mitä ajatella livefoorumeista

solez59

yhteiskunnalliset livefoorumit on turhia, koska siellä ei saa kokonaiskuvaa yhteiskunnallisen ongelman asioista, koska puheet rönsyilee.

Toiseksi, vaikka keksisikin tai saisi tietää jonkin omasta mielestääna laadukkaan idean, niin tämä uusi idea unohduttaa yhden tai useamman vanhan mahdollisesti laadukkaan idean; koska foorumilla käyty keskustelu on eri suunntiin kumpuavaa ja puheilla on tavoitteet, erilaiset asiatyypit. asiatyyppi yksi voi olla vaikka taloudellinen sisältö tai vaikka kulttuurinen tai vaikka ekologinen sitten se voi käsittää minkätahansa yhteiskuntapoliittisen aiheen tai minkätahansa maan ja taivaan väliltä koskevan asian. Sekin edistää rönsyilyä puhumattakaan ihmisen oman puheen rönsyilystä.

4

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • solez59

      lisään vielä, että toisten puhumiseen ei ehkä pysty keskittymään, koska oman kannan ilmaisemisjännitys on ottanut vallan omasta itsestään.

      toiseksi, jotkut ehkä halveksuu joitakin puhujia heitä tai heidän ajattelupystyvyyttään ja siksi jotkut eivät kuule heidän sanojaan.

      Kolmanneksi, mitä enemmän kuulee muiden puhuvan pitkiä puheita, sitä enemmän ehkä alkaa itsekin puhumaan pitkiä puheita.

      mitä pitemmät puheet, sitä enemmän ne rönsyilee. Mitä pitemmät puheet sitä vähemmän laadukkaat ne useasti ovat, koska puhujat ei jaksa optimoida niitä niin paljoa.

      useimmiten keskittymiskyky alenee, mitä kauemmin livefoorumi kestää ehkä.

      viimeiseksi, mitä enemmän joku puhuu pitkään, sitä enemmän kuulijat haluvat useimmiten katkaista sen puheen.

    • solez59

      jutteluiden pituus muuttuu luonnollisesti liian pitkään kuin keskivertoon tai lyhyeen, eli lyhyestä tulee keskipitkä ja keskipitkästä liian pitkä.

      Todistan äskeisen sanomalla, toisen osan kuulemastaan puheesta hän haluaa vasta-argumentoida. Vasta-argumentointi on lähes aina sen sanojan mielessä hyväksytty toimi. Eli kun hän vasta-argumentoi, häneltä katoaa halu hylätä kuulemansa ko. toisen osan puheesta ja näin on, koska hän otti osaa vastapuolensa kommenttiin. Koska toinen osa pitkästä puheesta liittyy ensimmäiseen, se johtaa siihen, että vasta-argumentoija hyväksyy ne molemmat.

      Tämä kaikki äskeinen kappale johtaa siihen, että hän itsekin alkaa kannattaa pitkiä puheita, tähän on johtanut hänen vasta-argumentointisa, koska jos hän ei hyväksy toisen pitkää puhetta, hän ei hyväksy omaa vasta-argumentointia; sillä nehän ovat samaa keskustelua.

      Lyhyesti tämä on mustavalkoista, koska jos puhuja on ottanut osaa keskusteluun 1, hän hyväksyy myös sen keskustelun tyypin, muuten hän ei hyväksy itseään. Kaikki itsensä hylkäämiset pyrkivät purkautumaan niin, että ihminen hyväksyy itsensä.

    • 1l2n34k

      äskeinen kommentti ei vahvistanut puheiden kallistumista pitkään ei lyhyeksi, mutta nyt uskon keksineeni sen: (äskeinen luku vain vahvistaa kallistumista pitkään puheeseen, jos se on olemassa)

      pitkää kommenttia suosivat asiat:
      pitkässä kommentissa saa mahdollisuuden kommentoida kokonaisvaltaisesti.

      muutkin kommentoivat pitkästi

      on turhautunut pieneen aikaan kommentoida

      uskoo, että mitä enemmän puhetta sitä enemmän loogisuutta, koska puhuja ajattelee, että enemmän kuin puolet omasta puheesta on loogista.

    • jymä

      sitten sanon sen, että kirjoitettu teksti on parempaa kuin puhuttu, koska

      kirjoitettua voi editoida

      kirjoitettuun tekstiin voi palata ja se säilyy

      kirjoitetetun viestin tekemisessä ei ole ehkä sitä heikentäviä ryhmädynaamisia tekijöitä

      monet kirjoitetut tekstit on helpompi loogisesti tehdä kuin suulliset, koska sen tekemisessä on ehkä rauha kirjoittaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      850
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      542
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe