Kaikki kuuluisia toisen maailmansodan taisteluita mutta missä oli tavallisen sotilaan näkökulmasta kovimmat taistelut ja tappiot?
Stalingrad, Ardennit, Iwo Jima, mikä pahin paikka?
Kuka tietää
35395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Korkkaripoika heitti taas niin yllättävän kysymyksen, jaa että missä kovimmat, yleensä kysyt kuka oli kovin....
oli kauheimmat lähitaistelut.
Stalingradissa meni marsalkka ja Ardennien taistelussa sai muistaakseni SS selkäänsä.
Ei tavallinen sotilas tiedä kuin omat kokemuksensa. Lisäksi taistelujen vertaaminen ei ole mielekästä.Jokaisella on omat erityispiirteensä.
Stalingradin taistelu kesti puoli vuotta. Ensin armottomia katutaisteluita, sen jälkeen piiritys jossa kärsittiin vilua ja nälkään. Lopuksi puna-armeijan hyökkäys, taistelu ylivoimaista vihollista vastaan. Sotavangiksi joutuminen, vain harva vankeudesta palasi.
Kaikki ei olleet tavallisia. SS miehiä tosin usein ihaltiin turhaan. Saksalaiset veteraanit kuului mustaa nahkaa ihannoivaan sukupolven. SS toki taisteli kovasti esimerkiksi Kauksuksella, Kurskissa ja Baltiassa, mutta muualla se yli-ihmisyys ei näkynyt.
Demjanskin lihamyllyä kai pidettiin myös osoituksenaSS miesten arjalaisuudesta.
Nuo olivat pahoja paikkoja neukkulaisen, saksalaisen, japanilaisen ja amerikkalaisen sotilaan näkökulmasta. Englanti ei kykene esittämään omalta puoleltaan viime sodasta yhtään ainutta noihin verrattavissa olevaa taistelua. Aina se floppasi ja nopeesti floppasikin.
Dunkerque. Paha paikka, pöksyt kastui karkuun juostessa.
pelastumista jatkamaan sotaa.
hvyin urheasti lukemattomissa taisteluissa Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa.
"Englanti ei kykene esittämään omalta puoleltaan viime sodasta yhtään ainutta noihin verrattavissa olevaa taistelua. Aina se floppasi ja nopeesti floppasikin. "
Esimerkkeinä vaikka Tobruk, El Alamein, Tunisia, Italia, Normandia.
Taistelu Englannista ja voitto merisodassa.
Mitä noista vertaat Kollaan jokeen, Taipaleeseen, Summaan, Ihantalaan, Okinawaan......?
Pidätkö meitä muita ihan hölmöinä. Ettäs kehtaat.
---Taistelu Englannista ja voitto merisodassa---
Ja lopulta Saksa antautui Englannille kun Monty oli niin pätevä.
Liekö antautunut muille vieläkään, taitaa sota siltä osin jatkua. Muilla kun ei ollut Montya.
Sotilaan velvollisuus on pysäyttää vihollinen eikä "pelastaa" itseään kauas taa muka sotaa jatkamaan. Miksi Ranskaan menivätkään kun ei ollut tappelijaksi.
antautumisen vaihtoehto. Se oli vain yksi vetäyytmisen versio.
Se mahdollisti osaltaan sodan jatkamisen. Siksi stallarit sitä vihaavat.
kovia taisteluja. Väittely siitä, mikä on "kovin" on lapsellista. Paikalla olevalle sotilaalle se oma taistelu on aina kovin.
Älähän isottele.
Vaikka väliaikaisesti.
----Evakuointi oli antautumisen vaihtoehto----
Evakuoinnin eli vetäytymisen vaihtoehto on puolensa pitäminen. Miksi ollenkaan mennä meren yli jos ei ole tarkoitiusta eikä minkäänlaista kuntoa tapella? Suomen miehillä ei ollut meren takaista turvaa ja siksi tapeltiin.
valeita loputtomiin?
Britit menivät Ranskan taistelemaan, mutta kun liittolaiset antautuivat ja vastassa oli kymmenkertainen ylivoima, niin evakuointi oli ainoa keino pelastaa joukot.
Britit jatkoivat sotaa muiden aantautuessa.
"Miksi ollenkaan mennä meren yli jos ei ole tarkoitiusta eikä minkäänlaista kuntoa tapella? Suomen miehillä ei ollut meren takaista turvaa ja siksi tapeltiin"
Britit menivät auttamaan ranskalaisia, mutta näistä ei ollut sotimaan. Britit taistelivat koko sodan ajan ja voittivat. Saksalaisetkin antoivat tunnustuksen.
Suomalaiset taistelivat, koska puolustivat omaa maataan. Suomen tilanteella ei ollut mitään tekemistä brittien tilanteen kanssa.
Häviön uhatessa suomalaiset vaihtoivat puolta. Tosin sekään ei auttanut.
Älä uhittele.
-----kun liittolaiset antautuivat .-----
Aivan uskomattomia ovat valeesi nyt, liekö yli- vaiko alilääkitys syynä. Britti livisti jo touko-kesäkuun vaihteessa mutta Ranska antautui vasta 22. 6 eli asia on juuri päinvastoin kuin valehtelet. Britti livisti ensin ja Ranska antautui vasta 3 vko sen jälkeen. Hollanti ja Belgia eivät olleet liittolaisia vaan puolueettomia maita, joihin Saksa hyökkäsi.
------vastassa oli kymmenkertainen ylivoima, niin evakuointi oli ainoa keino pelastaa joukot-----
Englannilla oli mannermaalla lähes 250 000 miestä eli sinä valehtelet Saksalla olleen PELKÄSTÄÄN brittejä vastassa 2 500 000 miestä. Kun brittejä vastassa oli Saksan joukoista vain pieni murto-osa niin väitteesi mukaan sakuja hyökkäsi keväällä -40 länteen vähintäin tuollaiset 10-15 miljoonaa miestä. Muutenhan tuo 10 kertainen ylivoima brittirintamalla ei ole mahdollinen.
Kuten tiedetään niin Saksan päävoimat materiaalikuljetuksineen kääntyivät etelään Ranskaa vastaan sitä mukaa kuin ne saapuivat alueelle Ardennien kapeita teitä pitkin hevosvetoista tykistöä raahaten.
----Esimerkkeinä vaikka Tobruk, El Alamein, Tunisia, Italia, Normandia----
Unohdit Balkanin ja Kreetan ja Singaporen sekä muutaman muun paikan.
300 000 ukkoa on yli puolet Suomen armeijan vahvuudesta. Mieti sitä sönkkö.
Dien Bien bhussa muukalaislegioonan riveissä taistelleet saksalaisveteraanit suuttuivat, kun sitä alettiin verrata Stalingradiin. Stalingrad oli kuulemma paljon pahempi paikka. Kylmä, nälkä, jano jne.
Stalingradissa tuli suuret tappiot. Noin 5 000 palasi sotavnkileireiltä joskus 1955. Tuskin he Vietnamiin lähtivät.
Stalingradin veteraaneja on Vietnamissa voinut olla vain haavoittuneina tai muuten evakuoituja.
"Stalingradin veteraaneja on Vietnamissa voinut olla vain haavoittuneina tai muuten evakuoituja. "
Heitäkin oli paljon, kukaan ei puhunutkaan stalingradissa vangeiksi jääneistä.
eli muukalaislegioonaan liittyi lähinnä Waffen-SS.n sotilaita, joita ei oikein Saksassakaan hyväksytty.
Staingradissa ei ollut SS-joukkoja.
"Stalingradin veteraaneja on Vietnamissa voinut olla vain haavoittuneina tai muuten evakuoituja. "
Heitäkin oli paljon, kukaan ei puhunutkaan stalingradissa vangeiksi jääneistä."
Stalingradissa saksalaisia jäi sotavangeiksi 90.000 ja heistä palasi aikoinaan kotimaahansa 5.000, jolloin kuolleisuusprosentti oli komiat 94,4 %.
"Stalingradin veteraaneja on Vietnamissa voinut olla vain haavoittuneina tai muuten evakuoituja. "
Jos tarkkaan luet, niin saksalaiset veteraanit ja kuulemma. Saksalainen veteraani se on Norjan miehitysarmeijassa koko sotansa lusinut viestimieskin ;-)
Mikäli katsotaan asioita rivisotilaan kannalta, niin puna-armeijan yksi pahimpia paikkoja oli Tali-Ihantala, siellä kaatui miestä kuin heinää.
...se on edelleen Cannae.
Mutta pitää arvioidan joukkojen määrärät ja tappioiden koot.
Jossain pinenessä kahinaassa saattoi kaatua 90% miehistä, mutta joukkojen määrä...?
Suomalaisetkin lähettivät 1942 erään pellon yli joukkoja... ja kaikki 50 miestä kaatuivat kune ei välitty neukkojen kk pesäkkeistä.
vastaavaa Upseeria ei edes erotettu.
Myönnetäkkön että Tarawalla ja Iwolla kaatuivat kaikki japanilaiset.
Muutma iso sotalaiva meni miehistöineen... lasketaanko ne?
Operaatio Huskyssä oli omien ampumien joukkojen määrä suurin jenkeillä.
Stalingradissa taisi olla suurin joukkoantaantuminen. Tai sitten Afrika Korpisin tuho (joukkoja oli vielä 300 000)
Rommelilla oli suolikainen mahassa. Yritä ymmärtää.
Surkein taisteluesitys ja sitä seurannut joukkoantautuminen taisi olla jenkeillä Tunisian Kasserinessa v. 1943. Montgomeryakin oikein hävetti ylimielisen mutta alitaitoisen liittolaisen puolesta. Jenkit oppivat sittemmin, mutta hitaasti ja äärimmäisten nöyryytysten kautta se kävi.