Japanin bruttokansantuote lähti laskuun

"Abe nousi pääministeriksi viime joulukuussa ja lupasi kolmen kärjen talousohjelmassaan sekä rahapoliittista että finanssipoliittista elvytystä sekä rakenneuudistuksia.

Hän on koonnut kiitosta sen jälkeen, kun Japanin talous on lähtenyt kasvuun.

Uudet odotettua heikommat kasvuluvut herättivät keskustelua siitä, onko hallituksen suunnittelema verolinja oikea".

http://www.hs.fi/talous/Japanin kasvu hidastui Aben verosuunnitelmia epäillään/a1376271108406

Japani on suunnitellut korottavansa arvonlisäverotusta ensi keväänä viidestä prosentista kahdeksaan prosenttiin ja syksyllä 2015 kymmeneen prosenttiin. Tarkoituksena on keventää maan velkataakkaa. Japanilla on velkaa lähes kaksinkertaisesti suhteessa maan bruttokansantuotteeseen.

"Arvonlisäveroa ei ole nyt tarpeen nostaa kiireellä", sanoi Yalen yliopiston professori emeritus ja Aben neuvonantajiin Koichi Hamada.

"Yksi ajatus olisi lykätä kaikkea vuodella. Arvonlisäveron korotukset aikataulun mukaisesti saattavat haavoittaa taloutta", hän sanoi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


veronkorotuksilla kirjoitti:

"Abe nousi pääministeriksi viime joulukuussa ja lupasi kolmen kärjen talousohjelmassaan sekä rahapoliittista että finanssipoliittista elvytystä sekä rakenneuudistuksia.

Hän on koonnut kiitosta sen jälkeen, kun Japanin talous on lähtenyt kasvuun.

Uudet odotettua heikommat kasvuluvut herättivät keskustelua siitä, onko hallituksen suunnittelema verolinja oikea".

http://www.hs.fi/talous/Japanin kasvu hidastui Aben verosuunnitelmia epäillään/a1376271108406

Japani on suunnitellut korottavansa arvonlisäverotusta ensi keväänä viidestä prosentista kahdeksaan prosenttiin ja syksyllä 2015 kymmeneen prosenttiin. Tarkoituksena on keventää maan velkataakkaa. Japanilla on velkaa lähes kaksinkertaisesti suhteessa maan bruttokansantuotteeseen.

"Arvonlisäveroa ei ole nyt tarpeen nostaa kiireellä", sanoi Yalen yliopiston professori emeritus ja Aben neuvonantajiin Koichi Hamada.

"Yksi ajatus olisi lykätä kaikkea vuodella. Arvonlisäveron korotukset aikataulun mukaisesti saattavat haavoittaa taloutta", hän sanoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu