Kaupan alan yritysten määrä on romahtanut tänä vuonna, kun kulutuksen hiipuminen on syönyt alan kannattavuutta.
Tammi-huhtikuussa kaupan alalta hävisi yrityksiä lähes 13 prosenttia. Suurin kato on käynyt erikoiskaupassa.
- Yksityisen kulutuksen hiipuminen näkyy kauppojen määrän vähenemisenä. Lisäksi ulkomainen verkkokauppa on syönyt etenkin pieniä erikoiskauppoja. Tästä kehityksestä on varoitettu jo kauan, ja nyt se näyttää toteutuvan, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja sanoo.
http://www.yrittajat.fi/fi-FI/uutisarkisto/a/etusivun-uutiset/vakava-viesti-yritysten-maara-romahtanut-kaupassa
No niin, 13 % neljässä kuukaudessa. Jos tahti jatkuu, on vuodenvaihteessa 40 % Suomen erikoiskaupoista lakkautettu. Elektroniikkaliikkeitä, kemikalioita, polkupyöräliikkeitä...
Eli osaavat ne muutkin työttömiä tehdä kuin vain suuryritykset. Kaupat kiinni, lappu luukulle vähän siellä sun täällä ja tuhansittain työntekijöitä kortistoon. Pienissä erissä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mitä enemmän ihmisiä joutuu työttömiksi, sitä syvemmin kulutus hiipuu ja sitä enemmän taas lisää kauppoja menee nurin. Kataisen hallitus on ajamassa Suomen konkurssiin ja rahat jäävät harvojen voittajien taskuihin. Sitä se kapitalistinen rosvoaminen on. Suomi tarvitsee sosiaalidemokraattisen hallinnon ja järjestelmän.
Jos yrittäjiä ei kiinnosta maksaa suomalaisten palkkoja ja eläkkeitä niin yrittäjät voisivat pakata laukkunsa ja häipyä maasta sitten. Tämä maa ei kaipaa kapitalisteja vaan yrittäjiä jotka kantavat sosiaalisen vastuunsa ja pitävät tämän yhteiskunnan pystyssä. Yksityisomistus on lopetettava ja siirryttävä kommunismiin.
On muitakin syitä. Sellaisia, joihin sinä olet osasyyllinen. Esimerkiksi verkkokauppa syö elektroniikkaliikkeet pois ja kansan siirtyminen perinteisistä kirjeistä sähköpostiin ja paperilehdistä nettilehtiin ajaa paperitehtaat alas. Kun harrastat sellaista, aiheutat osaltasi työttömyyttä. Sinä olet syyllinen.
Paperin kulutus on lisääntynyt reippaasti. Se paperiton toimisto sitä lisäsi..
Suurimmaksi osaksi noiden liikkeiden oma vika. Yrittää suomesta ostaa mitä tahansa vähänkin erikoisempaa tuotetta, niin eioota on tarjolla. Tilaavat kyllä ja toimittavat viikon toimitusajalla, mutta miksi tilaisin kun itse ulkomailta tilaamalla saa nopeammin ja halvemmalla.
Kilpailu on aina ollu suomalaisille vähän vaikea laji. Paikallinen väiskikin kompensoi lidlin myötä vähenneitä asiakasmääriään nostamalla tuotteiden hintaa. Sai loputkin siirtymään lidliin ja muille kilpailijoille. Nyt on lappu luukulla.
Totta turiset. Itsekin katselin aikoinaan suomikauppojen motskarikypäriä, ja kalliita olivat. Ja halvimmasta oli juuri tuota eioota - tilauksesta.
Sitten löytyi saksalainen nettikauppa ja kulut 10 € paketti kuin pakettil.
http://www.louis.de
Saksasta yleensä myös tulee todella nopeasti. Siinä kun joku kotimainen anttila saa tärvättyä paketin kulkuun viikon, saksasta saa parissa päivässä. Myös ruotsalaiset on varsin nopeita toimittajia. Ja virostahan saa nykyään tilattua ihan sillä smart-post-systeemillä.
verkko kauppa syö kivi jalka kauppoja ja taantuma.