Mäntymäen enkeli-ilmestys - onko näin?

Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
Kol.2:18-19

Tuolloin Mäntymäen mukaan muitakin autoja pysähtyi katsomaan. Ihmisiä rukoili polvillaan. Miksi sitten ei koskaan eikä ketään muuta tuollaisen näkijää ole ilmestynyt kertomaan asia? Jos se oli oikea enkeilmestys, vain Jeesuksen edessä polvistutaan.

>>Varo, ettet sitä tee minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, ....,kumarra ja rukoile Jumalaa.
64350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Nää on niitä tapauksia taas jossa oli kymmeniä/satoja silminnäkijöitä ja kaikki rukoilivat ja ihmettelivät, mutta kellään ei tullut mieleen ottaa kamera esiin :-D

Taikauskoisten satuja taas koko homma ....

Äänestä

Oliko tämä Jumalan maailmoista, jostain päinvastaisesta, vaiko ohimenevä psykoosi? Näitä tulee pohtia, eikä suinpäin työntää migrofonia suuhun ja alahan kertoa. Lopun ajassa vääriä Kristuksia ja profeettoja ilmestyy, Matt.24. pettäen jos mahdollista valitutkin, Jeesus sanoo.

Ufot ovat riivaaja- henkiä. On myöskin paljon muuta epätervettä mitä ilmaantuu, ja on niin korkealle arvostettua, ja muka niin hengellistä, ....
Mielestäni tämä ilmestys korotti näkiää itseään, eikä millään tavalla Jeesusta.

Äänestä
  • "Ufot ovat riivaaja- henkiä"

    Oliko tuo vitsiksi tarkoitettu.

    Eiköhän peruskoulussa jo opi, että ufot ovat todellisia, niin kauan kun joku ne tunnistaa ja yleissivistykseenkin kuuluu perusasioiden tietäminen.
    Jos näkee jotain lentävän, eikä tunnista sitä niin sitä sanotaan ufoksi, olipa kyseessä sitten oikeasti vaikka golfpallo tai varpunen.

    "Ufo (lyhenne engl. unidentified flying object, tunnistamaton lentävä kohde)"
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ufo

    Mikä tämä avauksen Mäntymäki-juttu on kun en sitä ole ennen kuullut?

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    "Ufot ovat riivaaja- henkiä"

    >"Ufot ovat riivaaja- henkiä"

    Oliko tuo vitsiksi tarkoitettu< - Pe.ku kirjoittaa.

    Ei ole vitsi. Onhan noita näkijöitä ja "ufo- havaintoja" ollut ja mennyt. Suurin osa huuhaata. Entinen saatanan palvoja, josta kirkon uskovat nuoret ajoivat riivaajan ulos, kertoi tuosta.

    Äänestä

* Olen kyllä koleerikon kanssa aivan samaa mieltä. Tuo oli hyvä huomio, että, vain Jeesusken edessä polvistutaan, palvomis ja Jumalan kunnioitus mielessä ! Ja kun polvistumme Jeesusken edessä, polvistumme Jumalan edessä, siis Korkeimman kunnioituksesta ja kiitokseen.

* En usko koko juttuun, on olut jotakin ehkä elosalama ilmiöitä ja siitä onkin sitten väännetty enkeli juttu, vain ja yksinomaan saadakseen huomiota maanlaajuisesti ?

* Enkelit toi ilosanoman paimenille kedolle, heidän ollessaan paimenessa. He toivat sen ihmisille, ja sen jälkeen evankeliumi on uskottu jo uskossa oleville Jeesuksen opetuslapsille, ei enää enkeleille. Ei edemmäs kuin mitä Sana opettaa.Ei edes koulujen ja teologisen opetuksen kautta voi saada valtuutusta julistaa evankeliumia, teologinen opetus on hyödyksi vasta, kun on jo, uudestisyntynyt, teologiset opistot ei voi tehdä opetuslapsia sinänsä, voihan sielläkin joku ehkä Jeesuksen löytää ja uudestisyntyä. Vain oikeasti uudestisyntyneet on Kristuksen ja Pyhän Hengen valtuuttamia julistajia. Eikä sekään oikeastaan vielä riitä, jos kerran Jeesukseen on uskomista, minä uskon. Jeesus kieltää, " Älkää lähtekö!" -vaan odottakaa sitä, minkä Isä on luvannut lähettää. Ja Jeesus lähetti Pyhän Hengen voimaksi julistaa evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta.

Äänestä
  • Tuon "ilmestyksen" jälkeen Jeesus joutui enkelin ja Mäntymäen taakse. Jo tuosta voi uskossa oleva aika paljon päätellä.

    Äänestä

  • En ole koskaan nähnyt enkeliä, mutta olen kyllä tavannut ihan jämäköitä ja mieleltää asiallisia hekilöitä, jotka ovat niitä nähneet. Kyllä Raamttu antaa Uudessa tesamettissakin esimerkkejä enkeli-ilmestyksistä, joten ne ovat mahdollisia.
    Vetoat tässä raamatulliseen "raittiuiteen"miten suhtautua ja palvella ja kenen edessä polvistua.
    Ajatelkaapa tilanne jos teidän eteenne yhtäkkiä keskellä arjen askareiden ilmestyy suuri välkkehtivä taivaallinen olento, joka ei ole ihan tavallista? Nämä henkilöt ovat kertoneet, että kyllä kokemus on yllttävä ja hämmentävä. Raamatussakin enekin kohdanneet henkilöt jopa pelstyivät: niin paimenet kedolla, Maria kohdatessaan enkelin joka toi viestin hänelle tulvasta tehtävästä synnyttää Vapahtaja. Ei vajavainen ihminen noin harvinaisessa ja yllättävässä tilanteessa varmaan muista kakkia teologisia koukeroita ja kyllä Taivaallinen isä tämän ymmärtää.
    Enkelit tulevat suoraan taivaan kirkkaudesta ja heidän olemuksessaan huokuu sen vuoksi pyhyys ja auktoriteetti. Jos enkeliä erehtyy kiittämään niin hän poistuu tai huomauttaa, että anna kunnia Jumalalle ja kiitos Isälle ja Jeesukselle Kristukselle. Ja miten mielenkiintoista, että siinä enkeli antaa ymmärtää kenen edustaja hän on. Ei sielunvihollinen kehoita kiittämään Jumalaa.
    Ei men palvota enkelitä mutta Jumala saattaa joskus toimia myös enkelien kautta.

    Äänestä

  • hellari... kirjoitti:

    En ole koskaan nähnyt enkeliä, mutta olen kyllä tavannut ihan jämäköitä ja mieleltää asiallisia hekilöitä, jotka ovat niitä nähneet. Kyllä Raamttu antaa Uudessa tesamettissakin esimerkkejä enkeli-ilmestyksistä, joten ne ovat mahdollisia.
    Vetoat tässä raamatulliseen "raittiuiteen"miten suhtautua ja palvella ja kenen edessä polvistua.
    Ajatelkaapa tilanne jos teidän eteenne yhtäkkiä keskellä arjen askareiden ilmestyy suuri välkkehtivä taivaallinen olento, joka ei ole ihan tavallista? Nämä henkilöt ovat kertoneet, että kyllä kokemus on yllttävä ja hämmentävä. Raamatussakin enekin kohdanneet henkilöt jopa pelstyivät: niin paimenet kedolla, Maria kohdatessaan enkelin joka toi viestin hänelle tulvasta tehtävästä synnyttää Vapahtaja. Ei vajavainen ihminen noin harvinaisessa ja yllättävässä tilanteessa varmaan muista kakkia teologisia koukeroita ja kyllä Taivaallinen isä tämän ymmärtää.
    Enkelit tulevat suoraan taivaan kirkkaudesta ja heidän olemuksessaan huokuu sen vuoksi pyhyys ja auktoriteetti. Jos enkeliä erehtyy kiittämään niin hän poistuu tai huomauttaa, että anna kunnia Jumalalle ja kiitos Isälle ja Jeesukselle Kristukselle. Ja miten mielenkiintoista, että siinä enkeli antaa ymmärtää kenen edustaja hän on. Ei sielunvihollinen kehoita kiittämään Jumalaa.
    Ei men palvota enkelitä mutta Jumala saattaa joskus toimia myös enkelien kautta.

    >>Varo, ettet sitä tee minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, ....,kumarra ja rukoile Jumalaa.

    Äänestä

  • koleerikko kirjoitti:

    Tuon "ilmestyksen" jälkeen Jeesus joutui enkelin ja Mäntymäen taakse. Jo tuosta voi uskossa oleva aika paljon päätellä.

    * Enkelit ovat todellisia, he ovat Jumalan palvelijoita ja lähettejä. Olen itse elämässäni saanut kokea enkelin avun, muuten en enää tässä kirjoittelisi, varmaa on kolme tapausta. Mutta ei heitä pidä alkaa palvomaan ja kumartelemaan, vielä vähemmin polvistua heidän eteensä. Jos ja kun enkeli tulee apuun, kiitoksen siitä saa ja kuuluu saada Jeesus Kristus, jonka kautta kiitos menee Isälle.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    Eiköhän näissä enkelinäyissä molemmat näkijät uudistuneet, tulleet Jeesuksen tykö! On eri asia polvistua enkelin edessä, kuin sen pyhyyden edessä, jonka Herran Jeesuksen läsnäolo saa aikaan.

    Äänestä

  • koleerikko kirjoitti:

    >>Varo, ettet sitä tee minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, ....,kumarra ja rukoile Jumalaa.

    No en kersku sieluilla ja ole alkanut pitämään karitsoistani lukua:uskoontulo kun on jokaisen kohdalla pitkä prosessi: on rukoilijoita, (muokkaajia), kylväjiä (sananjakajia), muokkaajia, kastelijoita, ja joku voi olla armoitettu leikkuupuimuri. Kyllä uskoontulo on aina Jumalan työ - siitä ei voi ottaa kukaan kunniaa ja pisteitä. Ymmärrän olet luonteeltasi järjellä toimiva loogikko. Herra on kyllä luonut toisenkinlaisia luonteita. Itsekkin taidan olla joskus liian kylmä kolerikko. Kolerikolla on ihan yhtä helppo askel lankeemukseen. Jos ei sorru tahdon lujuudellaan kapakkaan tuopin äärelle niin häntä vaanii juuri tuo bessewisserongelma ja itsevarmuus. En ole niin kuin nuo heikot, pysyn sanassa. Lähellä on hengellinen kovuus, ylpeys... En sinua tarkoita.
    Olen kyllä niin vajavainen, että jos Herra ei olisi ollut minulle armollinen ja uskollinen, niin takuulla olisi enää edes uskossa. Ja jos itseeni luotan niin voin löytää itseni vaikka pahimmasta yökerosta, vaikka en ole ollut koskaan niiden suurkuluttaja.
    En edes tiedä tuota enkeli-ilmestystä ja en ole perehtynyt sen sisältöön. Kommnetoin vain muuten asiasta. On minun sisarenpoikanikin nähnyt alle nelivuotiaana enkeleitä, vaikka vanhemmat ovat ateisteja.

    Ihmettelen vain, että miksi tätä yhtä juttua pitää vatvoa yhä uudelleen ja uudelleen vuodesta toiseen. Eikö asia ole jo monella palstalla puhki käsitelty. Eikö juuri tuossa piile vaara, että jostain yksittäisestä "ihmeestä" tehdään sensaatio ja kohu. Ja vieläkö laannuttuaankin se pitää nostaa esille.?

    Äänestä

  • yksin armosta kirjoitti:

    Eiköhän näissä enkelinäyissä molemmat näkijät uudistuneet, tulleet Jeesuksen tykö! On eri asia polvistua enkelin edessä, kuin sen pyhyyden edessä, jonka Herran Jeesuksen läsnäolo saa aikaan.

    Ei ole noin. Kuka se toinen todistaja oli?

    Äänestä

  • hellari... kirjoitti:

    No en kersku sieluilla ja ole alkanut pitämään karitsoistani lukua:uskoontulo kun on jokaisen kohdalla pitkä prosessi: on rukoilijoita, (muokkaajia), kylväjiä (sananjakajia), muokkaajia, kastelijoita, ja joku voi olla armoitettu leikkuupuimuri. Kyllä uskoontulo on aina Jumalan työ - siitä ei voi ottaa kukaan kunniaa ja pisteitä. Ymmärrän olet luonteeltasi järjellä toimiva loogikko. Herra on kyllä luonut toisenkinlaisia luonteita. Itsekkin taidan olla joskus liian kylmä kolerikko. Kolerikolla on ihan yhtä helppo askel lankeemukseen. Jos ei sorru tahdon lujuudellaan kapakkaan tuopin äärelle niin häntä vaanii juuri tuo bessewisserongelma ja itsevarmuus. En ole niin kuin nuo heikot, pysyn sanassa. Lähellä on hengellinen kovuus, ylpeys... En sinua tarkoita.
    Olen kyllä niin vajavainen, että jos Herra ei olisi ollut minulle armollinen ja uskollinen, niin takuulla olisi enää edes uskossa. Ja jos itseeni luotan niin voin löytää itseni vaikka pahimmasta yökerosta, vaikka en ole ollut koskaan niiden suurkuluttaja.
    En edes tiedä tuota enkeli-ilmestystä ja en ole perehtynyt sen sisältöön. Kommnetoin vain muuten asiasta. On minun sisarenpoikanikin nähnyt alle nelivuotiaana enkeleitä, vaikka vanhemmat ovat ateisteja.

    Ihmettelen vain, että miksi tätä yhtä juttua pitää vatvoa yhä uudelleen ja uudelleen vuodesta toiseen. Eikö asia ole jo monella palstalla puhki käsitelty. Eikö juuri tuossa piile vaara, että jostain yksittäisestä "ihmeestä" tehdään sensaatio ja kohu. Ja vieläkö laannuttuaankin se pitää nostaa esille.?

    >No en kersku sieluilla ja ole alkanut pitämään karitsoistani lukua:uskoontulo kun on jokaisen kohdalla pitkä prosessi: on rukoilijoita, (muokkaajia), kylväjiä (sananjakajia), muokkaajia, kastelijoita, ja joku voi olla armoitettu leikkuupuimuri. Kyllä uskoontulo on aina Jumalan työ - siitä ei voi ottaa kukaan kunniaa ja pisteitä.< - hellari

    Kuka on ottanut pisteitä?
    Kovin oli teoreettinen tuo vastauksesi. Kun laiva missä Paavali vietiin Roomaan haakserikkoutui Meliten edustelle. Siellä tuli paljon ihmisiä uskoon. Kysynkin, kuka näiden puolesta oli tehnyt esityön? Itse kerroit, että joku rukoilee, joku kylvää.

    Jumala antaa aina uskon, antaa voiman olla uskossa ja vie työnsä loppuun, mutta Jumala käyttää ihmisiä.

    > Kolerikolla on ihan yhtä helppo askel lankeemukseen. Jos ei sorru tahdon lujuudellaan kapakkaan tuopin äärelle niin häntä vaanii juuri tuo bessewisserongelma ja itsevarmuus.< - hellari kirjoittaa. Tuosta tulee näin kirjoittajan näkökannalta mieleen, ikäänkuin toivoisit minun lankeavan. Se ei ole raitista ja aika helppo kumota tuollainen harha Raamatulla ja kokemuksella.
    Jokaisella luonteella on ihan yhtä helppo voittaa sieluja ja langeta.

    >Olen kyllä niin vajavainen, että jos Herra ei olisi ollut minulle armollinen ja uskollinen, niin takuulla olisi enää edes uskossa.< hellari. Kuka sinua on täydellisenä pitänyt?

    >Eikö juuri tuossa piile vaara, että jostain yksittäisestä "ihmeestä" tehdään sensaatio ja kohu. Ja vieläkö laannuttuaankin se pitää nostaa esille.?< - hellari kirjoittaa.
    12 vakoojaa lähti katsomaan Luvattua maata. 10 palasi kun oli nähnyt vain vaaroja. Joosua ja Kaaleb näki mahdollisuuksia. Ne jättiläiset vain suupala.

    Annan neuvon hellari. Pidän yleensä sinun kirjoituksista. Jos näet kovasti vaaroja joka paikassa, älä kylvä epäuskoa muille!

    Äänestä

  • luppopäivä kirjoitti:

    Ei ole noin. Kuka se toinen todistaja oli?

    tapauksesta-toinen Kauhavalla.

    Mietin vain, että kyllä sitä itsekin säikähtäisi sellaisen kokemuksen edessä, niin, ettei jalat kantaisi!

    Minun mielestäni nimim. hellari ei kylvänyt kirjoituksessaan epäuskoa, joskin sinusta siltä tuntui. Mielestäni noista enkeli-ilmestyksistä kirjoitettaessa, tietämättä tilannetta ja sen pohjalta varmasti kirjoittavana ja niistä varoittavana, sinäkin, koleerikko, luot epäuskoa. Kukaan sivullinen ja itse asiaa kokematon ja asiasta tietämätön ei voi tehdä tyhjäksi toisten kokemuksia. Jos kyseenomaiset ihmiset ovat uudistuneet uskossaan kokemuksensa seurauksena, niin eikö se jo kerro mitään ja eikö se ole hyvä asia, että kokemus on johtanut palaamaan Jeesuksen luokse???

    Äänestä

  • Kyse kahdesta eri kirjoitti:

    tapauksesta-toinen Kauhavalla.

    Mietin vain, että kyllä sitä itsekin säikähtäisi sellaisen kokemuksen edessä, niin, ettei jalat kantaisi!

    Niin säikähti Johanneskin, mutta enkeli varoitti, ettei kumarra häntä.

    Äänestä

  • Sivusta vain kirjoitti:

    Minun mielestäni nimim. hellari ei kylvänyt kirjoituksessaan epäuskoa, joskin sinusta siltä tuntui. Mielestäni noista enkeli-ilmestyksistä kirjoitettaessa, tietämättä tilannetta ja sen pohjalta varmasti kirjoittavana ja niistä varoittavana, sinäkin, koleerikko, luot epäuskoa. Kukaan sivullinen ja itse asiaa kokematon ja asiasta tietämätön ei voi tehdä tyhjäksi toisten kokemuksia. Jos kyseenomaiset ihmiset ovat uudistuneet uskossaan kokemuksensa seurauksena, niin eikö se jo kerro mitään ja eikö se ole hyvä asia, että kokemus on johtanut palaamaan Jeesuksen luokse???

    Nyt kirjoituksessasi on ristiriita. Kyllä Jumalan Henki kestää koettelun, ei Raamattu muuten kehoita koettelemaan henkiä. Hyväksyt toisen asian mutta ole suvaitsematon minulle. Miksi? Jos olisi eri nimimerkki huutaisit aamenta, edellyttäen, että olet uskossa. En luo epäuskoa.

    Pysyn edelleen kirjoitukseni takana.

    Äänestä

Eikös Seinäjoen helluntaiseurakunnassa kerrottu kahdestakin enkeli-ilmestyksestä lyhyen ajan sisällä? Kummassakin tapauksessa nuorehkot romaaninaiset todistivat näkemästään ja kokemastaan.

Missä nämä innokkaat todistajat nyt ovat? Onko kukaan uskonut Jeesukseen omana Vapahtajanaan heidän enkelikokemustodistuksiensa kautta? Voiko enkelinäkyjen tai -kokemusten kautta syntyä usko Jeesukseen, joka sovitti ristillä syntimme ja nousi kuolleista? Eikö tämä usko synny vain evankeliumin saarnan kautta; ei enkelien näkemisestä tarinoita kertomalla.

Mitä haluaisin sanoa noille enkeli-ilmestyksistä kertoneille naisille. Tämän: "Älä sano väärää todistusta".

Sellaista vielä kysyisin uskovaisilta, että luuleeko joku teistä, ettei joudu Jumalan tuomioistuimen eteen ja vastaamaan siitä, mitä uskossa ollessaan on tehnyt tai jättänyt tekemättä? Jokainen joutuu tuomiolle. Raamattu ilmoittaa tämän selvästi. Älä petä itseäsi. Jokaisen on tehtävä tili Jumalalle.

Äänestä
  • >Kummassakin tapauksessa nuorehkot romaaninaiset todistivat näkemästään ja kokemastaan.< - - Sydän on petollinen kirjottaa.

    Oikaisu, romaani on kirja, romani Suomessa asuvaan etniseen vähemmistöön kuuluva ihminen.

    >Missä nämä innokkaat todistajat nyt ovat?>
    En tiennyt julkisuudessa olleen kuin yhden. Tämän yhden kyllä tiedän, siis Mänytymäen.

    >Sellaista vielä kysyisin uskovaisilta, että luuleeko joku teistä, ettei joudu Jumalan tuomioistuimen eteen ja vastaamaan siitä, mitä uskossa ollessaan on tehnyt tai jättänyt tekemättä? Jokainen joutuu tuomiolle. Raamattu ilmoittaa tämän selvästi. Älä petä itseäsi. Jokaisen on tehtävä tili Jumalalle.< - Sydän on petollinen kirjoittaa. Kyllä, tuosta asiasta ei ole paljoa seurakunnissa viime vuosina opetettu. Olen kanssasi samaa mieltä.

    Äänestä

  • koleerikko kirjoitti:

    >Kummassakin tapauksessa nuorehkot romaaninaiset todistivat näkemästään ja kokemastaan.< - - Sydän on petollinen kirjottaa.

    Oikaisu, romaani on kirja, romani Suomessa asuvaan etniseen vähemmistöön kuuluva ihminen.

    >Missä nämä innokkaat todistajat nyt ovat?>
    En tiennyt julkisuudessa olleen kuin yhden. Tämän yhden kyllä tiedän, siis Mänytymäen.

    >Sellaista vielä kysyisin uskovaisilta, että luuleeko joku teistä, ettei joudu Jumalan tuomioistuimen eteen ja vastaamaan siitä, mitä uskossa ollessaan on tehnyt tai jättänyt tekemättä? Jokainen joutuu tuomiolle. Raamattu ilmoittaa tämän selvästi. Älä petä itseäsi. Jokaisen on tehtävä tili Jumalalle.< - Sydän on petollinen kirjoittaa. Kyllä, tuosta asiasta ei ole paljoa seurakunnissa viime vuosina opetettu. Olen kanssasi samaa mieltä.

    Pyydän anteeksi kirjoitusvirhettäni. Tiedän kyllä eron tuon yhden vokaalin vaikutuksesta.tässä kieliopillisessa asiassa. Merkillistä on, että useat romanit ilmaisevat olevansa romaneja lausumalla etnisyytensä "romaani", ei "romani". Viimeeksi mainittu on kuitenkin oikea ilmaisu.

    Pahoittelen, että kävin palstallanne. Tarkoitukseni ei ollut loukata etnisiä ryhmiä vaan korostaa, että Jeesuksen omakohtainen tunteminen on tärkeämpää kuin enkelinäyt, joista palstalla on kerrottu.

    Äänestä

  • Sydän on petollinen kirjoitti:

    Mitättömästä kirjoitusvirheestä huomauttaneella koleerikolla on itsellä viesteissään paljon suurempia virheitä ja erehtynyt kaiketi kyseisen henkilön nimen kirjoittamisessakin.

    Sydän on petollinen, älä nyt mene mihinkään. En ainakaan minä loukaantunut enkä ärsyyntynyt.

    Yksi oli käynyt ulkomailla auttamassa kirjoituksensa mukaan romaaeja, se ärsytti. Laitoinhan minä kommenttiisi plussan.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Mitättömästä kirjoitusvirheestä huomauttaneella koleerikolla on itsellä viesteissään paljon suurempia virheitä ja erehtynyt kaiketi kyseisen henkilön nimen kirjoittamisessakin.

    Olet oikeassa Pe.ku. Minulle tulee aika paljon kirjoitusvirheitä.

    Äänestä

  • että on seurakunnassa sekä nuoriso- että lapsityössä nykyisin ja on pysynyt uskossa.

    Äänestä

Romanit yleensä pelkäävät Jumalaa. Tuollaisen kohdatessa yllättäin juoksevat pakoon tai autolla kiihdyttävät vauhtia.

Äänestä
  • Ovatko he taikauskoisia vai miksi he pelkäävät taruolentoja?

    Äänestä

Eikös tuo romaninainen ollut väittämänsä tapahtuman kanssa samaan aikaan facebookissa?

Ihmettelen kyllä, miten Seinäjoen helluntaiseurakunta hehkutti tapausta. Tuon naisen todistus lienee edelleenkin Youtubessa katsottavissa. Vähän myöhemmin joku nuori nainen todisti omasta "enkelinäystään" ja missäpä muualla kuin juuri Seinäjoen helluntaiseurakunnassa.

Eipä löytynyt todistajia tapahtumalle ja kovin hiljaa ovat olleet Seinäjoen helluntailaiset asiasta. Pastori Närhellä olisi eron paikka.

Äänestä
  • Timo Närhi kuka haastatteli Mäntyniemeä on mies paikallaan. Rapatessa roiskuu eikä Timon tarvitse mihinkään lähteä.

    Jeesus Timoa edelleenkin siunatkoon!

    Äänestä

  • koleerikko kirjoitti:

    Timo Närhi kuka haastatteli Mäntyniemeä on mies paikallaan. Rapatessa roiskuu eikä Timon tarvitse mihinkään lähteä.

    Jeesus Timoa edelleenkin siunatkoon!

    Aina missä on oikeaa siellä esiintyy myöskin väärää.

    Äänestä

Mutta, kukas niitä enkeleitä näkee sitten muut kuin ihmiset? Raamatussa on paljon ekeli-ilmestyksiä, enkelit ovatkin sanantuojia Jumalalta.

En siis ainakaan mene laittamaan epäilyksen alaiseksi Mäntyniemen enkelinäkyä.

Äänestä
  • tomis... Ei kuitenkaan kannata koettelematta mitään uskoa. Itsellä on neutraali kanta asiaan.

    Äänestä

  • Hyvä, tomis! Olen kyllä ollut totisesti suuttunut näiden uskovien mollaamisesta.

    Äänestä

  • yksin armosta kirjoitti:

    Hyvä, tomis! Olen kyllä ollut totisesti suuttunut näiden uskovien mollaamisesta.

    Matteuksen evankeliumi
    5:10 Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.

    Äänestä

Nyt ajatuksissa sotkin kaksi asia jonka nyt korjaan. Enkelinäyn näkijä oli
Marita Mäntyniemi. Mäntymäki taas on kenttä Helsingissä, jossa pidetään telttakokouksia. Ei lienee haitannut, sillä asia tunnettiin. Kuitenkin pahoittelut virheestä.

>Mikä tämä avauksen Mäntymäki-juttu on kun en sitä ole ennen kuullut?< - Pe.ku.

Pe.ku oli tarkkana ja hoksasi tekemäni virheen. Kiitosta vaan.

Mäntyneimellä menee kyllä hyvin tiedän missä hän nykyään vaikuttaa.

Äänestä
  • Molemmilla enkeli-ilmestyksen kokeneilla menee hyvin, molemmat ovat uskossa.

    Äänestä

Ja mitä tälalisilla kuvitteluilla sitten saavutetaan ja milloin Jumala on alkanut esittä arvoituksia ?

joutavaa turinaa kun ei ole todellisia asioita.

Äänestä
  • Psykiatria tuntee sellaisen termin kuin "mikropsykoosi". Se on nimensä mukaan hyvin lyhyt, mutta kuitenkin psykoosi.
    Kysymyksiä tammikuu 2012 antaa enemmän kuin vastauksia. Tässä joitakin:

    Tammikuussa on kylmä, kuinka Mäntyniemi pystyi oletuksensa mukaan olemaan puolituntia ja sitten alkoi palella?
    Kuinka lumi ja lumihanget eivät hidastaneet vauhtia?
    Missä ovat muut enkeli-ilmestyksen näkijät?

    Eikä ihme; sillä itse saa.tana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
    2Kor.11:14

    Äänestä

  • Ai että milloin Jumala on alkanut esittää arvoituksia?

    Matteuksen evankeliumi
    13:10 Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle: "Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?"
    13:11 Hän vastasi ja sanoi: "Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu.
    13:12 Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
    13:13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.
    13:14 Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.
    13:15 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi

    Äänestä

Näistä enkelinäkyjen näkijöistä olisi syytä tietää vähän tosiasioitakin. Niin on laita tässäkin tapauksessa. Jokainen haluava löytää tosiasioita halutessaan.

Sana UFO tarkoittaa tunnistamatonta lentävää esinettä/kohdetta. Niistä on havaintoja valtavalla määrällä ihmisiä ja moni heistä on kyllä jotakin vallan muuta kuin esim. "Entinen saatananpalvoja". Nämä jutut täällä osoittavat vallan sairasta tietämättömyyttä ja typeryyttä.

Voi hyvin ymmärtää sen, ettei keskustelu onnistu mikäli yleissivistys on tuolla tasolla.

Äänestä
  • .........Voi hyvin ymmärtää sen, ettei keskustelu onnistu mikäli yleissivistys on tuolla tasolla........... Olet liian ylimielinen, että sinusta edes olisi keskustelijaksi.

    Äänestä

  • * Totuus taivaalla nähdyistä, ns. Ufoista on tässä:

    * Efe.6:11. "< 11. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
    12. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. "!

    * Just noin, sieltä paholaisen hallituksilta ne tulee, valheen voimalla ja petollisia maailman valtiaita.

    * Paholainen voi siis "luoda" olemattomia utukuvia, jotka saattavat näyttäytyä ihmisille, vaikkapa nyt juuri UFOINA, tai sitten ihan minkä näköisinä vempaimina hyvänsä. Jos ne kaikki oletetut Ufot joita on mukamas nähty, olisivat joltain planeetalta, ne olisi kyllä selvitetty. Nytpä noita näkyjä ei voi mitenkään päästä tutkimaan, koska ne on Paholaisen harhautusta ja valhetta kaikki tyyni. Kyllä tuo Raamatun toteamus näistä on uskottavin , mitä Ufoihin ja muihin valoilmiöihin tulee.

    * Toinen harhaan johtavaa on se, että taivaalla saattaa näkyä jos vaikka minkälaisia sähköisiä ilmiöitä, jotka shokeeraava näkijä pelästyessään voi luulla näkevänsä ihan mitä vaan.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Totuus taivaalla nähdyistä, ns. Ufoista on tässä:

    Samoin, jos enkelinäyt olisivat todellisia, niistä olisi kouriintuntuvia todisteita. Nuo höpöttelyt UFOISTA tuntuvat niin hölmöiltä etten tiedä pitääkö itkeä vai nauraa. Sinä Mohikaani olet kyllä oikea lööperin puhumisen maailmanmestari.

    Äänestä

Miksi tarvii miettiä ollenkaan jotain psykooseja sun muuta. Tosiasia kun on hyvin yksinkertainen, eli se että, mustalainen keksi törkeän valeen ja sillä sipuli.
Sutki mikä sutki. Mutta oliko juonessa joku seurakunnan " silmäätekevä" mukana?

Äänestä
  • Äläpä nimittele ja valehtele T.Hentt. Sinä itse olet mikä olet mutta keskustele asiallisemmin ihmisistä. Oleko koskaan miettinyt, mikä tekee sinusta mahdollisesti sanomaasi mustalaista peremman?

    Ps. Annoin aloituksessa mietittävää.

    Pss. Joku arjessa nimitteli romania mustalaiseksi. Joku asian kuullut teki rikosilmoituksen. Käräoikeuden tulos oli sakkoa ja romanimiehelle korvauksia euro, minkä hän pyysi.

    Psss. Seurakunta ei valehdellut!

    Äänestä

  • koleerikko kirjoitti:

    Äläpä nimittele ja valehtele T.Hentt. Sinä itse olet mikä olet mutta keskustele asiallisemmin ihmisistä. Oleko koskaan miettinyt, mikä tekee sinusta mahdollisesti sanomaasi mustalaista peremman?

    Koleerikko
    Olen jutellut paljonkin romanien kanssa tuosta nimiasiasta. Romanien mielestä mustalainen on ihan yhtä hyvä sana kuin romanikin. Nämä minun keskustelukumppaninani olleet romanit eivät olleet helluntailaisia.

    Onko kenties helluntailaisilla romaneilla toinen mielipide asiasta? Vai kuuliko joku helluntailainen jonkun käyttävän romaneista mustalais -nimitystä ja teki rikosilmoituksen? Helluntailaiset ovat kyllä alttiita riitelemään ja rahakin heille kelpaa.

    Äänestä

  • Mazdels (ei kirj.) kirjoitti:

    Mazdels (ei kirj.)

    Olen elänyt romanien kanssa.

    Sana mustalainen riippuu missä sävyssä se sanotaan. Moni romani sanoo suoraan; en ole romani vaan mustalinen.

    Äänestä

  • koleerikko kirjoitti:

    Mazdels (ei kirj.)

    Olen elänyt romanien kanssa.

    Sana mustalainen riippuu missä sävyssä se sanotaan. Moni romani sanoo suoraan; en ole romani vaan mustalinen.

    Mazdels (ei kirj.)

    Lisäys. Edustan tällä palstalla itseäni, en helluntailaisuutta.

    Äänestä

  • koleerikko kirjoitti:

    Äläpä nimittele ja valehtele T.Hentt. Sinä itse olet mikä olet mutta keskustele asiallisemmin ihmisistä. Oleko koskaan miettinyt, mikä tekee sinusta mahdollisesti sanomaasi mustalaista peremman?

    Ps. Annoin aloituksessa mietittävää.

    Pss. Joku arjessa nimitteli romania mustalaiseksi. Joku asian kuullut teki rikosilmoituksen. Käräoikeuden tulos oli sakkoa ja romanimiehelle korvauksia euro, minkä hän pyysi.

    Psss. Seurakunta ei valehdellut!

    Olen kiinnostunut tietämään, että miten romanit nimittävät ei-romaneja?

    Äänestä

  • kiitos tiedosta kirjoitti:

    Olen kiinnostunut tietämään, että miten romanit nimittävät ei-romaneja?

    kiitos tiedosta

    Keneltä asiaa kysyt?

    Äänestä

  • kurlump- sis kirjoitti:

    kiitos tiedosta

    Keneltä asiaa kysyt?

    kiitos tiedosta

    *Keneltä asiaa kysyt?*

    Kysyn siltä joka tietää. miten romanit nimittävät ei-romaneja?

    Äänestä

  • kiitos tiedosta kirjoitti:

    kiitos tiedosta

    *Keneltä asiaa kysyt?*

    Kysyn siltä joka tietää. miten romanit nimittävät ei-romaneja?

    No kerro jo millä nimellä?

    Äänestä

  • kiitos tiedosta kirjoitti:

    kiitos tiedosta

    *Keneltä asiaa kysyt?*

    Kysyn siltä joka tietää. miten romanit nimittävät ei-romaneja?

    Kävinpä Romano-palstalla kysymässä "Kun romanit puhuvat keskenään meistä "tavallisista" suomalaisista, niin mitä nimeä he meistä käyttävät?"

    Tässä saamiani vastauksia: Kaajeet, valkolaiset, valkoturvat, talonpojat, räklit ja kääjit (naisista), Morlokit.

    Hyi miten rumia nimiä!

    Äänestä

  • kiitos tiedosta kirjoitti:

    Kävinpä Romano-palstalla kysymässä "Kun romanit puhuvat keskenään meistä "tavallisista" suomalaisista, niin mitä nimeä he meistä käyttävät?"

    Tässä saamiani vastauksia: Kaajeet, valkolaiset, valkoturvat, talonpojat, räklit ja kääjit (naisista), Morlokit.

    Hyi miten rumia nimiä!

    Ohhoh, olipas kummia sanoja.

    Äänestä

Jumalasta saadun näyn tuntomerkit:
- siivekkäät olennot
- hevoset
- vaunut tai vankkurit

Paholaisesta saadun näyn tuntomerkit:
- isopäiset humanoidit
- sädepistoolit ja muut tekniset vempaimet
- lentävät lautaset tai muut härvelit

Äänestä

Aloitukseni jossa käsittelin Marita Mäntyniemen enkeli- ilmestystä, saa lukija tietenkin itse päättää uskooko vai ei. Tuolla ketjussa tomis uskoo. Hännellä on oikeus uskoa. Raamattu vihaa riidan rakentajaa veljesten kesken,

"Riitoja rakentaa..." Snl.6:14.
Sekä väärää todistajaa, joka valheita puhuu, ja riidan rakentajaa veljesten kesken, Snl.6:19 Olemme uskonveljiä Tomiksen kanssa.

Tämä joku oli laittanut tämän Raamatu jakeen: Matteuksen evankeliumi
5:10 Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.

Kysymys; millä tavoin mainittu jae liittyy keskusteluun? Ketään tässä viestiketjussa ei ole vainottu vanhurskauden tähden!

Äänestä
  • Tomis, Jeesus sinua siunatkoon siellä kairoilla missä liikutkin. Teit viisaasti kun aloit harvakseltaan kommentoimaan. Itse kiihkeänä luonteena olen ehkä liikaa kin ollut menossa mukana. Mutta ei lannistuta.

    Voin kuvitella mielessäni metsän ja sinulle tutut paikat siellä. Olen kai kertonut, että olen kasvattanut saksanpaimenkoiria -85 keväästä asti. Ystäväni kanssa löydettiin hänelle tutuista paikoista mahtavat tulistelupaikat. Siellä juttu lensi ja makkaraa kului. Kummankin sefferi juoksenteli siinä lähettyvillä, kunnes tuli makkaran perien aika. =))

    Äänestä

Toiset uskovat, toiset ei. Liian moni juoksee sensaatioiden perässä. Viljavainioot ovat kyllä valjenneet aikaa sitten, mutta missä luuraavat työmiehet?

Äänestä

Onko näistä enkelin näyttäytymisistä vuosi vai kaksi? Kuulen uutiset yleensä paljon jälkijunassa. Kuuntelin ehkä vuosi sitten netistä radiohaastatteluna kun toimittaja T.L. haastatteli Mäntymäkeä. Uskoin tapahtuman ja uskon vieläkin. Minä, joka suhtaudun varauksin helluntailaisiin erityispiirteisiin ja kovin innostuneeseen liikehdintään yleensä, uskoin sen.

Sitten vilkaisin löytämäni videolinkin kautta Seinäjoella tehtyä haastattelua. Ihmettelin, miten tämä asia kuuluu tuohon kokoukseen.

Lienee erikseen ne joille asia on tarkoitettu.

Äänestä

Olen sama mieltä sun kanssa kolerikko rakas : ) !!!! Liian paljon kuohua lammikon vedestä ja Jeesus jäi varjoon.

Hyvä oli myös sun ajatuxet vajakoisista ja heikkoisista joka on mainoa puolustuskeino kun ihmiset ja uskovaiset tahdo tehdä syntiä. Juu sitten ne istuvat tuopin ääressä baarissa ja surkuttele itseään ja sunnuntai käyvät seurakunnissa ripille nä heikot vajavaiset joka turvautuu luonteen kuvaavia opettajia ja opetuxia.

Puhuvat sitten toisille miten armoolista on elämä synnissä............ huh hejjaaa.......

Äänestä
  • Savis tuo asia kurittomista kenellä on heikon naamio on tänään totisinta totta. Ei voi vuodesta toiseen vain paeta heikkousen taakse ja ryypätä tai mitä muuta se kätkee sisälleen. Olen varoittanut uskovia, etteivät ylläpidä kenenkään viinan tai muun tarpeita.
    Monilla kurittomilla on kuitenkin valtava helvetin pelko, mutta silti himot saavat otteen. He käyvät milloin minkäkin kaatajapapin tilaisuuksissa. Muissa tilaisuuksissa ei.

    Äänestä

  • koleerikko kirjoitti:

    Savis tuo asia kurittomista kenellä on heikon naamio on tänään totisinta totta. Ei voi vuodesta toiseen vain paeta heikkousen taakse ja ryypätä tai mitä muuta se kätkee sisälleen. Olen varoittanut uskovia, etteivät ylläpidä kenenkään viinan tai muun tarpeita.
    Monilla kurittomilla on kuitenkin valtava helvetin pelko, mutta silti himot saavat otteen. He käyvät milloin minkäkin kaatajapapin tilaisuuksissa. Muissa tilaisuuksissa ei.

    "koleerikko"
    Eikö tuo Seinäjoen helluntaipastori Närhi olekin yksi kaatajapapeista? Youtubessakin taitaa olla pätkä hänen kaadoistaan. Eli ei siis kannata mennä Närhen käsien alle.

    Äänestä

  • Mazdels (ei kirj.) kirjoitti:

    "koleerikko"
    Eikö tuo Seinäjoen helluntaipastori Närhi olekin yksi kaatajapapeista? Youtubessakin taitaa olla pätkä hänen kaadoistaan. Eli ei siis kannata mennä Närhen käsien alle.

    Se Timo Närhi minkä viimeksi näin on lahaa ja verta kuten mekin. En tiedä kaatumisista mitään. Sen tiedän, että Seinäjoella on parantunut ihmisiä.

    Äänestä

  • koleerikko kirjoitti:

    Se Timo Närhi minkä viimeksi näin on lahaa ja verta kuten mekin. En tiedä kaatumisista mitään. Sen tiedän, että Seinäjoella on parantunut ihmisiä.

    Epäilemättä Seinäjoella paranee ihmisiä. Heitä parantaa joko lääketiede tai luonnon oma paranemismekanismi.

    Jos uskonnollisia ihmeparantumisia on, todisteita kehiin!

    Äänestä

onko kyseisestä tapahtumasta , otettu valokuvaa kameralla esimerkiksi?? kun, jos olisi valokuva , olisi kiva nähdä tämä tapahtuma???

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

koleerikko kirjoitti:

Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
Kol.2:18-19

Tuolloin Mäntymäen mukaan muitakin autoja pysähtyi katsomaan. Ihmisiä rukoili polvillaan. Miksi sitten ei koskaan eikä ketään muuta tuollaisen näkijää ole ilmestynyt kertomaan asia? Jos se oli oikea enkeilmestys, vain Jeesuksen edessä polvistutaan.

>>Varo, ettet sitä tee minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, ....,kumarra ja rukoile Jumalaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu