Olen köyhä ja tullut todella kovaa ja korkealta alas. Ennen loppuhuipennusta - tai pohjakosketusta - palataan hetkeksi siihen hetkeen, kun kaikki näytti vielä päällisin puolin hyvältä.
Oli vuosi 2006 kun myin pois osakkuuteni teknologia-alan yrityksestä. Olin perustajajäsen ja tehnyt hirveen määrän töitä päästäkseni siihen, missä olin. Päätin kuitenkin hypätä pois oravanpyörästä ja keskittyä hetkeksi perheeseeni. Ajattelin pitäväni vuoden vapaata työelämästä ja palata sitten tarmokkaana töihin täynnä uusia ideoita. Meni se vuosi ja meni toinenkin vuosi. Tykästyin kotona olemiseen enkä kaivannut takaisin työelämään. Perheessäni oli 4 lasta, vaimo ja koira. Pidettiin juhlia, kutsuttiin ystäviä ja sukulaisia kylään ja aina tarjottiin parasta. Aina oli kivaa.
Elimme kaikin puolin hyvää elämää isossa töölöläisasunnossa. Vaimoni teki osa-aikatyötä kaupan alalla. Itse sijoitin rahani pörssiosakkeisiin tavoitteena tehdän pientä tiliä sen sijaan, että makuuttaisi rahojaan nollakorolla pankkitilillä. Olen riskisijoittaja ja vivutin osakesalkkuani isolla velkapääomalla.
Sitten vuoden 2008 lopulla rysähti ensimmäisen kerran kunnolla. Hävisin pörssissä muutamassa päivässä noin kolmanneksen kaikista rahoistani. Myin pois osakkeet pelästyneenä. Kurssilasku jatkui ja ajattelin ostaa halvalla pohjalta. Sijoitin noin 700 tuhatta euroa osakkeisiin plus velkavipua melkein miljoonan. Lasku jatkui ja jäin kyytiin - iskin ns putoavaan puukkoon enkä uskaltanut päästää irti. Muutaman viikon päästä 700 tuhannesta oli jäljellä 240 tuhatta.
Tappiokierre alkoi jäytämään korvien väliä ja muutuin persoonana negatiiviseen suuntaan. Olin äkäinen lapsille enkä jaksanut enää innostua perheen kanssa tekemisestä. Elimme edelleen sitä hyvää elämää, joka tarkoiti myös kovia kuluja. Laskin, että kulutimme noin 7000 euroa kuukaudessa- kuluja, jotka minä pääsääntöisesti maksoin.
Etäännyimme vaimoni kanssa toisistamme lopullisesti. Vaikka asuimme saman katon alla, niin mitään parisuhdetta ei enää ollut. Oltiin yhdessä lasten takia. Itse olin muutenkin menettänyt otteen elämään enkä edes ajatellut enää palaavani työelämään. Kavereihinkin lopetin vaivihkaa yhteydenpidon. Käytännössä vuodet 2009-2011 kuluivat pörssikursseja tuijotellessa ja iltakaljoja tissutellessa vaikken ollut koskaan ollut taipuvainen ryypiskelyyn. Vaimoni alkoi aavistamaan pahinta, kun emme enää järjestäneet juhlia emmekä käyneet kylässäkään. Kerran hän huomasi oranssin hintalapun jonkun pekonipaketin kyljessä ja ihmetteli, miksi olin ostanut tarjoustuotetta, jonka viimeinen käyttöpäivä oli samana päivinä. Valehtelin. Yleensä poistin nämä alennushintalaput kaupan parkkihallissa ennen kotiin ajamista, mutta nyt oli unohtunut yhdestä. Kun eräänä päivänä tarjosin päivälliseksi koko perheelle Atrian hodarit -jotka muuten maksoi 2 euroa/7 kpl - ja vähän salaattia koristeena lautasella, vaimoni viimein halusi päivityksen taloudellisesta tilanteestamme. Kerroin koko totuuden, josta seurasi muutaman päivän hiljaisuus ja vaimon yksinäistä nyyhkytystä sohvalla.
Vuoden 2012 alussa vaimo otti ja lähti -lapset lähti häneen mukaan. Kaikki tapahtui sulassa sovussa ja vaimo toivotti hyvää jatkoa ja toivoi, että jonain päivänä heräisin ja ymmärtäisin koko tapahtumaketjun. Itkimme kaikki ulko-ovella, lapset ja aikuiset, mutta ymmärsimme, että tämä oli kaikkien kannalta paras ratkaisu.
jatkuu...
Oli vuosi 2006 kun myin pois osakkuuteni teknologia-alan yrityksestä. Olin perustajajäsen ja tehnyt hirveen määrän töitä päästäkseni siihen, missä olin. Päätin kuitenkin hypätä pois oravanpyörästä ja keskittyä hetkeksi perheeseeni. Ajattelin pitäväni vuoden vapaata työelämästä ja palata sitten tarmokkaana töihin täynnä uusia ideoita. Meni se vuosi ja meni toinenkin vuosi. Tykästyin kotona olemiseen enkä kaivannut takaisin työelämään. Perheessäni oli 4 lasta, vaimo ja koira. Pidettiin juhlia, kutsuttiin ystäviä ja sukulaisia kylään ja aina tarjottiin parasta. Aina oli kivaa.
Elimme kaikin puolin hyvää elämää isossa töölöläisasunnossa. Vaimoni teki osa-aikatyötä kaupan alalla. Itse sijoitin rahani pörssiosakkeisiin tavoitteena tehdän pientä tiliä sen sijaan, että makuuttaisi rahojaan nollakorolla pankkitilillä. Olen riskisijoittaja ja vivutin osakesalkkuani isolla velkapääomalla.
Sitten vuoden 2008 lopulla rysähti ensimmäisen kerran kunnolla. Hävisin pörssissä muutamassa päivässä noin kolmanneksen kaikista rahoistani. Myin pois osakkeet pelästyneenä. Kurssilasku jatkui ja ajattelin ostaa halvalla pohjalta. Sijoitin noin 700 tuhatta euroa osakkeisiin plus velkavipua melkein miljoonan. Lasku jatkui ja jäin kyytiin - iskin ns putoavaan puukkoon enkä uskaltanut päästää irti. Muutaman viikon päästä 700 tuhannesta oli jäljellä 240 tuhatta.
Tappiokierre alkoi jäytämään korvien väliä ja muutuin persoonana negatiiviseen suuntaan. Olin äkäinen lapsille enkä jaksanut enää innostua perheen kanssa tekemisestä. Elimme edelleen sitä hyvää elämää, joka tarkoiti myös kovia kuluja. Laskin, että kulutimme noin 7000 euroa kuukaudessa- kuluja, jotka minä pääsääntöisesti maksoin.
Etäännyimme vaimoni kanssa toisistamme lopullisesti. Vaikka asuimme saman katon alla, niin mitään parisuhdetta ei enää ollut. Oltiin yhdessä lasten takia. Itse olin muutenkin menettänyt otteen elämään enkä edes ajatellut enää palaavani työelämään. Kavereihinkin lopetin vaivihkaa yhteydenpidon. Käytännössä vuodet 2009-2011 kuluivat pörssikursseja tuijotellessa ja iltakaljoja tissutellessa vaikken ollut koskaan ollut taipuvainen ryypiskelyyn. Vaimoni alkoi aavistamaan pahinta, kun emme enää järjestäneet juhlia emmekä käyneet kylässäkään. Kerran hän huomasi oranssin hintalapun jonkun pekonipaketin kyljessä ja ihmetteli, miksi olin ostanut tarjoustuotetta, jonka viimeinen käyttöpäivä oli samana päivinä. Valehtelin. Yleensä poistin nämä alennushintalaput kaupan parkkihallissa ennen kotiin ajamista, mutta nyt oli unohtunut yhdestä. Kun eräänä päivänä tarjosin päivälliseksi koko perheelle Atrian hodarit -jotka muuten maksoi 2 euroa/7 kpl - ja vähän salaattia koristeena lautasella, vaimoni viimein halusi päivityksen taloudellisesta tilanteestamme. Kerroin koko totuuden, josta seurasi muutaman päivän hiljaisuus ja vaimon yksinäistä nyyhkytystä sohvalla.
Vuoden 2012 alussa vaimo otti ja lähti -lapset lähti häneen mukaan. Kaikki tapahtui sulassa sovussa ja vaimo toivotti hyvää jatkoa ja toivoi, että jonain päivänä heräisin ja ymmärtäisin koko tapahtumaketjun. Itkimme kaikki ulko-ovella, lapset ja aikuiset, mutta ymmärsimme, että tämä oli kaikkien kannalta paras ratkaisu.
jatkuu...
Vastaukset 18
Vanhimmat
jatkuu...
Yhteinen asuntomme myytiin myöhemmin syksyllä. Kaupantekotilaisuudessa ex-vaimo kuittasi 350 tuhatta pankkitililleen. Hän ei ollut koskaan maksanut euroakaan kyseisestä asunnosta tai siihen kohdistuneesta lainasta. Minun vastaavasta oli jo etukäteen sovittu, että pankki ottaa 280 tuhatta itselleen. Osakesalkkuni oli nimittäin ylilainoittunut enkä pystynyt enää kuittaamaan sitä millään. Katkesin käytännössä muutamaan huonoon suomalaisyhtiön osavuosikatsaukseen.
Asuin vuokralla Siltamäessä maaliskuuhun 2013 asti. Tässä vaiheeessa vuokrarästiä oli 3:n kuukauden ajalta. Oli minulla ne rahat olemassa, mutta jätin maksamatta, koska laskin, että kaikki rahat yhteenlaskettuna minulla olisi enää 4500 euroa jäljellä. Maaliskuun alussa poistuin asunnosta keskellä yötä ja pakkasin irtaimet pakettiautoon, jonka olin ostanut edellisenä päivänä. Asuntoon jäi keittiön ruokaryhmä, pesukone ja jotain laatikostoja jne - niin ja lobeliat parvekkeelle. Roskat vein roskikseen kyllä. Tiesin, etten pystyisi enää hankkimaan toista asuntoa, joten jätin kalusteet ja kukat seuraavalle.
Maaliskuusta alkaen olen asunut pakettiautossa. Olen järjestänyt tavaratilan niin, että takaoven avaamalla ei näe tavaratilan perällä olevaa patjaa. En ole kertonut tästä 'tilapäisratkaisusta' kenellekään. Varmaan tätä lukiessa joku tunnistaa ja kertoo eteenpäin.
Päiväbudjettini on 5 euroa. En edes tiedä mihin tämän budjetin perustan, sillä minulla ei ole tuloja; en ole edes työtön työnhakija, joten en saa työttömyyskorvaustakaan. En ole koskaan turvautunut sossuun tai muihin avustuksiin, joten en osaa, uskalla tai kehtaa niitä hakea. Elän päivä kerrallaan. En varasta.
Elämäni on jatkuvaa valehtelua, piileskelyä ja kehittämistä. Omistan pakettiauton, koska kerroin lähipiirille ryhtyväni liiketoimiin, joissa tarvii tilavaa autoa. Tosiasiassa tiesin jo autoa ostaessa, että siitä tulee minun makuuhuoneeni. Pidän autoa yleensä parkissa sellaisessa paikassa, josta on mahdollisimman lyhyt matka kauppaan, kirjastoon, metsään jne.
Olen kesän aikana kerännyt mustikoita ja vadelmia noin 30 kiloa. Mustikat möin kauppiaalle Tapiolan torilla. Rahoilla kävin pitkästä aikaa McDonaldsissa syömässä euron hampurilaisia; söin seitsemän. Kun on tiukkaa, niin oppii hankkimaan ruokansa sieltä, mistä saa halvalla. Pari päivää sitten kävelin useamman km:n Vantaalle, kun vanhin poikani lähetti tekstarin ja kertoi olevansa jollain uimarannalla, jossa paikalliset yrittäjät jakoi ilmaisia grillimakkaroita. Söin melkein 10 makkaraa ja 3 maissitankoa. Kotiinviemisiksi ystävällinen naishenkilö antoi vielä 2 makkaraa ja useamman pillimehun, kun olivat jäämässä käsiin tilaisuuden loppuessa.
Kaikesta huolimatta minua ei vituta. Välillä olen surullinen, mutta en tunne vihaa tai katkeruutta itseäni tai muita kohtaan. Köyhänä ei ole kivaa, mutta antaa perspektiiviä elämään. Nyt ainakin tiedän, että kaiken menettäneenä on helpompi elää kuin elää siinä pelossa, että menettää kaiken. Myöskin olen oppinut sen, että haaveileminen on kivempaa kuin siinä toteutuneessa haaveessa eläminen. Kun elämästä loppuu tavoitteet, niin aika pysähtyy ikäänkuin odottaen sinun seuraavaa siirtoa.
Tiesittekö, että täällä pääkaupunkiseudun parkkipaikoilla yöpyy satoja ihmisiä joka yö?
Hyvää yötä.
Noinkin voi käydä, jos hakee elämään jännitystä kovalla riskinotolla. Joillekin se on luontaista ja menestyksellinen yritystoiminta monesti edellyttääkin halua ja kykyä ottaa riskiä. Näyttää kuitenkin siltä, että sinulle asenne jäi päälle, vaikka kovalla työllä saavutetun taloudellisen menestyksen jälkeen pitäisi ensi sijassa pyrkiä turvaamaan saavutettu asema. Olit hyvä yrittäjä mutta huono sijoittaja.
"osakkuuteni teknologia-alan yrityksestä"
Ei ole yrittäjästä ollut kysymys. Minä taas väitän, että pääomat ovat tulleet aivan liian helpolla, jolloin niitä ei ole arvostanut tarpeeksi, että olisi suojellut niitä menettämiseltä.
Ihmisenkokoinen kirjoitus:) En ole ikinä käsittänyt, mitä elämässä pitäisi tavoitella. Riittää, kun elää.
Minulla on myös samanlainen tarina mutta paljon pienemmillä luvilla. Pääsin nuorena koulut lopetettuani ulkomaille töihin ja poikakaveri lähti myös. Olimme molemmat köyhiä pienviljelijöiden lapsia.
Ulkoimailla tuli rahaa ja toisen mokoman palkkaan tuli päiväraha. Varsinkin mieheni oli etevä ja pääsi pian työjohtajan vakanssiin urakoitsijalla ja ennen pitkää firma laajeni ja isäntä alkoi hoidella asioita kotimaasta käsiin ja yiryksen johto jäi suurammaksi osaksi miehei käsiin työmaalla.
Poikaystävi oli erittäin oikeudenmukainen ja tykätty pomo ja palkkaakin alkoi tulla. Emme silti haluneet näytellä boheemia, mutta kun varallsiuutta alkoi tulla, niin sijoitettiin korkeakorkoiselle määräaikaistilille.
Päätimme että teemme töitä ja jäämme jo keski-iässä siten vapaalle ja elämälle säästöillä.
Sitten mieheni päätti perustaa ihan oman firman ja alkaa tehdä kauppaa eri sektorilla. Tuli 90-luvun lama ja sai muutaman kerran kunnolla takkiinsa. Minä jouduin vippaamaan ja makselemaan ja tietenkin takasin lainoja.
Mono lipesi alta ja ukko alkoi ehtiä lohtua naisista. Alkoholia hän ei koskaan käyttänyt.
Kävi niin että pakenivat vuosiksi teille tietimättömiin ja minulle jäi koko paska selvitettäväksi.
Aikoinaan minunkin ukko vähätteli kun silmäilin paikallislehden tarjouksia, mutta lienee itsekkin kolunnut kaiken mahdollisen jopa lemmikkieläinkaukaloiden anteja. Hän kun ei voinut elää ilman lihaa.
Nyt elän yksin pitkäaikaistyöttömänä pian eläkkeelle siirtyvänä sinkkuna kuitenkin vanhassa omistusasunnossa. Elän säästeliäästi ja ekologisesti. Olisihan se kiva ollut jos olisimme saaneet olla yhdessä, hankkineet sen mukavan huvilan ja elellä seesteistä seniorielämää.
Ei raha tuo onnea, ei myöskään rikkaus. Nyt olen uskossa ja tiedän että olemme vain väliaikaisesti täällä . Olen oikeastaan tällä hetkellä rikkaampi: olen nähnyt mitä on kun rahaa on paljon, saa ostaa mitä haluaa. Nyt elän sääseliäästi ja miettien miten laskut tulee maksettua. MInulla on kaikki vanhaa. Vaatteet ostan kirpputorilta, mutta olen nätisti puettu. Olen rehellisesti sanoen onnellinen ihminen.
Olen nähnyt rikkaiden sairastuvan syöpään, aivoinfarktiin. Ei siinä varallisuuskaan auta, vaikka voisi maksaa hoidoistaan jos päivät on luetut. Jos aineellinen rikkaus menee, henkinen yleensä tulee. Ei sitä kannata häpeillä vaan sa olla kiitollinen että on saanut oppia jotain todellisesta elämästä.
Ihmettelen suuresti, mihin ne osakkeiden rahat ovat kuluneet. Jos et ole myynyt osakkeita, saat vuoden 2006 osakesalkusta valtavat osingot jokainen vuosi.
Hetkellisesti osakkeet ovat käyneet alhaalla, mutta osinkoineen vuoden 2006 salkku on todennäköisesti tänä päivänä jopa suurempi, kuin vuonna 2006...
Mokasitko jotain?
Ongelmana yleisesti ottaen on ihmisten leveä elämäntyyli, pitää käyttää rahaa järjettömästi...
No stoorissahan sanotaan, että aloittaja osti noudukaudella, ja myi halvalla -08 romahduksessa, ja yritti sen jälkeen pelata vielä ostamalla halpoja lappuja. Käsiin jäänyt raha meni sitten hyvän elämäntavan ylläpitoon.
Ymmärrän ap:ta.
Olin melkein samassa tilanteessa ja nippanappa selvisin kuiville.
Myin kaiken omaisuuteni silloin kun niistä vielä jotain sai ja jätin tämäm maan.
Kesällä käymässä, mutta elämä muualla.
Tsemppiä aloittajalle!
Mutta ap voi lohduttautua sillä, että paikkailee nyt sitä menneen elämän hiilijalanjälkeä, eikö?
Noh, exä varmaan pärjää....
Tai enpä tiiä jos on tottunut moiseen rahan käyttöön.
hyvä vedäty mutta ei kuitenkaan totta.
Ihan ammattimiehen ksepite
Ei tarvii käydä kuin johdannaiskauppaa niin saa rahaa palamaan nopeaan..
Näitä tarinoita on, ei mikään yksittäistapaus.
Heh, tässä rahat ovat maanneet ensin pankkitilillä ja siitä suoraan siirrytty salkun reippaaseen vivuttamiseen velkarahalla, koska on riskisijoittaja. Tämä ei menisi läpi kököimmässäkään novellissa.
Luepas aloittaja näitä muita keskusteluja, niin opit että rikkaaksi tai köyhäksi synnytään, eikä tila muutu mihinkään, paitsi jos eliitti niin päättää. Tuo juttu ei siis voi pitää paikkansa
Jokainen on oman onnensa seppä.
Kun kotoa lähdin ei ollut se tuulen huuhtoma peppu.
Nyt ahkeralla työnteolla ja opiskelulla hyvä taloudellinen asema.
Se on ihan AP:n omista teoista kiinni että nyt pa.
Elämä on mahdollisuuksia täynnä, ihan kaikille ja kaikkina päivinä.
Jopa kaiken maailman loosereilla ja sossupummeilla on ihan jokainen päivä mahdollisuus, looserit tosin eivät käytä sitä.
Älä viitsi sepittää tarnoita vakavista asioista. Maailmassa on oikeasti surkeita ihmiskohtaloita, mutta sinä selvästi laitat omiasi. Kuvauksesi sijoitustoiminnastasi on täysin epälooginen ja epäuskottava.
Luulen, että AP:n tarina on sepitettä, sillä kuka tahansa sijoittamiseen vähääkään perehtynyt tietää, että riskien hajauttaminen on sijoittamisessa sääntö numero 1. Sääntö nro 2 on se, että osakkeisiin sijoitetaan vain ylimääräistä rahaa, joka on vara menettää.
Vaikka osakkeissa olisi kiinni isokin summa rahaa, niin sijoittajalla rahaa on kiinni myös esim. omistusasunnossa, muutamassa vuokra-asunnossa sekä helposti rahaksi muutettavassa muodossa esim. arvometallissa ja pankin korkeakorkoisilla tileillä. Pelkästään se, että esimerkiksi 5 vuokrayksiötä tuottaisi voittoa 400 e/kk tarkoittaisi 2000 euron tuloja, mikä on jo sellainen raha, millä meikäläisen kaltainen ihminen eläisi ihan normaalia elämää.
Jos parisuhteeseen on menty rakkaudesta, niin kyllä sen puolisonkin tulisi ymmärtää, että taloudessa voidaan kokea aallonpohjia kuin -harjojakin. Aikoinaan kun olin naimisissa, niin säännöllisin väliajoin yhdessä katsoimme rahatilanteen, osakekurssien tilanteen ja ylipäätään päivitimme, että mihin meillä on varaa ja mikä on seuraavana hankintalistalla.
Jos AP:n tarina olisi totta, hän menisi työvoimatoimistoon nöyränä ja ottaisi vastaan sen, mitä elämä tuo tullessaan. Pakettiautossa voisi edelleen asua, kunnes pääsee jaloilleen. Jos on mielenterveysongelmia esim. masennusta, niin sekin kannattaisi hoitaa kuntoon. Kun itsensä saisi kuosiin tavalla tai toisella, niin voisi esim. kirjoittaa elämäntarinansa kirjaksi tai käynnistää yritystoimintaa uudelleen. Tuollaisella elämänkokemuksella pärjäisi varmasti esim. työssä, jossa ylivelkaantuneiden asioita yrittäisi saada järjestykseen.
"Luulen, että AP:n tarina on sepitettä, sillä kuka tahansa sijoittamiseen vähääkään perehtynyt tietää, että riskien hajauttaminen on sijoittamisessa sääntö numero 1. Sääntö nro 2 on se, että osakkeisiin sijoitetaan vain ylimääräistä rahaa, joka on vara menettää."
No niinhän se teoriassa ja sijoituskirjoissa menee, mutta ihminen ei usein noudata ihanteellisia sapluunoita. Pelihimo sekä ahneuden ja pelon kierre iskee, ja rahat vilisevät markkinoille kuin mummoilla City-marketin hedelmäpeliin.