AHJOSSA
-Valuvika! sanoi Mestari. Raudan taas hän takaisin ahjohon heitti. -Valuvika ja sysiä päälle taas kaas ja syvemmä sinne sen peitti. Siellä olkohon olojaan nyt aikansa ahjossa vaan!
Ja rauta jo kiehuen kuumentuu, ja palkeet puhkuvat tulta. Mutta muu ei auta, ei mikään muu -pidän pihtini piilossa sulta! Ole aikasi ahjossa vaan ja kärsi, kun kuumennetaan!
Ja siellä se taipuu ja tuivertuu, ja sen muodot muuttua halaa. Eikä se pyydä olla ei mikään muu kuin rahtunen raudan palaa. Jolle armo, jos ahjossa keittää tahi – vaikka jos hylkää ja heittää.
Sinä hetkenä pihdit – ne piiloitetut – sinut tuskien tulesta nouti. Pois kiehuivat kiukkuiset kiemurtelut -ne ahjohon armotta jouti. Ja siellä niin paljon paloi. Vikakohdan Hän uudeksi valoi!
Ajatusta runon muodossa
10
213
Vastaukset
- ~~tähkäpää~~
Sanalla sanoen: VALTAVA!
Vaikkakin tuo sana kovin huonosti sopii runon aiheeseen.
Itkien luen ja kiitä Jumalaa siitä, että antanut tällaisia lahjoja joillekin, että tämänkin asian on voinut pukea näin hienoon muotoon.
Kiitos tästä!
Saanen käyttää runoa nimimerkilläsi varustettuna tarvittaessa?
ps. Luin juuri tänäaamuna RV-lehdestä Esa Hyvösen kirjoituksen, joka oli otsikoitu: "Kristuksen kaltaisuutta ei teeskennellä" ja alaotsikoina: "Lakihenkisyys näkee ongelman oman sydämen ulkopuolella", "Luonne kasvaa vain harjoittelemalla" ja Kristityn vapaus vaatii kypsyyttä".
Tuon "Luonne kasvaa vain harjoittelemalla" olisin niin mielelläni vaihtanut joksikin muuksi, esim. "Luonne kasvaa vain Jumalan ahjoissa", mutta kai ne valuviat joidenkin kohdalla korjaantuvat harjoittelemallakin. :)- hellari minäkin
Olen kirjoittanut vuonna 2010 nimimerkin ”leahim” pyynnöstä Weli Pölkin runokirjasta Tulisilla vaunuilla ehkä pisimmän tuon kirjan runoista, jonka nimi on HELMEN HISTORIA. Käytin tuolloin nimimerkkiä "hellari minäkin", ja käytän samaa nytkin
Minusta runo on puhutteleva. Olen tavannut ja tuntenut matkani varrella monia ihmisiä, joihin runon kuvaus sopii.
Runon pituuden vuoksi jaan sen kolmeen osaan ja lähetän peräkkäin.
HELMEN HISTORIA
Minä olin kuin muutkin simpukat,
vesi vieritti verkkaan meitä.
Minkä minkinlainen ol´ muodoltaan,
kukin liikkunut, lähtenyt luodoltaan,
ja nyt kuljimme kuohujen teitä.
Minä painuin pohjahan, poloinen,
ja luulin: Jo loppuni täällä!
Siellä hiljaa hienoa hiesua söin,
ylös ilmoille itkien ikävöin
ja kuuntelin kuohuja päällä.
Siellä seurana minulla sillit vain
ja muutama meritähti.
Olin onkalossani onneton
minä pohjaan painunut, ponneton,
miten - mihinkä laiseni lähti!
Siellä kaivatessani kauemmaks
koin kipua kuoreni alla.
Se alkoi hiekan hiukasta kai,
joka kuoreni kalvosta kasvun sai,
ja se kirvelti kiusaamalla.
Siellä pohjan piilossa piinattiin
minut varsin jo vaivaiseksi.
En itkenyt yhtään ylemmäs, en,
en kaivannut kuohujen,
tulin tuskaani turtuneheksi. - hellari minäkin
hellari minäkin kirjoitti:
Olen kirjoittanut vuonna 2010 nimimerkin ”leahim” pyynnöstä Weli Pölkin runokirjasta Tulisilla vaunuilla ehkä pisimmän tuon kirjan runoista, jonka nimi on HELMEN HISTORIA. Käytin tuolloin nimimerkkiä "hellari minäkin", ja käytän samaa nytkin
Minusta runo on puhutteleva. Olen tavannut ja tuntenut matkani varrella monia ihmisiä, joihin runon kuvaus sopii.
Runon pituuden vuoksi jaan sen kolmeen osaan ja lähetän peräkkäin.
HELMEN HISTORIA
Minä olin kuin muutkin simpukat,
vesi vieritti verkkaan meitä.
Minkä minkinlainen ol´ muodoltaan,
kukin liikkunut, lähtenyt luodoltaan,
ja nyt kuljimme kuohujen teitä.
Minä painuin pohjahan, poloinen,
ja luulin: Jo loppuni täällä!
Siellä hiljaa hienoa hiesua söin,
ylös ilmoille itkien ikävöin
ja kuuntelin kuohuja päällä.
Siellä seurana minulla sillit vain
ja muutama meritähti.
Olin onkalossani onneton
minä pohjaan painunut, ponneton,
miten - mihinkä laiseni lähti!
Siellä kaivatessani kauemmaks
koin kipua kuoreni alla.
Se alkoi hiekan hiukasta kai,
joka kuoreni kalvosta kasvun sai,
ja se kirvelti kiusaamalla.
Siellä pohjan piilossa piinattiin
minut varsin jo vaivaiseksi.
En itkenyt yhtään ylemmäs, en,
en kaivannut kuohujen,
tulin tuskaani turtuneheksi.jatkuu näin:
Yks kaks, kävi kaikki ja yllättäin
- taas väljillä vesillä vierin!
Se ihmisten kielellä Ankkuri vain,
joka pohjia kynti, ja kyydin sain.
- taas mukana muiden mä kierin.
Mutta voi, yhä vaikersin vaivassain,
kipu kulki mun kuoreni alla!
Se aaltojen ajossa yltyi vain,
ja laineiden sylissä laukatessain
olin kuolla jo kuristumalla.
Vaan kerranpa laine mun lennätti pois,
taas kohisten kauas se juoksi.
Ja siinä me muutamat maattiin niin,
jotka ennen laineilla laukattiin,
eikä yltänyt uusi vuoksi.
Sai siinä nyt venyä vierekkäin
ja lojua lokkeja kuullen,
kun ne kirkuen kiisivät päivää päin,
joka paistoi ja poltteli selkein säin,
taas vuoroin sataen, tuullen.
Tämä tässäkö täyttymys toiveitten,
tämä tuskien tulosko - summa?
Tämä kärsimyskulunko kukkura, pää -
tätä vartenko vaivaa ja kirveltää
aina kuoreni alla se kumma? - hellari minäkin
hellari minäkin kirjoitti:
jatkuu näin:
Yks kaks, kävi kaikki ja yllättäin
- taas väljillä vesillä vierin!
Se ihmisten kielellä Ankkuri vain,
joka pohjia kynti, ja kyydin sain.
- taas mukana muiden mä kierin.
Mutta voi, yhä vaikersin vaivassain,
kipu kulki mun kuoreni alla!
Se aaltojen ajossa yltyi vain,
ja laineiden sylissä laukatessain
olin kuolla jo kuristumalla.
Vaan kerranpa laine mun lennätti pois,
taas kohisten kauas se juoksi.
Ja siinä me muutamat maattiin niin,
jotka ennen laineilla laukattiin,
eikä yltänyt uusi vuoksi.
Sai siinä nyt venyä vierekkäin
ja lojua lokkeja kuullen,
kun ne kirkuen kiisivät päivää päin,
joka paistoi ja poltteli selkein säin,
taas vuoroin sataen, tuullen.
Tämä tässäkö täyttymys toiveitten,
tämä tuskien tulosko - summa?
Tämä kärsimyskulunko kukkura, pää -
tätä vartenko vaivaa ja kirveltää
aina kuoreni alla se kumma?loppuosa kuuluu näin:
He tulevat, puhuvat keskenään,
ja simpukka kuunteli heitä:
Kas, tuossapa rykelmä ryhmyineen!
Ja sulkien säkkinsä ahtauteen
sai tuokios´ täyteen ne meitä.
Ja kun säkkien sisältö silvottiin
- piti tehtämän tipujen ruokaa -
Mikä ihme ja ihastus ihmisten,
mikä meno ja markkina merkillinen,
yks hämmästyksestä huokaa!
HELMI, hienoista hienoin tuo -
kuka arvata voisi sen hinnan!
Sen hinta kaupassa kallein ain,
siitä maksavat melkein jo mitä vain
- se vietiin loistohon linnan.
Kuka muistaisi muuatta simpukkaa,
kuka kulkis ne kuohut myötä.
Sen kärsimyskäyrä se kätköön jää,
mutta helmen hehkussa kimmeltää
kuin kiittäisi kipujen työtä.
Niin aina - missä on aitoa vain,
jokin helmi, sen hehku ja hohde,
sä tiedä, silläkin simpukka lie,
jonka osana oli vain kärsimystie,
ja se helmi ol´ kipujen kohde.
Olen ekivaarin tavoin silloin tällöin lueskellut Weli Pölkin runoja ja olen samaa mieltä, että niissä on paljon puhuvasti satuttavia runoja. Monissa on myös huumoria eivätkä kaikki runot ole kaikkien uskovienkaan mieleen, koska joissakin on suoraa kritiikkiäkin eri uskonsuuntien muotomenoja ja perinnäisssänntöjä kohtaan.
Runot ovat loppusointuisia ja riimiteltyjä. Kaikki eivät varmaankaan pidä niistä ehkä juuri tuon runomitankaan vuoksi. Nykyisen runotuotannon rinnalla ne Weli Pölkin itsensäkin sanomana voivat kuulostaa vanhanaikaisilta. Sanoma on mielestäni kuitenkin edelleen tuoretta. - hellari minäkin
hellari minäkin kirjoitti:
Olen kirjoittanut vuonna 2010 nimimerkin ”leahim” pyynnöstä Weli Pölkin runokirjasta Tulisilla vaunuilla ehkä pisimmän tuon kirjan runoista, jonka nimi on HELMEN HISTORIA. Käytin tuolloin nimimerkkiä "hellari minäkin", ja käytän samaa nytkin
Minusta runo on puhutteleva. Olen tavannut ja tuntenut matkani varrella monia ihmisiä, joihin runon kuvaus sopii.
Runon pituuden vuoksi jaan sen kolmeen osaan ja lähetän peräkkäin.
HELMEN HISTORIA
Minä olin kuin muutkin simpukat,
vesi vieritti verkkaan meitä.
Minkä minkinlainen ol´ muodoltaan,
kukin liikkunut, lähtenyt luodoltaan,
ja nyt kuljimme kuohujen teitä.
Minä painuin pohjahan, poloinen,
ja luulin: Jo loppuni täällä!
Siellä hiljaa hienoa hiesua söin,
ylös ilmoille itkien ikävöin
ja kuuntelin kuohuja päällä.
Siellä seurana minulla sillit vain
ja muutama meritähti.
Olin onkalossani onneton
minä pohjaan painunut, ponneton,
miten - mihinkä laiseni lähti!
Siellä kaivatessani kauemmaks
koin kipua kuoreni alla.
Se alkoi hiekan hiukasta kai,
joka kuoreni kalvosta kasvun sai,
ja se kirvelti kiusaamalla.
Siellä pohjan piilossa piinattiin
minut varsin jo vaivaiseksi.
En itkenyt yhtään ylemmäs, en,
en kaivannut kuohujen,
tulin tuskaani turtuneheksi.välihuomautus:
Monet ihmiset ovat sitä mieltä, etteivät he tee samaa virhettä kahta kertaa, vaikka tekevätkin virheitä. Itse en voi ylpeillä sillä.
Olen nimittäin onnistunut tekemään saman virheen uudelleen runotekstin kohdalla kuten aikaisemminkin.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8993356#comment-43588536-view
Sana KYYTIÄ puuttui tekstistä tälläkin kertaa.
Korjaan:
Siellä pohjan piilossa piinattiin
minut varsin jo vaivaiseksi.
En itkenyt yhtään ylemmäs, en,
en kaivannut KYYTIÄ kuohujen,
tulin tuskaani turtuneheksi.
Kiitos. Minulla on se "Tulisilla vaunuilla"-niminen Veli Pölkin runokirja, jossa tuokin runo on. Kaikki siinä olevat runot ovat lukijaa puhuvasti satuttavia. Luen sitä aina silloin tällöin uudelleen.
- ~~tp~~
Kiitos tiedosta!
Tässähän tuosta on tietoa:
Tulisilla vaunuilla
Tekijä: Pölkki Weli
Hinta: 3,00 EUR
ISBN:
Tuoteryhmä: -muut-
Kustantaja:Ristin voitto
Kieli: suomi
Painovuosi: 1959
Painos:
Sivumäärä: 110
Sidonta: Nidottu
Kunto: K3 (K5=uusi, K4=erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=kehno)
Muuta:
Ei saatavilla.
Joten taitaa mennä kirjastosta haun puolelle, sen verta vanhaa painosta.
- DoctorT
Weli Pölkki asui meillä ajottain 50-luvulla.
Matkustin hänen Ifassa tai Zwiccaussa?, muistan hajun vieläkin.
Itäauton parfyymi :-)
Pölkki kuoli varsin nuorena. Runoteoksia ei liene muita kuin tuo. Minullakin se on.
Hyvää tekstiä vielä tänäänkin. - Ehkä sittenkin
Kiitos "Helari minäkin". Rakastan runoja, varsinkin hengellisestä elämästä koottuja, sellaisia saatuja, eikä sepitettyjä.
Runoudesta voi usein löytää itselleen sisäistä apua ja lohdutusta, kun taistelu painaa ja toivottomuusa näyttäytyy kulmana takana. Silloin olen saanut sisäistä vahvistusta tällaisista Herralta saaduista sanoista. - ~~tähkäpää~~
Tuskin tiesit "Hellari minäkin", minkä lahjan annoit minulle ja sisaruksilleni?!
Jo 20v sitten edesmennyt äitimme rakasti runoja ja hänellä oli mielettömän hyvä muisti niiden suhteen, kuin laulunsanojenkin muistamisessa.
Olemme siis saaneet kasvaa lapsuutemme äidin ulkoa lausuttuja runoja kuunnellen.
Ja kuin lekalla olisi päähän lyöty kun luin:
>>>
Kuka muistaisi muuatta simpukkaa,
kuka kulkis ne kuohut myötä.
Sen kärsimyskäyrä se kätköön jää,
mutta helmen hehkussa kimmeltää
kuin kiittäisi kipujen työtä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Elämä valuu ohi ilman merkitystä
Olen 5-kymppinen korkeasti koulutettu hyvässä ja vaativassa työssä oleva mies. Erosin pitkästä parisuhteesta pari vuotta3165519Martina julkaisi romanttisia kuvia kihlajaisista
Ihana pari. Paljon onnea ja rakkautta heille 💞2751580Ilo, joka nousee silmiisi saakka
kun katseemme kohtaavat. Olet energinen, aito, ihana. Välillä tuijotat suoraan silmiini - enkä hämmenny, katson takaisin661466eerikäinen novassa sanoi ei kukaan enää aja manuaalivaihteilla
meillä on 3 autoa talissa ja kaikissa manuaalilaatikot, on meillä vielä tämmöiset vaikka toisin puhutaan.1231396Gekkosessa hyvä juttu Sofian Dubai "töistä"
"Vielä tammikuussa Belórf lupaili aloittavansa jälleen verkkovalmennukset, mutta tämä projekti näyttää kuihtuneen kaikes1091348- 941295
En oikeasti
Tiennyt että sinulla on ollut vaikeuksia ja huonoja aikoja. Olen oikeasti pahoillani, ja olisin myös toiminut eritavoin1311202Jokaisella on omat syntinsä
Minä olisin niin mielelläni sinun. Ehkä joskus viittasitkin siihen. Olet nainen ajatuksissani jatkuvasti ja taidat tietä591126- 172938
- 37896