Raamattu sen sanoo.

jyr

Mitä tein väärin?
Olin ihan perusevokki ja ateistipuolella kaiken lisäksi. Isävainaa oli yliopistomiehiä ja opetti meidät lapset epäilemään kaikkea. Siis kohtuudella.

Sitten sain kipinän, siis joku mutaatio varmaaankin iski yllättäen ja päätin ottaa evoluution perusteista selvän.
Aloitin alusta eli abiogeneesistä ja aika pianhan se selvisi että spontaanisynty on tässä maailmankaikkeudessa mahdottomuus.
--Ja oli pieni pettymys huomata ettei fossiilisto tukenut evoluutiota vaan sitä että eliöt ilmaantuivat tänne täysin valmiina. Tämä ei ole muuttunut kymmnissä vuosissakaan.

---Selvitettyäni evolutioteorian kevyeksi tavaraksi vilkaisin Raamattua.
Ja kas kummaa, se vaikutti loppujen lopuksi ihan fiksulta ja ajanmukaiselta historiankirjalta. ´Hämmästykseni oli suuri kun jopa vedenpaisumuksesta löytyi niin vahvat historialliset todisteet kaikkialta maailmasta. Googlaa flood legends jos et muuten usko.

Ja niin siinä kävi että lopulta Raamattu kesti tieteen eri alojen kokeen mainiosti.

Aloin pitää sitä totena koska mikään ei todellisudessa puhunut sitä vastaan ateistien vailla todisteita olevaa inttämistä lukuunottamatta.

Ja tässä nyt ollaan. Tiedän varmasti että Raamattu on ja evoluutio keksitty juttu.
Huomatkaa että en usko mitään vaan tiedän asian´oikean laidan.

Olen siis vahvoilla evouskovaisiin verrattuna, vai mitä?

44

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >Hämmästykseni oli suuri kun jopa vedenpaisumuksesta löytyi niin vahvat historialliset todisteet kaikkialta maailmasta.

      Voin hyvin kuvitella. Minäkin olisin hämmästynyt, jos siitä löytyisi edes jotain todisteita.

      • Hohhoijaa1500

        Jatka siis vain kuvittelujasi, Repe Ruutikallo. "Näkemällä nähkää älkääkä ymmärtäkö."

    • >Olen siis vahvoilla evouskovaisiin verrattuna, vai mitä?

      Tuskin edes heihin verrattuna, sillä monista pyynnöistäni huolimatta et koskaan suostu esittämään mitään linkkejä tai muuta näyttöä jorinoittesi tueksi, vaikka luppoajasta ei tunnu puutetta olevan.

      Muista, että meidän pitää pysyä vain siinä mitä todella tiedetään ja jättää kaikki kuvitelmat sikseen.

      >Tiedän varmasti että Raamattu on ja evoluutio keksitty juttu.

      Mukavaa, että nyt myönnät raamatunkin keksityksi jutuksi. Siitä se todellisuuteen paluu ehkä lähtee.

      • Aamen

        Se ilmaisee yhtymistä esitettyyn asiaan ja uskoa siihen että puheenvuoro oli Jumalan innoittama.

    • jyr

      Evankelaisuuden lapsen **** uskontoon verrattuna vaikka Lestadiolaisuus on vahvoilla!

    • O'ou

      "vahvat historialliset todisteet kaikkialta maailmasta. Googlaa flood legends"

      No nyt se selvisi! Ei ihme, että kreationisti uskoo silmät soikeina niin hulluihin juttuihin. Puhuviin aaseihin, puhuviin käärmeisiin, palaviin ja puhuviin pensaisiin, ukkoon joka selvisi kalan vatsassa ja niin edelleen.

      Kreationistille legenda on yhtä kuin vahva historiallinen todiste!

      • Ja kreationistisessa maailmassa yksi pääsky tekee kesän. Heillä näyttääkin olevan ainainen kesä.

      • Sepä Se

        "Kreationistille legenda on yhtä kuin vahva historiallinen todiste!"

        Ei ole legenda. Raamattu on 100% totta.

      • Sepä Se
        naapurin.kissa kirjoitti:

        Ja kreationistisessa maailmassa yksi pääsky tekee kesän. Heillä näyttääkin olevan ainainen kesä.

        Yksi pääsky? Buahhahhaa. Et selvästikään ole tutkinut historiaa tai fossiilimuodostumia. Ainoastaan kaltaisesi tietämätön ihminen voisi muodostaa moisen lausekkeen..

      • Sepä Se kirjoitti:

        Yksi pääsky? Buahhahhaa. Et selvästikään ole tutkinut historiaa tai fossiilimuodostumia. Ainoastaan kaltaisesi tietämätön ihminen voisi muodostaa moisen lausekkeen..

        > Ainoastaan kaltaisesi tietämätön ihminen voisi muodostaa moisen lausekkeen.. <

        Tietämätön-sanan annan anteeksi koska et selvästikään ymmärrä mistä puhut, mutta tuo ihminen-sana on törkeä loukkaus. Jos et kohta paikalla pyydä anteeksi niin Hiski ja minä tulemme puremaan ja kynsimään ja mene tiedä vaikka nostaisimme kunnianloukkaussyytteen.

      • Huumoria tosikoille.

        Hyvä! Hauska!

    • +++++++++++++

      "Aloitin alusta eli abiogeneesistä ja aika pianhan se selvisi että spontaanisynty on tässä maailmankaikkeudessa mahdottomuus. "

      Tiedän, että se on pelottavaa, kun tietää, että todellisuus voi maailmankuvan kaataa ja siksi pitää välttää sitä mitä oikeasti tiede sanoo ja pitää turvautua todellisuudenkieltäjien teksteihin.

      "Ja oli pieni pettymys huomata ettei fossiilisto tukenut evoluutiota vaan sitä että eliöt ilmaantuivat tänne täysin valmiina. Tämä ei ole muuttunut kymmnissä vuosissakaan."

      Luuletko, että on ollut olemassa joskus jokin olento jolla on vain puolet aivosta tai puolet maksasta vai mitä ihmettä olet luullut evoluution tarkoittavan?

      Tietysti kaikki eliöt ovat "valmiita", eihän ne muuten eläisi.

      "Selvitettyäni evolutioteorian kevyeksi tavaraksi vilkaisin Raamattua.
      Ja kas kummaa, se vaikutti loppujen lopuksi ihan fiksulta ja ajanmukaiselta historiankirjalta."

      Niin, joo kuten koko maailmaa peittänyt tulva, josta ei ole jäänyt oikeasti mitään merkkejä on "historiaa".

    • jyr

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Vedenpaisumus

      Eikös olekin mielenkiintoista että yleinen historiankirjoitus tunnustaa vedenpaisumuksen, mutta evokkien on jälleen kerran pakko panna laput silmille ja kädet korville ja ei kun suuri Eiooooo- huuto päälle.

      Evolutionistit ovat tietenkin varsin taipuvaisia uskomaan suuriin sattumiin, mutta yksikään normihistorioitsija ei kuitenkaan kiellä näiden Wikinkin maiitsemien satojen vedenpaisumuskertomusten olemassaoloa.

      Ja eikös olekin hauska sattuma sekin että useimmat näistä vedenpaisumuslegendoista sisältävät myös kertomuksen luomisesta ja paratiisista. Tuorein esimerkki tästä löytyy parhaillaan yle areenan dokumentista amazonin jokin aika sitten löydetystä viidakkokansasta. Siinä vanha mies pajattaa oman kansansa paratiisilegendaa. Sattumalta en ollut yhtään hämästynyt. Evokit olivat.

      Sitäpaitsi on melkoisen typerää odottaa näkevänsä 4000 v. jälkeen jotain merkkejä siitä että joskus vesi olisi peittänyt jonkun alueen joitakin kuukausia.
      Toki merkkejä vedenpaisumuksesta on jossain, mutta ei joka paikassa.

      • tieteenharrastaja

        Sivullisten huomioon mainio kierrelogiikan näyte:

        "Eikös olekin mielenkiintoista että yleinen historiankirjoitus tunnustaa vedenpaisumuksen.."

        Multinilkin "todiste" on Wikipedian sivu vedenpaisumuslegendoista, joiden olemassaolon siis "historiankirjoitus tunnustaa". Tietenkin siis legendoina eikä todenperäisen tapahtuman kuvauksina kuten sama sivu selvästi toteaa.

        Alkavat jutut olla jo niin paksuja, että kohta on riemuloman ja nikinvaihdon aika.

      • jyr

    • jyr

      Kun kerran historiankirjoitus tunnustaa vedenpaisumuksen, niin eiköhän panna tälle vedenpaisumukeskustelulle järkevästi loppupiste ja myönnetään kaikki yhdessä se mikä on aivan ilmeistä, eli että vedenpaisumus on ollut todellisuutta.

      ---Evokeilta tämä vaatii tietenkin joukkopsykoosista luopumista.
      Katsotaanpa että kykneekö yksikään heistä siihen.
      --Olisihan tämän selvän historiallisen faktan tunnustaminen ensi askel myös aivopesulasta vapautumiseen.

      --http://fi.wikipedia.org/wiki/Vedenpaisumus

      Ajatttelehan, siis Wiki joka kannattaa evoluutiota, ei kiistä noiden maailmanlaajuisten vedenpaisumuskertomusten todellisuutta. Niiistä on hiukan liia vahvat historialliset näytöt. Niin vastaansanomattomat että jokainen normaalijärkinen hyväksyy ne todellisiksi. Joten miksi evokit yhä kieltäytyvät uskomasta niitä tosiksi? Olisiko teidän saamanne aivopesu niin syvää ettei mielen lukkoja saa auki millään järkeen vetoavalla keinolla?

      • Ngccggbxbg

        Historiankirjoitus tunnustaa sen, että muinaisilla ihmisillä oli tapana kirjoitella tulvamyyttejä. Ei sitä, että Zeus lopetti pronssiajan jättitulvalla oikeasti.

        Pitäisi olla aivan ilmiselvää, että Raamatun luomiskertomus on vain kopio näistä ajan tyypillisitä myyteistä. Siinä ei ole mitään erikoislaatuista. Paitsi se että se on valitettavasti kristinuskon mukana kulkeutunut nykyaikaan ja jotkut onnettomat pitävät sitä totena.

      • tieteenharrastaja
        Ngccggbxbg kirjoitti:

        On toinenkin ilmiselvä asia:

        "Pitäisi olla aivan ilmiselvää, että Raamatun luomiskertomus on vain kopio näistä ajan tyypillisitä myyteistä."

        Osa näistä "myyteistä" on myös muunneltuja kopioita lähetyssaarnaajien esittämistä Raamatun vedenpaisumuskertomuksista.

      • Pajatusta tulee kuin turkin hihasta, mutta missä on alkeellisinkaan järki ja ymmärrys?

        Alan yhä vahvemmin epäillä kohdallasi mielen sairautta. Pelkkä trollikaan tuskin olet, kun et kannata helvettioppia.

        Ilmeisesti et vieläkään ole päässyt pois sairaalasta – sattuuko se olemaan mielisairaala?

      • Gcggvguuvg
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        On toinenkin ilmiselvä asia:

        "Pitäisi olla aivan ilmiselvää, että Raamatun luomiskertomus on vain kopio näistä ajan tyypillisitä myyteistä."

        Osa näistä "myyteistä" on myös muunneltuja kopioita lähetyssaarnaajien esittämistä Raamatun vedenpaisumuskertomuksista.

        Niin jos puhutaan paljon nuoremmista myyteistä.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Pajatusta tulee kuin turkin hihasta, mutta missä on alkeellisinkaan järki ja ymmärrys?

        Alan yhä vahvemmin epäillä kohdallasi mielen sairautta. Pelkkä trollikaan tuskin olet, kun et kannata helvettioppia.

        Ilmeisesti et vieläkään ole päässyt pois sairaalasta – sattuuko se olemaan mielisairaala?

        Minä veikkaan vanhainkotia ja dementiaosastoa siellä. Jossain pohojanmaalla. Välillä hoitsut kerää läppärit veks, kun tämän meidän mytomaanimultinikkimme meno menee liian villiksi.

      • jyr
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Pajatusta tulee kuin turkin hihasta, mutta missä on alkeellisinkaan järki ja ymmärrys?

        Alan yhä vahvemmin epäillä kohdallasi mielen sairautta. Pelkkä trollikaan tuskin olet, kun et kannata helvettioppia.

        Ilmeisesti et vieläkään ole päässyt pois sairaalasta – sattuuko se olemaan mielisairaala?

        Juuri noin toimii pakkotilanteessa kunnon Repe perus- evokki. Eli laput silmille ja kädet korville ja herjatuubi päälle.

        No, itseännehän te tässä vain petätte, ette meitä muita.
        Ja saatte myös kärsiä älyn väärinkäytöstä, tai paremminkin sen käyttämättäjättämisestä.

        Ensinäkin te näytätte täysin onttopäisiltä narreilta jo tässä elämässä ja tuleva jää kokonaan näkemättä, koska siellä ei valehtelijoita suvaita.
        Haluatko linkin tästä faktasta?

      • jyr kirjoitti:

        No niin, mytomaanimultinikkimme alkaa lämmetä. Seuraavaksi ilmaantuu tekstejä, jossa vastapuolelle sanotaan "Tyhmä!". Samoin alkaa omien tekstien kehuminen muiden nikkien takaa.

        Ja sitten kohta mytomaanimultinikkimme ilmoittaa, että loma odottaa ja poistuu näiltä palstoilta iäksi.

        Ja sitten vaihtuu nikki.

      • vermiitti
        jyr kirjoitti:

        Juuri noin toimii pakkotilanteessa kunnon Repe perus- evokki. Eli laput silmille ja kädet korville ja herjatuubi päälle.

        No, itseännehän te tässä vain petätte, ette meitä muita.
        Ja saatte myös kärsiä älyn väärinkäytöstä, tai paremminkin sen käyttämättäjättämisestä.

        Ensinäkin te näytätte täysin onttopäisiltä narreilta jo tässä elämässä ja tuleva jää kokonaan näkemättä, koska siellä ei valehtelijoita suvaita.
        Haluatko linkin tästä faktasta?

        Arvoisa"jyr" päätellen aikaisemmasta modus operandistasi laitat linkin raamatun kohtaan?

      • innokas ihaiIija

        >> Kun kerran historiankirjoitus tunnustaa vedenpaisumuksen, niin eiköhän panna tälle vedenpaisumukeskustelulle järkevästi loppupiste ja myönnetään kaikki yhdessä se mikä on aivan ilmeistä, eli että vedenpaisumus on ollut todellisuutta. - - Joten miksi evokit yhä kieltäytyvät uskomasta niitä tosiksi? Olisiko teidän saamanne aivopesu niin syvää ettei mielen lukkoja saa auki millään järkeen vetoavalla keinolla?

      • jyr kirjoitti:

        Juuri noin toimii pakkotilanteessa kunnon Repe perus- evokki. Eli laput silmille ja kädet korville ja herjatuubi päälle.

        No, itseännehän te tässä vain petätte, ette meitä muita.
        Ja saatte myös kärsiä älyn väärinkäytöstä, tai paremminkin sen käyttämättäjättämisestä.

        Ensinäkin te näytätte täysin onttopäisiltä narreilta jo tässä elämässä ja tuleva jää kokonaan näkemättä, koska siellä ei valehtelijoita suvaita.
        Haluatko linkin tästä faktasta?

        >Juuri noin toimii pakkotilanteessa kunnon Repe perus- evokki. Eli laput silmille ja kädet korville ja herjatuubi päälle.

        No no, veljeni levossa. Muista (tai no, ethän sinä sitä millään muista) että olen koulussa kymmenen vuoden ajan nauttinut tunnustuksellista uskonnonopetusta kaikkine paisumuksineen, ja sain kokeista yleensä erinomaiset numerot.

        Opettajilla oli kyllä laput pahastikin silmillä, se on myönnettävä.

        >Ensinäkin te näytätte täysin onttopäisiltä narreilta jo tässä elämässä

        Sinun silmissäsi narrilta näyttäminen on lähinnä ansio ja kunnia.

        >Haluatko linkin tästä faktasta?

        Toki – heti kun olet antanut pyytämäni linkit aiempien poskettomien väitteidesi tueksi.

      • syvältä-uskova
        jyr kirjoitti:

        Juuri noin toimii pakkotilanteessa kunnon Repe perus- evokki. Eli laput silmille ja kädet korville ja herjatuubi päälle.

        No, itseännehän te tässä vain petätte, ette meitä muita.
        Ja saatte myös kärsiä älyn väärinkäytöstä, tai paremminkin sen käyttämättäjättämisestä.

        Ensinäkin te näytätte täysin onttopäisiltä narreilta jo tässä elämässä ja tuleva jää kokonaan näkemättä, koska siellä ei valehtelijoita suvaita.
        Haluatko linkin tästä faktasta?

        Olet kertonut lepäileväsi jossain laitoksessa --- kai muilla on sun tekstien perusteella vapaa oikeus päätellä että mikä se laitos todnäk on?

      • tieteenharrastaja
        Gcggvguuvg kirjoitti:

        Niin jos puhutaan paljon nuoremmista myyteistä.

        Aika vähän taitaa olla myyttejä, joista löytyy vaikkapa tuhat vuotta vanhempia kirjauksia. Silloin olivat lähetyssaarnaajat jo käyneet ainakin Itä-Suomessa asti.

      • Tuhvib
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Aika vähän taitaa olla myyttejä, joista löytyy vaikkapa tuhat vuotta vanhempia kirjauksia. Silloin olivat lähetyssaarnaajat jo käyneet ainakin Itä-Suomessa asti.

        Ihan tarpeeksi niitä on.

        En kyllä ymmärrä, mitä pointtia olet tekemässä.

      • Tuhvib kirjoitti:

        Ihan tarpeeksi niitä on.

        En kyllä ymmärrä, mitä pointtia olet tekemässä.

        Tarpeeksi mihin tarkoitukseen?

      • Vivhvuyvyuy
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Tarpeeksi mihin tarkoitukseen?

        Huomataksemme, että vanha testamentti on vain yksi hassu myytti muiden ihmisten keksimien myyttien joukossa, joka on vain sattumalta päätynyt etuoikeutettuun asemaan.

      • Hfthtcugj
        Vivhvuyvyuy kirjoitti:

        Huomataksemme, että vanha testamentti on vain yksi hassu myytti muiden ihmisten keksimien myyttien joukossa, joka on vain sattumalta päätynyt etuoikeutettuun asemaan.

        Tai piti sanoman, kokoelma myyttejä.

    • kretarded

      >>Mitä tein väärin?

      • Olipa Perhanan nasakasti kiteytettyä vaktaa!

      • Turhaa työtä teette
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Olipa Perhanan nasakasti kiteytettyä vaktaa!

        On teillä poijaat kova työ tehdä Jumala olemattomaksi.

      • Turhaa työtä teette kirjoitti:

        On teillä poijaat kova työ tehdä Jumala olemattomaksi.

        Jos neiti olisi samassa mielessä lukutaitoinen kuin normaalit ihmiset, hän olisi huomannut että noin 20 kertaa olen palstalla todennut siihen tapaan että Jumalan olemassaolo sopisi minulle mitä mainioimmin.

        Mikäli tässä on jotain mitä kreationistin on vaikea ymmärtää, autan mielelläni ymmärtämisessä.

    • jyr

      Raamattu puhui minlle, cuttu.... oon sekaisin ja kuulen ääniä!!!!

      • Voi sinua!

        Miksi taas käytät toisen nimimerkkiä? Eikö sinulla poloisella ole omaa?

      • Huomattu on
        Voi sinua! kirjoitti:

        Miksi taas käytät toisen nimimerkkiä? Eikö sinulla poloisella ole omaa?

        Niin se tekee jatkuvasti. Tyhmää ja läpinäkyvää.

      • Niinsemenee
        Huomattu on kirjoitti:

        Niin se tekee jatkuvasti. Tyhmää ja läpinäkyvää.

        Aivan. Varastaa ensin toisen nicin, kirjoittaa sitten jotain typerää mustamaalaten nimimerkin alkuperäisen käyttäjän. Tosi moraalitonta! Ateismi ilmeisesti sallii ihmisen tehdä väärin. Niin ainakin kyseinen henkilö tekee.

    • Aamenaamenaamen!!!

      Aamen!

    • kalasoijoonan

      Joo se joonan eläminen kalan vatsassa vaikuttaa fiksulta ja ajanmukaiselta. Saduista ei tule totta vaikka miten lujasti uskoo :)

      • Jumalaanuskovainen

        Jos Jumala ei ole Jumala, vaan vain jumala, niin silloin kaikki ihmeet ovat mahdottomuuksia.

    • Jeesusarmahtaa

      Kerrotaanko haudassa sinun armostasi, manalassa sinun uskollisuudestasi?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      59
      1105
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      861
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      315
      627
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      604
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      598
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      65
      514
    Aihe