lääkkeen aiheuttama unettomuus, auttakaa!

Söin escitalopram actavisiä ja heti käytön alussa sain voimakasta unettomuutta. Lopetin käytön, mutta en saa enää nukuttua edes unilääkkeillä. Kolme viikkoa on menty n. 2h yöunilla enkä pääse syvään uneen oikeastaan ollenkaan. Olen kuolemanväsynyt mutta en saa unta.

Diapamilla olen yrittänyt nukkua, herään siitä huolimatta (en ole joka päivä käyttänyt, yleensä tipahdan 2,5 mg:sta, viimeyönä en enää viidestäkään ja sain sen 1 ja puoli tuntia nukuttua) mutta ei kai siihenkään NÄIN nopeasti voi toleranssi kasvaa tai sedaatiovaikutus lakata (olen kolmen viikon aikana käyttänyt yhteensä 5 viiden mg:n tablettia)

Mun on aivan pakko saada nukkua, oon jo alkanut saada unettomuudesta johtuvia pelkotiloja, näköhäiriöitä yms.

Pelottaa kuitenkin kaikkein eniten että nyt taidan joutua lääkekierteeseen, en tiedä mitä teen jos bentsotkaan ei auta, ja loppujen lopuksihan joutuu vieroittautumaan niistäkin eli todennäköisesti unettomuus tulee takaisin. Ostin jopa kirkasvalolampun kun teen ihan mitä tahansa että tämä loppuu.

Miten kauan ihminen pärjää noilla kahden tunnin yöunilla ettei tule hulluksi, ja milloin saan uneni takaisin??
103079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minä olen lopettanut Ketipinorin käytön noin puoli vuotta sitten. En pysty yhä edelleenkään nukkumaan kuin ehkä sen 2h ja aina ei sitäkään. Mutta olen vielä elossa ja sitä ihmettelen itsekin.

Äänestä

Kahtena yönä en ole enää nukkunut ollenkaan. Päivystävälle eivät enää tänään ota, vaikka tuntuu että oikeasti kuolen kohta.

Otin eilen illalla tenoxin, en nukahtanut siitäkään. Pelottaa ihan järkyttävästi että miten tässä käy, hulluksi kai sitä lopulta tulee. Ahdistaa ihan tajuttomasti kun mietin että miksi en saa edes unilääkkeellä unta? Onkohan aivoissa voinut tapahtua jotain peruuttamatonta ton essitalopraamin takia??? Lopettamisestakin on jo pari viikkoa ja tää pahenee vaan. Oon yrittäny lukea eikä kellään ole samaa ongelmaa, unet on kyllä cipralexistä voinu mennä mutta ovat saaneet rauhoittavista avun. Miksi minä en saa?

Äänestä

Mitä oireita sinulla on ,miksi aloitit sen lääkkeen käytön..
Oisko ollut väärä diagnoosi .
Mene vaan ensiapuun jos tuntuu ettwt pärjää. Vaadi jatkotutkimuksia ,ota joku omainen mukaasi, niin ottavat tosissaan

Äänestä
  • Mene rohkeasti vain lääkärille , minä myös kärsin vaikeasta unettomuudesta muuta se on jo vuosia vanha vika kerran olen joutunnut nuorempana sairaalaan ~5vrk valvomisen jälkeen ja silloin olin todella sekaisin muistan sen kun menin sairaalaan mutta en muista siitä ekasta päivästä ja yöstä mitään muisti alkoi tomia noin 3hoito päiväna kunnolla sen jälkeen ei niin pahoja ole ollut mutta näitä 2h öitä on kyllä se on lähes mun vakio unet nykyään :( mutta sinua kyllä kehotan hakemaan apua mahdollisinan pian ! Jaksamista oiken paljon minä en toivo kenellekään unettomia öitä en edes pahimalle vihamiehe .

    Äänestä

Citalopraami ja essitalopraami tuhosi aivoni, jouduin lopetuksesta johtuvan unettomuuden vuoksi laitoshoitoon.

Äänestä

Minulle tuli Escitalopramin vieroitusoireena myös unettomuus mitä lääkittiin bentsoilla, mikä johti riippuvuuteen bentsoihin unettomuuden takia. Tämän jälkeen myös minulle on tullut tutuksi tunne, ettei pääse syvään uneen, lyhyt ja katkeileva uni ja nukahtamisvaikeudet. En päässyt edes bentsoilla uneen välillä. En ole sen koommin nukkunut enää kuten ennen. Nuo lääkkeet ovat vaarallista myrkkyä!

Äänestä

Samoin kävi minulle! Essitalopraamin aloituksesta jokin meni pahasti vituralleen pääkopassa ja lakkasin nukkumasta lähes kokonaan. Tilanne paheni pahenemistaan, eikä mikään lääke auttanut unettomuuteen. Nukuin vain 0-2h/yö, ja siitä johtuvia lieveilmiöitä alkoi ilmaantua. Lopulta olin pelkkä ihmisraunio useilla uusilla diagnooseilla, työkyvytön ja aivan sekaisin kaikista lääkkeistä joita siihen unettomuuteen ja muihin "mielisairauksiini" määrättiin. Kävin laitoksessakin pahimmassa vaiheessa. Olin varma että kuolen, tai sekoan lopullisesti. Kuitenkin ajan kanssa tilanne alkoi helpottaa. Onnistuin jättämään kaikki lääkkeet pois, ja siitä alkoi toipuminen. 7kk essitalopraamin poisjätöstä tuli 1 tunti lisää yöuniin. Noin vuoden jälkeen nukuin jo 5 tuntia yössä, ja nukahtamiseen riitti 3mg melatoniini, en tarvinnut enää bentsoja tai imovanea nukahtamiseen. Nyt lopetuksesta on aikaa 2,5vuotta, nukun ilman mitään lääkkeitä ja rohtoja 7 tuntia yössä, ja uni on jo syvempää. Edelleen kärsin univelasta ja oireista jotka tämä lääkesekoilu aiheutti, mutta oireet lievenevät kuukausi kuukaudelta. Olen onneksi päässyt lähes kokonaan eroon siitä helvetillisestä ahdistuksesta joka vaivasi melkein 2 vuotta putkeen, ja jonka pelkäsin jääneen pysyväksi. Derealisaatio ja sellainen "aivosumu" ovat vielä vahvasti läsnä, mutta uskon niidenkin helpottavan lopulta. Paniikkikohtaukset ja ahdistus ovat liki selätetty.
Tsemppiä aloittajalle, kokemuksesta tiedän että olosi helpottaa vielä, aikaa ja sietokykyä se kyllä vaatii.

Äänestä

Derealisaatio ja aivosumu on samoja, mistä olen myös kärsinyt Escitalopramin lopetuksesta lähtien. Kyseiset ongelmat alkoivat jo silloin, kun Escitalopramin lopetin, mutta paheni kun käytin bentsoja unen saantiin, kun tämä unettomuus iski Escitalopramin jälkeen. Kaikki alkoi tuntua vieraalta eli derealisaatio alkoi ihan yhtäkkiä ja jatkunut tuosta asti enempänä tai vähempänä. Olen myös käynyt muita lääkkeitä läpi jopa päällekkäin unen saantiin, mutta ne ovat vaan pahentanut ongelmiani kuten derealisaatiota, lisänneet ahdistuneisuutta, tuntuneet laittavan päätä sekaisin ja tehneet zombiemaiseksi. En enää luota siihen, että minulle lääkkeistä on apua ja pyrin irtaantumaan viimeisestäkin lääkkeestä. Toivon, että aikaa myöten luonnollinen uni palautuu. Kaikki alkoi minullakin juuri Escitalopram lääkkeestä, jonka lopetuksesta uskon unettomuuteni alkaneen. Pahimmassa unettomuusjaksossa minullekin on tullut tutuksi jopa täysin valvotut tai 2-3 tunnin unet, mitkä vetää täysin toimintakyvyttömäksi. Olen kroonisessa univajeessa ja olo on jatkuvasti sumuinen. Mitä pienemmäksi olen vähentänyt nukahtamiseen käyttämääni bentsoa ja päässyt kaikista muista lääkkeistä mitä minulle Escitalopramin jälkeen määrättiin, nukkumisen määrä on lisääntynyt. Mutta nukkumisen laatu on heikkoa ja heräilen todella monia kertoja yössä, eikä olo ole aamuisin levänneen tuntuinen. Tämä lääkesekoilukierre on itselläkin kestänyt jo pitkän aikaa, ja olen sen takia ollut täysin romuna.

Kun on nukkumatta, se olo on aivan hirveä! On piinaavaa, kun haluaisi nukahtaa uupuneena, mutta uni ei vaan tule.

Äänestä

Paras tapa unettomuuteen on tehdä ruumilisesti raskaita töitä vanhanaikaiseentapaan ja väsyttää itsensä kunnolla. Se vain ei taida enään olla
mahdollista kaupunkipaikoissa ,missä on kaikki mukavuudet ja työt ovat vain
aivotoimintaa.Ainahan kuitenkin voi käydä lenkillä.

Äänestä
  • Kun se fyysisesti raskas työkään ei auta. Kokemusta vuosien ajalta niin, että työpäivän aikana nostelin 5000- 10 000 kg tavaroita ihan käsipelillä.
    Ei tullut uni.
    Joskus se toimivin unilääke oli pullo vinkkua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsyttäääää! kirjoitti:

Söin escitalopram actavisiä ja heti käytön alussa sain voimakasta unettomuutta. Lopetin käytön, mutta en saa enää nukuttua edes unilääkkeillä. Kolme viikkoa on menty n. 2h yöunilla enkä pääse syvään uneen oikeastaan ollenkaan. Olen kuolemanväsynyt mutta en saa unta.

Diapamilla olen yrittänyt nukkua, herään siitä huolimatta (en ole joka päivä käyttänyt, yleensä tipahdan 2,5 mg:sta, viimeyönä en enää viidestäkään ja sain sen 1 ja puoli tuntia nukuttua) mutta ei kai siihenkään NÄIN nopeasti voi toleranssi kasvaa tai sedaatiovaikutus lakata (olen kolmen viikon aikana käyttänyt yhteensä 5 viiden mg:n tablettia)

Mun on aivan pakko saada nukkua, oon jo alkanut saada unettomuudesta johtuvia pelkotiloja, näköhäiriöitä yms.

Pelottaa kuitenkin kaikkein eniten että nyt taidan joutua lääkekierteeseen, en tiedä mitä teen jos bentsotkaan ei auta, ja loppujen lopuksihan joutuu vieroittautumaan niistäkin eli todennäköisesti unettomuus tulee takaisin. Ostin jopa kirkasvalolampun kun teen ihan mitä tahansa että tämä loppuu.

Miten kauan ihminen pärjää noilla kahden tunnin yöunilla ettei tule hulluksi, ja milloin saan uneni takaisin??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu