Miesystäväni kuoli vajaa kuukausi sitten, asia oli jo tarpeeksi ahdistavaa ja kun vielä selvisi että hän teki itsemurhan niin maailmani romahti täysin ja päässä pyörii vain kysymys miksi? Ei mitään viestiä,ei selityksiä......miten tästä selviää?
Miksi?
surusilmä
10192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Otan osaa. www.surunauha.net on tarkoitettu itsemurhan tehneiden läheisille, siellä on oma keskustelupalstakin.
Minun rakkaani teki itsemurhan vähän reilu viikko sitten, enkä tiedä syytä siihen. Minä en tiedä miten jaksan elää enää itsekään. Olen lapseton ja jo sen verran ikää ettei lapsia tai mitään muutakaan voi enää tulla. En edes halua ketään muuta kuin vain hänet, en ole koskaan halunnut.
Minulla ei ole ystäviä eikä ketään jolle puhua tuskastani, olen täysin yksin tämän asian kanssa, kukaan ei tiedä mitä minulle on tapahtunut. Tiedän myös että kukaan ei voi lohduttaa minua, ei ole sanoja jotka saisivat oloni tuntumaan paremmalle tai loisivat uskoa tulevaisuuteen. Minä tunnen ettei minulla ole enää mitään jäljellä ja odotettavissa tulevaisuudelta.
Hän oli ainut valopilkku elämässäni, ensimmäinen ja ainoa rakkauteni. Ikävä on ihan ääretön ja suru ja syyllisyys. En pysty edes nukkumaan enää, en pääse pakoon tätä kaikkea mihinkään. Päivät tuntuvat loputtoman pitkiltä ja yöt myös. Mietin alkaako aika koskaan juosta vauhdilla eteenpäin niinkuin se aiemmin teki. Vuodet tuntuivat hujahtavan ohi ilman että sitä edes huomasi, ja aika ei tuntunut riittävän mihinkään.
Tämä reilu viikko on tuntunut loputtoman pitkältä, enkä tiedä miten jaksan elää tätä elämää päivästä toiseen vuosikymmeniä täysin yksin. Minä tahtoisin lähteä itsekin, mutta en osaa tappaa itseäni. Minun on ihan hirveän paha olla, ja tahdon vain lakata olemasta olemassa. Ei ole ketään ja mitään minkä puoleen kääntyä. Missään ei ole vastauksia kysymyksiini. Tiedän että vastaukset saan vasta sitten, kun itsekin siirryn rajan taa.
Täsmälleen nimimerkin Tahdon pois itsekin kaltaiset tunnelmat oli itsellänikin reilut viisi vuotta takaperin, kun mieheni kolme vuotta sairastuttuaan joutui antamaan periksi ja kuoli.
Meillä ei ollut lapsia, joten jäin 30 yhteisen vuoden jälkeen totaalisesti yksin, ilman elämisen halua ja tarkoitusta. En olisi halunnut edes elää, vaan olisin halunnut mieheni mukaan.
Mustassa sumussa kului melkein kolme vuotta, kunnes tietoisesti päätin että näin en voi jatkaa. Ryhdyin etsimään iloa pienenpienistä arkisista asioista, joka päivä jotakin pientä, joka ilahdutti mieltä tai josta oli syytä olla kiitollinen.
Olen jo 66-vuotias ja nykyään elän hyvin seesteistä, rauhallista ja kotikeskeistä elämää. Matkustelen, käyn teatterissa ja konserteissa, tapaan sukulaisia ja ystäviä, vaihdoin pienempään asuntoon, sisustan kotini täsmälleen oman makuni mukaan ja ostan sitä mikä omaa silmääni tai makuhermojani miellyttää. Ei tarvitse tehdä kompromisseja, voin taloudellisten resurssien puitteissa tehdä täsmälleen sitä mikä itsestä tuntuu mukavalta.
Elämä on taas nykyisin ihan hyvää elämää, vaikkakin peruuttamattomasti erilaista kuin mieheni eläessä. Ihanat muistot kantavat.
Onni on sittenkin omien korvien välissä ja aika auttaa - uskokaa pois.
Voimia ja jaksamista teille, jotka juuri nyt elätte surun mustinta vaihetta.
Noin tuntee aina kun joku tosi läheinen kuolee. Aika pysähtyy ja sitä on vain sumussa ja tuskassa. Syytteleekin itseään ja jossittelee, mutta kun sitä ei voi toisen puolesta elää ja tehdä päätöksiä.
Sinulla on nyt edessä hautajaiset. Eikö paikkakunnalla ole sururyhmää? Jos sinulla ei ole muuta mahdollisuutta jakaa ajatuksia niin kirjoittele meille tänne ja jaa tunteitasi. Kyllähän täällä aina joku lukee ja voi jakaa suruasi?
Tuliko tieto rakkaan kuolemasta yllättävällä tavalla, löysitkö itse vai ilmoitetttiinko sinulle? Ei unun tarvitse syytellä itseäsi.
Eihän se helppoa ole elää ihmisenä, mutta kun tämä vaihe on meille annettu, niin pitää vetää loppuun asti.
Voimia ja siunausta suinulle.
Osanottoni sekä Surusilmälle että nimimerkille Tahdon pois itsekin. Olette shokissa ja järkyttyneitä. On raskasta luopua rakkaasta ihmisestä ja varmaan kyselette kumpikin itseltänne, olisitteko jotenkin voineet estää tapahtuneen. Miksi ette huomanneet sitä tai tätä, olisiko auttanut jos olisitte tehneet niin tai noin, sanoneet sitä tai jättäneet sanomatta tätä. Jossittelu on turhaa. Rakkaanne teki oman, täysin teistä riippumattoman valinnan.
Syy ei ole teidän. Ei todellakaan kannata etsiä syytä tapahtuneeseen itsestänne, tekemisistänne tai tekemättä jättämisestänne, se on ainakin varmaa. Jokainen on viimekädessä vastuussa omasta elämästään. Kukaan ei voi elää toisen puolesta eikä myöskään ottaa vastuuta toisen valinnoista.
On vielä liian aikaista mennä minnekään sururyhmään, niihin suositellaan vasta kun läheisen kuolemasta on kulunut vähintään puoli vuotta.
http://www.surunauha.net/
on paikka, jossa itsemurhan tehneitten läheiset voivat avautua ja keskustella keskenään. Suosittelen kummallekin.
Voimia teille molemmille.
luonto korjaa pois heikot ja raukat eikä sille asialle kukaan mitään voi,kaikki arvat eivät voita valitettavasti.
Miten kehtaat kirjoittaa jotain noin rumaa? Eikö sinulla ole yhtään kykyä asettua toisen asemaan?
Vahvakin voi murtua, kun tarpeeksi kauan poljetaan. Ei se ole hänen syy, vaan se on sen syy joka hänet rikkoi.
sitä juuri tarkoitin itsemurhan tekijät eivät ajattele kun itseään.eräskin kaveri menetti työpaikkansa seuraavana päivänä jojossa narupellejen perään ei kauan kannata itkeä.
Sinä ajattelet vain itseäsi. Itsemurha ei ole itsekäs teko. Se on sellaisen ihmisen teko, joka on niin epätoivoinen ettei tiedä enää muuta pääsyä pois tuskastaan.
Minulta on lähtenyt läheinen oman käden kautta, ja hän ei ollut itsekäs ihminen. Miten kehtaat tulla rienaamaan tällaiseen ketjuun, jossa juuri rakkaansa menettäneet shokissa olevat ihmiset surevat? Jos ei sinulla ole muuta sanottavaa kuin haukkua kuolleita, niin pidä omana tietonasi.
Sinä olet niitä itsekkäitä toisten polkijoita jotka eivät edes huomaa mitä tekevät. Sitten kun joku murtuu ja ottaa oman henkensä, niin normaali ihminen tuntisi katumusta ja syyllisyyttä, jossittelisi mitä olisi voinut tehdä toisin. Sinun kaltaisesi sen sijaan syyllistävät kuollutta, ja kehtaavat haukkua ja ilkkua. Voi näyttää, että ystäväsi teki itsemurhan työn menettämisen takia, eikä se vaikuta oikein kunnon syyltä. Silti et tiedä mitä kaikkea muuta hänelle oli tapahtunut. Tuskin sinua on edes kiinnostanut.
Ole siis hiljaa itsekäs ja ruma ihminen.
No siitä huolimatta tarvitse surunmurtamalle ladella typeryyksiään. Se ei kyllä heitä auta. Pysy poissa linjalta jos ei ole rakentavaa sanottavaa.