Saksalainen teologi Paul Tillich kirjoitti 1900-luvun puolivälissä eksistentialistisesta filosofiasta ammentavia tekstejä. Vaikkakin Tillich opetti yhdysvalloissa pappisseminaarissakin, tulivat hänen tekstinsä tunnetuiksi myös hengellisen kentän ulkopuolella, mikä on verrattain harvinaista kirkon miehelle.
Ateismista Tillichillä oli paljon positiivista sanottavaa. Tässä lyhyesti joitain mietteitä. Tunnustan, ettei TIllichin tekstiä ole edessäni, eli jotakin siteeraan varmasti väärin, mutta tällaisia perusidiksia ymmärsin tässä keväällä, kun miehen teksteistä innostuin. Rankasti referoituna siis:
1) Ateisti saattaa ymmärtää jumala-käsitteen vahvemmin kuin moni teisti. Juuri, siksi, että hän ymmärtää käsitteen vahvemmin, on kenties pohtinutkin ja paininut sen kanssa enemmän, hän tulee hylänneeksi jumalan. Jumala vaikuttaa hänestä mahdottomalta, toisin kuin kevytmieliseltä teistiltä, joka saattaa uskoa noin vain, ikään kuin tavan vuoksi käymättä painia - ymmärtämättä jumala-käsitteen koko painoa. Tämä ei tarkoita, että kysymys jumalasta kuitenkaan jättäisi ateistia rauhaan.
2) Ateismi on rohkea suhde elämään. Ateisti seisoo oman elämänsä rannalla ja, miettii, mikä kantaisi. Hän heittäytyy elämän aalloille vakavalla asenteella, että mitään jumalaa ei ole. Hän päättää etsiä oman itsensä olemassaolosta elämisen rohkeuden. Se vaatii lujuutta.
3) Ateismi puhdistaa. Puhe Jumalasta on tuhonnut Jumalan. Monet uskovaiset ovat höpisseet Jumalasta sitä sun tätä ja käyttäneet Jumalan nimeä kepeästi. Jumalasta on tullut kitshiä - ukko pilven päällä; epäuskottava. Ateismi näennäisenä vastavoimana alinomaan puhdistaa uskoa Jumalaan tarttuneesta kitshistä ja näin palvelee osaltaan uskoa - pakottaa sen rehellisyyteen, pakottaa sen elävään vuorovaikutukseen.
Näin siis Tillich, joka tosiaan oli tunnettu terävistä kristillisistä saarnoistaan ja nosti oman elämisensä rohkeuden uskosta.
Monessa edellä mainituista syistä näen ateismin rohkeana elämänasenteena, jota kunnioitan, vaikkakin itse olen kristitty. Enkä näe aivan suurta tarvetta asettaa atesimia jotenkin vastapooliksi. Vakava teisti ja vakava agnostikko seisovat myös oman elämänsä meren äärellä ja joutuvat yhtälailla heittäytymään rohkeasti oman valintansa varaan. (Vakavalla Tillich ei viittaa huumorin puutteeseen, vaan elämän peruskysymysten perusteellisen läpikäymiseen.) No, tällasia vaan tuli mieleen.
Ateismista Tillichillä oli paljon positiivista sanottavaa. Tässä lyhyesti joitain mietteitä. Tunnustan, ettei TIllichin tekstiä ole edessäni, eli jotakin siteeraan varmasti väärin, mutta tällaisia perusidiksia ymmärsin tässä keväällä, kun miehen teksteistä innostuin. Rankasti referoituna siis:
1) Ateisti saattaa ymmärtää jumala-käsitteen vahvemmin kuin moni teisti. Juuri, siksi, että hän ymmärtää käsitteen vahvemmin, on kenties pohtinutkin ja paininut sen kanssa enemmän, hän tulee hylänneeksi jumalan. Jumala vaikuttaa hänestä mahdottomalta, toisin kuin kevytmieliseltä teistiltä, joka saattaa uskoa noin vain, ikään kuin tavan vuoksi käymättä painia - ymmärtämättä jumala-käsitteen koko painoa. Tämä ei tarkoita, että kysymys jumalasta kuitenkaan jättäisi ateistia rauhaan.
2) Ateismi on rohkea suhde elämään. Ateisti seisoo oman elämänsä rannalla ja, miettii, mikä kantaisi. Hän heittäytyy elämän aalloille vakavalla asenteella, että mitään jumalaa ei ole. Hän päättää etsiä oman itsensä olemassaolosta elämisen rohkeuden. Se vaatii lujuutta.
3) Ateismi puhdistaa. Puhe Jumalasta on tuhonnut Jumalan. Monet uskovaiset ovat höpisseet Jumalasta sitä sun tätä ja käyttäneet Jumalan nimeä kepeästi. Jumalasta on tullut kitshiä - ukko pilven päällä; epäuskottava. Ateismi näennäisenä vastavoimana alinomaan puhdistaa uskoa Jumalaan tarttuneesta kitshistä ja näin palvelee osaltaan uskoa - pakottaa sen rehellisyyteen, pakottaa sen elävään vuorovaikutukseen.
Näin siis Tillich, joka tosiaan oli tunnettu terävistä kristillisistä saarnoistaan ja nosti oman elämisensä rohkeuden uskosta.
Monessa edellä mainituista syistä näen ateismin rohkeana elämänasenteena, jota kunnioitan, vaikkakin itse olen kristitty. Enkä näe aivan suurta tarvetta asettaa atesimia jotenkin vastapooliksi. Vakava teisti ja vakava agnostikko seisovat myös oman elämänsä meren äärellä ja joutuvat yhtälailla heittäytymään rohkeasti oman valintansa varaan. (Vakavalla Tillich ei viittaa huumorin puutteeseen, vaan elämän peruskysymysten perusteellisen läpikäymiseen.) No, tällasia vaan tuli mieleen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
filosofiaa: but was the use?
''but was the use?''
Häh?
Kiitos!