Kekkonen

Kekkonen presidenteistä on se, joka on vaikuttanut maamme asioihin eniten.
19102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kekkonen oli päällikkö.

Äänestä
  • "Kekkonen oli päällikkö."

    Kekkonen kuvitteli olevansa korvaamaton, joka ei sitten pitänyt paikkaansa.

    Äijä käytti idänpolitiikkaa sisäpolitiikan tuken. Hän olisi huomattavasti voinut vähentää suomettuneisuuden ikäviä vaikutuksia, kuten itsesensuuria ja poliittisia virkakieltoja. Ukon aikana jotkut puolueet olivat aina hallituksessa ja toiset eivät vaalivoitoista huolimatta sinne päässeet.
    Todellinen demokratiamme pohjakosketus koettiin vuonna 1974, jolloin ukon vaatimuksesta hänet valittiin poikkeuslailla presidentiksi ilman minkäänlaista poikkeustilaa! Puolueet noudattivat kiltisti vanhan äijän oikkuas ja kiukuttelua.

    Hänet olisi helposti valittu (vuoden 1978 tapaan) myös normaaleissa vaaleissa ilman vaalikampanjaa.

    Loppu oli sitten ennalta arvattava. Kausi jäi kesken eikä mies ollutkan korvaamaton!

    Äänestä

Kekkonenoli henkilönä älykäs jak ehitti itseään.
- kekkosta seuraneet presidentit ovat olleet keskinkertasia arki-sällejä ja työttöjä, ilman korkeampaa älykkyyttä ja sivistystä.
- kuten on ollut onneton sarja puupää pääministeritä holkerista- kataiseen

Äänestä
  • Koivisto oli tohtori kuten Kekkonenkin.

    Ahtisaari on Nobel-palkinnon saanut diplomaatti ja rauhanrakentaja.

    Naispresidentti on loppututkinnon suorittanut kokenut poliitikko.

    Niinistö on varatuomari ja mm. kansainvälinen pankkiiri.

    Äänestä

  • nouseee yleensä joku ajankohdan kärkipoliitkko.

    "- kuten on ollut onneton sarja puupää pääministeritä holkerista- kataiseen "

    Pääministeri on yleensä suurimman puolueen puheenjohtaja ja kokenut poliitikko.
    Useimmin heillä on myös akateeminen loppututkinto.

    "Naispresidentti on loppututkinnon suorittanut kokenut poliitikko."

    Tarja Halonen on lakitieteen kandi.

    Äänestä

  • Pääministeriksi kirjoitti:

    nouseee yleensä joku ajankohdan kärkipoliitkko.

    "- kuten on ollut onneton sarja puupää pääministeritä holkerista- kataiseen "

    Pääministeri on yleensä suurimman puolueen puheenjohtaja ja kokenut poliitikko.
    Useimmin heillä on myös akateeminen loppututkinto.

    "Naispresidentti on loppututkinnon suorittanut kokenut poliitikko."

    Tarja Halonen on lakitieteen kandi.

    Halonen nyt ei ole mitenkään erityisen älykäs presidentti, sillä oli oma ideologiansa ja jos on sen kanssa samaa mieltä, niin varmasti kannattaa silloin sitä.

    Mutta se ei sinänsä osoita mitään erikoista kyvykkyyttä tai älykkyyttä.

    Käytännössähän Halosen kausi päättyi niin, että presidentiltä vietiin loputkin valtaoikeudet, mikä kyvykkyyden osoitus tommonen muka on ????

    Äänestä

  • Puupää olet?? kirjoitti:

    Koivisto oli tohtori kuten Kekkonenkin.

    Ahtisaari on Nobel-palkinnon saanut diplomaatti ja rauhanrakentaja.

    Naispresidentti on loppututkinnon suorittanut kokenut poliitikko.

    Niinistö on varatuomari ja mm. kansainvälinen pankkiiri.

    - tittelillä ei mitään virkaa jos ihminen siellä takana on naivi ylimielinen pässinpää.
    Niin kuin tässä tapuksessa on ikävä kyllä ollu.....

    Äänestä

  • näin se on kirjoitti:

    Halonen nyt ei ole mitenkään erityisen älykäs presidentti, sillä oli oma ideologiansa ja jos on sen kanssa samaa mieltä, niin varmasti kannattaa silloin sitä.

    Mutta se ei sinänsä osoita mitään erikoista kyvykkyyttä tai älykkyyttä.

    Käytännössähän Halosen kausi päättyi niin, että presidentiltä vietiin loputkin valtaoikeudet, mikä kyvykkyyden osoitus tommonen muka on ????

    - kummaa väkeä nousee politiikassa esiin. Keskinkertaisuuksia ja keskinkertaista vähäistä älykkyyttä. Titteleillä ei ole mitään virkaa eikä koulutuksella. Jos ihminen ei ole älykäs niin ei esim. se koulutus auta asiaa.........
    - ja syy liennee ne todelliset taustavoimat, ne haluaakin jonkun vedätettävän olevan keulakuvana, kuten oli vanhanen, kiviniemi, lipponen, jne..

    Äänestä

  • sällejä ja firiduja kirjoitti:

    - tittelillä ei mitään virkaa jos ihminen siellä takana on naivi ylimielinen pässinpää.
    Niin kuin tässä tapuksessa on ikävä kyllä ollu.....

    Pelkkä väite ei todista mitään.
    Suomessa yleensä kaikki päätökset tehdään isolla porukalla ja ristiriitoja sovittelemalla.
    Yksittäisen poliitikon merkitys on harvoin ratkaiseva.

    "- tittelillä ei mitään virkaa jos ihminen siellä takana on naivi ylimielinen pässinpää."

    Tuollainen tyyppi ei pitkälle potki politiikassakaan.
    Taidat olla palstalle tyypillinen kateellinen luuseri?

    Äänestä

  • sventuuvan virka kirjoitti:

    - kummaa väkeä nousee politiikassa esiin. Keskinkertaisuuksia ja keskinkertaista vähäistä älykkyyttä. Titteleillä ei ole mitään virkaa eikä koulutuksella. Jos ihminen ei ole älykäs niin ei esim. se koulutus auta asiaa.........
    - ja syy liennee ne todelliset taustavoimat, ne haluaakin jonkun vedätettävän olevan keulakuvana, kuten oli vanhanen, kiviniemi, lipponen, jne..

    on myös tällä palstalla. Tietoa ei ole mistään, mutta väitteitä esitetään ilman mitään perusteita.
    Ei politiikassa pääse eteenpäin, ellei ole tiettyjä kykyjä. Ilman niitä yltää ehkä pienen kunnan valtuustoon.

    Äänestä

  • Kummaa väkeä kirjoitti:

    on myös tällä palstalla. Tietoa ei ole mistään, mutta väitteitä esitetään ilman mitään perusteita.
    Ei politiikassa pääse eteenpäin, ellei ole tiettyjä kykyjä. Ilman niitä yltää ehkä pienen kunnan valtuustoon.

    Eli Kekkonen oli jonkun pienen kunnan valtuustossa?

    Äänestä

  • Milläs todistat? kirjoitti:

    Pelkkä väite ei todista mitään.
    Suomessa yleensä kaikki päätökset tehdään isolla porukalla ja ristiriitoja sovittelemalla.
    Yksittäisen poliitikon merkitys on harvoin ratkaiseva.

    "- tittelillä ei mitään virkaa jos ihminen siellä takana on naivi ylimielinen pässinpää."

    Tuollainen tyyppi ei pitkälle potki politiikassakaan.
    Taidat olla palstalle tyypillinen kateellinen luuseri?

    - katso lähihistoriaa ja näiden eri kekkuloiden halintokausia, niin siinä on näyttöä !
    - ja kuuntele niiden puheita, visoita, esm halosen puheet ja teot ovat tosi naiveja... ei mitään arvojohtamista ei mitään suurta järkeä ja ymmärrystä. Päiväkotitädin pientä maailmaa..
    Ahtisaari oli myös keskinkertainen ilman todellista ajattelua ja visioita. Se oli kuin kauppias , tarjosi mitä haluttiin.. palvelu-ala visio ....vai ??? Olsi ollut hyvä luokanopettata varmaan..
    - Pääministeri olleet kanssa naiveja rahan renkejä ja ideolgioiden sventuuvia....

    - Suomi velkaantuu, sisäpolitiikka hoitamatta, asiat levällään, ..... tulos näkyy, siinä se todiste.

    Äänestä

  • Näinkö oli? kirjoitti:

    Eli Kekkonen oli jonkun pienen kunnan valtuustossa?

    presidentit ja pääministerit, joilla sinuin mukaasi ei ole mitään kykyjä ja osaamista?

    Äänestä

  • juujuu miesnainen kirjoitti:

    - katso lähihistoriaa ja näiden eri kekkuloiden halintokausia, niin siinä on näyttöä !
    - ja kuuntele niiden puheita, visoita, esm halosen puheet ja teot ovat tosi naiveja... ei mitään arvojohtamista ei mitään suurta järkeä ja ymmärrystä. Päiväkotitädin pientä maailmaa..
    Ahtisaari oli myös keskinkertainen ilman todellista ajattelua ja visioita. Se oli kuin kauppias , tarjosi mitä haluttiin.. palvelu-ala visio ....vai ??? Olsi ollut hyvä luokanopettata varmaan..
    - Pääministeri olleet kanssa naiveja rahan renkejä ja ideolgioiden sventuuvia....

    - Suomi velkaantuu, sisäpolitiikka hoitamatta, asiat levällään, ..... tulos näkyy, siinä se todiste.

    asiat hoiti ja yksinkö myöhemmät johtajat?
    Olet hyvin outo.

    Äänestä

  • Yksinkö Kekkonen kirjoitti:

    asiat hoiti ja yksinkö myöhemmät johtajat?
    Olet hyvin outo.

    Mutta kekkonen oli älykäs.
    Seuraajat ei ollu.
    Kuuntele vaikka puheita ja katso tekoja.........

    Äänestä

  • näin se on kirjoitti:

    Halonen nyt ei ole mitenkään erityisen älykäs presidentti, sillä oli oma ideologiansa ja jos on sen kanssa samaa mieltä, niin varmasti kannattaa silloin sitä.

    Mutta se ei sinänsä osoita mitään erikoista kyvykkyyttä tai älykkyyttä.

    Käytännössähän Halosen kausi päättyi niin, että presidentiltä vietiin loputkin valtaoikeudet, mikä kyvykkyyden osoitus tommonen muka on ????

    "Käytännössähän Halosen kausi päättyi niin, että presidentiltä vietiin loputkin valtaoikeudet, mikä kyvykkyyden osoitus tommoinen muka on???"

    Presidentin valtaoikeuksia kavennetiin eduskunnan päätöksellä, jolle Halonen ei voinut mitään. Tosin aivan kaikkia oikeuksia presidentiltä ei viety ja ennustankin tässä yhteydessä, että Niinistön toisen kauden loppupuolella alkaa samanlainen lehdistökamppanija nykyistenkin valtaoikeuksien poistamiseksi, jolle hallitus ja eduskunta antavat sitten periksi.

    Äänestä

  • Entä muut kirjoitti:

    presidentit ja pääministerit, joilla sinuin mukaasi ei ole mitään kykyjä ja osaamista?

    Oli toki, mutta Urkki oli onnistunut pääsemään hallitsevaan asemaan.

    Äänestä

Kekkonen oli parikymmentä senttiä venäläistä ikätoveriaan pitempi. Hrutsev oli syntynyt vuonna 1894. Kekkonen oli syntynyt vuonna 1900. Kekkonen 181 senttiä ja pallopää 159cm.

Äänestä

Tyhmä idiootti jonka ansiosta olemme joutuneet maksamaan venäläisille saastoille kaksikymmentä miljoonaa kehitysapua vuosittain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin se on kirjoitti:

Kekkonen presidenteistä on se, joka on vaikuttanut maamme asioihin eniten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu