Mihin aikaan vuorokaudesta otatte pillerin? Jos olette vaihtaneet aikaa, niin miksi ja oletteko huomannut mitään eroa missään.. Fiiliksissä tai jotain?
cerazette klo?
aamu tai ilta
375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
aamuisin otan pillerin, yheksän aikaan jokakerta. kesällä otin pillerin vähän miten sattuu; 7-14 välillä mutta nyt on vainoharhaisuus iskenyt ja pilleri on otettava oman mielenrauhan vuoksi tasan yhdeksältä. en ole huomeannut kyllä eroa kuitenkaan.
Otin alkuaikoina pillerin illalla, mutta siirsin ottamisen lopulta ihan siihen nukkumaanmenohetkeen. Pillerit majailevat yöpöydällä. Vaihdoin aikaa, koska kärsin siihen aikaan sivuvaikutuksena päänsäryistä, jotka menivät yöllä ohi. Tuo aika sitten jäi, vaikka pillerit menivätkin vaihtoon.
Tulin kertomaan kuulumiset. Vaihdoin ajan aamukahdeksasta iltakahdeksaan, ja nyt nukun paljon paremmin. Ennen oli aamupäivisin hiukan vedoton olo, mutta nyt olen jotenkin virkeämpi.