KYLLÄ, ESIM SODASSA KIRKON PASTORIT SIUNASI KAATUNEITA HELLUNTAILAISIA.
0Äänestä
kirkkomaa
voi, helluntalaiset on toimitettu kirkon siunattuun maahan, no helareilla ei edes ole siunattua helluntaseurakuntamaata
0Äänestä
HEEL- MAA
jännää että kirkonmaa on siunattu, mutta helluntaiseurakunnan takapiha ei ole. johtuukohan se sana lyhenteestä HELL
0Äänestä
11*11*11*
Eikö teillä luurangot kääntyile kun joutuvat makaamaan samassa maassa lapsikastettujen kanssa? Esim. ortodokseilla ja juutalaisilla, jopa muslimeilla on omat hautuumaansa. Tietenkin sellaisen hankkiminen MAKSAA, joten mikäs siellä on muiden maksamassa maassa loikoilla ja ylösnousemusta odotella.
0Äänestä
siusiunausta
" voi, helluntalaiset on toimitettu kirkon siunattuun maahan, no helareilla ei edes ole siunattua helluntaseurakuntamaata "
- ei se maa miksikään muutu, vaikka istä siunaillaankin. Se on maata vaan.
Ei ihminen ole enää kuolleessa ruumiissa, se ruumis on vaan jäännös ja maatuu, iankaikkisuushenki on mennyt Jumlan tykö.
Silloin on aivan sama, onko joku pappi tms siunnnut maata, vai ei.
0Äänestä
NÄIN ON!!
siusiunausta kirjoitti:

mUTTA LUTERILAINEN PAPPI TARVITAAN KUITENKIN SIUNAAMAAN HELLARIT HAUTAJAISISSA...:)))
0Äänestä
vaan näinse on.
NÄIN ON!! kirjoitti:
mUTTA LUTERILAINEN PAPPI TARVITAAN KUITENKIN SIUNAAMAAN HELLARIT HAUTAJAISISSA...:)))
Miksi tarvitaan? Eihän Luterilaista pappia tarvita haudalle ollenkaan, sillä ei hän ole välimies mihinkään suuntaan. Eikä edes tarvita Luterilaista hautausmaatakaan. Kun tuhkataan, tuhkalle ei tarvitse etsiä ko. maita ollenkaan, eikä katoavainen "maa" peri iankaikkisuutta, vaan Jumala antaa ylösnousemusruumiin Herran omille ja kukin nousee "haudastaan", vaikka olisi uskossa haihtunut atomipommin Hirosiman aikana atomeiksi.
Eli NÄIN ON!!... ei se nyt ihan niin ole, mitä väität.
0Äänestä
hellari...
Sana helluntailainen on maallisten ihmisten keksimä sana, jolla he alkoivat nimittää helluntaiherätyksen piirissä uskoontulleita. Samoin on saanut nimensä baptistit (kastajat). Varsinaiseen aloitukseen. Minusta on erittäin hienoa että evankelioimisnäkyä kantavat kristitytyt kokoontuvat rukoilemaan, vaihtamaan ajatuksiaan ja siunaamaan toisaan yli seurakunta- ja kirkkokuntarajojen. Olisin voinut olla itsekkin yksi noista kokoontuneisia. Kaksi vuotta sitten paikkakuntamme kirkkoherra siunasi kirkosta eroneen hellariveljen haudanlepoon. Voihan toinen uskova siunata: samaan taivaaseen olemme matkalla.
0Äänestä
213*567*
Kysymys on eri kirkoista ja yhteisöistä. Miksi luterilaisen papin tulisisi nimenomaan hautajaistilaisuudessa siunata toisenuskoinen? Se ei ole oikein vainajaa kohtaan, jolla on oikeus helluntailaiseen siunaukseen, eikä luterilaista pappia ja kirkkoa kohtaan, jolta vaaditaan siunaus sellaiseen, jota se / he ei itse tunnusta.
Luterilaista kirkkoa kyllä helluntailaisten taholta paljonkin pilkataan, ei makseta veroja, mutta kuoleman hetkellä aletaan sitten vaatimaan palveluksia.
Jokainen hoitakoon omansa, omalla tavallaan hautaan. Tämä tilanne on itselläni edessä, mahd. piankin, omien vanhempieni kohdalla. Helluntaisaarnaaja siunatkoon heidät. Kuolkoot ja lähtekööt iäisyyteen siinä uskossa, jota ovat itse halunneet tunnustaa. Papin hankkiminen paikalle olisi loukkaus, lähinnä pappia itseään kohtaan, joita vastaan ovat itse eläessään olleet.
Miksi te nyt yhtäkkiä kyselette pappien perään?
0Äänestä
123*876*
Siis muutoinhan, jokainen uskovainen voi rukouksessa siunata kaikkia ihmisiä, mutta edellinen oli vastaus kysymykseen virallisesta hautaansiunamisesta. Se ei ole mikä tahansa siunaus, vaan virallinen, lakisääteinen toimitus.
0Äänestä
Voi.MitäOlenTehnyt?
123*876* kirjoitti:
Siis muutoinhan, jokainen uskovainen voi rukouksessa siunata kaikkia ihmisiä, mutta edellinen oli vastaus kysymykseen virallisesta hautaansiunamisesta. Se ei ole mikä tahansa siunaus, vaan virallinen, lakisääteinen toimitus.
Jaa, oliko se laissa säädetty, siis se "virallinen siunaus"?
0Äänestä
tindeli*
Voi.MitäOlenTehnyt? kirjoitti:
Jaa, oliko se laissa säädetty, siis se "virallinen siunaus"?
Kyllä. Ihmisellä on oikeus oman uskonsa mukaiseen hautaansiunaamiseen. Helluntailaisuus ja luterilaisuus ovat eri uskonsuuntia, eikä yhteyttä ole.
Ev.lut.kirkko ja helluntailaisuus edustavat aivan eri uskonsuuntia, eikä edes ehtoollisyhteyttä näiden välillä ole. Kyllä helluntaijohtajat tämän tietävät, mutta monet heistä huijaavat kirkon jäseniä muistoaterialleen, joka opillisesti kieltää kristillisten kirkkojen eukaristian ja on olemukseltaan muuta. Kyse on tuolloin sopimuksen vastaisuuksista.
Miksi eri kirkon papin pitäisi tulla hautaansiunaamaan toisenuskoinen ja samalla toimia omaatuntoaankin vastaan? Kyllä nämä ihan lakisääteisiä asioita ovat. Samoin: miksi esim. ortodoksipappi tulisi siunaamaan luterilaista? Mihin te nyt yhtäkkiä haliuatte luterilaisia kutsua? Pelottaako, ettei helluntaiusko viekään taivaaseen ja on sittenkin parempi saada edes hautaansiunaus kristillisen kirkon papilta, vaikka koko uskonelämänsä ajan olisi kirkkoa pilkannut? Päättäkää jo, mitä uskotte.
Mutta kunnioitatteko te Suomen lakia, vai onko teillä joillakin tässäkin oikeus lain yläpuolelle, kun teillä hellarikirkossa on jäseniä jopa aivan viranomaistasolla salailemassa tekojanne? Tiedän tämän aivan varmana tosiasiana. .
0Äänestä
20***20***
tindeli* kirjoitti:

Luin vasta tuon kristityn Eero Junkkaalan hyväsydämisen ja luottavaisen kirjoituksen.
Hänen pitäisi käydä joskus lukaisemassa näitä foorumeita, tai salaa pujahtaa helluntaiseurakunnan takapenkkiin.
Saattaisi poistua kesken herjaamisseremonioiden, ulos takaovesta. Huomaisi luottavaisuutensa tulleen täysin hyväksikäytetyksi.
0Äänestä
vieläkö viikko
20***20*** kirjoitti:
Luin vasta tuon kristityn Eero Junkkaalan hyväsydämisen ja luottavaisen kirjoituksen.
Hänen pitäisi käydä joskus lukaisemassa näitä foorumeita, tai salaa pujahtaa helluntaiseurakunnan takapenkkiin.
Saattaisi poistua kesken herjaamisseremonioiden, ulos takaovesta. Huomaisi luottavaisuutensa tulleen täysin hyväksikäytetyksi.
kauanko vielä kiusaat foorumin ihmisiä noilla päättömillä jutuillasi?
0Äänestä
666-Huijarikirkko
vieläkö viikko kirjoitti:
kauanko vielä kiusaat foorumin ihmisiä noilla päättömillä jutuillasi?
Tämä on vapaa Suomifoorumi, ei sinun yksityisaluettasi, jolta voit käskyttää ulos kirjoittajia, jotka eivät usko samoin kuin sinä ja puljusi.
0Äänestä
tehkää parannus

" Kyllä. Ihmisellä on oikeus oman uskonsa mukaiseen hautaansiunaamiseen. Helluntailaisuus ja luterilaisuus ovat eri uskonsuuntia, eikä yhteyttä ole. "
- puhut höpöjä, uskovien kesken on yhteys riippumatta seurakuntanimikkeestä
" Ev.lut.kirkko ja helluntailaisuus edustavat aivan eri uskonsuuntia, eikä edes ehtoollisyhteyttä näiden välillä ole. Kyllä helluntaijohtajat tämän tietävät, mutta monet heistä huijaavat kirkon jäseniä muistoaterialleen, joka opillisesti kieltää kristillisten kirkkojen eukaristian ja on olemukseltaan muuta. Kyse on tuolloin sopimuksen vastaisuuksista. "
- jälleen höpöjä puhut. Ensinnäkin, ei ole mitään eri suuntia. Kaikki usovat Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikaan.
Raamattu on kaikkien uskovien "sopimuskirja" jälleen höpöjä sinulta.
" Miksi eri kirkon papin pitäisi tulla hautaansiunaamaan toisenuskoinen ja samalla toimia omaatuntoaankin vastaan? "
- höpötyksesi vaan jatkuu, mitä toisenuskoisia, uskovat krisityt uskoo Jumalaan Jeesuksen kautta.
" Kyllä nämä ihan lakisääteisiä asioita ovat. Samoin: miksi esim. ortodoksipappi tulisi siunaamaan luterilaista? Mihin te nyt yhtäkkiä haliuatte luterilaisia kutsua? Pelottaako, ettei helluntaiusko viekään taivaaseen ja on sittenkin parempi saada edes hautaansiunaus kristillisen kirkon papilta, vaikka koko uskonelämänsä ajan olisi kirkkoa pilkannut? Päättäkää jo, mitä uskotte. "
- ootko uuno? Ei hautaansiunaus vie taivaaseen, vaan usko Jeesuksen kautta Jumalaan. Kyllä niin päin on, että evlutin puolelta ne pilkat ja ivaamiset on tuulleet ja lujalla kädellä.
- Mwe uskomme pelastuvamme Jeesuksen ristintyön kautta, ei se sen kummempaa ole, samallatavalla evluterialinenkin pelastuu. Ei lapsikasteen, eikä evlutin siunaamaan maahan hautaamisen kautta.
" Mutta kunnioitatteko te Suomen lakia, vai onko teillä joillakin tässäkin oikeus lain yläpuolelle, kun teillä hellarikirkossa on jäseniä jopa aivan viranomaistasolla salailemassa tekojanne? Tiedän tämän aivan varmana tosiasiana. "
- siinä se pilkaaja taas ilmentyi, puhumalla pahaa ja etupäässä luulojen kirjan luvun 1 mukaan.
Tee parannus.
0Äänestä
kuka Jumalan yli
Kuka sen hautuumaan on pyhittänyt, kun Jumala on maan kironnut ?
Kertokaa niin että ei tarvi apteekkiin mennä tulkkaamaan!
0Äänestä
O.P.
Jos uskova voi siunata pahinta vihamiestään, niin miksi ei helluntailaista?
Vastaukset 21
Vanhimmat
KYLLÄ, ESIM SODASSA KIRKON PASTORIT SIUNASI KAATUNEITA HELLUNTAILAISIA.
voi, helluntalaiset on toimitettu kirkon siunattuun maahan, no helareilla ei edes ole siunattua helluntaseurakuntamaata
jännää että kirkonmaa on siunattu, mutta helluntaiseurakunnan takapiha ei ole. johtuukohan se sana lyhenteestä HELL
Eikö teillä luurangot kääntyile kun joutuvat makaamaan samassa maassa lapsikastettujen kanssa? Esim. ortodokseilla ja juutalaisilla, jopa muslimeilla on omat hautuumaansa. Tietenkin sellaisen hankkiminen MAKSAA, joten mikäs siellä on muiden maksamassa maassa loikoilla ja ylösnousemusta odotella.
" voi, helluntalaiset on toimitettu kirkon siunattuun maahan, no helareilla ei edes ole siunattua helluntaseurakuntamaata "
- ei se maa miksikään muutu, vaikka istä siunaillaankin. Se on maata vaan.
Ei ihminen ole enää kuolleessa ruumiissa, se ruumis on vaan jäännös ja maatuu, iankaikkisuushenki on mennyt Jumlan tykö.
Silloin on aivan sama, onko joku pappi tms siunnnut maata, vai ei.
mUTTA LUTERILAINEN PAPPI TARVITAAN KUITENKIN SIUNAAMAAN HELLARIT HAUTAJAISISSA...:)))
Miksi tarvitaan? Eihän Luterilaista pappia tarvita haudalle ollenkaan, sillä ei hän ole välimies mihinkään suuntaan. Eikä edes tarvita Luterilaista hautausmaatakaan.
Kun tuhkataan, tuhkalle ei tarvitse etsiä ko. maita ollenkaan, eikä katoavainen "maa" peri iankaikkisuutta, vaan Jumala antaa ylösnousemusruumiin Herran omille ja kukin nousee "haudastaan", vaikka olisi uskossa haihtunut atomipommin Hirosiman aikana atomeiksi.
Eli NÄIN ON!!... ei se nyt ihan niin ole, mitä väität.
Sana helluntailainen on maallisten ihmisten keksimä sana, jolla he alkoivat nimittää helluntaiherätyksen piirissä uskoontulleita. Samoin on saanut nimensä baptistit (kastajat).
Varsinaiseen aloitukseen. Minusta on erittäin hienoa että evankelioimisnäkyä kantavat kristitytyt kokoontuvat rukoilemaan, vaihtamaan ajatuksiaan ja siunaamaan toisaan yli seurakunta- ja kirkkokuntarajojen. Olisin voinut olla itsekkin yksi noista kokoontuneisia.
Kaksi vuotta sitten paikkakuntamme kirkkoherra siunasi kirkosta eroneen hellariveljen haudanlepoon. Voihan toinen uskova siunata: samaan taivaaseen olemme matkalla.
Kysymys on eri kirkoista ja yhteisöistä. Miksi luterilaisen papin tulisisi nimenomaan hautajaistilaisuudessa siunata toisenuskoinen? Se ei ole oikein vainajaa kohtaan, jolla on oikeus helluntailaiseen siunaukseen, eikä luterilaista pappia ja kirkkoa kohtaan, jolta vaaditaan siunaus sellaiseen, jota se / he ei itse tunnusta.
Luterilaista kirkkoa kyllä helluntailaisten taholta paljonkin pilkataan, ei makseta veroja, mutta kuoleman hetkellä aletaan sitten vaatimaan palveluksia.
Jokainen hoitakoon omansa, omalla tavallaan hautaan. Tämä tilanne on itselläni edessä, mahd. piankin, omien vanhempieni kohdalla. Helluntaisaarnaaja siunatkoon heidät. Kuolkoot ja lähtekööt iäisyyteen siinä uskossa, jota ovat itse halunneet tunnustaa. Papin hankkiminen paikalle olisi loukkaus, lähinnä pappia itseään kohtaan, joita vastaan ovat itse eläessään olleet.
Miksi te nyt yhtäkkiä kyselette pappien perään?
Siis muutoinhan, jokainen uskovainen voi rukouksessa siunata kaikkia ihmisiä, mutta edellinen oli vastaus kysymykseen virallisesta hautaansiunamisesta. Se ei ole mikä tahansa siunaus, vaan virallinen, lakisääteinen toimitus.
Jaa, oliko se laissa säädetty, siis se "virallinen siunaus"?
Kyllä. Ihmisellä on oikeus oman uskonsa mukaiseen hautaansiunaamiseen. Helluntailaisuus ja luterilaisuus ovat eri uskonsuuntia, eikä yhteyttä ole.
Ev.lut.kirkko ja helluntailaisuus edustavat aivan eri uskonsuuntia, eikä edes ehtoollisyhteyttä näiden välillä ole. Kyllä helluntaijohtajat tämän tietävät, mutta monet heistä huijaavat kirkon jäseniä muistoaterialleen, joka opillisesti kieltää kristillisten kirkkojen eukaristian ja on olemukseltaan muuta. Kyse on tuolloin sopimuksen vastaisuuksista.
Miksi eri kirkon papin pitäisi tulla hautaansiunaamaan toisenuskoinen ja samalla toimia omaatuntoaankin vastaan? Kyllä nämä ihan lakisääteisiä asioita ovat. Samoin: miksi esim. ortodoksipappi tulisi siunaamaan luterilaista? Mihin te nyt yhtäkkiä haliuatte luterilaisia kutsua? Pelottaako, ettei helluntaiusko viekään taivaaseen ja on sittenkin parempi saada edes hautaansiunaus kristillisen kirkon papilta, vaikka koko uskonelämänsä ajan olisi kirkkoa pilkannut? Päättäkää jo, mitä uskotte.
Mutta kunnioitatteko te Suomen lakia, vai onko teillä joillakin tässäkin oikeus lain yläpuolelle, kun teillä hellarikirkossa on jäseniä jopa aivan viranomaistasolla salailemassa tekojanne? Tiedän tämän aivan varmana tosiasiana.
.
Luin vasta tuon kristityn Eero Junkkaalan hyväsydämisen ja luottavaisen kirjoituksen.
Hänen pitäisi käydä joskus lukaisemassa näitä foorumeita, tai salaa pujahtaa helluntaiseurakunnan takapenkkiin.
Saattaisi poistua kesken herjaamisseremonioiden, ulos takaovesta. Huomaisi luottavaisuutensa tulleen täysin hyväksikäytetyksi.
kauanko vielä kiusaat foorumin ihmisiä noilla päättömillä jutuillasi?
Tämä on vapaa Suomifoorumi, ei sinun yksityisaluettasi, jolta voit käskyttää ulos kirjoittajia, jotka eivät usko samoin kuin sinä ja puljusi.
" Kyllä. Ihmisellä on oikeus oman uskonsa mukaiseen hautaansiunaamiseen. Helluntailaisuus ja luterilaisuus ovat eri uskonsuuntia, eikä yhteyttä ole. "
- puhut höpöjä, uskovien kesken on yhteys riippumatta seurakuntanimikkeestä
" Ev.lut.kirkko ja helluntailaisuus edustavat aivan eri uskonsuuntia, eikä edes ehtoollisyhteyttä näiden välillä ole. Kyllä helluntaijohtajat tämän tietävät, mutta monet heistä huijaavat kirkon jäseniä muistoaterialleen, joka opillisesti kieltää kristillisten kirkkojen eukaristian ja on olemukseltaan muuta. Kyse on tuolloin sopimuksen vastaisuuksista. "
- jälleen höpöjä puhut. Ensinnäkin, ei ole mitään eri suuntia. Kaikki usovat Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikaan.
Raamattu on kaikkien uskovien "sopimuskirja" jälleen höpöjä sinulta.
" Miksi eri kirkon papin pitäisi tulla hautaansiunaamaan toisenuskoinen ja samalla toimia omaatuntoaankin vastaan? "
- höpötyksesi vaan jatkuu, mitä toisenuskoisia, uskovat krisityt uskoo Jumalaan Jeesuksen kautta.
" Kyllä nämä ihan lakisääteisiä asioita ovat. Samoin: miksi esim. ortodoksipappi tulisi siunaamaan luterilaista? Mihin te nyt yhtäkkiä haliuatte luterilaisia kutsua? Pelottaako, ettei helluntaiusko viekään taivaaseen ja on sittenkin parempi saada edes hautaansiunaus kristillisen kirkon papilta, vaikka koko uskonelämänsä ajan olisi kirkkoa pilkannut? Päättäkää jo, mitä uskotte. "
- ootko uuno? Ei hautaansiunaus vie taivaaseen, vaan usko Jeesuksen kautta Jumalaan.
Kyllä niin päin on, että evlutin puolelta ne pilkat ja ivaamiset on tuulleet ja lujalla kädellä.
- Mwe uskomme pelastuvamme Jeesuksen ristintyön kautta, ei se sen kummempaa ole, samallatavalla evluterialinenkin pelastuu.
Ei lapsikasteen, eikä evlutin siunaamaan maahan hautaamisen kautta.
" Mutta kunnioitatteko te Suomen lakia, vai onko teillä joillakin tässäkin oikeus lain yläpuolelle, kun teillä hellarikirkossa on jäseniä jopa aivan viranomaistasolla salailemassa tekojanne? Tiedän tämän aivan varmana tosiasiana. "
- siinä se pilkaaja taas ilmentyi, puhumalla pahaa ja etupäässä luulojen kirjan luvun 1 mukaan.
Tee parannus.
Kuka sen hautuumaan on pyhittänyt, kun Jumala on maan kironnut ?
Kertokaa niin että ei tarvi apteekkiin mennä tulkkaamaan!
Jos uskova voi siunata pahinta vihamiestään, niin miksi ei helluntailaista?
Vihollinen => Verivihollinen => Seurakuntaveli/-sisar
Eikö kirkkoihmisiltä saa vastausta kysmykseen, eli kuka sen hautuumaan on pyhittänyt ja millä valtuuksilla ?
Luterilainen kirkkohan on ainut taho joka on karkoittanut todellisia uskovia ihmisiä suomen maasta !
kai te sen tiesitte , eli siinä se on se siunaaminen.