Onko niin että toiset ihmiset on niitä jotka pyytää anteeksi ja toiset ei pyydä? Jonkun mielestä hänen arvolleen ei sovi anteeksi pyytäminen, mutta on itse toisilta odottamassa anteeksipyyntöjä.
Mutta mikä on Jumalan mielestä oikein? Se, että anteeksi annetaan vaikka toinen ei sitä edes pyydä. Tuo jos mikä on vaikeaa. Aika kauheaa jos vaikka samassa perheessä on ihminen joka ei ikinä pyydä anteeksi tai jos pyytääkin niin samantien tekee saman loukkauksen ja tekee tyhjäksi anteeksipyyntönsä.
Anteeksi voi pyytää myös vain tavan vuoksi eikä edes tarkoita mitä sanoo. Se on vain kohteliaisuutta. Onhan se kohteliaisuus hyvä tapa, mutta jää kovin pinnalliseksi.
Vanhemmat saattaa joskus pakottaa lapsen pyytämään anteeksi. Ei se anteeksipyyntö silloin sydämestä tule.
Onko se sitten niin että vain Jumala voi vaikuttaa ihmisessä sen anteeksipyytävän ja anteeksiantavan mielen? Rikkomuksetkin on perin erilaisia ja eri asteisia vakavuudeltaan. Joskus loukataan niin pahasti että siitä toipuminen vaatii pitkän ajan. Siinä on koko ajan vaarassa katkeroitua. Katkeroitumalla ihminen tekee kuitenkin eniten pahaa itselleen. Jumala voi auttaa anteeksiantamisessa kun häneltä apua pyytää joka päivä. Jumala haluaa auttaa, koska hän tietää että omin voimin emme pärjää emmekä selviä tästä elämästä. Jumala on valmis antamaan anteeksi ja unohtamaan töppäilymme, eikä hän niitä vanhoja asioita muistele kun vaan itse malttaisimme olla niihin aina uudelleen kajoamatta.
Mutta mikä on Jumalan mielestä oikein? Se, että anteeksi annetaan vaikka toinen ei sitä edes pyydä. Tuo jos mikä on vaikeaa. Aika kauheaa jos vaikka samassa perheessä on ihminen joka ei ikinä pyydä anteeksi tai jos pyytääkin niin samantien tekee saman loukkauksen ja tekee tyhjäksi anteeksipyyntönsä.
Anteeksi voi pyytää myös vain tavan vuoksi eikä edes tarkoita mitä sanoo. Se on vain kohteliaisuutta. Onhan se kohteliaisuus hyvä tapa, mutta jää kovin pinnalliseksi.
Vanhemmat saattaa joskus pakottaa lapsen pyytämään anteeksi. Ei se anteeksipyyntö silloin sydämestä tule.
Onko se sitten niin että vain Jumala voi vaikuttaa ihmisessä sen anteeksipyytävän ja anteeksiantavan mielen? Rikkomuksetkin on perin erilaisia ja eri asteisia vakavuudeltaan. Joskus loukataan niin pahasti että siitä toipuminen vaatii pitkän ajan. Siinä on koko ajan vaarassa katkeroitua. Katkeroitumalla ihminen tekee kuitenkin eniten pahaa itselleen. Jumala voi auttaa anteeksiantamisessa kun häneltä apua pyytää joka päivä. Jumala haluaa auttaa, koska hän tietää että omin voimin emme pärjää emmekä selviä tästä elämästä. Jumala on valmis antamaan anteeksi ja unohtamaan töppäilymme, eikä hän niitä vanhoja asioita muistele kun vaan itse malttaisimme olla niihin aina uudelleen kajoamatta.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Jumala varmaan haluaa auttaa meitä tässäkin asiassa, mutta myös uskosta osattomat pyytävät ja antavat anteeksi. Myös maallisessa terapiassa hoitoon tulleen saatetaan kehottaa antamaan anteeksi hänen mielensä epätasapainoon saattaneelle.Uskovalle eläminen anteeksiantamisessa on kuitenkin einehto.
On varmaan niin, että jollekin se n helpompaa kuin toisille. Oli miten oli, uskova antaa anteeksi sen tähden, että Jumalan Sana häntä siihen kehottaa. Väärin kohdelluksi tulleen tai loukatuksi tulleen on siis aina annettava anteeksi. Se saattaa olla vaikeaa, mutta omantunnon kristitylle vielä vaikeampaa on olla tottelematta tässä asiassa Jumalaa. Pyhän Hengen herkistämälle omalletunnolle se ei ole koskaan vain muodollista.
Me kaikki teemme ja sanomma tiedostamattakin sellaista, minkä joku lähimmäinen kokee loukkaavaksi. Emme sitä tiedä, emmekä osaa pyytää anteeksi; toinen on saattanut loukkaantua myös aivan syyttä, heikon itsetuntonsa tähden, eikä todellista anteeksipyydettävää edes ole. Sen, minkä tiedostamme, sesn me teemme Jumalan Sanan kehotuksen mukaisesti.
"Vanhemmat saattaa joskus pakottaa lapsen pyytämään anteeksi."
Laajalti julkisuutta sai ja vuoden kristillisessä kirjassa (Maijan tarina) käsiteltiin lestadiolaisuudessa tapahtuneita insestejä. Julistustehtävissä ollut isoisä käytti parikymmentä vuotta lastenlastaan seksuaalisesti hyväksi. Lapsen vanhemmat salasivat asian, vaikka tiesivät. Sen sijaan lapsen purkaessa pahaa oloaan, hänet pakotettiin pyytämään isoisältä anteeksi - ja isoisä vain jatkoi seksuaalista hyväksikäyttöään.
On helppoa syyttää väärin kohdeltua katkeruudesta. Sen takana on kuitenkin oikeutettua vihaa sitä kohtaan, joka tekee tai on tehnyt väärin. Kun tätä vihaa ei jaksa, uskalla tai osaa purkaa oikeaan kohteeseen eli väärintekijään, viha jää sisälle ja johtaa vihaan ja katkeruuteen. Vihastuminen on Jeesuksen ja pitäisi olla jokaisen uskovan oikea reaktio vääryyteen. "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö", näi Jeesus opetti. Uskovat kammoavat raivoavaa vihaa, pelkäävät vihantunteitaan, mutta salattua kaunaisuutta on yllin kyllin. Kun Jeesus vihan vallassa oli särkenyt temppelialueella rahanvaihtajien pöydät, hän ei myöhemmin mennyt rahanvaihtajien luokse ja sanonut: "Anteeksi, kun vihastuin ja särjin teidän omaisuuttanne ja tein vahinkoa teidän ammatinharjoittamiselle".
Jumala todellakin unohgtaa Hänelle viemämme ja tunnustamamme synnit. Anteeksiantaminen ei kuitenkin merkitse sitä, että ihmisten välit tulisivatä täyteen lämpöä ja rakkautta. Tämä esimerkki on vaikeimmasta päästä, mutta kuvannee asiaa: insestin uhrin anteeksiantaminen tekijälleen ei merkitse sitä, että hänen ja tekijän välit tulisivat täyteen rakkautta ja keskinäistä luottamusta. Sen se tukee, että uhri suostuu kantamaan haavojaan eikä pyri millään lailla kostamaan.
Anteeksi anto on mm. Sitä, että en muistele kärsimääni pahaa, vaan pyrin aktiivisesti unohtamaan sen ja elämään niin, ettei toiminnassani näy menneet kärsimykset ja kostonhalu tyylillä " hammas hampaasta". Miten ihminen elää loukatuksi tulemisen kokemuksen jälkeen on paljon olennaisempaa anteeksi annoon kannalta kuin hokea "anteeksi, anteeksi, anteeksi.".
Paljon hyvää asiaa näissä edellä olevissa teksteissä.
Maailma on nimittäin täynnä ihmisiä, joihin koskee sen vuoksi, ettei ole pyydetty, eikä annettu anteeksi.
Ja uskon, että vihollinen tekee kaikkensa, että juuri Jumalan lasten parissa saisi aikaiseksi ristiriitoja, epäsopua ja toinen toisensa loukkaamista.
Ainut, millä me voimme tehdä tyhjäksi sen yritykset vihan, katkeruuden, suuttumuksen yms. kylvämiseen, on ANTEEKSIANTAMINEN.
Sillä antamalla anteeksi vesitämme Saa´tanan hyökkäysyritykset, eikä se saa näinollen jalansijaa meidän elämässämme.
Jos taas kieltäydemme antamasta anteeksi toinen toisillemme, me avaamme samalla oven elämäämme paholaisen kiusauksille ja menetämme oman vapautumme.
Matt. 18:21-22 puhuu siitä, miten anteeksiantamisesta on tultava meille ns. "elämäntapa" joka mukanamme meidän tulee tehdä täällä Jumalan lapsina matkaa.
Ja huom! Jos mielii päästä irti katkeruudesta ja vihasta, on silloin usein annettava anteeksi niillekin, jotka eivät edes pyydä anteeksi!
Ei anteeksiantaminen helppoa ole kenelekään ja aina sen mukaisesti,
mitä syvemälle haava on isketty, sitä vaikeammaksi sen anteeksiantaminen muodostuu.
Mutta, ellet anna anteeksi, jäät ikäänkuin koko elämääsi varjostavan puun
alle seisomaan, sellaisen puun alle, jonne ei pääse paistamaan armon
aurinko, sillä Raamattu opettaa meille, että elemme me anna anteeksi, ei meillekään anteeksi anneta.
Joskus anteeksiantaminen saattaa ottaa niin lujille, että joutuu etsimään Jumalan kasvoja jopa vuosia, kyseisen asian kanssa, kyetäkseen puhdistautumaan joka solua myöden anteeksiantamattomuudestaan.
Mutta sen tiedän oman kokemukseni kautta, että jo siinä hetkessä helpotta,
kun astuu ensimmäisen askeleen tuolle anteeksiantamuksen tielle ja jokainen askel eteenpäin tuo lisää valoa ja voimaa elämään ja eräänä päivänä koittaa se hetki, että kykenee ajattelemaan tapahtunutta jo täysin levollisin mielin ja kiittämään kaikesta siitä, mitä on sen kautta saanut oppia!
Lue Matt. 18:23-35
Matt. 6:14
Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
Matt. 6:15
mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.
Anteeksipyytäessä ja anteeksiantaessa tärkeää ei ole se, että sulla on tunne, että nyt sä pystyt siihen, vaan sä Jumalan kanssa päätät antaa anteeksi, tuntui miltä tuntui sillä hetkellä. Myöhemmin tulee kyllä myös mielen rauha siinä asiassa ja susta todella tuntuu, että asiassa on rauha omalta puoleltasi.
Aivan, ei uskoamme ja Jeesuksen seuraamista tule perustaa koskaan,
eikä missään tilanteessa tunteisiin, vaan ainoastaan uskoon ja
luottamukseen Häneen ja Hänen Sanaansa.
Jos Hän jotain Sanassaan sanoo tai kehoittaa, vaikka se tuntuisi kuinka hullunkuriselta tai uskomattomalta, meidän tulee uskossa luottaen otta
Hänen Sanansa vastaan ja ojentautua sen mukaan.
Tunteet tulevat, jos tulevat, tai ovat tulemtta, mutta Jumalan Sana on ja pysyy!
"vaan sä Jumalan kanssa päätät antaa anteeksi"
Voi hyvänen aika sentään!
Anteeksi pyytäminen on aivan normaalia ja kuuluu normaaliin elämään kuten anteeksi antaminekin, ei siihen Jumalaa tarvita.
Jos joku lyö sinua poskelle, käännä hänelle toinen.
No, kun hän lyö sitten toiselle poskelle, niin entä sitten?
Tietenkin terveeseen kristilliseen elämäänkin kuuluu se, ettei ole sylkykuppina, tai kynnysmattona. Ei se poskenkääntäminen sitä tarkoita.
Mutta asiaan kannattaa paneutua ja puuttua aivan luvalla.
Voit viestiä, että "sinusta ei tunnu oikealta tämä ja tämä, sekä tämä tuntuu ikävältä, etkä sinä salli sellaista käyttäytymistä, se ei ole oikein"!
Viestintä voi herättää tekijässä tilaa ajatteluun. Sanasi ei syyllistä sanavalinnoilla,
vaan kertoo, että kuinka sinä koet noitten tekojen kohteena olemisen.
Mutta viestintä vastapuolelle ei saa olla syyttävä, vaan kertova, mitä tuo teko saa aikaiseksi. Se ei ole oikein, sekä tunnepuoli, minusta tuntuu ikävälle.
Vastapuoli saa sitten miettiä, että haluaako hän olla tuo väärintekijä ja herättää toisessa sitä surua.
Myös jokin hyvä rakentava ratkaisukin voi sisältyä ajatukseen tuon jälkeen.
ns. "normaali" ihminen ymmärtää viestinnän, mutta personallisuushäiriköiset on eri lukunsa.
Jos ja kun anteeksiantaminen voi olla piiiiiitkä prosessi, kun joku joskus muinoin on "asfalttijyrällä" ajanut päältäsi ja sinusta ei ole jäljellä edes kunnolla sitä märkää plänttiä tiellä,
niin yhtä vaikeaa on myös antaa anteeksi joka päivä ja monta kertaa päivässä, antaa anteeksi 7 x 70 risat, kun joudut elämään kateellisten "kiusaajahenkien" kanssa melkeinpä koko elämäsi.
Niin että anteeksi antoa ihan koko elämä, ei ole mitään oikoteitä tai helppoa tietä, vaan jos oikein todella haluaa kulkea Kristuksen jalanjäljissä, niin itsensä kuolettaminen on edessä...mutta sehän on vain lihallinen ihminen, joka kuolee, mitäs siitä.
http://www.youtube.com/watch?v=NU0gVUVI6v0
Kaikes kirvelevyydestään huolimatta elämä voi olla uudestisyntymää, ihanaa tulevaisuutta ja uusi uljas päiväkin.
- Sorry vaan - otti mielestäni hyvin oleellisen asian esille tuollas edellä.
>>
Miten ihminen elää loukatuksi tulemisen kokemuksen jälkeen on paljon olennaisempaa anteeksi annoon kannalta kuin hokea "anteeksi, anteeksi, anteeksi.
>
kun joku joskus muinoin on "asfalttijyrällä" ajanut päältäsi ja sinusta ei ole jäljellä edes kunnolla sitä märkää plänttiä tiellä,
Sorry vaan: "Anteeksi anto on mm. Sitä, että en muistele kärsimääni pahaa, vaan pyrin aktiivisesti unohtamaan sen"
Saat sorry, vaikka en tiedä mihin soriin nimimerkkisi viittaa - koska et sitä sano, niin joudun arvelemaan. Se saattaa viitata siihen, että kirjoitin viimeksi esimerkin vaikeasta anteeksiannosta. Insestin uhri muistaa kyllä taustansa ja elää varmaan myös traumaansa, vaikka hän Jeesuksen nimessä ja Sanan kehotuksen mukaan antaa tekijälleen anteeksi. Hän niin sanotusti jättää koston Jumalalle. Viimeisellä tuomiolla katumattomat syntiset joutuvat viimein kohtaamaan rangaistuksen ja tuomion (koston) kaikkivaltiaalta Jumalalta.
Selvennän vielä tilannetta. Meidän ei tule kieriskellä muistoissamme, vaan anteeksi annon jälkeen meillä on oikeus elää uutta vaihetta elämässämme. Koska meillä kuitenkin on muisti ja mahdollinen trauma, meille on annettava lupa puhua menneisyytemme taakka, usein moneen kertaan, jotta olomme helpottuu ja löydämme uuden tasapainon. Tähän tarvitsemme toki Jeesusta, mutta myös ymmärtävää ja meitä rakastavaa uskovaa lähimmäistä.
Meidän ei tule käyttäytyä niin typerästi kuin Jobin ystävät, jotka hurskaasti esittivät tuskaa purkaneelle Jobille: "Mutta ainakin minä kääntyisin Jumalan puoleen
ja jättäisin asiani Jumalan harkittavaksi". Voi ystävien kylmää rinnalla olemista - jätä asia, älä enää valita! Jobhan oli Jumalan arvion mukaan hurskain ihminen maan päällä ja eli jatkuvassa rukouksessa. Samassa luvussa ystävät vielä lyövät lyötyä: "Katso! Tämän me olemme tutkineet. Niin se on. Kuule se ja varmistaudu siitä itse.” Ei minkäänlaista myötätuntoa, vaan väite, että he ovat oikeassa ja Job väärässä. Vaatimus siitä, että me emme saisi muistaa tai käsitellä kärsimäämme pahaa annettuamme anteeksi, estää lähimmäistämme saamasta sitä rakkaudellista ja empaattista tukea, mitä hän prosessiin kipeästi kaipaa.
Anteeksianto ja armosta eläminen ei tyhjennä meidän muistiamme. Meillä on oikeus vihastua tultuamme väärinkohdelluksi, purkaa se oikein ja tulla kuulluksi ja hyväksytyksi niine tunteinemme ja ajatuksinemme, jotka meillä sillä hetkellä se on. Se vapauttaa meitä niin, ettemme jää pysyvään vihaan ja katkeruuteen. Jobin ystävät eivät ottaneet Jobin valitusta vastaan, mutta Jumala otti. Hän jopa hyväksyi Jobin katkeran purkauksen Jumalaa kohtaan todetessaan Jobin kirjan lopussa, että Job oli puhunut oikein toisin kuin hänen ystävänsä - "vaikka te olette puhuneet minusta vastoin totuutta, toisin kuin palvelijani Job"
Muistamisen ja vapaana menneisyydestä elämisen suhdetta kuvaa mielestäni hyvin Paavali. Hän muisti menneisyytensä, Jumala ei ollut Paavalin muistia uudestisyntymisessä tyjentänyt. 1.Kor. 15:9"Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa". Hän ei salannut menneisyyttään, mutta hän sanoi toisaalla olevansa Jumalan armosa mitä hän on. Muistaminen ei estänyt Paavalia palvelemsta Jumalaa puhtaalla omallatunnolla ja jättämään vanhoissa kieriskelyn pois. ”Unohtaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessä.” (FIL. 3:13). Jumalan tarkoitus on, että vapautuisimme palvelemaan Häntä ja lähmmäisiämme rakkaudellisesti, arvistamme huolimatta.
On hyviä vastauksia siellä monella, sain paljon uutta ajateltavaa. Tämä elämähän on kamppailua erinäisten ongelmien kanssa ja anteeksiantaminen ja/tai siihen pyrkimys on lähes jokapäiväistä. Onneksi Jumala näkee sydämeen, mitä ei taas voi sanoa lähimmäisestä. Lähimmäinen saa elämästämme usein hyvin nurinkurisen kuvan.
http://www.youtube.com/watch?v=sRhoLZ82C7E
Kuinka helppoa olisi antaa anteeksi esimerkiksi oman lapsen raiskaajalle tai tappajalle?
Olen itse uskossa. Ajattelen niin, että voin antaa anteeksi, mutta kyseisestä rikoksesta pitäisi tuomita kuolemaan.
Vaikeaa, todella vaikeaa....niin vaikeaa.... etten osaa ja kykene sitä edes kuvittelemaan, kun en ole jouitunut kokemaan.
Uskon, että kukaan ei kykene tuollaista täysin anteeksiantamaan ilman, että Jumala antaa apunsa, mutta tulee muistaa sekin, että anteeksiantamus ei ole sitä, että sen jälkeen hyväksyttäisiin tapahtunut.
Joskus tuntuu, että ihmiset sekoittavat tämän asian ja kokevat, että jos he antavat anteeksi, he myöskin ikäänkuin lausuvat hyväksyntänsä tapahtuneelle.
Näinhän se ei ole!
"että ihmiset sekoittavat tämän asian ja kokeva..."
Hyvin sanoit! Anteeksi antaminen ei tarkoita pahan teon hyväksymistä vaan asian käsittelemiseen tarvitaan muuta ymmärtämistä, mutta ihminen on hirvittävän heikko käsittelemään asiaa, kun jotain pahaa on tapahtunut läheiselle.
>> Kuinka helppoa olisi antaa anteeksi esimerkiksi oman lapsen raiskaajalle tai tappajalle?
Olen itse uskossa. Ajattelen niin, että voin antaa anteeksi, mutta kyseisestä rikoksesta pitäisi tuomita kuolemaan.
Anteeksiantaminen ei ole sama asia kuin periksi antaminen kuten monet tuntemani uskikset näyttivät luulevan.
Tähän pätee Raamatunlause "Te olette vahvistaneet jumalattoman käsiä ettei hän kääntyisi ja parannetuksi tulisi", kun varovasti julistetaan Jumalan sanaa ja samalla annetaan pahan jatkua.
Lasten pahoinpitelijät puhumattakaan pedofiileistä hyvin harvoin tunnustavat tai tekevät parannusta, he jatkavat ihan niin kauan kuin voivat, vieläpä syyttävät lasta itseään.
Nähty lähipiirissä, riippumatta kuinka hienoja tai karkeita ovat.
Uhri kun on peloissaan, hän on käpertynyt itseensä vielä aikuisenakin, sodanjälkeiselle sukupolvelle oli tyypillistä, juuri heidän kunniansa merkitsi enemmän kuin lasten hyvinvointi, kaikki piti painaa alaspäin.
Omasta puolestaan puhuminen väännettiin hirveäksi ja häpeälliseksi.
Vasta kun kertoo kaiken kaunistelematta, voi kyetä anteeksiantoon.
"Syyllisen syyttömäksi tekijä, syyttömän syylliseksi tekijä - kumpikin on kauhistus Herran edessä.
Tympäisevät uskovaiset jotka vain ottavat vastaan mitä lahjaksi saavat ja estävät ihmisiä pääsemästä Jeesuksen luo, ovat heitä jotka puhuvat muille anteeksiannosta ilman asian selvittämistä. En tarkoita tätä kenellekään palstan kirjoittajalle henkilökohtaisesti.
Vasta kun uhri lakkaa pelkäämästä, on tilaa anteeksiannolle, se vaiva tosiaan on ihmisestä nähtävä joka luulee tekevänsä oikein.
Olin tietämättäni loukannut erästä julkiuskovaa. Esitin hänelle anteeksipyyntöni kun kuulin, että oli loukkaantunut minuun jostakin. Sain osakseni haukkumiset mutta en anteeksi. Mitäpä tästä opin, kierrän uskovat kaukaa enkä päästä heitä lähelleni.
Ei-uskovat on reilumpia ystävinä ja osaavat antaa ja pyytääkin anteeksi.
Anteeksi on pyydetty vaan ei saatu, että näin!
Minä loukkasin joskus kauan sitten erästä tällä palstalla päsmäröivää uskonsankaria. Pyysin anteeksi, mutta sain vain arvosteluja anteeksipyyntöni riittämättömyydestä, siinä anteeksipyynnössä oli aina jotakin vikaa hänen mielestään.Tämä vastapuoli itse oli loukannut verisesti, mutta hänen mielestään hänen ei kuulunut mitään anteeksi pyytää.
Jos tiedän että joku on suuttunut ja vaikka en tiedä syytä haluan selvittää asian, ettei se jää omalletunnolleni kysyn mikä on loukannut.
Toissapäivänä pyysin anteeksi asiaa kun toinen ihminen toi minulle valheellisen viestin koskien minua, suutuin siitä silloin. Aikaa on kulunut mutta tunsin asian vaivaavan minua, pyysin anteeksi.
Joillekin on ihan kunnia-asia ettei anteeksi pyydetä, on kunnia-asia olla oikeassa vaikka sisimässä Jumalan Henki puhuu muuta jos vain hetken kuuntelisi.
On ihmisiä jotka ylpeilevät sillä että jos heitä loukataan se on kerrasta poikki. Jumala suuressa viisaudessaan on laittanut ihmisen harteille anteeksiantamisenviitan, ei sen pitäisi olla liian painava kun se meille on uskottu.
Kiitos Jeesus että sinun kuormasi ei ole liian raskas sopivaksi sen teit.
Taidan tietää ketä tarkoitat. Ihan kuin Unski P-L myös puhuisi samasta tyypistä. Toivottavasti Jumala ottaa tuon valheveljen kiinni.
Anteeksiantaminen on kaiken perusta uskovalla, moni joka ei ole uskova on myös ymmärtänyt pointin, on hyvä vapauttaa itsensä ja uskova tietää että se on tie omien syntien anteeksisaamiseen. Voiko antaa salaa anteeksi, tuskin sillä se näkyy millä mielellä olemme lähimmäistemme kanssa. Siunatkaa että siunauksen perisitte.
Helluntailaisuudessa opetetaan anteeksiantamisen tärkeydestä, mutta helluntailaisia ei opeteta pyytämään anteeksi niitä syntejä, joita he ovat uskonsa varjolla tehneet lähimmäisiään kohtaan.
Itselläni on huonoja kokemuksia helluntailaisten anteeksipyytämättömyydestä. Ilmeisesti se johtuu siitä, että he eivät ole kokeneet mitään väärää suorastaan ihmisarvoa alentavasta kohtelusta jota olen heidän taholtaan saanut.
Helluntailaiset ovat käsittääkseni kokeneet Jumalan sanan eteenpäin viemisenä ja lähimmäisenrakkautena sen minkä minä koin henkisenä ja hengellisenä väkivaltana.
Asian tekee ikäväksi se, että kokemani asiat mitätöidään helluntailaisten taholta. Tämä myös on vaikuttanut siihen, että minun on vaikea antaa helluntailaisille anteeksi.
Kyllä Pyhä Henki puhuu asioiden sopimisesta aivan varmasti! Jos siitä ei välitetä, ehkä Jumalan ääni hiljenee ja ihminen on valinnut oman tiensä. Vuosia sitten oli ihme säätämistä seurakunnassa eräiden taholta, juoruilua ja vaikka mitä. Olin saanut osani tästä kaikesta, mutta kerran kun olin lähdössä seurakuntaan Jumala puhui minulle anteeksipyytämisestä näitä tyypeiltä, hieman hämmästelin ehkä, mutta kun menin sinne tilaisuudessa laulettiin laulu 'Annetaan ystävät anteeksi.. se lopullisesti mursi minut ja menin näiden ihmisten luo ja olivat hyvin hämillään ja toinen sanoi, meidänhän pitäisi pyytää sinulta anteeksi.
Helluntailaisten olisi kyllä syytä opetella nöyryyttä toisiaan kohtaan, komppaan Mazdelsia asiassa ja toivon sinulle itselle nöyrää mieltä ja Herra olkoon kanssasi.