Tuossa etuviulla pyörii topikki, jossa kysellään kokemuksia monikulttuurisesta parisuhteesta.
Useimmat kokemuksistaan kyseisessä suhteissa kirjoittavat kirjoittavat, huolimatta varmaan kieli- ja kulttuurieroista osin aiheutuneista ongelmistakin, omista suhteistaan voittopuolisesti myönteisesti löytäen monikulttuurisuudesta selkeitä etujakin monokulttuuriseen suhteeseen verrattuna. Olikohan koko lähes 150 kommentin viestissä yksi selkeä kritiikki omaan kokemuksiin perustuen.
Kommentointikin on kattavasti maltillista, vaikka toki pois on siivottu pahin vihaposti.
Silmiin on jäänyt pistämään enää joihinkin muuta kulttuuria kannattaviin kommentteihin ladatut kymmenet miinukset - jotka eivät ole missään suhteessa aloituksen tekstien sisällön kanssa.
Ilmeisesti palstalla on käynyt sama trolli / samoja trolleja, jotka häiritsevät myös rasismipalstaa.
Osataan kiroilla, osataan nimitellä, osataan laittaa miikkoja - mutta argumentista ei ole tietoakaan.
Itse olen koettanut tällä "omalla" palstallani antaa esimerkkiä siitä, että kenelläkään ei aina ihan "napsahda". Teemme kaikki virheitä. Olen koettanut välittää sitä - aitoa - tunnettilaani, että arvostan kaikkia ihmisä - ja pidän hyvin suurena rikkautena, että ihmiset ovat eri mieltä,
Sen vuoksi toivon, että sen sijaan, että jotkut kirjoittajat purkavat voimatonta vihaansa minne sattuu - he alentuisivat astumaan meidän tavallisten ihmisten tasolle - ja myontäisivät tarpeen tullessa virheensä ja sen kautta saaneensa opin kautta voisivat auttaa myös muita.
Ja keskustelisivat!
http://www.suomi24.fi/?utm_source=topicstripe&utm_medium=topicstripe&utm_campaign=topicstripe#topic2
Useimmat kokemuksistaan kyseisessä suhteissa kirjoittavat kirjoittavat, huolimatta varmaan kieli- ja kulttuurieroista osin aiheutuneista ongelmistakin, omista suhteistaan voittopuolisesti myönteisesti löytäen monikulttuurisuudesta selkeitä etujakin monokulttuuriseen suhteeseen verrattuna. Olikohan koko lähes 150 kommentin viestissä yksi selkeä kritiikki omaan kokemuksiin perustuen.
Kommentointikin on kattavasti maltillista, vaikka toki pois on siivottu pahin vihaposti.
Silmiin on jäänyt pistämään enää joihinkin muuta kulttuuria kannattaviin kommentteihin ladatut kymmenet miinukset - jotka eivät ole missään suhteessa aloituksen tekstien sisällön kanssa.
Ilmeisesti palstalla on käynyt sama trolli / samoja trolleja, jotka häiritsevät myös rasismipalstaa.
Osataan kiroilla, osataan nimitellä, osataan laittaa miikkoja - mutta argumentista ei ole tietoakaan.
Itse olen koettanut tällä "omalla" palstallani antaa esimerkkiä siitä, että kenelläkään ei aina ihan "napsahda". Teemme kaikki virheitä. Olen koettanut välittää sitä - aitoa - tunnettilaani, että arvostan kaikkia ihmisä - ja pidän hyvin suurena rikkautena, että ihmiset ovat eri mieltä,
Sen vuoksi toivon, että sen sijaan, että jotkut kirjoittajat purkavat voimatonta vihaansa minne sattuu - he alentuisivat astumaan meidän tavallisten ihmisten tasolle - ja myontäisivät tarpeen tullessa virheensä ja sen kautta saaneensa opin kautta voisivat auttaa myös muita.
Ja keskustelisivat!
http://www.suomi24.fi/?utm_source=topicstripe&utm_medium=topicstripe&utm_campaign=topicstripe#topic2
Vastaukset 94
Vanhimmat
sensuurilla sinäkin yrität vaikuttaa. Enää vain kismittää, kun et saa miinuksia muutettua plussiksi.
Kiitos.
Havainnollistit yhden esimerkin kuvaamastani.
Sitä paitsi toki miikat tarvittaessa saa pois.
edes sinä et saa mustaa Valkoiseksi.
Enkä haluakaan.
niinpä, sinä kannatat rikollisuuden leviämistä..
Voisin kirjoittaa tähän aloitukseen romaanin verran ajatuksiani. Taidanpa vain yrittää tiivistää.
Liikkuvana (levottomana?) ihmisenä olen työskennellyt ympäri maailmaa ja monikulttuurisista parisuhteistakin on sen vuoksi kokemuksia. Olen aina lähtökohtaisesti ollut erilaisissa kulttureissa elävien suhteen utelias. Niinpä minun on ollut helppo tutustua hyvinkin erilaisiin ihmisiin ja sählätessä on syntynyt parisuhteitakin.
Kulttuurien erilaisuudet aiheuttavat kyllä parisuhteessakin kahnauksia. Niin kuin parisuhteessa yleensäkin, vaaditaan monikulttuurisessa liitossa kummaltakin ymmärtämystä ja vastaantuloa toista kohtaan. Kulttuurierot vaikuttavat parisuhteen pysyvyyteen. Muistaakseni monikulttuuriset avioliitot päättyvät kaksi kertaa todennäköisemmin eroon kuin suomalaisten kesken.
Tunnen ihmisiä moneltakin mantereelta, joista jokunen on hyviä ystäviäkin. Monikulttuurisia liittojakin olen nähnyt syntyvän ja purkautuvan. Huvittavaa on minusta se, että moni suomalainen tuttavanikin on ottanut hyvin tumman emännän, mutta ei pysty hyväksymään suomalaiselle naiselle tummaa miestä.
Olemme kummatkin, Juu-pe, todenneet, että kulttuurierot niin kuin muutkin muutokset vaativat adjustoitumisen (käytän enkin sanaa, kun suomesta en löydä osuvaa).
Mutta elämän nimi on "muutos".
Sitä se ei tarkoita, että päästämme elämänhallinnan langat irti - vaan sitä, että tarpeen mukaan, jatkuvasti, vaihdamme lankoja.
"Laihduttaminenkin on elimistölle rankkaa - mutta onnistuessaan tuo etuja!"
Muutos vaatii _sopeutumista_.
niin se muutos,meidän ei kuulu muuttua vaan tänne tulevien.
mitäs monikulttuurisuutta se sitten enää olisi.
miksi pitäisi olla jotain mitä emme tarvitse?
Se joka ei muutu, "kuolee" - oli tulossa tai ei.
tämähän on sitä islamia.
"Se joka ei muutu, "kuolee""
Mileikuvituksesi on turhankin vilkas!
tottahan se on!
Varmaan jossakin(!)
monikulttuurisuutta,tuttu teki äpärän tummaihoisen kanssa ja rasittaa nyt suomen sosiaalihuoltoa pennun kera kun yön timo löysi uuden jyystettävän.
Kyllä sinä asdfasdf tiedät että monikulttuurisuus ei ole "avioero" ja "jyystäminen".
Jos yhtään ajatustasi haluat saada oikeesti jaettua, pohjusta ajatuksesi pikkusen laajempaan kenttään todellisuudestamme. Ok?
näkyy olevan ja monelle yön timolle pennun tekeminen kantaväestöön kuuluvan kanssa on vain keino päästä maahan pysyvästi.
pohjustetaan ne vaikka ulkomaalaisten tekemiin raiskauksiin jotka näkynevät myös tilastoissa.
Niin - ja monelle ei.
Joten pidetäänkö jutellessamme ihan se metsä fokuksemssamme - eikä pelkästään sieltä poimitut tietyt puut?
Joista näkyy että yli 95 % - ihan jokaisesta kansanryhmästä - ei raiskaa.
Mitä haluat asiasta sanoa - suhteessa palstan teemaan?
metsästäkin kaadetaan tietyt puut ettei muu metsä vahingoitu.
kummallahan lienee oikeus elää täällä turvallista elämää,kantaväestöön kuuluvalla vai tänne tuotetulla rikollisella?
väkimäärään suhteutettuna siellä kuitenkin on huomattavaa että afrikka ja itämaat ovat tosi hyvin edustettuina.
onhan se rasistista sallia moinen pelkästää kulttuuri perustein.
Kysymyksesi ovat vapaassa yhteiskunnassamme luvallisia - mutta juuri aiemmin tekemässni aloituksessa "Tämä on vastaus" pyrin havainnollistamaan sen, että xenofobia on ihan Suomessa ihan todellinen vaiva - ja toivon ettet pahastu - mutta väitän että sellainen henkilö, joka haluaa tyystin eroon kaikista maahanmuuttajista oman turvallisuutensa vuoksi tuosta kärsii.
Toinen mahdollisuus ei ole hänen kannaltaan paljoa enempää kiinni todellisuudessa - nimittäin rasistisuus.
Kuka on sallinut raiskaukset?
niin ne ruokaerätkin poistetaan kokonaisina myynnistä jos niissä on vikaa osassa,sama toiminee muualta tulevienkin kohdalla joista suurin osa ei ole kuin rasite Suomen kansalle.miksi ihmeessä oman turvallisuuden huononemisen takia pitäisi elättää puolta maailmaa,lisääntykööt ja tapelkoot omissa maissaan vähemmän kulttuurinsa takia.
kuka on tehnyt mitään etteikö niitä tehtäisi maahantunkijoiden toimesta?
lainlaatijahan ne sallii laskemalla maahan porukkaa joka niitä tekee
Tämä nyt ei ole enää keskustelua.
no se muslimien uskonto jota ihannoit. Se sallii suomalaisten napapaitatyttöjen joukkoraiskaukset.
Eikö sulle mitään jää päähän mitä täällä kirjoitetaan(!)
satuttiko totuus?
Tämän palstan valokiilassa ei nyt ole hirveesti se, mitä mikin sisäpolitiikassa vaikuttava instanssi tekee - eikä edes minkälaista säätöä heidän työnsä voisi kaivata.
Tämä on ihmisoikeuspalsta. Tällä palstalla pohditaan ihmisen arvon merkitystä.
Tiedämme että se maailman mittakaavassa aika isolla haarukalla vaihtelee.
Uskon, että jotakin suhteellisen ison maahanmuuttajien tuottaman seksuaaliväkivalta-asteen pienentämiseksi on ihan valtiovallan toimestakin tehty. Myös ainakin Osmo Soininvaaralla oli joku perehdytyspaketti - joka tällä palstalla kuitenkaan ei oikeastaan saanut minkäänlaista vastakaikua.
Mutta palatakseni asiaan. Tämän palstan huoli on rasismi, jota sinunkin täytyy tätä palstaa luettuasi takuulla havaita.
jJa tämän aloituksen huoli on asiattomuus - johon sinä et vielä mielestäni ole kajonnut sanallakaan?
ihmisoikeuspalsta,missäs kantaväestön oikeudet ovat turvalliseen elämään?
maahantunkijoilla on ihmisoikeus niin pitkään kun elävät omissa maissaan ja tekevät mitä tekevät eivätkä tule tänne rasittamaan valtiontaloutta ja kantaväestön turvallisuutta.
realistejahan täällä tuntuu olevan paljon mutta se ei tarkoita ettäkö olisivat rasisteja.
"Kuka on sallinut raiskaukset? "
miksi edes kysyt jos oma vastauksesi on että ei kuulu palstalle,osaatko poistaa omat kirjoituksesi?
"Tämän palstan valokiilassa ei nyt ole hirveesti se, mitä mikin sisäpolitiikassa vaikuttava instanssi tekee - eikä edes minkälaista säätöä heidän työnsä voisi kaivata."
Olen kommentoinut tätä käsitettä "turvallisesta elämästä" jo.
Eksyt tämän aloituksen teemasta lisäksi ihan muualle.
Älä jankuta.
niin, kyllä suomalaiset ovat aina oltava etusijalla Suomessa. Esim nyt taitamattomat hallitukset ovat ajaneet maan konkurssin partaalle. Suomalaisten on ensin pelastettava omat nahkansa ja sitten vasta muut.
Jos sopii, niin lähdetään tästä rasismi -käsitteestä (sille oma määrittely ylhäällä) ja sen merkityksestä yhteiskunnassamme.
Voisitko selittää, miksi niitä mustia rasisteja tänne hankitaan täysihoitoon maleksimaan.
rasismihan on tarpeellista mikäli sillä saadaan estettyä yksikin muualta tulleen tekemä rikos maassamme.
meinaatko että menee rasistiseksi jos vaadin turvallista yhteiskuntaa johon ei kuulu muualta tulleiden rikollisuus?
Etelä-afrikkalaisista miehistä 25% tunnustautuu raiskaajiksi. Kehtaavatko kaikki tunnustaa? Onko todellinen luku yli 50%? Onko E-Afrikka oikeasti maailman pahin paikka tässä mielessä? Siellähän on kohtalaisen järjestäytynyt yhteiskunta afrikkalaisella mittapuulla, rangaistukset laissa raiskauksista ja jonkunlainen poliisi ja oikeuslaitoskin niitä valvomassa. Voisi siis olettaa, että jostain pimeästä Afrikasta löytyy vielä moninverroin E-Afrikkaa synkempiä paikkoja. Jos noin karkeasti siis arvioidaan, että joka toinen e-afrikkalainen on raiskaaja, niin kuinkahan lähelle 100% jossain Kongon viidakoissa päästään?
Joka tapauksessa viisi prosenttiasi osoittautui taas kerran toiveajattelun kautta muokkaamaksesi "totuudeksi".
Katotaan kun tulee vastaan.
Minu niin perhanasti kiinnosti kuulla, kuka raiskaukset sallii.
hyysätihän ne sallii,perustelevat asiaa kulttuurilla.
Sinulla on varmaan joku oikeustapaus - ainakin yksi - aiheesta, nehän ovat julkisia?
hyysärithän hyväksyvät vain oman totuutensa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdigadir_Osman_Hussein
tämä on edelleen täällä kantaväestön uhkana ja taloudellisena rasitteena.
huomaa"2ankkuria"tottahan näin toimien voi olettaa ettei koskaan tulekaan karkoitetuksi vaan tekee taas jotain kun pääsee vapaaksi.
lisäksi vielä vaikkapa muhis ja shkupolli.
hyysärien tänne hommaamia lienee muitakin,bibani?
Hyi hemmetti - toivon että asiat osattaisiin ilmaista tavalla, jossa ei esiintyisi tuo sana.
Heti - herättää epäilyksiä.
Näyttäisi siltä, että hän istuu elinkautista. Et pidä sitä tuomiona?
No Shkupolli vastaa enää Allahille.
jä tämä kaikki shkupollin aikaansaama hyysärien suosiollisella myötävaikutuksella kuten muhiksenkin tapauksessa.
näitäkään kahta kun ei olisi päästetty maahan niin 6 kantaväestöön kuuluvaa olisi yhä hengissä ja tästä voinee päätellä sen että paljon arvokkaampi on hyysättäv mitä kantaväestöön kuuluva veronmaksaja.
Tästä voidaan päätellä, että sinun vihapuheesi ei ainakaan anna selitystä hyväksyttävään rasistisuuteen.
Paitsi sen, että kaikki minkä mamu tekee on väärän politiikan tulosta ja muiden virheet ovat vain normielämää.
Mutta viha mikä viha.
Ei tarvitse.
1. Tutustu rasistisuuden määrittelyyn.
2. Esitä kysymyksesi - ehkä hieman päivitetyssä muodossaan - maahanmuuttopalstalla?
Estettyä...!
Rasismihan sinällään on rikos!
kenenkään ihmisen ei tarvitse perustella miksi ei voi hyväksyä toista ihmistä se on jokaisen oma asia
siihen voi olla syynä ihon väri uskonto tai mikä muu tahansa mutta hyväksymistä ei voida lailla määrätä
Ei toki Toni!
Eikä myöskään sitä, miksi sellaisen ihmisen käytöstä ei tarvitse hyväksyä, joka tuota huutelee julkisesti.
Mutta - silti - minä olen täällä mm. juuri sitä varten että voin sen tehdä!
itse ovat oman asemansa Suomessa luoneet.jos kerta koreilevat rikostilastojen kärkipaikoilla niin syyttäkööt itseään.
äskenhän selvitin että toista ihmistä ei tarvitse hyväksyä siis ei minuakaan enkä sen paremmin huudellut vaan sanoin rehellisesti mielipiteeni
siis minua ei voida pakottaa hyväksymään muukalaista millään laeilla se on pelkästään minun pääkopassani hyväksynkö vai en, muukalaista ei voida pakottaa hyväksymään minuakaan
eikä tämä palsta ole kenenkään normaalin ihmisen elämä, elämä tapahtuu kaduilla ja siellä nähdään kuka ketäkin hyväksyy
ei vaarinikaan hyväksynyt että neuvostoliittolaiset halusivat suomeen 1939 ja meni käskemään heitä pois niin sai kurkkuunsa reijän kiväärin luodista
Sananvapaudellakin, toni, on rajansa.
Et saa julkisella palstalla puhua ihan mitä tahansa etnisistä tms. ryhmistä.
Kyllä elämästään kadullakin tulee vastata yhteisten pelisääntöjen mukaan.
Mikset sinä voi uskoa, ettei ketään rikokseen syyllistynyttä haluta tippaakaan hyysätä?
Jos lauseesi takana on se, että haluat laittaa koko etnisen ryhmän kollektiiviseen vastuuseen - niin se on taas sinun rasismiasi ja oma häpeäsi, ei kenekään muun.
miksi esimerkiksi somaleja on sitten Suomen vankilat täynnä kun ne voi lähettää kotiinsa somaliaan raiskaamaan ja rötöstelemään?
mover kerroppa sitten mitä olen puhunut "mitä tahansa?"
kaduilla voi olla mitä pelisääntöjä tahansa, huomaat sen kun luet uutisia
Nehän ovat paenneet OMIA rikoksiaan, eikä kotimaa olisi turvallinen paikka.
Yhtään somppua ei ole saatu palautettua, vaikka on tuomittu palautettavaksi.
miksi meidän pitäisi niitä täällä silti elättää,menkööt omaan maahansa vastaamaan teoistaan.
En ole sanonut, että olisit puhunut.
Ehä, sinun suhteesi, haluan sanoa juuri vastaisuuden varalle.
Kadun pelisäännöt tulee tarvittaessa uuteen tarkasteluun rosiksessa.
No niin- nyt puhutkin sitten nimenomaan rikollisista somaleista.
ÄLÄ SEKOITA NÄITÄ KAHTA RYHMÄÄ.
kerta niitä ei voi erotella seasta niin ei pitäisi elättää siis yhtäkään,ei ne meille ole kuin rasite kansaterveydellisesti ja taloudellisesti.
Miksei voi erotella "seasta"!?!!!
Koska hyysärit alkavat huutamaan jos yksittäinen murharaiskaaja karkotetaan takaisin savannille. Se yksi somalipoika karkotettiin ja voi mikä metakka ja ihmisoikeusloukkas se olikaan!
Oman järkeni mukaan oikea lääke olisi nimenomaan kova kuri, jolla rikollisuus laitettaisiin aisoihin ja rikoksiin syyllistyneet, vaikka koeaikana kolmesta parkkisakostakin, pihalle maasta. Mutta eihän tämä käy, koska rikollisia ja etenkin vähemmistöläisrikollisia on rakastettava kuin omaa poikaansa. Hehän ovat kuitenkin valkoisen porvarimiehen uhreja ja siksi rikollisia. Oikeast karkoittaa pitäisi Nalle Walhlroos.
miksi hyysärit eivät sitten sitä tee vaan ottavat tänne ties minkälista raiskaajaa.
ainakin jo tuomion saaneet voisi merkitä jotenkin että tietäisi kantaväestö kiertää kaukaa.
Kova kuri. Hyvä.
Ainoa tietämäni laaja rikollisuuden alue, joka voi rehottaa kaikkia saastuttamassa on rasismi.
Jokaikinen rasisti - sinä mukaanluettuna - nollatoleranssilla vähintään sakkovastuuseen.
Voi että sinä olet tylsistyttävä.
Eli loputkin mahdollisuuden itsepuolustukseen ja uhriutumisen ennaltaehkäisyyn vietävä.
Päättäjät mahdollistavat ensin rikollisten mellastamisen kansan keskellä ja seuraavaksi halutaan kieltää kansaa suojautumasta.
Mitähän vielä? Kauanko luulet selkärangan kestävän? Itseltäni se katkeaa siinä vaiheessa, kun minut pakotetaan uhriksi lailla ja kielletään suojaamasta itseäni. Silloin saatan alkaa oikeasti rikolliseksi itsekin tai ainakin vapaamatkustajaksi.
Höpö höpö!
Oletko oikeasti jänishousu, joka et osaa edes tulkita todellisuutta!
Suomi on turvattomampi maa kuin Ruotsi, vaikka täällä on kymmenesosa sen pakolaisista! Syynä ihan kotokutoiset juomatavat.
Ja sitten se oleellinen:
RASISMI EI IKINÄ - EI IKINÄ - OLE MIKÄÄN KEINO MINKÄÄN ELÄMÄÄ HELPOTTAVAN ASIAN, MYÖSKÄÄN TURVALLISUUDEN LUONTIIN.
Onhan nää nyt hei ihan päivänselviä juttuja!
Sinähän se et todellisuutta ole kokenutkaan, kun olet surkean löysä nörttiseniili. Miten siis voit puhua sen tulkitsemisesta mitään?
Humala ja humalaisten seura kyllä lisäävät riskejä kaikenlaisen pahan tapahtumiselle. Ei tämä tosin mitenkään vähennä sitä, että myös tiettyjen vähemmistöläisten seura lisää riskejä. Humalassa humalaisten vähemmistöläisten seurassa saadaan kaikkein parhaat riskikertoimet.
On se nyt kumma, että sinustakin saa tiedostaa, että alkoholilla on tekemistä turvallisuuden kanssa, mutta etnisten ryhmien aiheuttamia riskejä ei saa lainkaan tiedostaa, ei edes saatuaan oppia kirjaimellisesti kantapään kautta kymmeniä kertoja.
Jos menen nakkikioskijonoon kl. 04.00, tiedän kyllä kasvattavani riskiä joutua pahoinpidellyksi. Samoin jos vietän illan tietyn vähemmistöryhmän keskuudessa ollessa lähistöllä, tiedostan riskien kasvavan. Kummastakin riskistä opetan myös lapsiani. Mikä tässä on niin vaikeaa? Millainen vanhempi olisin jos en opettaisi lapsilleni toista noista riskeistä, ihan vaan koska sinä, nörttipappa kiellät ja pidät sitä tulkintavirheenä, että kyseiset vähemmistöt ovat kusettaneet minua yli kymmenen kertaa ja jopa kirjaimellisesti siis lyöneet ja potkineet päähän. Syyllistät siis uhria. Terveellä järjellä syyllistettäisiin toiselle hengenvaaran aiheuttavia jalkapalloilijoita, mutta sinun vähän vähemmän terveellä järjellä onkin minun vikani, että vähemmistöläiset ovat potkineet minua päähän, enkä toivo enää joutuvani samaan tilanteeseen, enkä myöskään halua kuulla lapseni kallon halkeavan tai keuhkon puhkeavan vähemmistöläisen käsittelyssä.
Olet sairas.
sinusta ilmeisesti maahantunkijoiden seksuaalinen väkivalta on rikastuttavaa?
Kerrataan.
Xenofobista on - Suomessa - liittää yhteen maahanmuuttaja ja väkivalta.
Tämä keskustelu on käyty jo tänä viikonloppuna.
Eikä se liity aiheeseen: Huonoon nettikäytökseen - mm. sinun.
Minäkö ne yhdistin, kun mamu kävi päälle nakkikioskijonossa kiilattuaan minut ensin?
Pitääkö minun nyt kuvitella, että se oli kantis? Olisiko sinulla tarjota jotain aivopesuohjelmaa, jossa muistoni voitaisiin muuttaa nykyajan suvaitsevaista ilmapiiriä vastaaviksi?
Enkö saa mainita hyökkääjän olleen mamu? Enkö saa todeta omissa kokemuksissani mamujen ja muiden etnisten vähemmistöjen olevan reilusti yliedustettuina näissä konflikteissa?
Enkö saa kokemusteni pohjalta ottaa oppia tai jopa pelätä tulevaisuudessa kohtaavani vastaavaa?
Miten niin - Suomessa - ? Onko sitten Somaliassa xenofobista pelätä kantiksia, mutta ei maahanmuuttajia?
Ei - vaan, vaikka tuo olisi tottakin, ymmärtää metsä puilta.
tuo on totta. Puu ja metsä ovat ihan eri asioita. Niinkuin jänis ja rusakko, mutta ne voivat risteytyä, kuten ihminen ja neekeri.
Montako puuta tarvitaan ennen kuin voi uskoa näkevänsä metsän?
Sinun onkin turha aiheesta puhua, kun olet itse kertonut, ettet ole koskaan puuhun törmännyt, koska nettinörttipapan kulttuuripiireissä sellaista ei tapahdu.
tuosta tulikin mieleen
tehdä tieteellinen koe.
lähtee kaupungille kyttäämään missä on liikkeelle lähtenyt neekerilauma ja menee sitten kävelemään niitä vastaan, eikä väistä senttiäkään. Tuleeko kulttuurien yhteentörmäys.
Minäkin kävin katsomassa ja tosiaan huomasin miinukset.
Silmiinpistävää on, että miinukset on annettu kahdelle muslimisuhteelle.
Juuri enempään kuin kahteen viestiin ei ole miinuksia annettu.
Tämä on yhtenevää sen kanssa, että Suomessa ei pidetä islamista. Itse asiassa juuri missään länsivaltiossa ei pidetä islamista. Miksi? Hyvä esimerkki löytyy tästä eniten miinuksia saaneen muslimin kommentista.
omaymaummAli
24.2.2013 19:53
-83
Sulje
Hei!
Mieheni on marokosta, itse olen suomalainen. Arki sujuu hyvin, kasvatamme lastamme molempien kulttuurien mukaan, mutta ehdottomasti enemmän marokon kulttuurin, koska olemme kaikki muslimeja ja suomen kulttuurin kuuluu niin paljon islamin vastaisia asioita esim. Sian syönti, joulun ym suomalaisten juhlien vietto. Me muslimit juhlimme vain Eid juhlat. Lapsemme on 2 vuotias ja joskus haluaisimme muuttaa Marokkoon jos Allah suo.
Voi, kunpa kaikki muslimit olisivat niin järkeviä ja pystyviä, että tosiaan muuttaisivat ihan omiin valtioihinsa. Tulisimme säästymään monilta pommi-iskuilta ja kaikki voisivat olla onnellisempia.
heiksu85
25.7.2013 21:43
-14
Sulje
Olen yli kymmenen vuotta seurustellut turkkilaisen miehen kanssa.
muslimi syntyessään
10.8.2013 11:08
21
Sulje
Huomatkaa avioituessanne muslimin kanssa että islamin mukaan muslimi isästä syntynyt on automaattisesti muslimi, asui missä hyvänsä.
näihin rotujalosteisiin onkin syytä suhtautua varauksella koska milloinkaan ei voi tietää mitä siellä selän takana olevassa kädessä on.
paljonkohan sen akan kuskaaminen sieltä syriasta koitmaahan maksaa,ukostahan päästiinkin jo eroon.
Eiköhän se ole yhtenevää sen kanssa että todennäköisesti yksi ihminen on huitaissut miinuksista 95 %...
voisikin olla toimiva ratkaisu että yhden rikollisen tekemistä rikoksista karkoitettaisiin kolme muuta rikollisen lisäksi.
En nyt ihan ymmärtänyt aloituksen ideaa? Joo, hyvää oloa ja kivaa kaikille? Peace and love? Ja etenkin niille häiriintyneille rasisteille.
No ei kai tuosta voi häiriintyneiden ja negatiivisten ihmisten kyseessä ollessa olla eri mieltä?
Mutta mikä tämän aloituksen merkitys sitten on? Meneekö sanoma todellakin perille jollekin? Etenkin, kun nuo ihmiset syvästi vihaavat ja halveksuvat sinua, guruamme. No ehkä pointti olikin osoittaa guru-asemaasi henkisen hyvinvoinnin lähettiläänä ja siten meitä rasisteja ylempiarvoisena?
En ole tuota moku-ketjua lukenut, mutta selväähän lienee, että moku-suhteissa olevat ovat kohtalaisen tyytyväisiä suhteisiinsa, eiväthän he muuten niissä olisi? Ja varmasti ihan syystä. Mutta jos nyt halutaan vertailla erilaisia suhteita, niin moku-liitot päätyvät eroon useammin kuin suomi-suomiliitot eli kyllä ne keskimäärin kuitenkin taitavat olla onnettomampia. Mutta tämän tilaston takia ei tietenkään kenenkään kannata elämäänsä suunnitella, antaa vain perspektiiviä moku-onnelaan. Siis tuskinpa monellakaan esimerkiksi vaihtamalla suomalaisesta ulkomaalaiseen lopulta onnellisuus lisääntyy, vaikka tietysti niinkin voi käydä jos kyseiset yksilöt vaan kulttuureistaan riippumatta natsaavat yhteen.
Tässä vielä kopiona ylemmäs laittamani vastaus raiskaajaprosentteihin:
"Etelä-afrikkalaisista miehistä 25% tunnustautuu raiskaajiksi. Kehtaavatko kaikki tunnustaa? Onko todellinen luku yli 50%? Onko E-Afrikka oikeasti maailman pahin paikka tässä mielessä? Siellähän on kohtalaisen järjestäytynyt yhteiskunta afrikkalaisella mittapuulla, rangaistukset laissa raiskauksista ja jonkunlainen poliisi ja oikeuslaitoskin niitä valvomassa. Voisi siis olettaa, että jostain pimeästä Afrikasta löytyy vielä moninverroin E-Afrikkaa synkempiä paikkoja. Jos noin karkeasti siis arvioidaan, että joka toinen e-afrikkalainen on raiskaaja, niin kuinkahan lähelle 100% jossain Kongon viidakoissa päästään?
Joka tapauksessa viisi prosenttiasi osoittautui taas kerran toiveajattelun kautta muokkaamaksesi "totuudeksi"."
AINA moverilta tulee samaa passskaaaa !