Kysyi viestissä e-lestadiolaisten super-uskosta, mitä ennen pidettiin ainoana oikeana pelastavana, muut menee kadotukseen.. kuin Autzvitsh.
Kukaan ei perustellut miksi näin saarnattiin, mutta kirjoittajan kimppuun hyökättiin.
Nyt usko on kuulemma muuttunut, mihin enää tarvitaan e-l herätystä, kun kaikki on jo herätetty, eikä liikkeeseen liity väkeä kuin biologisella menetelmällä.
Vastausta odottaen.
Allekirjoittanut
8
135
Vastaukset
Minä olen mielestäni sen kertonut, mutta kerrotaan taas.
Vainme-oppi on syntynyt hajaannusten aikaan viimevuosituhannella. Se oli tarkoitettu vain jäsentenvälisiin kiistoihin, mutta se pääsi luiskahtamaan ulos omista piireistä. Kun kukaan ei ole oikein oivaltanut selitystä, niin on pitänyt tarrata siihen kuin viimeiseen oljenkorteen.- tosi ,,on
Ok, tämä vastaus antaa liikkeelle elintilaa ja siitä opista tulee tehdä julkinen parannus. Muuten meitä eksytettyjä on liikaa. .
-lue aivopesty väärään-
Uskoni on vakavasti horjunut tämän takia.
Ei mitään uutta auringon alla.
Toisessa ketjussa oli puhetta Augustinuksesta. Hän taisteli Pohjois-Afrikassa kristillistä suuntausta vastaan jonka nimi oli donatolaisuus. Tämä porukka tunnettiin vainme-opistaan. Syykin oli sama kuin lestadiolaisuudessa: he käsittivät että Kristuksen kirkko on Pyhien yhteisö. Donatolaisten mielestä katolisen valtakunnankirkon papin henkilökohtaisen uskon puuttuminen teki sakramentit mitättömiksi. Donatolaisuus oli aikansa vanhoillislestadiolaisuutta.- Rukoillaan yhdessä
tyhmelin 13.8.2013 klo 14:23
Omanvanhuyrskauden "pyhyys" tiedetään.
Kyllä tämä Blomin esiintuoma persoonallisuuksien sakramentti vaikuttaa voimakkaasti myös osassa esikoislestadiolaisia, ei siis pelkästään vanhoillislestadiolaisissa.
Ilokseni olen havainnut viesteistä, että osa vanhoillislestadiolaisistakin on Kristus-uskoisia. Tästä me kaikki Jeesukseen uskovat iloitsemme että Jumala kutsuu lapsikseen eri nimisistä joukoista, - Kristuksen sanan kautta. Ei se tyhjänä palaja kun vanhoillislestadiolaisetkin lukevat keskuudessaan Raamattua. JUmalan sana on siemen joka itää jossakin vaiheessa ja alkaa kasvamaan kortta ja sen päälle vielä Jyviäkin.
Olemme usein kovin hätäisiä ja seosomme sirppi kourassa pellon laidalla valmista viljaa niittämässä, vaikka maahan peitetty jyvä ei ole vielä itänytkään kunnolla. - ja halle lujah...
Rukoillaan yhdessä kirjoitti:
tyhmelin 13.8.2013 klo 14:23
Omanvanhuyrskauden "pyhyys" tiedetään.
Kyllä tämä Blomin esiintuoma persoonallisuuksien sakramentti vaikuttaa voimakkaasti myös osassa esikoislestadiolaisia, ei siis pelkästään vanhoillislestadiolaisissa.
Ilokseni olen havainnut viesteistä, että osa vanhoillislestadiolaisistakin on Kristus-uskoisia. Tästä me kaikki Jeesukseen uskovat iloitsemme että Jumala kutsuu lapsikseen eri nimisistä joukoista, - Kristuksen sanan kautta. Ei se tyhjänä palaja kun vanhoillislestadiolaisetkin lukevat keskuudessaan Raamattua. JUmalan sana on siemen joka itää jossakin vaiheessa ja alkaa kasvamaan kortta ja sen päälle vielä Jyviäkin.
Olemme usein kovin hätäisiä ja seosomme sirppi kourassa pellon laidalla valmista viljaa niittämässä, vaikka maahan peitetty jyvä ei ole vielä itänytkään kunnolla.ekumeniaa,,
- sinnekö haluat?
ja halle lujah... kirjoitti:
ekumeniaa,,
Uskovien yhteys on Jeesuksen tahto ja rukous.
Pilkkaamalla Jumalaa Jahve, ja Jeesuksen Kristuksen tahtoa, sinä kartutat itsellesi kuuman helvetin.
Lestadiolaisen alkuherätyksen aika Ruotsin lapissa on ollut vain kaksi kategoriaa. Lestadiolaiset ja muut. Monesti ne muut ovat aivan ilmeisesti vastustaneet herätystä ja raja on tullut hyvin teräväksi.
Kun sitten liile eli herätys levisi, tuli pelikentälle lisää nappuloita, joihin suhtautuminen on ollut ongelma. Kaikki muut on varmuuden vuoksi laitettu samaan kategoriaan, kun ei ole ollut kykyä tutkia uskon perusteita erilaisen uskovan kanssa yhteisesti. Yksimielisyys on tullut elinehdoksi, koska sitä on niin helppoa hallita. Mutta mitä tehdä hänelle, joka soittaa eri säveltä? Helpoin tapa on potku takalistoon.- kevennnystä
lestadiolais perheen tyttö tuli naapurin pojan luota kotiin ja tytön isä kysyi että "joko sitä kohta kihiloihin olis aika mennä?"
tyttö muljautta simiään ja tuumas jotta "en menä kun kun Jarkko ei usko että helevetti on olemassa!"
silloin tytön äiti ja talon emäntä puuttua keskusteluun ja sanoi jotta "mene vaan, kyllä minä näytän sille millaista on olla helevetissä!"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5291713Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18857- 84843
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101786- 63705
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49701Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2667- 63656
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?65598- 65533