Seuraavan hallituksen valtiovaraiministeri

Aika monet talousoppineet ovat kääntyneet samalle linjalle jonka Paavo Väyrynen esitteli jo kauan sitten. Hänen suorastaan profeetalliset lausumansa euron sopivuudesta Suomelle ja sen tulevaisuudesta ovat muuttumassa niin todeksi, että sen näkevät nyt kaikki. Talousoppineet oikeastaan vain toistelevat sitä, minkä Väyrynen kertoi heti kun Suomi väkipakolla liitettiin euroalueeseen.

Paavo Väyrystä voi syystä pitää aikamme lahjakkaimpana suomalaisena talousteoreetikkona. Kataisen olisi ehkä viisainta noudattaa Raimo Ilaskiven neuvoa - hajottaa hallitus ja järjestää uudet vaalit. Vaalien jälkeen kootaan hätätilahallitus johon kootaan maan parhaat voimat.

Kun haetaan parhaista parhainta valtiovarainministerksi, valnta kohdistuu ilman muuta Paavo Väyryseen. Häntä ei yksinkertaisesti voida sivuuttaa - ei millään järkisyyllä. Enää ei ole varaa pelleilyyn. Nyt on tunneseikat jätettävä sivuun kun edessä on maamme historian vaarallisin talouskriisi - vakavuudessaan talvisotaan verrattava kohtalonhetki.
1557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Paljolti samaa mieltä..mutta..mutta..
Paavo ei ole oikein finaassi alan miehiä.
Toki nämä nämä nyt olevan pesee 100x:sti.

Seuraava valtiovarainministeri ollenee sivussa poliikasta.
Haetaan nyt oppien -siis Urpilainen varoittava esimerkki- mukaan osaavaa.

Tuskin hallituksessakaan sitten Arhinmäkeä..ei ole Kyllösiä..ei Virkkusia..ei vihreitä lainkaan.

Äänestä
  • Hallitus tulee koota kyvykkäimmistä suomalaisista eikä pelleistä - niistä jotka ovat todistaneet osaamisensa. Kukaan muu ei ole ollu niin horjumaton ja luja vakaumuksessaan kuin Paavo Väyrynen. Nyt hänen vakaumuksensa on osoittautunut todeksi. Näinä vuosina kun häntä vähäteltiin eikä uskottu, hän on ehtinyt pohtia miten tilanne korjataan ja saadaan Suiomi pelastettua. Ei tarvitse kuin antaa hänelle valtuudet ja valta. Paavo Väyrynen hoitaa loput.

    Äänestä

  • Paavo o0n ollut kaksi kertaa oikeassa isoissa talouspoliittisissa asioissa.

    1980-luvulla kertoi jo 1987 mikö seuraus sillä "vahvan markan" politiikalla on. Tapahtui juuri niin kuin Paavbo sanoi. Markka ei kestänyt ja tuli lama jista ei oikeastaan ole vieläkään täysin selvitty.

    Kun Suomi meni euroon Paavo ennusti mikä seuraus sillä sitrten kun tulee Euroopan laajuinen lama. Se kyseenalainen hyöty jota Eurosta on saatu 10 vuoden aikana on m,enettty kahdessa vuodessa. Nyt mennään tappiolla. Paavo sanoi että liian monenlaisia miata on eurossa. Kaikki ei kestä. Se vetää kaikki euromaat lamaan. Näin siinä vain kävi.

    Ei siinä tarvitse olla matemaatikko kun on tarpeeksi laaja perspektiivi jolla asioita katsoo. Paavolla sitä perpektiiviä löytyy.

    Äänestä

Mikä on Vuokko ja Paavo - mukin markkina-arvo tänää?

Äänestä
  • Eipä sillä ole sen kummempaa markkina-arvoa ole. Joku Pave & Vuokko -diggari voi ehkä maksaa siitä hieman enemmän kuin sen kauppahinta oli, jos hyvin käy. Narsistin kuvalla varustettu mukihan se vain on.

    Äänestä

Soisin Paavolle ulkoministerin vakanssin seuraavaan hallitukseen.
ja muutenkin uuden hallituksen pitää satsata osaamiseen.
Ei kuten nyt hallitus kerätty puolueittensa puheenjohtajista ym..jotka päässeet (varsinkin vasurit ) virkaansa suurimalla mölyllään.

Jotan palsta Mooseksen tasoa.
Mooseksella hukassa jatkuvasti vanhemppaa keskusta kaartia.

Äänestä

muodostaa hallituksen ?

Äänestä

No.. ei ainakaan Arhinmäki porukkoineen.
Ei vihreät..he sivussa seuraavasta hallituksesta.
Tuommmosia pelejä nyt oikein hallituksessakin.
Huuteleen vain sinne pääkaupungin raiteille, kuin homoja sorretaan.

Pääministeri lienee kokenut poliitikkko.
Mutta muihin ministereihin satsataan osaamisella.

Mitä tekee tulevaisuudessa SAK / Ay sihteerit eduskunnassa ? Mitähän nyt titteliltään ovatkaan.
Heille ei duunia tulevassa hallituksessa.
Ihan ajatellen demokraattisesti jos SDP 12 % ?

Äänestä
  • Oikeassa olet, jakovara on loppu.

    Maataloustuet ja muut kepujen rahan haaskaukset lopetettava heti. Kuntien oikea määrä on noin 60 kuntaa, ei jakovaraa ollenkaan.

    Äänestä

Seuraavan hallituksen valtiovaraiministeristä oli kyse.
Miten se nyt maaatalous asioihin liittyy.

Paikkasi on päääkaugin raitilla huudellen homo myönteisiä iskulauseita.

-ei maatalous vataisia iskulauseita, vaikka nyt viherhörhö oletkin...kasvis syönteinesi.
Työmies ei eväilläsi tule toimeen...alkaa heikottaa...

Äänestä
  • Mikään viherhyypiö ole, tai mistään pääkaupungista, homokaan en ole vaikka sellaisia tunnen, työmies kyllä olen...tosin nykyään johtohommissa

    Ja juuri söin aamiaseksi 300g kalkkunaa, kolme kananmunaa, puolikkaan ruisreikäleivän, mozzarellaa, pestoa, tomaattia, oliiveita... Ja nyt lähden sieneen ekaan kertaan tänä vuonna, kuulemma alkaa näyttämään ihan hyvältä sienitilanne viimepäivien sateiden jälkeen...

    ps. Mutta kuitenkin vastustan kaikkia elinkeinotukia kuten maataloustukia... ja kannatan verojen laskemista sekä valtion kulujen karsimista

    Äänestä

  • aaabbbccccccp kirjoitti:

    Mikään viherhyypiö ole, tai mistään pääkaupungista, homokaan en ole vaikka sellaisia tunnen, työmies kyllä olen...tosin nykyään johtohommissa

    Ja juuri söin aamiaseksi 300g kalkkunaa, kolme kananmunaa, puolikkaan ruisreikäleivän, mozzarellaa, pestoa, tomaattia, oliiveita... Ja nyt lähden sieneen ekaan kertaan tänä vuonna, kuulemma alkaa näyttämään ihan hyvältä sienitilanne viimepäivien sateiden jälkeen...

    ps. Mutta kuitenkin vastustan kaikkia elinkeinotukia kuten maataloustukia... ja kannatan verojen laskemista sekä valtion kulujen karsimista

    Valtion kulujen karsiminen voidaan aloittaa poliitikoista ja heidän avustajista. 100 poliitikon ja 50 avustajan irtisanomiset toisivat huimat säästöt. Onhan jo moneen kertaan huomattu ja jopa todistettu, että politiikan väen joukossa on valtava määrä hyödyttömiä vapaamatkustajia.

    Äänestä

Kyllä Väyrynen uudeksi ministeriksi kävisi, sillä heiltähän ei nykyään vaadita mitään osaamista. Siinä hommassa hän olisi omiaan, teoreetikko kun on. Puhumalla ja takinkäännöillä se on tähänkin asti pärjännyt.

Äänestä
  • 100 000 uutta työpaikkaa ja tasaveroon ei kosketa

    Äänestä

Paavo Väyrynen kertoi jo 1987 mikä seuraus Koiviston lanseeraamalla "vahvan markan" politiikalla on. Tapahtui juuri niin kuin Väyrynen sanoi. Markka ei kestänyt ja tuli lama josta ei oikeastaan ole vieläkään täysin selvitty.

Kun Suomi meni euroon Paavo Väyrynen ennusti mikä on seurauksena kun tulee Euroopan laajuinen lama. Se kyseenalainen hyöty jota Eurosta on saatu 10 vuoden aikana on nyt menetetty viimeisen kahden vuoden aikana. Nyt mennään tappiolla. Väyrynen sanoi heti alussa, että liian monenlaisia maata on eurossa. Kaikki ei kestä. Se vetää kaikki euromaat lamaan. Nyt huomaamme, että juuri näin siinä on käynyt.

Huomatkaa!

Nyt kaikki toistelevat papukaijana näitä Paavo Väyrysen suusta jo 20 vuotta kuultuja asioita. Ne ovat merkitty niin moneen paikkaan, ettei ole pienintäkään epäselvyyttä, että Paavo Väyrynen on se joka ymmärsi kaiken ensimmäisenä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuka on? kirjoitti:

Aika monet talousoppineet ovat kääntyneet samalle linjalle jonka Paavo Väyrynen esitteli jo kauan sitten. Hänen suorastaan profeetalliset lausumansa euron sopivuudesta Suomelle ja sen tulevaisuudesta ovat muuttumassa niin todeksi, että sen näkevät nyt kaikki. Talousoppineet oikeastaan vain toistelevat sitä, minkä Väyrynen kertoi heti kun Suomi väkipakolla liitettiin euroalueeseen.

Paavo Väyrystä voi syystä pitää aikamme lahjakkaimpana suomalaisena talousteoreetikkona. Kataisen olisi ehkä viisainta noudattaa Raimo Ilaskiven neuvoa - hajottaa hallitus ja järjestää uudet vaalit. Vaalien jälkeen kootaan hätätilahallitus johon kootaan maan parhaat voimat.

Kun haetaan parhaista parhainta valtiovarainministerksi, valnta kohdistuu ilman muuta Paavo Väyryseen. Häntä ei yksinkertaisesti voida sivuuttaa - ei millään järkisyyllä. Enää ei ole varaa pelleilyyn. Nyt on tunneseikat jätettävä sivuun kun edessä on maamme historian vaarallisin talouskriisi - vakavuudessaan talvisotaan verrattava kohtalonhetki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu