Tämä on merkillistä. Olen 20-vuotias ja arvoiltani mielestäni aika konservatiivinen. Vanhempani eivät ole konservatiivisia. Ei kumpikaan kovin. Isä ehkä hieman konservatiivisempi kuin äitini.
Otan esimerkiksi vaikka homoliitot. Äitini mielestä ne pitäisi laillistaa, isästä en tiedä. En ole kysynyt. Minun mielestäni niitä missään nimessä ei pidä laillistaa. Ja oikeastaan kaikista yhteiskunnan kuohuvista aiheista olen sen konservatiivisemman vaihtoehdon kannalla. Naispappeus, abortti, talouspolitiikka, ...
En pyydä mitään haukkuja siitä että miten olen niin konservatiivinen. Tahtoisin vaan kuulla että onko muilla käynyt niin että vanhemmat olisivat liberaalimpia kuin lapset. Yleensä se tuntuu menevän toisinpäin jos jompi kumpi pitää valita.
Otan esimerkiksi vaikka homoliitot. Äitini mielestä ne pitäisi laillistaa, isästä en tiedä. En ole kysynyt. Minun mielestäni niitä missään nimessä ei pidä laillistaa. Ja oikeastaan kaikista yhteiskunnan kuohuvista aiheista olen sen konservatiivisemman vaihtoehdon kannalla. Naispappeus, abortti, talouspolitiikka, ...
En pyydä mitään haukkuja siitä että miten olen niin konservatiivinen. Tahtoisin vaan kuulla että onko muilla käynyt niin että vanhemmat olisivat liberaalimpia kuin lapset. Yleensä se tuntuu menevän toisinpäin jos jompi kumpi pitää valita.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lapset usein kapinoivat teini-ikäisinä pyrkien valitsemaan mielipiteensä siten, että kontrasti vanhempiin olisi mahdollisimman suuri. Jotkut pääsevät tästä yli ennemmin ja jotkut myöhemmin. Mielipide ei toki välttämättä muutu, mutta niiden perusteita kykenee arvioimaan irrallaan omista vanhemmista.
Toisaalta, ihmiset muuttuvat yleensä vanhoillisemmiksi vanhentuessaan. Tämä johtuu luultavasti jonkinnäköisestä mukavuusalueelle päätymisestä. Muutos on paha, joten asiat ovat hyvin nyt ja vielä paremmin ne olivat ennen kuin ne viimeksi muuttuivat -tyyppinen mentaliteetti. Täten useimmat nuoret ovat luonnostaan liberaaleja. Olet poikkeus (tai siis vanhempasi ovat).
Minunkin vanhempani ovat suhteellisen liberaaleja, mutta jätin itse teiniangstivuodet väliin. Olen omilta mielipiteiltäni kuitenkin sen verran liberaali, että pitää vähän moderoida puheita sukulaisten läsnäollessa...
No, kyllä meillä aikanaan kävi vähän samoin.
Aloin seurustella ja äitini tokaisi
- Älkää nyt ainakaan naimisiin menkö!
Luulen kutenkin, että äidin varoituksen takana oli enemmänkin omat raskaat sodanaikaiset ja sodanjälkeiset kokemukset kuoleman ja sairauden maailmassa.
joskus parikymppisenä olin kiinnostunut uskona sioista, luon Raamattua ja rukoilin, mutta sitten kirjoitusten jälkeen paukaisin Lontooseen talveksi ja siellä uskon asiat unohtuivat. Vähän myöhemmin aloin uudelleen miettiä uskon asioita, tulin uskoon, täytyin Pyhällä Hengellä ja ja liityin Helluntaiseurakuntaa.
Silloin äiti tuli käymään ja varoitteli:
- Älä nyt sentään kirkosta eroa...
Totesin, että erosin jo, eikä äiti siitä sen enempää jatkanut.
Sellainen äitini oli, sanoi selkeästi mielipiteensä, mutta ei alkanut väkisin kinaamaan, jos toinen oli toista mieltä-
On ihan mukava kuulla, että nuori ihminen ajattelee omilla aivoillaan eikä mene vain porukan mukana!
Tuosta naispappeudesta voisi hieman keskustella. Itse olen sellaisessa liikkeessä, jossa papit ovat perinteisesti olleet miehiä, evankelistoina on ollut paljonkin naisia. Näissäkin tapauksissa katsotaan, että seurakunnan johto on vanhimmistolla ja vanhimmiston muodostaa perinteisesti muutama pitempään uskossa ollut, koeteltu mies, yleensä noin 30-70 vuotiaita. Nainen siis voi evankelistana saarnatasiinä kuin mieskin, mutta varsinainen seurakunnan johto
on miesten tehtävä.
1. Timoteuskirje 3:2 käsittelee tuota kohtaa: Niin tulee seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen...
Katsoin netistä (Raamattu.uskonkirjat.net) mitä eri käännökset sanovat tuosta seurakunnan kaitsijasta. Ahaaelämys oli silti minullekin, että siellä useassa vanhassa käännöksessä puhutaan piispasta, niin kuningas Jaakon käännöksessä kuin vuoden 1545 Lutherissa,samoin venäjänkielinen käännös puhuu piispasta.
Jotkut käännökset käyttävät ilmausta "se, joka seisoo seurakunnan edessä"´tai joka valvoo seurakuntaa, esim. ruotsissa församlingsföreståndare, englannin sananmukaisten käännösten overseer.
Eli nämä käännökset lähtevät siitä, että piispa-Irja on ehdottomasti väärällä paikalla. Toisaalta kristillinen käytäntö alkuseurakunnan ajoista asti on ollut, että
seurakunta on ollut miesten johtama. Naiset ovat kyll' olleet toiminnassa mukana, Raamattu mainitsee ainakin avioparin Priskilla ja Akylas, samoin purppuranmyyjä Lyydiasta sanottiin, että hän oli Euroopan ensimmäinen kristitty. Tuskin hän suutaan ihan kiinni piti, kun usko on meillekin asti tullut.
Itse olen opettanut varsinkin lapsia, mutta jonkin verran myös seurakunnan
kokouksissa. Muistan, kuinka Jumala aikanaan sanoi, että olen myös opettaja.
Muistin heti tuon yllämainitun Raamatunkohdan ja selitin Jumalalle, että
miesten tehtävähän se on.
Vastaus oli hyvin lyhyt ja selkeä:
- Ei ole miehiä lähtemään. Mene!
Samoin kommunistihallinnon aikana saarnaajamiehet istuivat vankileireillä ja naiset hoitivat seurakunnat. Kommunistihallinnon päähän ei mitenkäänmahtunut, että vaimot saarnaavat ja niinpä seurakunnat saivat olla rauhassa.
Summa summarum: Itse näen asian niin, että seurakunnan johto on
paimenen/papin/saarnaajan vanhimmiston/kirkkovaltuuston tai muun käsissä,
mutta naiset voivat osallistua sananpalvelukseen Jumalaa kunnioittaen. Feministin paikka se ei ole...
Hyvää jatkoa sinulle!
seurakunnat