Miksi muilla kuin suomi24-palstoilla

ihmiset kertovat että nämä suomipalstat ovat pelkkä häiriintyneitten ihmisten vessanseinä,missä ei kannata pyöriä.

Pitääkö se paikkansa,minä nyt olen vaan juoppo,en minä tiedä.

kai sitä soinia haukkua pitää.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Käy millä suomi24-palstalla hyvänsä,niin aina sieltä se häirikkö löytyy.

Mun puolesta nämä vois sulkea.

Äänestä
  • Ja silti on ihan pakko tulla kurkkaamaan, mitä meistä persuista nyt ajatellaan.

    Jos Soini-ylistystä kaipaatte, niin eikun sinne hommaforumille vaan. Tietysti persulahkolaisen on mahdotonta käsittää, etteivät kaikki pidä Soinia jumalan sijaisena maan päällä. Meidän muiden on taas vaikea käsittää, että persut eivät oikeasti ymmärtäisi, miksi Soinia kritisoidaan. Useimpien kohdalla kyse onkin enemmän refleksinomaisesta puolustusreaktiosta ja halusta mielistellä yksinvaltaista johtajaa. Tilanne on sama kaikissa diktatuureissa: johtajaa ylistetään järjestelmän romahtamiseen asti.

    Äänestä

  • Taas peili vääristää kirjoitti:

    Ja silti on ihan pakko tulla kurkkaamaan, mitä meistä persuista nyt ajatellaan.

    Jos Soini-ylistystä kaipaatte, niin eikun sinne hommaforumille vaan. Tietysti persulahkolaisen on mahdotonta käsittää, etteivät kaikki pidä Soinia jumalan sijaisena maan päällä. Meidän muiden on taas vaikea käsittää, että persut eivät oikeasti ymmärtäisi, miksi Soinia kritisoidaan. Useimpien kohdalla kyse onkin enemmän refleksinomaisesta puolustusreaktiosta ja halusta mielistellä yksinvaltaista johtajaa. Tilanne on sama kaikissa diktatuureissa: johtajaa ylistetään järjestelmän romahtamiseen asti.

    Soiniko muka yksinvaltias, vastahan hänellä ensimmäinen 20-vuotiskausi meneillään puolueen johtajana?

    Äänestä

Pääsääntöisesti mitä oikeuteen on päätynyt täältä kirjoitukset, eli henkisesti sairaat häiriköt miehittänyt. Jossain vaiheessa tämäkin saitti menee viranomaisten toimesta kiinni......

Äänestä
  • Ihan hyvä olisi kiinni laittaa,se olisi näille palstahäiriköille kauhea paikka.

    Äänestä

Nyt olen taas hyvässä känniussä,voisin vaikka valssia vetää thooorsin kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei soiniWätys kirjoitti:

ihmiset kertovat että nämä suomipalstat ovat pelkkä häiriintyneitten ihmisten vessanseinä,missä ei kannata pyöriä.

Pitääkö se paikkansa,minä nyt olen vaan juoppo,en minä tiedä.

kai sitä soinia haukkua pitää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu