Näin on päätetty, pilkkuakaan ei muuteta

Näin mennään.

1990-luvulta asti Demarit ja Kokoomus ei ole luttaneet halituskumppaneihinsa, ei toisiinsa eikä muihin, ja on vaatineet nejän vuoden suunnitelmataloutta. Kun hallitusohjelma on kirjoitettu siihen ei ole saanut tehdä pilkunkaan muutosta.

Talouden joustavuus tilanteen muutoksien mukaan on täysin estetty.

Nyt tarvittaisi radikaalia muutosta hallitusohjelmaan ja jyrkkää suunnanmuuuutosta, mutta ensimmäisenä luetaan hallitusohjelmaa voiko muutoksia tehdä. Talous romahtaa ja hallitus toimintakyvytön naulittuaan itsensä ohjelmaan jota ei voi muuttaa. Kahden ja puolen vuoden takainen arvio talouden kehityksestä on hallitusohjelman pohjana vaikka tilanne täysin muuttunut. 2,5%:n vuositainen kasvu on muuttunut 0,5% talouden laskuun., verotulot on laskeneet 30% suunitellusta.

Hallitus on toimintakyvytön.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

%

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin oN kirjoitti:

Näin mennään.

1990-luvulta asti Demarit ja Kokoomus ei ole luttaneet halituskumppaneihinsa, ei toisiinsa eikä muihin, ja on vaatineet nejän vuoden suunnitelmataloutta. Kun hallitusohjelma on kirjoitettu siihen ei ole saanut tehdä pilkunkaan muutosta.

Talouden joustavuus tilanteen muutoksien mukaan on täysin estetty.

Nyt tarvittaisi radikaalia muutosta hallitusohjelmaan ja jyrkkää suunnanmuuuutosta, mutta ensimmäisenä luetaan hallitusohjelmaa voiko muutoksia tehdä. Talous romahtaa ja hallitus toimintakyvytön naulittuaan itsensä ohjelmaan jota ei voi muuttaa. Kahden ja puolen vuoden takainen arvio talouden kehityksestä on hallitusohjelman pohjana vaikka tilanne täysin muuttunut. 2,5%:n vuositainen kasvu on muuttunut 0,5% talouden laskuun., verotulot on laskeneet 30% suunitellusta.

Hallitus on toimintakyvytön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu