muuten tietäisitte tuon.

Äänestä
  • "Ilmeisesti kukaan teistä, eikä myöskään vanhemmistanne tai isovanhemmistanne ole käynyt oppikoulua. Muuten tietäisitte tuon."

    Nyt tullaan asioiden ytimeen. Tällä ylimielisyydellä meidät suomenkieliset ohitetaan. Kas kun esivanhempamme ovat tehneet raakaa työtä, maksaneet hengellään maan itsenäisyyden ja käyneet kouluista kovin, elämänkoulua, ei meillä voi akateemisista opinnoistamme huolimatta olla mitään sanottavaa kielitilanteeseen eikä esivanhempiemme pakkoruotsittomuudella voi todistaa muuta kuin heidän "sivistymättömyyttään" svekoasteikolla.

    Koska te opitte edes hiukan piilottelemaan tuota arroganssia?

    Äänestä

  • Virolainen sen masinoi nykyiseen muotoonsa. Kaikkihan tuon tietää. Mistä muuten Karjalan evakolle oli Freudenthal mitalli tippunut. Svekkulithan eivät halunneet kannaksen väkeä pyhälle maalle. Virolainen oli kyllä outo. Noinko kova hinku oli tunnustuksella ja ahneudella.

    Äänestä

  • Ruotsin kielen ja ruotsinkielisten asema Suomessa sekä Suomen asema suhteessa Neuvostoliittoon ja Eurooppaan olivat aivan erilaiset, mutta tästä huolimatta edes tuolloin, ruotsi ei ollut pakollinen yliopistoissa eikä kansakoulussa. Tämä osoittaa sen, että pakkoruotsi ei tule perustuslaista (vaikka perustuslaki tuli voimaan vasta vuonna 2000, sitä edeltävät lait antoivat ruotsinkielisille samat oikeudet).

    Äänestä

  • Sinulta taas unohtui, että nyky-Suomi on tyystin erilainen kuin 50 vuotta sitten.

    Pakkoruotsin poistoperusteet sopivat aivan hyvin kaikille kouluasteille nykyään.

    Äänestä

  • asfghfdghsdgf kirjoitti:

    "Ilmeisesti kukaan teistä, eikä myöskään vanhemmistanne tai isovanhemmistanne ole käynyt oppikoulua. Muuten tietäisitte tuon."

    Nyt tullaan asioiden ytimeen. Tällä ylimielisyydellä meidät suomenkieliset ohitetaan. Kas kun esivanhempamme ovat tehneet raakaa työtä, maksaneet hengellään maan itsenäisyyden ja käyneet kouluista kovin, elämänkoulua, ei meillä voi akateemisista opinnoistamme huolimatta olla mitään sanottavaa kielitilanteeseen eikä esivanhempiemme pakkoruotsittomuudella voi todistaa muuta kuin heidän "sivistymättömyyttään" svekoasteikolla.

    Koska te opitte edes hiukan piilottelemaan tuota arroganssia?

    Minä kyllä puhuin ihan suomenkielisestä oppikoulusta. Niin kauan kuin Suomessa oli suomenkielisiä oppikouluja (1850-luvulta 1970-luvulle), ruotsi oli niissä mitä suurimmassa määrin pakollinen oppiaine eikä kukaan päässyt ylioppilaaksi osaamatta ruotsia. Ainoat joiden ei tarvinnut lukea ruotsia ovat ne jotka EIVÄT jatkaneet oppikouluun.

    Sama toisen kotimaisen pakollisuus päti myös ruotsinkielisiin oppikouluihin (pakollinen suomi).

    Kaikki jotka joko ovat itse käyneet oppikoulua (tai joiden vanhemmat tai isovanhemmat ovat käyneet; minulla molemmat vanhemmat ja kaikki isovanhemmat sekä aika monta sukupolvea ennen heitä) tietävät tuon.

    Äänestä

  • Oppikoulu kirjoitti:

    Minä kyllä puhuin ihan suomenkielisestä oppikoulusta. Niin kauan kuin Suomessa oli suomenkielisiä oppikouluja (1850-luvulta 1970-luvulle), ruotsi oli niissä mitä suurimmassa määrin pakollinen oppiaine eikä kukaan päässyt ylioppilaaksi osaamatta ruotsia. Ainoat joiden ei tarvinnut lukea ruotsia ovat ne jotka EIVÄT jatkaneet oppikouluun.

    Sama toisen kotimaisen pakollisuus päti myös ruotsinkielisiin oppikouluihin (pakollinen suomi).

    Kaikki jotka joko ovat itse käyneet oppikoulua (tai joiden vanhemmat tai isovanhemmat ovat käyneet; minulla molemmat vanhemmat ja kaikki isovanhemmat sekä aika monta sukupolvea ennen heitä) tietävät tuon.

    Vuosisadan alussa oppikoulua kävi suomenkielisistä muutama prosentti.

    Pakkoruotsi on nyt laajempi kuin ikinä ennen. Se koskee kaikkia peruskoululaisia, ammattikoululaisia, lukiolaisia ja korkeakoululaisia sekä yliopiston kävijöitä. Ennen pakko koski vain muutamaa prosenttia oppikoulussa.

    Tästä on puhe.

    Äänestä

  • agsfgtesdgdsf kirjoitti:

    Vuosisadan alussa oppikoulua kävi suomenkielisistä muutama prosentti.

    Pakkoruotsi on nyt laajempi kuin ikinä ennen. Se koskee kaikkia peruskoululaisia, ammattikoululaisia, lukiolaisia ja korkeakoululaisia sekä yliopiston kävijöitä. Ennen pakko koski vain muutamaa prosenttia oppikoulussa.

    Tästä on puhe.

    Virkamiehet olivat kaikki käyneet oppikoulun ja lukeneet ruotsia pakollisena kielenä. Juuri tämä on se oleellisin pointti.

    Äänestä

  • Oppikoulu kirjoitti:

    Virkamiehet olivat kaikki käyneet oppikoulun ja lukeneet ruotsia pakollisena kielenä. Juuri tämä on se oleellisin pointti.

    Virkamiehillä ei ollut virkamiesruotsia.

    Vain tehtävissä joissa oikeasti tarvitsi ruotsia, oli edellytyksenä virkamiesruotsin tutkinnon suorittaminen.

    Yliopistoissa ei ollut pakollista ruotsin opiskelua.

    Äänestä

  • Pekka_pp kirjoitti:

    Virkamiehillä ei ollut virkamiesruotsia.

    Vain tehtävissä joissa oikeasti tarvitsi ruotsia, oli edellytyksenä virkamiesruotsin tutkinnon suorittaminen.

    Yliopistoissa ei ollut pakollista ruotsin opiskelua.

    Oppikoulussa luettiin ruotsia 8 vuotta, ja tämä jätti pakostakin jälkensä.

    Äänestä

Aikoinaan Mikkelin Yhteiskoulussa luin viisi vuotta saksaa, sitten lukiossa kolmeksi vuodeksi tuli joko ruotsi tai englanti. Tietenkin valitsin englannin jota olen aina myös tarvinnut mutta ruotsia en koskaan.

Äänestä
  • Ei nämä keskustelut edistä kielten vapaaehtoistamista sitten ei yhtään eli kysymyksessä on leikkikenttä nimeltään pakkoruotsi. Kyllä pieni joukko kansalaisia voi hurahtaa jopa tällaiseen aiheeseen niin voimakkaasti, että koko Suomen ongelmat tuntuu johtuvan pakkoruotsista. Mistään muusta oppiaineesta ei juuri keskustella. Olisikin hyvä, että oppilailta kyseltäisiin luottamuksella kaikkien oppiaineitten kohdalla samat hyvin laaditut kysymykset. Tuloksena tulisi olemaan, että Ruotsin kieli on viiden suosituimman ja tärkeimmän joukossa. Pakkoruotsi kaikkine vuosisataisine hirveyksineen on vanhempien keksintö. Jo nimitys pakkoruotsi sisältään niin paljon poliittista latausta, ettei ainakaan koululaisia pitäisi sotkea asiaan ollenkaan. Vähemmistö vanhemmista ( onneksi) kuitenkin kertovat koululaisilleen, etteivät ruotsinkieliset kuulu suomalaisuuteen eikä ruotsinkielisiä pidä hyväksyä tasavertaiseksi eikä Ruotsin kieltä maailmalla tarvita. Onneksi eduskunnan enemmistö kuitenkin ajattelee toisella tavalla.

    Äänestä

  • Bosavo kirjoitti:

    Ei nämä keskustelut edistä kielten vapaaehtoistamista sitten ei yhtään eli kysymyksessä on leikkikenttä nimeltään pakkoruotsi. Kyllä pieni joukko kansalaisia voi hurahtaa jopa tällaiseen aiheeseen niin voimakkaasti, että koko Suomen ongelmat tuntuu johtuvan pakkoruotsista. Mistään muusta oppiaineesta ei juuri keskustella. Olisikin hyvä, että oppilailta kyseltäisiin luottamuksella kaikkien oppiaineitten kohdalla samat hyvin laaditut kysymykset. Tuloksena tulisi olemaan, että Ruotsin kieli on viiden suosituimman ja tärkeimmän joukossa. Pakkoruotsi kaikkine vuosisataisine hirveyksineen on vanhempien keksintö. Jo nimitys pakkoruotsi sisältään niin paljon poliittista latausta, ettei ainakaan koululaisia pitäisi sotkea asiaan ollenkaan. Vähemmistö vanhemmista ( onneksi) kuitenkin kertovat koululaisilleen, etteivät ruotsinkieliset kuulu suomalaisuuteen eikä ruotsinkielisiä pidä hyväksyä tasavertaiseksi eikä Ruotsin kieltä maailmalla tarvita. Onneksi eduskunnan enemmistö kuitenkin ajattelee toisella tavalla.

    Pakkoruotsi ei ole pelkkä oppiaine. Se on ennenkaikkea politiikkaa, asenne, ideologia.

    Äänestä

  • Minulla on takana oppikoulussa 8 vuotta englantia, 7 vuotta ruotsia ja lukiossa 3 vuotta saksaa (a 5 tuntia viikossa).
    Sen lisäksi omaehtoisia opintoja iltakoulussa: pitkä ranska ja lyhyt espanja. Ruotsia olen tarvinnut kaikkein vähiten. Se on jokseenkin hyödytön kieli ja Suomessa minä puhun vain suomea.

    Äänestä

Rkp:n Mikaela Nylanderin mielestä on hyvä, että aloite tulee eduskunnan käsittelyyn. Hän ei luonnollisesti kuitenkaan toivo aloitteen menestyvän.

"Se olisi kaksikielisen Suomen loppu."

Miten nyt näin, kun kieli pärjäsi 800 vuotta aivan ilman mitään pakkoruotsia.

Äänestä
  • No hyvä, jos olet tuota mieltä ja pidät entistä järjestelmää parempana, voidaan tietysti palata siihen tilanteeseen, jossa ruotsi oli ainoa virallinen kieli, kaikki oppikoulut ja yliopisto ruotsinkielisiä ja kaikki oppikoululaiset lukivat ruotsia (ainakin periaatteessa) äidinkielenä. Sitähän sinä et laske "pakkoruotsiksi". :)

    Äänestä

  • No hyvä kirjoitti:

    No hyvä, jos olet tuota mieltä ja pidät entistä järjestelmää parempana, voidaan tietysti palata siihen tilanteeseen, jossa ruotsi oli ainoa virallinen kieli, kaikki oppikoulut ja yliopisto ruotsinkielisiä ja kaikki oppikoululaiset lukivat ruotsia (ainakin periaatteessa) äidinkielenä. Sitähän sinä et laske "pakkoruotsiksi". :)

    Olika aivan varmasti näin vuoteen 1970 asti, jolloin pakkoruotsi tuli voimaan? Oletko varma?

    Äänestä

  • Mitä "hölmöläisten maalla" tarkoitetaan on nyt selvä.

    Äänestä

  • jeppy2 kirjoitti:

    Olika aivan varmasti näin vuoteen 1970 asti, jolloin pakkoruotsi tuli voimaan? Oletko varma?

    Ruotsi oli pakollinen kieli suomenkielisissä oppikouluissa niin kauan kuin suomenkielisiä oppikouluja oli olemassa, eli 1850-luvulta 1970-luvulle eikä kukaan päässyt ylioppilaaksi lukematta ruotsia, joten on äärimmäisen harhaanjohtavaa väittää, että ruotsi muka olisi tullut pakollinen oppiaineeksi vasta 1970-luvulta saakka.

    Todellisuudessa ruotsia lukematta selvisivät ennen 1970-lukua vain ne jotka eivät menneet oppikouluun (ja joista ei siksi voinut tulla virkamiehiä).

    Äänestä

Internettiä ei ole tarvittu lähes 2000 vuoteen, nyt siellä persut roikkuvat ammatikseen. Pakko, pakko......

Äänestä

No täällähän sinäkin jatkuvasti olet, hyvinkään mies.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


stadin kundi kirjoitti:

800 vuotta pärjäsi Suomi aivan ilman mitään pakkoruotsia.

Väitteet pakkoruotsin tarpeellisuudesta ovat siten kokonaan tuulesta temmatuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu