Kun oma etu ajaa kaiken ohi, sai saddam Hussein taannoin käyttää Yhdysvaltojen tuella hermokaasua kansaansa vastaan, nyt Yhdysvaltojen etu sanoo toisin Syyriassa....
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013082617409391_ul.shtml
Kun Usa Irakille hermokaasun käytön salli...
13
81
Vastaukset
- Gideon Nenäkäs
Pahan akseli Usa-Israel-Britannia.
- Varmaan noi
Uudet ei tämmöttiä muista eikä tiedä.
- Tuolloin
Myös Eurooppa salli saddamille kaasuleikit.
- No tietysti
Ranskasta ja Saksastahan se ne kaasut saikin, samoin helikopterit joilla kaasua levitettiin, USA hieman auttoi.
- Utelias U.
Ja tänään taas on tekopyhyys huipussaan jenkkilässä.
- Muistan hyvin
uutisoinnin suomessakin. "Irak iski kapinallisten asemiin". Asiasta uutisoitiin, ikään kuin asiassa ei olisi ollut mitään pahaa. He jotka yrittivät tuoda esiin faktaa siitä, että iskuissa tuhottiin myös siviiliväestöä. Vaiettiin kuoliaaksi valtamedioissa.
Vasta KUN Saddamista piti tehdä mahdollisimman hirviö, kaivettiin esiin vanhat faktat hirmuteoista. Niitä sitten märehdittiin, vaikka aiemmin ei kiinnostanut.- Yritettiinhän
Noita kaasutuksia CIA:n toimesta siirtää Iranin vastuulle, Stephen Peltiere kertoi, että Halabjan kylän kaasut tulivatkin Iranista.
- epäilijäääää
USA vei kemiallisia ja bioaseita Irakiin kun se oli vielä sen kaveri. Selkäänpuukotti sitten kun ei enää Irakin kaveruutta tarvinnut. Nyt sama valtio on hyvällä asialla Syyrian kansan puolesta ja väittää että Syyrian oma hallinto olisi näitä kemiallisia aseita käyttänyt..
Kumpi on uskottavampaa? Usa huolissaan Syyrian kansan puolesta vai se että usa/mossad hankkimassa oikeutusta sotaan keinolla millä hyvänsä?- öljyraha/moraali/usk
Joo, ja muitakin aseita vei USA vialä ainakin 1980 luvulla Irakin hallinnolle. Pyssykauppiaatko taas asialla?
- ups1
up
Saddamin Irak oli Usan läheinen liittolainen kunnes Kuwaitin valtaus 1991 muutti asetelman. Legendaarisessa kuvassa 80-luvun alkupuolelta Saddam ja hänen myöhempi arkkivihollisensa Donald Rumsfeld istuvat neuvottelemassa Iranin sodasta ja muista ongelmista. Amerikkalaista (republikaanista) kaksinaamaisuutta, että edes kansanmurha 1988 Irakissa ei ollut paha juttu, kun amerikkalaiset edut puolsivat hyvää pataa olemista Saddamin hallinnon kanssa.
- Huvittunut.
Mutta mihin onkaan hävinnyt George Bush nuorempi, jopa jenkit häpeävät historiansa surkeinta presidenttiä.
- roistovallat
Pelinappuloita ison likaisen pelin leulaatikossa.
Talebanit, Al Quaida, Osama Bin Laden - ai niin, sehän jo puhallettin laudalta.
Nyt pelataan taas "Kansanmurhaa kemiallisilla aseilla" kun "Terrorismin vastainen sota" on liian kulunut.
Nykyajan pahimman terroristivaltion tappopelillä ei ole loppua, teemaa vain hiukan varioidaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381688
- 1131315
- 1691212
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia881137- 188922
- 83875
- 94837
- 39829
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt76768Naantalissa kohahtaa
Yli 4 vuotta puhelimeen, tietokoneelle murtautumista sekä Whatsapp urkintaa Naantalissa hakkeritiimin jäseniä137702