Porsaat poistettiin koulukirjoista

Uusi aapinen tuhansille koululaisille

Näinä päivinä monessa lapsiperheessä ihastellaan uusia koulukirjoja, mutta ekaluokkalaisten tärkein kirja on kautta aikojen ollut aapinen.

Aapiskirjan luoja saattaa löytyä yllättävän läheltä – siitä pitää huolen tietokirjailija Sinikka Raikunen. Hänen käsistään on lennähtänyt maailmalle kolme erilaista aapista luku- ja tehtäväkirjoineen. Teosten painosmäärät nousevat kymmeniin tuhansiin.

Aapiset ovat vuosikymmenten varrella muuttuneet sisällöltään hyvinkin paljon. Valovuosien päässä on sekin aapiskirja, jonka Raikunen itse sai tyttönä ollessaan eteensä. Sen aapisen ensimmäisillä sivuilla vaanivat ******** ja kasvojaan pesevä *******.

– Nyt sellaiset ilmaisut eivät todellakaan menisi kustantajan seulasta läpi. Nykyisin aapisentekijän pitää tuntea lukijansa, eikä ketään lasta saa loukata, muistuttaa Raikunen.

– Siksi esimerkiksi ******** ei aapisiin voi laittaa, koska se saattaa loukata joitakin pieniä aapisen lukijoita. Uskontoon liittyvissä asioissa kannattaa pitää kieli keskellä suuta.



Koko uutinen sensuroimattomana:

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/122030-uusi-aapinen

tuhansille-koululaisille#comments

Tarkkana pitää olla, ettei loukkaa rauhan uskonnon edustajia. Meidän pitää pysyä kyy***** ja kumartaa rauhan uskonnon edustajia kohtaan. Tuon viimeisen tähtirivistön kohdalla on loukkaava, sensuroitu sana, jolla on haukuttu itäisen ystäväkansamme ihmisiä.
21173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Suomi ryömii ja anelee. Suomettuneita ollaan ihan samalla tavalla kuin NL:n suhteen aikoinaan, silloinkin oli tabuasioita. Nyt ryömitään mamujen edessä ja hyssytellään. Suomen pitää aina olla rähmällään.

Äänestä
  • Sampo-lappalainenkin joutui poistumaan

    Äänestä

Lähi-Itä on kohta täällä!
Nuo molemmat uskonnot ovat niiden iesten rakentamia,
ja he tappelevat siellä niillä nurkilla aina keskenään.

Nyt he tulevat tänne!

Äänestä
  • Tuleehan ne, kun Israel ja USA ajaa ne tänne pakolaisiksi omista maistaan!

    Äänestä

  • Ple! kirjoitti:

    Tuleehan ne, kun Israel ja USA ajaa ne tänne pakolaisiksi omista maistaan!

    Onneksi me vastaanotamme, kyseenalaistamatta...

    Äänestä

Porsaiden tilalle tulee lampaita ja kameleita.

Äänestä
  • porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, sama se jussuffuksikin

    Äänestä

Johan menee, ei porsaita, mutta entä ryhmäpikarakkautta tai kivitystä.

Äänestä

raiskaukset ja ennen kaikkea brutaalit sellaiset, kyömyjen työnäytteet on on aapiseen saatava varoitukseksi jonkin ihmis rodun eläimellisydestä,

Äänestä

Näiden muutamien vaatijoiden täytyy kotonaan naura räkättää ""Ei voi olla totta. He suostuivat siihen".
Sitten hirveä naurunremakka päälle.

Äänestä

Nämä muslimien hömpötyksille suostuville viranhaltijoille pitäisi antaa potku perseelle. Se on heidän tehtävänsä sopeutua eikä meidän. Jos possut kirjassa, sianliha ruokana tai päiväunet vääräuskoisten kanssa samassa huoneessa jotain muslimipentua haittaa niin mitä sitten. Se on puhtaasti heidän ongelmansa, eikä siitä pidä välittää millään lailla. Korkeintaa röhönaurulla ja viitata kintaalla näille vaatimuksille.

Äänestä

No eikös se ole sitten totta ?

Paikkansa se minusta ihan pitää...

Äänestä

Kouluissa luetaan kohta koraania ja kyykitään matolla.

Äänestä

Kyllä tälle pelleilylle pitäisi loppu saada.

Äänestä

Minusta elintasopakolaisilla pitäisi opettaa sian syöminen.

Äänestä
  • Eräs iranilainen sanoi syövänsä nykyään myös sikaa ja että se on hyvää.
    Ehkä meillä on vielä toivoa.

    Äänestä

Lammas maistuu pa5kalle, sekin pitää poistaa.

Äänestä

Metrossa erä kaveri sanoi, että yökylässä olevat ählämit saa aina possua heillä Ne kuulema nautii siitä.

Äänestä

Onnetonta. Samalla pitää poistaa mm. joulu.

Äänestä

"" Eräs iranilainen sanoi syövänsä nykyään myös sikaa ja että se on hyvää.
Ehkä meillä on vielä toivoa.""

Hel-vetin lieskat tulee polttamaan tuonkin syntisen musulin per-seet vielä.

Ei ne koskaan muutu. Kun Muhamedkaan ei kuulema syöny sikaa. Sen sijaan sen oppina oli piilotelkai paaston aikana syömisiääm Allahilta. Syömällä pimeässä illalla, niin Allah ei tiedä asiasta tuon taivaallistakaan.

Ihan samanlaisia valehtelevia pas-koja nuo musit ovat kuin olivat jo 650 vuotta sitten.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


koska islam. kirjoitti:

Uusi aapinen tuhansille koululaisille

Näinä päivinä monessa lapsiperheessä ihastellaan uusia koulukirjoja, mutta ekaluokkalaisten tärkein kirja on kautta aikojen ollut aapinen.

Aapiskirjan luoja saattaa löytyä yllättävän läheltä – siitä pitää huolen tietokirjailija Sinikka Raikunen. Hänen käsistään on lennähtänyt maailmalle kolme erilaista aapista luku- ja tehtäväkirjoineen. Teosten painosmäärät nousevat kymmeniin tuhansiin.

Aapiset ovat vuosikymmenten varrella muuttuneet sisällöltään hyvinkin paljon. Valovuosien päässä on sekin aapiskirja, jonka Raikunen itse sai tyttönä ollessaan eteensä. Sen aapisen ensimmäisillä sivuilla vaanivat ******** ja kasvojaan pesevä *******.

– Nyt sellaiset ilmaisut eivät todellakaan menisi kustantajan seulasta läpi. Nykyisin aapisentekijän pitää tuntea lukijansa, eikä ketään lasta saa loukata, muistuttaa Raikunen.

– Siksi esimerkiksi ******** ei aapisiin voi laittaa, koska se saattaa loukata joitakin pieniä aapisen lukijoita. Uskontoon liittyvissä asioissa kannattaa pitää kieli keskellä suuta.



Koko uutinen sensuroimattomana:

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/122030-uusi-aapinen

tuhansille-koululaisille#comments

Tarkkana pitää olla, ettei loukkaa rauhan uskonnon edustajia. Meidän pitää pysyä kyy***** ja kumartaa rauhan uskonnon edustajia kohtaan. Tuon viimeisen tähtirivistön kohdalla on loukkaava, sensuroitu sana, jolla on haukuttu itäisen ystäväkansamme ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu