Nämä rakenneuudistukset sopivat

"Palkkoihin enintään puolen prosentin korotus: varovainen kyllä. Opintotuen leikkaus: selkeä ei. Näin vastasivat suomalaiset, kun Yle kysyi, mitkä julkisuudessa olleet rakenneuudistusehdotukset suomalaiset olisivat valmiita hyväksymään".

http://yle.fi/uutiset/kysely_nama_rakenneuudistukset_sopivat_suomalaisille/6782433

Näin tutkimus tehtiin: 15-vuotiailtakin kysyttiin tuista ja eläkkeistä
Teinitkin pääsivät kertomaan kantansa rakenteellisiin uudistuksiin kansantalouden kohentamiseksi. Kaikkiaan haastateltuja oli 1 004.

http://yle.fi/uutiset/nain_tutkimus_tehtiin_15-vuotiailtakin_kysyttiin_tuista_ja_elakkeista/6780515

Taloustutkimus haastatteli 12.–15. elokuuta puhelimitse 1 004:ää 15 vuotta täyttänyttä selvittääkseen, mitä kansa olisi valmis uhraamaan taloutta ja kilpailukykyä parantaakseen. Ahvenanmaalaisia ei kyselyllä häiritty.

Haastateltavat valittiin ositetulla satunnaisotannalla väestörekisterikeskuksen rekisteristä.

Tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen kertoo, että 15-vuotiaat lasketaan sikäli aikuisväestöön, että heiltä saa mielipiteitä kysyä ilman huoltajan lupaa, koska elävät vanhempien varoilla.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joo ne sopii näköjään kakaroille, jotka eivät ole vastuussa elämiskustannuksistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomalaisille.. kirjoitti:

"Palkkoihin enintään puolen prosentin korotus: varovainen kyllä. Opintotuen leikkaus: selkeä ei. Näin vastasivat suomalaiset, kun Yle kysyi, mitkä julkisuudessa olleet rakenneuudistusehdotukset suomalaiset olisivat valmiita hyväksymään".

http://yle.fi/uutiset/kysely_nama_rakenneuudistukset_sopivat_suomalaisille/6782433

Näin tutkimus tehtiin: 15-vuotiailtakin kysyttiin tuista ja eläkkeistä
Teinitkin pääsivät kertomaan kantansa rakenteellisiin uudistuksiin kansantalouden kohentamiseksi. Kaikkiaan haastateltuja oli 1 004.

http://yle.fi/uutiset/nain_tutkimus_tehtiin_15-vuotiailtakin_kysyttiin_tuista_ja_elakkeista/6780515

Taloustutkimus haastatteli 12.–15. elokuuta puhelimitse 1 004:ää 15 vuotta täyttänyttä selvittääkseen, mitä kansa olisi valmis uhraamaan taloutta ja kilpailukykyä parantaakseen. Ahvenanmaalaisia ei kyselyllä häiritty.

Haastateltavat valittiin ositetulla satunnaisotannalla väestörekisterikeskuksen rekisteristä.

Tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen kertoo, että 15-vuotiaat lasketaan sikäli aikuisväestöön, että heiltä saa mielipiteitä kysyä ilman huoltajan lupaa, koska elävät vanhempien varoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu