RKP ostamassa keskustalta paikkaa Brysselistä?

Keskustan ruotsinkielisen piirin puheenjohtaja Peter Albäck uskoo puolueensa hierovan lehmänkauppoja RKP:n kanssa taloudellisista syistä.

Keskusta ja RKP ovat kesän aikana keskustelleet mahdollisesta vaaliliitosta EU-vaaleissa. Vaaliliiton ohella puolueet ovat keskustelleet myös yhteisestä vaalikampanjasta. Onko tässä RKP ostamassa talousvaikeuksissa painivalta keskustalta itselleen paikkaa Brysselistä? Monen vaaliliittoa vastustavan keskustalaisen mielestä juuri tästä asiassa on kysymys. Asiasta päätetään keskustan puoluehallituksen kokouksessa torstaina.

Puoluesihteerit Timo Laaninen (kesk.) ja Johan Johansson (rkp) pitävät kumpainenkin omaa listaa tällä hetkellä varteenotettavana vaihtoehtona. Laaninen on myöntänyt, että keskustan puolella ei suurta intoa vaaliliittoon ole. Johanssonin mukaan vaaliliitto kiehtoo RKP:tä siksi, että liitossa paikan saaminen olisi puolueelle matemaattisesti helpompaa. Europarlamentissa keskustan ja RKP:n mepit istuvat samassa liberaalidemokraattisessa ryhmässä.

- Pari kuukautta sitten sain ensimmäisen kerran kuulla Laanisen tehneen lehmänkauppoja RKP:n kanssa. Minä olen tästä vähän huolissani. Aivan selvästi RKP on tässä tarjoamassa keskustalle rahaa, jotta saavat paikan Brysselistä, kertoo keskustan ruotsinkielisen piirin puheenjohtaja Peter Albäck.

- Sellaisestakin on ollut puhetta, että RKP ostaisi keskustalta paikan seuraavaan hallitukseenkin. Suostuuko keskusta tällaiseen itsensä myymiseen?

Laaninen on RKP:n kannattaja

Albäckiä huolestuttaa sekin, että RKP ja keskustan liberaalisiipi ovat hankkeillaan lyömässä säröä keskustan ja perussuomalaisten välille, kun kovalla työllä yhteistyötä on viimein saatu aikaan. Onhan RKP julkisesti ilmoittanut olevansa perussuomalaisten päävastustaja. Vaaliliittokeskustelujen aloitteentekijänä Albäck uskoo olevan juuri Timo Laanisen.

- Laaninen on aina ollut RKP:n kannattaja ja kova liberaali. Myös Olli Rehn on ollut tiiviissä yhteistyössä RKP:n kanssa. Vaaliliittokaavailujen toteutuminen ei silti ole mitenkään kirkossa kuulutettua, sillä suurin osa keskustasta vastustaa ajatusta. Torstain kokouksessa nähdään miten käy.

Puoluesihteeri Laaninen ei suostunut kommentoimaan keskustan ja RKP:n mahdollista vaaliliittoa ennen puoluehallituksen huomista kokousta.

MIKA MÄNNISTÖ
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Soini : lopettakaa puheet pakkoruotsista tai RKP lopettaa minun tukemisen.

Äänestä

Eikös tuo ole vain sitä kunnon Kepulaista toimintaa - kuseta minkä kerkiät, jos käryt - pyydä anteeksi ja jatka kusetusta.

Äänestä

Mistä saakka Soini on ollut kepulainen?

Äänestä
  • Missä niin on väitetty???

    Äänestä

Tulevaa hallitusta suunnitellaan, jos kepu on suurin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kepu=RKP kirjoitti:

Keskustan ruotsinkielisen piirin puheenjohtaja Peter Albäck uskoo puolueensa hierovan lehmänkauppoja RKP:n kanssa taloudellisista syistä.

Keskusta ja RKP ovat kesän aikana keskustelleet mahdollisesta vaaliliitosta EU-vaaleissa. Vaaliliiton ohella puolueet ovat keskustelleet myös yhteisestä vaalikampanjasta. Onko tässä RKP ostamassa talousvaikeuksissa painivalta keskustalta itselleen paikkaa Brysselistä? Monen vaaliliittoa vastustavan keskustalaisen mielestä juuri tästä asiassa on kysymys. Asiasta päätetään keskustan puoluehallituksen kokouksessa torstaina.

Puoluesihteerit Timo Laaninen (kesk.) ja Johan Johansson (rkp) pitävät kumpainenkin omaa listaa tällä hetkellä varteenotettavana vaihtoehtona. Laaninen on myöntänyt, että keskustan puolella ei suurta intoa vaaliliittoon ole. Johanssonin mukaan vaaliliitto kiehtoo RKP:tä siksi, että liitossa paikan saaminen olisi puolueelle matemaattisesti helpompaa. Europarlamentissa keskustan ja RKP:n mepit istuvat samassa liberaalidemokraattisessa ryhmässä.

- Pari kuukautta sitten sain ensimmäisen kerran kuulla Laanisen tehneen lehmänkauppoja RKP:n kanssa. Minä olen tästä vähän huolissani. Aivan selvästi RKP on tässä tarjoamassa keskustalle rahaa, jotta saavat paikan Brysselistä, kertoo keskustan ruotsinkielisen piirin puheenjohtaja Peter Albäck.

- Sellaisestakin on ollut puhetta, että RKP ostaisi keskustalta paikan seuraavaan hallitukseenkin. Suostuuko keskusta tällaiseen itsensä myymiseen?

Laaninen on RKP:n kannattaja

Albäckiä huolestuttaa sekin, että RKP ja keskustan liberaalisiipi ovat hankkeillaan lyömässä säröä keskustan ja perussuomalaisten välille, kun kovalla työllä yhteistyötä on viimein saatu aikaan. Onhan RKP julkisesti ilmoittanut olevansa perussuomalaisten päävastustaja. Vaaliliittokeskustelujen aloitteentekijänä Albäck uskoo olevan juuri Timo Laanisen.

- Laaninen on aina ollut RKP:n kannattaja ja kova liberaali. Myös Olli Rehn on ollut tiiviissä yhteistyössä RKP:n kanssa. Vaaliliittokaavailujen toteutuminen ei silti ole mitenkään kirkossa kuulutettua, sillä suurin osa keskustasta vastustaa ajatusta. Torstain kokouksessa nähdään miten käy.

Puoluesihteeri Laaninen ei suostunut kommentoimaan keskustan ja RKP:n mahdollista vaaliliittoa ennen puoluehallituksen huomista kokousta.

MIKA MÄNNISTÖ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu