Eri kulttuurit sulautuvat somalihäissä

Kertoo Yle mutta miksi viesti on täältä poistettu ??

Suomalainen kartanomiljöö ja somalialaiset hääperinteet lyövät kättä suomalais-somalialaisessa hääjuhlassa. Ja vaikka hääpari saapuu juhlapaikalle tuntikausia muita myöhemmin, ei kukaan ota siitä stressiä.
Kulttuuri

Turun Kakskerran saarella Harjattulan lasipalatsissa oli koolla viikonloppuina noin 150 eri puolilta Eurooppaa saapunutta häävierasta.

Somalialaissyntyiset Rukiyo ja Zimba Ade vihittiin varsinaisesti avioliittoon jo kesällä 2012, mutta he päättivät juhlia liittonsa virallistamista vasta ensihumun laannuttua.

- Yleensä Somaliassa järjestetään juhlat jo samana iltana kun pari menee kihloihin, mutta me halusimme ensin tutustua kunnolla toisiimme. Siksi juhlat ovat vasta nyt, kertoo juhlien ollessa ylimmillään morsian Rukiyo Ade.

Rukiyo ja Zimba kertovat, että he halusivat tehdä häistä nimenomaan sellaiset, kuin he itse halusivat.

Somaliassa morsian saattaa vaihtaa asuaan jopa viisi kertaa illan kuluessa. Näissä häissä morsiamella oli sama hääpuku yllä koko illan.

- Nämä eivät todellakaan ole perinteiset somalialaiset eivätkä perinteiset suomalaiset häät. Nämä ovat totisesti meidän näköisemme juhlat, sanoo Rukiyo Ade.
Pariskunta ei kiirehdi juhlapaikalle

Hääjuhlassa edetään afrikkalaisen aikataulun mukaan.

Kun alkuillan juhlallisuudet Kakskerrassa ovat jo alkaneet, alkaa sulhanen vasta pukeutua Varissuon kodissaan.

Hääpari saapuu viimein juhlapaikalle runsaat kolme tuntia juhlien alettua. Kukaan ei silti pane sitä pahakseen.

Vieraita on saapunut kaikkiaan noin 150 eri puolilta Eurooppaa ja Afrikkaa. Heitä on matkannut paikalle muun muassa Hollannista, Lontoosta, Tanskasta ja Ruotsista.

- Näillä juhlilla on vähän sama merkitys kuin sukukokouksella. Kaikki sukulaiset ja ystävät ketkä vain ovat päässeet, ovat tulleet tänne, iloitsee Rukiyo Ade.

Juhlat jatkuvat yöllä kahteen asti. Hääpari poistuu kuitenkin jo muita ennen.

- Me olemme jo väsyneitä. Pitää vielä pakatakin häämatkaa varten, lähdemme pian Malesiaan, kertoo morsian Rukiyo Ade.
Somalialainen supertähti laulaa "häämarssin"

Rukiyo ja Zimba Aden juhlien musiikista vastaa Somaliassa supersuosittu laulaja Hassan Adan Samatar.

Vaikka Hassan asuu nykyään Hollannissa, tunnistaa jokainen somalialainen pikkulapsikin hänet ja osaa laulaa hänen laulujaan.

- Tuntuu todella hyvältä että musiikkiani tunnetaan. Samalla kun somalialaiset ovat levinneet eri puolille Eurooppaa, on kulttuurimme ollut hieman häviämässä, suree laulaja Hassan Adan Samatar.

Suosittu laulaja esiintyy ensi kertaa suomalaisissa häissä.

- Täällä huomaa, että laulujani kuitenkin osataan. Nautin olostani täällä Suomessa täysin siemauksin, sanoo Samatar.
18115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mitä te Suomen köyhät valitatte. Miksi te seisotte leipäjonossa, räntäsateessa ja paukkupakkasessa. Miksi te ette osaa elää. Katsokaa tästä mallia.

Äänestä

Näin saman Ylen uutisilla tuoreeltaan muutama päivä sitten. Itse mietin tätä mokuttajien logiikkaa. Mitähän ihannoitavaa tässä suomalaisille on? Ilmeisesti uutisen tarkoitus oli vain pahentaa suomalaisten työttömien oloa ja omaatuntoa tekemällä tuollainen uutisointi.

Harvemmin Suomessa häitä jäjestetään näin mahtipontisesti. Varsinkin kun ajattelee, että tilastojen mukaan 90% häävieraita pitäisi olla työttömiä, hääjuhla vaikuttaa kovin suureelliselta. Harvemmin varakkaillaan suomalaisilla on varaa lähteä ulkomaille sukulaisten tai tuttavien häihin. Myös se yksikin hääpuku on jo merkittävä investointi morsiammelle. Esintyjäkin lennätetty maailman ääristä.

Olisin erittäin kiinnostunut näkemään, miten ja millä rahoituksella tuollainen juhlahumu oikeasti pyörii. Montakohan kutsuvierasta mahtoi jättää oleskelulupahakemuksen Suomeen?

Äänestä

Velvollisuutemme on AUTTAA JA PELASTAA AFRIKKA.

Äänestä

JA RAHAA ON.......

1)Vasoma ry
Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Suomen somalialaisten vammaisyhteisöjen arjenhallintaa ja edistää heidän toimintaansa suomalaisessa yhteiskunnassa sekä auttaa niitä somalialaisia vammaisyhteisöjä, jota ovat edelleen Somaliassa.
2)Somalian Community Finland ry
Yhdistyksen tavoitteena on tukea somalialaisia Suomessa. Tavoitteena on erityisesti auttaa lapsia ja nuoria opinnoissaan.
3)Itä-Vantaan Somalikulttuuriyhdistys
Itä-Vantaan Somalikulttuuriyhdistyksen tarkoituksena on palvella Itä-Vantaan alueen somalialaisvähemmistöä. Ajan kuluessa yhdistyksen toiminta on laajentunut koskemaan alueen muitakin maahanmuuttajia.
www.somalikulttuuri.com
4)Berde ry
Berde ry rekisteröitiin tarpeeseen tehostaa somalialaisten integroitumiseen suomalaiseen yhteiskuntaan ja säilyttää Somalian kulttuuripiirteitä Suomessa.
berdery.wordpress.com

Äänestä

"Nautin olostani täällä Suomessa täysin siemauksin, sanoo Samatar."

Äänestä

Koneinsinöörin pitää saada arvoisensa häät.

Äänestä

Ehkä häiden varjolla tosiaan saatiin uitettua muutama uusi kulttuurinrikastaja maahan ja hakemukset vireille. Nillä rahoilla sitten varmaan jo pitää komeat häätkin.

Äänestä

tätähän tämä nykyisin on...............

Äänestä

Väitättekö, etteivät suomalaiset pidä mahtihäitä? Erityisesti pohjalainen perinne.

Äänestä
  • Ne maksaakin itse niitä. Toteavat usein, että olipa häillä hintaa, jota varten joutuivat lainaa ottamaan.

    En väitä, että kyseinen hääpari ei maksaisi itse, mutta ymmärrän ketjussa ilmenneitä ajatuksia.

    Sanoisin metelle, että ei se niin kuulu mennä, että tänne tullaan sosiaaliturvaelämään hyväksikäyttäen elämään toisista kansoista ja sitten kaltaisesi vaan toteavat, että käyhän suomalainenkin sossussa.

    Mielestäni tuollaiset vertaukset kertovat melkoisesta tyhmyydestä ja sen ymmärtämättömyydestä, että suomalaisella ei ole sellaisia varoja, joilla elätetään muiden kansojen ihmisiä. Täällä on maksamista omissakin elämiskustannuksista puhumattakaan.

    Äänestä

  • Pohjalainen perinne pitää mahtihäät valtion kustannuksella? Enpä usko.

    Äänestä

  • Väitän vaikka mitä kirjoitti:

    Ne maksaakin itse niitä. Toteavat usein, että olipa häillä hintaa, jota varten joutuivat lainaa ottamaan.

    En väitä, että kyseinen hääpari ei maksaisi itse, mutta ymmärrän ketjussa ilmenneitä ajatuksia.

    Sanoisin metelle, että ei se niin kuulu mennä, että tänne tullaan sosiaaliturvaelämään hyväksikäyttäen elämään toisista kansoista ja sitten kaltaisesi vaan toteavat, että käyhän suomalainenkin sossussa.

    Mielestäni tuollaiset vertaukset kertovat melkoisesta tyhmyydestä ja sen ymmärtämättömyydestä, että suomalaisella ei ole sellaisia varoja, joilla elätetään muiden kansojen ihmisiä. Täällä on maksamista omissakin elämiskustannuksista puhumattakaan.

    Toisin kuin suomalaiset, ovat somalit hyvin sukulaisrakkaita ja perhekeskeisiä. Tästä johtuen myös talkootyö ja toistensa auttaminen on heille luonnollista. Tästä syystä häissä, suurissakaan, ei paljon kuluja synny.

    Toista on suomalaisissa häissä joissa apua saa vain maksetuilta palvelijoilta, maksetuilta valokuvaajilta, hääjärjestelyfirmoilta, ostetuilta muusikoilta, kattausfirmoilta... Jokainen tavallaan, ja kykyjensä mukaan.

    Hassua kuinka kateellisia suomalaiset ovat jos muilla on hauskaa. Tehdäkseen suomalaiset onnellisiksi, ei kukaan saisi juhlia, mennä naimisiin tai viettää aikaa ystävien kanssa. Ihan niin kuin maassa maan tapa on.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Omalla huom ! omalla rahallaan somalit voivat tehdä omassa maassaan ihan mitä haluavat ..Toisin kuin suomalaiset jne jne..... Ihan niin kuin maassa maan tapa on.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Toisin kuin suomalaiset, ovat somalit hyvin sukulaisrakkaita ja perhekeskeisiä. Tästä johtuen myös talkootyö ja toistensa auttaminen on heille luonnollista. Tästä syystä häissä, suurissakaan, ei paljon kuluja synny.

    Toista on suomalaisissa häissä joissa apua saa vain maksetuilta palvelijoilta, maksetuilta valokuvaajilta, hääjärjestelyfirmoilta, ostetuilta muusikoilta, kattausfirmoilta... Jokainen tavallaan, ja kykyjensä mukaan.

    Hassua kuinka kateellisia suomalaiset ovat jos muilla on hauskaa. Tehdäkseen suomalaiset onnellisiksi, ei kukaan saisi juhlia, mennä naimisiin tai viettää aikaa ystävien kanssa. Ihan niin kuin maassa maan tapa on.

    Tästä johtuen myös talkootyö ja toistensa auttaminen on heille luonnollista.

    TYÖ ja somali sana samassa lauseessa, viikon vitsi.

    Äänestä

  • Täh??
    somaliassako, somalien maksamana.
    Laitahan linkkiä..

    Äänestä

Tässä taas pantiin suomalaista veronmaksajaa kuivana kakkoseen oikein tuplasti. Ensin järkätään mahtihäät heidän kustannuksellaan, ja sitten verorahoilla ylläpidetty YLE tekee siitä kalliin dokumentin. Hyvin menee.

Äänestä

mutta onhan meillä mette mamu- mummo jorisemassa

Äänestä

tätähän tämä nykyisin on...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kela-somalit pa kirjoitti:

Kertoo Yle mutta miksi viesti on täältä poistettu ??

Suomalainen kartanomiljöö ja somalialaiset hääperinteet lyövät kättä suomalais-somalialaisessa hääjuhlassa. Ja vaikka hääpari saapuu juhlapaikalle tuntikausia muita myöhemmin, ei kukaan ota siitä stressiä.
Kulttuuri

Turun Kakskerran saarella Harjattulan lasipalatsissa oli koolla viikonloppuina noin 150 eri puolilta Eurooppaa saapunutta häävierasta.

Somalialaissyntyiset Rukiyo ja Zimba Ade vihittiin varsinaisesti avioliittoon jo kesällä 2012, mutta he päättivät juhlia liittonsa virallistamista vasta ensihumun laannuttua.

- Yleensä Somaliassa järjestetään juhlat jo samana iltana kun pari menee kihloihin, mutta me halusimme ensin tutustua kunnolla toisiimme. Siksi juhlat ovat vasta nyt, kertoo juhlien ollessa ylimmillään morsian Rukiyo Ade.

Rukiyo ja Zimba kertovat, että he halusivat tehdä häistä nimenomaan sellaiset, kuin he itse halusivat.

Somaliassa morsian saattaa vaihtaa asuaan jopa viisi kertaa illan kuluessa. Näissä häissä morsiamella oli sama hääpuku yllä koko illan.

- Nämä eivät todellakaan ole perinteiset somalialaiset eivätkä perinteiset suomalaiset häät. Nämä ovat totisesti meidän näköisemme juhlat, sanoo Rukiyo Ade.
Pariskunta ei kiirehdi juhlapaikalle

Hääjuhlassa edetään afrikkalaisen aikataulun mukaan.

Kun alkuillan juhlallisuudet Kakskerrassa ovat jo alkaneet, alkaa sulhanen vasta pukeutua Varissuon kodissaan.

Hääpari saapuu viimein juhlapaikalle runsaat kolme tuntia juhlien alettua. Kukaan ei silti pane sitä pahakseen.

Vieraita on saapunut kaikkiaan noin 150 eri puolilta Eurooppaa ja Afrikkaa. Heitä on matkannut paikalle muun muassa Hollannista, Lontoosta, Tanskasta ja Ruotsista.

- Näillä juhlilla on vähän sama merkitys kuin sukukokouksella. Kaikki sukulaiset ja ystävät ketkä vain ovat päässeet, ovat tulleet tänne, iloitsee Rukiyo Ade.

Juhlat jatkuvat yöllä kahteen asti. Hääpari poistuu kuitenkin jo muita ennen.

- Me olemme jo väsyneitä. Pitää vielä pakatakin häämatkaa varten, lähdemme pian Malesiaan, kertoo morsian Rukiyo Ade.
Somalialainen supertähti laulaa "häämarssin"

Rukiyo ja Zimba Aden juhlien musiikista vastaa Somaliassa supersuosittu laulaja Hassan Adan Samatar.

Vaikka Hassan asuu nykyään Hollannissa, tunnistaa jokainen somalialainen pikkulapsikin hänet ja osaa laulaa hänen laulujaan.

- Tuntuu todella hyvältä että musiikkiani tunnetaan. Samalla kun somalialaiset ovat levinneet eri puolille Eurooppaa, on kulttuurimme ollut hieman häviämässä, suree laulaja Hassan Adan Samatar.

Suosittu laulaja esiintyy ensi kertaa suomalaisissa häissä.

- Täällä huomaa, että laulujani kuitenkin osataan. Nautin olostani täällä Suomessa täysin siemauksin, sanoo Samatar.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu