He eivät juuri ole olemukseltaan kiinnostavia, mutta kahdestaan heidän kehoistaan voi jopa löytää maskuliinisuudenkin ulospäinsuuntautuen.
He eivät kiinnosta, koska seura ei ole löytänyt turvallisuushakuisuudesta ulospääsytietä, pakotiekseen ja oman itsensä pakopaikaksi. Persoonallisuudeltaan he ovat ujoja ja hiljaisia, oudon tasapainoisia, elämällä omassa fantasiassansa, joka ei ole vaarallista, vaan heidät voi ihan koputtamalla olkapäähän saada mukaansa läheisyyden maailmaan, ja sisimmällisen rakkauden avulla tukemaan, mukaan seuraksi, yksityis-elämään.
He eivät osoita kiintymystä, ja hylkäävät. Eivätkä he ole kiinnostuneita tarjoamaan edes kiintymys-suhteen kaltaista seuraansa. Oikeasti. He ovat paitsi Suomen, myös maailman Michael Jacksoneita, ja heitä on Paljon... Ota omasi mukaan, ja vietä aikaasi heidän kanssaan, myös vapaa-aikaasi säilyttäen. Ilman rakkautta ja sydänsuruja, vastuuta myös muista ihmisistä kantaen. Seksin ei tarvitse kuulua asiaan, jos se pelottaa. Ihmisen sisimmästä ei syvimmiltään voi tietää mitään.
- "Here, my bitch, right here from Hollywood. It's like a prison." System Of Down.
"Like a sex-diseases" on kuin amerikkalaisesta, Florida-perheen elämästä ja sen tyyppisestä kulttuurista kertovana: "On tärkeää suojautua." Myös seksi-taudeilta! Luonnon käyttäminen neitsyyden menettämisen yhteydessä on erikoinen kokemus, myös ahdistava. Se ajaa ihmiset vihaisesti sisätiloihin, varsinaisena ulospäin suuntautuvana hyökkäävyytenä, vihamielisyytenä, kuten Pekka Puupään-vaimo Matilda osasi vain esittää, tuota pervertikkoa, vain aina tutkimassa katselemalla. Kun mukana on luonnon elementti, se vie pois, seksin mekaanisen ja fyysisen suoritteen, mukanaan tuomaa kipua. Turvallisesti, myös ulkoisen ihmisen, ulkopuolisen aikuisen huomioiden, sekä hänen hyvinvoinnistansa näin huolehtien. Se on vastuullista seksiä! Monet asiat ovat niin erilaisia, ihmisen ympäristöstä johtuen. Se voi koostua erilaisista ammatillisistakin työ-ryhmistä, joiden ei siten välttämättä tarvitse liittyä edes rankaisemiseen.
Tahtomistaso voi olla perheelle raskas, jos sitä pyrkii seurailemaan, itselle yleiskunnon osalta haitallisesti, liian tarkkaan. Näillä väkivalta-pojilla, jotka ovat usein vasta ylä-asteikäisiä, tahtomistaso on taas usein assosiaation tuottamisen pelkkä mukanaan tuoma haave, unenkaltainen oman kehon tila. Se ei ole vapaus, vaan unikuva. Spray-jattu v****u seinällä ei kiinnostanut tällaista ihmistä, edes vaaleananiliinipunaisena koulun oppikirjojen sijaan. Se on vain ilmaista! Ja heille tulevaisuus on niin tärkeä, rauhallisena tasapainoisuutena, mutta neitsyyden menettäminen on pelottava kokemuksena. Eikä heistä ole siihen apua, vastakkaisen sukupuolen edustajina. Vanhemmat vain huolestuvat kokemattomuudesta, jopa sairaalloisuudeksi. He eivät pidä liiaksi itseensä suuntautuneista liiallisista kiintymys-suhteista, taikka niiden osoituksista. Ne häiritsevät, myös pelottavat, tulevaisuudettomuuden osalta, kuten vaikkana mahtavana, ja hyökkävänä voimana, vaarallisesti väkivaltana.
- Se on satuttavaa ahdistelemista. Kuin lasinen häkki, vapaudesta, vääränä, omastatunnosta ja oikeudenmukaisuudesta: kokemattomuudesta rakentavana, kuten ulkoinen feminismi.
Ainakin seksin ollessa työnä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vanhemmat huolehtivat joskus toisten ihmisen hyvinvoimisesta ihan ammattinsa puolestakin, ja ottavat huolellisesti vastuuta myös lapsistaan. Joskus joku toinenkin ulkopuolinen, ydinperheen ympäristöstä, saattaa ottaa vastuuta perheen nuoresta, ja huolellisesti, myös yhdessä vanhempien kanssa järjestellä tällaista seksikokemusta.
Seksin ostaminen on todellakin mahdollista! Tällaisen järjestelyn, tai tahattomuuden/ tahallisuuden pohtimisen uhriksi on inhottava joutua.
Muunlainen järjestely saattaa tosiasiassa järjettömyydestä käsin arvioituna olla aivan mahdoton. Nuori saattaa itseasiassa osallistua sillä tavoin toisen ydinperheen elämään, aluksi tiedostamattaan ja tahtomattaan, myöhemmin jopa tiedostaen,ja siten vain tukien läsnäolemisensa avulla. Se on tulevaisuutta!
- "Slow, so slow, how low you can could go....." Testament
Kansanomaisuuden välttäminen voi olla syrjinnästä johtuen vaikeaa, ja seksikokemus on vain unelman omaista fantasiaa. Se on sairas kokemus psykoottisen tasapainottomasta mielestä, ja siitä läheisyydenkyvyttömyydestä, jolta moni toivoisi saavansa edes suojautua omana yksityis-elämänään ja tulevaisuutenaan, ihan väkivaltaiseksi saakka. Osittain kysymyksessä on pelosta, toistaalta taas harhaisuudesta, ja kaikki on näin toistuvaa, kuten yhtä suurta, ja laajaa absurdia, turvallista mielikuvaa, turvallisuushakuisesta toisesta ihmisestä, osittain pelosta mukana toisen ihmisen kanssa, ulkopuolisena vain fantasiana. Ja siten yhtä epätodellisena...
Teennäisyys ei kuulu läheisyydenkyvyttömyydenkään luomaan lupaukseen tai seksiin, ilman vastuuta toisesta ihmisestä, lähimmäisenrakkaudesta, ja turvallisesta luottamuksesta taspainoon, hyvinvointiin ja sen rakentamiseen, myös vastuuna toisesta ihmisestä.
Se on iljettävä ja ahdistava suljetun paikan luoma piirre. Kuin rakennus tai rakennelma ihmisen sisimmättömyydestä, tai mielestä, harhana.
Harha haihtuu ja kysymys on silloin rikoksesta, ihmisoikeudesta, ja eettisen valinnan puuttumisesta. Se on raivoa ja aggressiota, vain tukahtumisen aiheuttamaa ohimenevää väkivaltaisuutta, ja siksi väärinkäsityksien alkuperä. "Ei naista ole tehty pelkäksi mekaaniseksi koneeksi inhimillisyydettömyydestä miehen sänkyyn...."
- He haluavat usein pitää harhaa oikeana, aitona osana elämää, tai sitten vai jättää.
Ihmisen persoonallisuuden jättäminen sadunhohtoiseksi fantasiaan, kuin ilman todellisuutta, on väärin. Toivottavasti kenenkään ei tarvitse elää tallaisessa sadunhohtoisessa maailmankuvassaan muiden ihmisten kanssa, persoonallisuudeltansa. Haulikolla uhkaaminen ja tappaminen murha-yrityksenä ei nouse kenenkään mielikuviin ensimmäisenä. Se on laitonta. Joskus ihminen voi silti tarvita apua ollessan yksityis-elämänsä osalta liian sidoksissa ympäristöön, jonkun toisen ydinperheen osalta, tai sen toimintaan osallistuen, kuitenkin vain läsnäolollaan tukien, ja siten pakottaen. Tämä voi olla ihan vain pakolla, hänen pakkonsa, kuten pakotiensä, ja pakopaikkansa.. Ihannoimalla näin vain väkipakolla toimimista ja kaiken ajan, sekä vapaa-ajan käyttämistä, itsellensä hallitaksensa, näin elämää ja arkea, muodostaakseen tulevaisuutta, hyvinvointia rakentamalla, myös muita ihmisiä varten. Näin toimitaan joskus tarkoituksella, että osaksi saadaan heidän ympäristöä, omaa koti-miljöötä. Se ei ole kiinnostava.
Aina ei kuitenkaan ole varmaa, että mihin tarkoitukseen vapaa-aikaa saa riistää, seurailemisen oikeuttamista se ei kuitenkaan koskaan kuvaa.
Sisimmällisyyden häiriön aiheuttaa vain hetkeksi, jopa oma riistetty vapaa-aika, mutta ihmisen sisimmästä, kuten persoonallisuudesta, siinä ei ole kysymys. Sellainen muutos ei ole edes mahdollinen, koska se on lähes psykoottistasoinen harha, joukkoharha tyyppinen kansanomaisuus, johtuen syrjinnästä ja sen pelosta, vain turvallisuushakuisuutena sitä oikeuttaen, oman maailman rakentamiseen. Ihminen ei ole oma itsensä sisimmästänsä, jos hän on ontto, ja tyhjä ihmisen kuori, kuten ylikorostaen, vain omaa tahtoaan, jopa satuttaen siten hyvin ulkopuolisesti, myös muille ihmisille. Se ei ole hyvinvointia tai vapaa-aikaa. Kovin nuoria poikia se ei edes kiinnosta.
Kuin he pyrkisivät satuttamaan ja siten tarkistamaan, turvallisuuttahakien loputtomiin, että onko ihminen aito, ja kiinnostunut heistä aivan loputtomiin. Se on kuitenkin niin esittävää ja pinnallista, että se on sisimmätöntä. Epäaitoa.... Usein nuorten seurustelu todellisuudessa on tällaista vaikka vastuuta rakennetaankin yhdessä yksityis-elämänkin toivossa tulevaisuudeksi. Vain valheellista todellisuutta syrjimisineen ja pois-sulkemisen tavoittelemiseksi, arkena.
Myös ulkopuolisista nuorista se on ahdistavaa.
Usein ihminen vetoaa näin yksityis-elämäänsä ja sen oikeuteen.
Läheisyydenkykyyn perustuva seksi on tärkeää, tai edes mielikuva siitä täytyy säilyttää vapaa-aikana. Sellainen seksi taas ei ole kivaa seksi-elämän pyytämisenä, oikeutuksen seksiin pyytämisenä, tai itse seksin pyytämisenä, kuin sitä harjoittaen, joka loukkaa sukupuolta alistavasti, myös käyttäytymisenä tällaisen seksin yhteydessä naista halventavasti.
Se voi olla kokemuksena, sen mielikuvanakin ulkopuolinen, siksi teennäinen ja epäaito, ja järkyttää näin valtavasti myös psyykkisen kivun tuottamisen, sen oikeutuksen osalta.
Tällöin naisen kehoa tuodaan esiin erityisen suuruudenhullusti, kuin laajasti, absurdistikin, todellisuudessa hänen kehonaan, olemuksena, sitä käyttäen muiden vain seisoessa katselemalla ympärillä, kuin nauttienkin. Vaikka hän olisi vähäpukeinenkin, hän ei esty tällaiselta ympäristön vahingoittamishakuisuudelta, suoralta väkivallalta, syrjimiseltä. Se on täysin irstasta, tavoitella jotakin toisen omasta olemuksesta, toisen keholle, myös syrjimisen ihmisen eri arvoisuuden, ja sen julkisena pitämisen innoittamina, jopa ihan lapsina, lähes hänen alastonta kehoaa sisimmällisyyden ylläpitäen ja näin kosketellan. Aikuinen mieskin juokseen pakoon sellaista nähdessään ja suurta tuskaan tuntien. Pakomatka voi kestää kauankin. Pakotienä aava ja suora ulappa matalikkona ei ole mahdollinen.
Seksikokemukset voivat olla hyvin erilaisia tulevaisuudettomuuden ja väkivaltaisen maailmankin huomioiden. Pornograafinen kokemus voi olla tuskallinen, ahdistava ja pelottava, seksistäkin. Laajasti, suurreellisesti, ja absurdistikin vain ahdistavan suorittamisen kaltaisena, fyysisenä ja kiellettynä, kuin väkivaltaisenakin. Mikä pornografiassa pysäyttää? Harhainen pelko, syrjimisen ja sellaisen voimankäytön seurauksena, vain kilpailemisen aiheuttaman. Se on väärin, eikä seurailemisen oikeuttamista. Ei sen omaista mieltymystä voi edes kokea. Lapsellista...
On totta, että pornolehdissä, on varsinaisen porno-graafisuuden lisäksi, myös vaatteita, vain niitä samanaikaisesti esitellen, kuten vaikka kenkiä.
Se ei ollut lukijan syy. Vika oli siinä, etten halunnut kenenkään omaksuvan vääriä tapoja pakkomielteisesti uskonnosta. Tällainen väärä tapa,pakkomielle,uskonnosta on hyvin sairaalloista, kuin pakottamista.
"Kun nainen heitettiin ilmaan, ja hänen mieletön hysteriansa, näkyi revittynä avoimena suuna, ja kiihkomielisenä ilmeenä. Hän etsi sen jälkeen kiihtyneenä itseään ja tasapainoa, turvallisesti egoismistään."
Hän on työssä nyt: "Nightcore: God is a girl." Kuin eläin.....
Se on sairasta!