Massiivinen määrä tietoa

minä googletin

Googlettakaapas sanoilla "Reinikainen Pekka" niin saatte massiivisen määrän hyvää tietoa. Esiintulevaa tietoa ette näe evokkien kirjoituksissa eikä yksikään evokki kykene niitä tietoja kumoamaan ja siksipä he vihaavatkin Reinikaista niin syvästi.

18

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jhcjgc

      Täyttä roskaa on Reinikaisen puheet, käyvät kyllä huumorista.

    • Voi neiti hyvä, minä lähes rakastan tätä mielensäpahoittaja-"tohtoria".:)

      Reinikaisen alkukesäinen paasaus tällä palstalla jäi varmaan jokaisen mieleen varsin huvittavana ja hieman säälittävänäkin. Eihän Pekka edes halunnut keskustella, saarnata vain. Ja kun Pekka huomasi itseään arvosteltavan, hän uskovaisten tyypilliseen tapaan pahoitti mielensä ja poistui palstalta yhtä sukkelasti kuin oli tänne tullutkin.

      Uskon että jokainen evokki on vihaamisen sijasta vain huolissaan siitä, että Pekalle ei näy löytyvän yhtä aktiivista ja fanaattista seuraajaa. Viimeistään muutamassa vuodessa Jeesus kutsuu Pekan Taivaan kotiin, ja silloin maamme kreationistien riveihin jää ammottava aukko.

      Olet osin oikeassa siinä että Reinikaisen "tietoja" ei kyetä kumoamaan tavalla jonka kiihkouskovaiset hyväksyisivät, koska sellaista tapaa ei ole olemassa. Tieteen kannalta taas hänen höpötyksensä ovat yhdentekevää roskaa, jolle on kumoavaa näyttöä vaikka kuinka paljon.

      Niin, miten on, onko näköpiirissä Reinikaisen seuraajaa ja jos on, niin kuka? Mikäli ketään ei ole löytynyt, kehottaisin pitämään etsinnöissä tulenpalavaa kiirettä, sillä aikaa ei ole enää hukattavaksi.

      • Log_

        Aika harva kreationisti esiintyy julkisuudessa omalla nimellä. Eihän heitä tietenkään montaa ole. Toisaalta jokaisen väitteet, siis jos olisivat totta, olisivat ehdottomasti Nobelin arvoisia läpimurtoja. En keksisi parempaa tapaa levittää omaa uskontoaan kuin todistaa kreationismi oikeasti oikeaksi. Tätä ei kuitenkaan tehdä. Miksi?

        Veikkaanpa yhdeksi syyksi sen, että kreationistillakin on jonkinlainen itsesuojeluvaisto. Syvällä sisimmissään hekin epäilevät, mutta eivät uskalla tunnustaa epäilyään edes itselleen, koska sehän asettaisi oman koko maailmankatsomuksen kriisiin.

        Aina joku kuitenkin nolaa itsensä julkisesti. Eikös Tapio Puolimatka ole ihan potentiaalinen Reinikaisen horinoiden jatkaja.

      • Log_ kirjoitti:

        >Eikös Tapio Puolimatka ole ihan potentiaalinen Reinikaisen horinoiden jatkaja.

        Kretut eivät kylläkään ole häntä sellaiseksi ilmoittaneet. Aktiivisuus ei ainakaan ole aivan yhtä suurta. Ilmeisesti voidaan havaita myös opillisia eroja, sillä Pekkahan lienee adventisti kun taas Puolimatka käsittääkseni ei ole.

        Tämänhetkisestä kaartista ei kylläkään taida löytyä muuta kuin Puolimatka, joten kai se seuraaja sitten on hän, kunhan Reinikainen kuolee, dementoituu tai alkaa sairastella. Saari ei ole yhtä julkisuudenkipeä ja Leisola taas on osapäiväevokki. Muitakin eroja löytynee, eikä vähiten esiintymiskyvyistä.

      • ------jos jos
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Päivä on piloilla jos sattuu Reinikaisen pärstän tv näkemään.

      • Puolimutnikainen

        "Reinikaisen alkukesäinen paasaus tällä palstalla jäi varmaan jokaisen mieleen varsin huvittavana ja hieman säälittävänäkin."

        Mitä? Onko toi pelle ollu täällä palstalla oikeesti ja millä nikillä?

        Niin ja minähän en ole Puolimatka salanimellä ;)

      • Puolimutnikainen kirjoitti:

        Omalla nimellään. Kaikesta päätellen oli aito.

      • Puolimutnikainen kirjoitti:

        "Reinikaisen alkukesäinen paasaus tällä palstalla jäi varmaan jokaisen mieleen varsin huvittavana ja hieman säälittävänäkin."

        Mitä? Onko toi pelle ollu täällä palstalla oikeesti ja millä nikillä?

        Niin ja minähän en ole Puolimatka salanimellä ;)

        "Mitä? Onko toi pelle ollu täällä palstalla oikeesti ja millä nikillä?"

        Jeps. Pelle kävi todennäköisesti ihan itse täällä omalla nimellään, mutta kun pyysin esittämään jotain tarkennettua kritiikkiä, niin "tohtorimme" spämmäsi perinteisen listan eteen ja silloin loppui mielenkiinto minun osaltani. Näkisipä joskus sitä multinikin esittelemää massiivista tiedon määrää, niin jaksaisi olla täällä. Nykyisin palsta on niin kuollut, että satunnaisesti vain jaksaa käydä nauramassa idiooteille.

    • tieteenharrastaja

      Googlatessa löytyy massiivinen määrä tietoa, jos etsitty nimi on ollut paljon aktiivisena verkossa:

      "Googlettakaapas sanoilla "Reinikainen Pekka" niin saatte massiivisen määrän hyvää tietoa."

      Tiedon hyvyydestä tuo määrä ei todista mitään.

      • anniina ateisti

        Laitoin kuukkeliin sanat "Lady Gaga" ja sain 551 000 000 tulosta hirvittävän hyvää tietoa.

      • tieteenharrastaja
        anniina ateisti kirjoitti:

        Laitoin kuukkeliin sanat "Lady Gaga" ja sain 551 000 000 tulosta hirvittävän hyvää tietoa.

        Löysin itsestäni yli kymmenentuhatta, vaikka en ole edes mikään julkkis. Sama esitelmä kaksikymmentäkin kerta eri kautta löydettynä.

      • ÷÷÷÷÷÷oletko
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Löysin itsestäni yli kymmenentuhatta, vaikka en ole edes mikään julkkis. Sama esitelmä kaksikymmentäkin kerta eri kautta löydettynä.

        Kehuttiiko tieteen harrastajaa viisaaksi, kun sait noin paljon vastauksia

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Löysin itsestäni yli kymmenentuhatta, vaikka en ole edes mikään julkkis. Sama esitelmä kaksikymmentäkin kerta eri kautta löydettynä.

        No kappas, löysinpä itsenikin ihmisoikeuksien asiantuntijana. Kaikkea se Google keksii.

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Löysin itsestäni yli kymmenentuhatta, vaikka en ole edes mikään julkkis. Sama esitelmä kaksikymmentäkin kerta eri kautta löydettynä.

        "illuminatus" palauttaa yli 6.6 miljoonaa viitettä, tiedonlaatu saattaa kyllä olla vaihtelevaa :-)

        Oikealla nimellä tuli vajaa 300000, mutta mulla on pari nimikaimaa.

      • illuminatus kirjoitti:

        "illuminatus" palauttaa yli 6.6 miljoonaa viitettä, tiedonlaatu saattaa kyllä olla vaihtelevaa :-)

        Oikealla nimellä tuli vajaa 300000, mutta mulla on pari nimikaimaa.

        Ja höh, määrä putoaa rutkasti, jos nimen ympärille laittaa myös hipsukat.

      • tieteenharrastaja
        ÷÷÷÷÷÷oletko kirjoitti:

        Kehuttiiko tieteen harrastajaa viisaaksi, kun sait noin paljon vastauksia

        Eipä kehuttanut, kun tiesin perussyyn. Täytyy vain koettaa itse muodostaa käsitys oman viisautensa asteesta.

    • jyr

      Asia on niin että vaikka Pekka poika osaa taitavasti tiedettä hyväksikäyttäen osoittaakin evoluution mahdottomaksi minin eri tavoin, niin häne uskottavuuttaa syö se että hän ei suhtaudu samalla kritiikillä helluntailaisuuteen vaan höpöttää sen raamatunvastaisia dogmeja vailla arvostelukyvyn häivääkään. Tuskin hän on koskaan vaivautunut lukemaan Raamattua läpi, niin perustietämättömältä hellarilta hän vaikuttaa.
      ---Toisaalta jotkut muutkin älykkäät tutkijat ovat käyttäneet alustanaan ja rahoittajanaan hellariyhteisöä molemminpuolisen hyödyn vuoksi.
      Saattaa olla että juuri tämän vuoksi Pekka ikäänkuin myy hellaripropaganda-mainostilaa opetustilaisuuksissaan.

    • Viettäkäämme hiljainen hetki Pekka Reinikaisen monumentaalisia typeryyksiä muistellen ja huulta purren.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      189
      4143
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      105
      3722
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      44
      3249
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      22
      2567
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      190
      2335
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      28
      1510
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      98
      1307
    8. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      1212
    9. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1194
    10. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      1068
    Aihe