Lumimies - ihmisen ja neanderthalilaisen väliltä?

1960-luvulla paljon julkisuutta saanut Minnesotan jäämies astuu jälleen parrasvaloihin. Jäämies paljastetaan heinäkuussa Austinissa toimivassa yksityismuseossa Teksasissa.

Jäämiehen on hankkinut museon johtaja Steve Busti. Hän jäljitti jäämiestä monta vuotta. Jäämiestä pidettiin aikoinaan puuttuvana linkkinä nykyihmisen ja Neanderthalin ihmisen välillä.

Minnesotan jäämies oli 1960-luvulla paljon esillä erilaisissa näyttelyissä. Ihmistä muistuttavaa, isokokoista hahmoa säilytettiin jäätyneenä. Yhtäkkiä jäämies kuitenkin katosi julkisuudesta, eikä sitä saatu tutkittua enempää.

Steve Busti löysi jäämiehen tämän alkuperäisen näytteilleasettajan, Frank Hansenin kodista. Tämä oli säilyttänyt sitä pakastearkussa ja onnistunut pitämään olennon salassa.

Hansen kuoli noin 10 vuotta sitten. Busti hankki jäämiehen Hansenin perikunnalta.
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288578333627.html

Katso kuvat myyttisestä olennosta:
http://www.huffingtonpost.com/2013/06/28/minnesota-iceman-photos_n_3517680.html?ref=topbar

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lumimies

Noin siis IS kesäkuussa. Ei kuitenkaan tullut sitä suurta paljastusta heinäkuussa. Joku ilmeisesti vaiensi lumimiehen näytteilleasettajan hiljaiseksi:
http://www.museumoftheweird.com/author/steve-busti/

"TICKET - MINNESOTA ICEMAN GRAND OPENING!
Sorry, but there are no products matching this criteria. Please try again."

Olisiko kyse siitä, että evoluutioteorian mukaan ihmisen varhaisempia kantamuotoja ei voi enää elää nykyihmisen rinnalla, vaan niiden on täytynyt karsiutua pois? Jos lumimies olisi todella todettu puuttuvaksi lenkiksi, se sekoittaisi evoluutioteorian lainalaisuudet ja ajoituksen. Siksikö esille asettaja piti pelotella tai maksaa hiljaiseksi?
11131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Lumies nukkuu kesällä kesä unta, herää talvella valvomaan, sinä olet löytänyt puuttuvan lenkin, eläköön evoluutio

Äänestä

Taitaa tämä "bigfoot" kuulua kaidalta polulta korkin päälle horjahtaneiden kreationistien Minnesota-hoitokuurin opintomateriaaliin.

Äänestä
  • mutta ei kumpikaan järkeviä.

    Äänestä

Sitä ei ole kyse:

"Olisiko kyse siitä, että evoluutioteorian mukaan ihmisen varhaisempia kantamuotoja ei voi enää elää nykyihmisen rinnalla, vaan niiden on täytynyt karsiutua pois?"

Evoluutioteoria ei heilahtaisikaan, vaikka tusina ihmisten varhaisempia kantamuotoja löytyisi elävinä maailman eri kolkista. Tieteilijät ihastuisivat suuresti saadessaan valtavasti lisätietoa ihmisen kehityhistoriasta ja pääsisivät tarkentamaan sitä. Kaikkein viimeksi he lähtisivät piilottelemaan näin hienoa havaintoaineistoa.

Jenkkien maassa tämäntapaiset mediailmiöt ovat aikaisemmin edeltäneet jotakin suurimittaista ja rahakasta kansanhuijausta, joka sitten - useimmiten aika pian - on paljastunut. Sekä erilaisia salaliittoväitteitä avauksen tapaan.

Äänestä
  • Tuohon liittyvästi: ei ole täysin mahdotonta että jossain Himalajan ja Siperian suunnalla todella olisi jokin tieteelle vielä tuntematon ihmisapinalaji. Pystyiväthän nämäkin kohtalaisen isot otukset piileskelemään hämmästyttävän kauan:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Jättimuntjakki

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Saola

    Äänestä

taitaa olla yhtä aito kuin thaimaalaiset minivesinorsujen muumiot. minivesinorsuthan ovat pari-kolmesenttisiä myrkkyhampasia otuksia...

rahantekoa hyväuskoisten kustannuksella.

Äänestä

Taitaa olla ennemminkin Nooan ja Loch Nessin hirviön välimuoto.

Äänestä

Ns. poliittisen korrektiuden nimissä haluan huomauttaa, että 'lumimies' on seksistinen sana. Oikea sana on 'lumihenkilö'.

Äänestä
  • Aika monta lumimiestyövuotta... öööh, luminaistyövuotta, eiku... on tämänkin asian selvittämiseen käytetty. Poislukien tietysti Ramadanit, jolloin ei saa selvittää, koska Muhammed Allah kieltää.

    Äänestä

  • Miten sen sitten erottaa lumiukon korrektista nimestä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


In-between kirjoitti:

1960-luvulla paljon julkisuutta saanut Minnesotan jäämies astuu jälleen parrasvaloihin. Jäämies paljastetaan heinäkuussa Austinissa toimivassa yksityismuseossa Teksasissa.

Jäämiehen on hankkinut museon johtaja Steve Busti. Hän jäljitti jäämiestä monta vuotta. Jäämiestä pidettiin aikoinaan puuttuvana linkkinä nykyihmisen ja Neanderthalin ihmisen välillä.

Minnesotan jäämies oli 1960-luvulla paljon esillä erilaisissa näyttelyissä. Ihmistä muistuttavaa, isokokoista hahmoa säilytettiin jäätyneenä. Yhtäkkiä jäämies kuitenkin katosi julkisuudesta, eikä sitä saatu tutkittua enempää.

Steve Busti löysi jäämiehen tämän alkuperäisen näytteilleasettajan, Frank Hansenin kodista. Tämä oli säilyttänyt sitä pakastearkussa ja onnistunut pitämään olennon salassa.

Hansen kuoli noin 10 vuotta sitten. Busti hankki jäämiehen Hansenin perikunnalta.
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288578333627.html

Katso kuvat myyttisestä olennosta:
http://www.huffingtonpost.com/2013/06/28/minnesota-iceman-photos_n_3517680.html?ref=topbar

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lumimies

Noin siis IS kesäkuussa. Ei kuitenkaan tullut sitä suurta paljastusta heinäkuussa. Joku ilmeisesti vaiensi lumimiehen näytteilleasettajan hiljaiseksi:
http://www.museumoftheweird.com/author/steve-busti/

"TICKET - MINNESOTA ICEMAN GRAND OPENING!
Sorry, but there are no products matching this criteria. Please try again."

Olisiko kyse siitä, että evoluutioteorian mukaan ihmisen varhaisempia kantamuotoja ei voi enää elää nykyihmisen rinnalla, vaan niiden on täytynyt karsiutua pois? Jos lumimies olisi todella todettu puuttuvaksi lenkiksi, se sekoittaisi evoluutioteorian lainalaisuudet ja ajoituksen. Siksikö esille asettaja piti pelotella tai maksaa hiljaiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu