Itsehän en osaa laulaa, enkä kyseiseen ohjelmaan voisi osallistua, mutta läheltä ja sivusta seuranneena ajattelin kysäsistä, että kuinka moni teistä on osallistunut Idols ohjelmaan?
Ohjelma on mielestäni hyvä ponnahduslauta hyville laulajille julkisuuteen. Mutta miten todellisuudessa valitaan voittajat/jatkoon pääsevät.
Kaikkihan tietävät, että muutama vuosi takaperin Idolsin voittanut Ari Koivunen lauloi ennen Idolsin koelaulujaan karaokebaarissa josta tuomari Jone Nikula bongasi kyseisen hepun ja ehdotti tälle Idolsiin osallistumista. Ari pääsi jatkoon, sattumaa?
Eilen pidetyissä Idolsin Tampereen koelauluissa kuulin kuinka eräs poika kehui tyttöystäväänsä. "joo ne on käyny jo kuvaileen meijän kotona ja otti videoo kun ajettiin täällä autoilla, tosi siistiä". Ja siis kuvaus oli tapahtunut ENNENKUIN tyttö oli vetänyt koelaulunsa tuotantotiimille.
En tiedä muiden vuosien käytännöstä, mutta tänä vuonna Idolssissa on ollut kahden päivän karsinnat. Ensimmäisenä päivänä lauletaan tuotantotiimille ja jatkoon pääsevät menevät esiintymään seuraavana päivänä tuomareille.
Helsingin koelauluissa 20 ensimmäistä pääsivät jatkoon, 20 seuraavaa eivät jne.
Hyvät ja lahjakkaat laulajathan sinne pitäisi päästää, eikä suhteiden kautta tulevat. Ja jos ei osaa laulaa niin pihalle kisasta.
Kysympähän vain, että mitä helvettiä? Tämän vuoden voittajakin on varmaan Jone Nikulan mutsi...
IDOLS2013
1
201
Vastaukset
- Sophie1982
Ite olin toisella tuotantokaudella. Eka mennään tuotantotiimin eteen ja sitten tuomariston. Pääsin jatkoon molemmista ja tipahdin teatteriviikonlopulla. Ne käy kuvaamassa joidenkin luona sillä tavalla, että hakemuksessa, jos vaikka näkee jotain erikoista niin voi käydä. Ei kaikki näistä kuvattavista pääse edes jatkoon, mutta tuomariston eteen kaikki näistä pääsee kuitenkin. Ite en usko noihin äänestyksiin yhtään. Aika kuluttava kokemus oli se teatteriviikonloppu. Alkoi aamulla ja kun k auempaa tulet niin jos ei ole yöpaikkaa joudut lähtemään yöllä niinkuin minä tein. Siinäpä sitte virittelet itseäs tunnelmaan ja oottelen kuus tuntia varsinaista laulunalotusta. En menis uudestaan, vaikkei mulle siellä mitään pahaa sanottukaan ja ääntä kehuttiin. Ihan syystä tipahdin jatkostaki teatteriviikonlopulla, koska en vain ollut enää terässä ja tosi flunssainen, en jaksanu suoraan sanottuna laulaa paljon, mikä ois ollu oleellista sen jatkoonpääsemisen kannalta :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837111Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267073Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1116188Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845248Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635215Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv173477Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400